Ihmiselle on lajityypillistä, että pientä lasta hoitaa moni, professori sanoo.

"Äidit jäävät lapsen kanssa Suomessa usein liian yksin. He tarvitsisivat tukea muilta – siitä meillä on puutetta.

Vanhemmilla on vähän yhteisiä vapaita, ja lapset saadaan usein tiheästi. Äiti saattaa olla pitkiä aikoja yksin kotona pienten lasten kanssa. Se voi toimia, mutta on myös hyvin luonnollista, että äiti kaipaa muutakin: aikuista seuraa ja omia asioita. Kotiin jäävä joutuu helposti eristyksiin muusta maailmasta.

Teollistumisen myötä työ on siirtynyt kauas kodin piiristä. Useimmissa ihmisyhteisöissä äitiys on sen sijaan ollut kiinteä osa yhteisön toimintaa.

Afrikan metsästäjä-keräilijäheimoissa vauvaa on kannettu mukana ja hän on koko ajan ollut aikuisen sylissä: noin puolet ajasta äidin, puolet isovanhemman, sisaruksen tai jonkun muun. Koko yhteisö on antanut paljon aikaa lapselle. Se on pienen lapsen sosiaalisuudelle vain hyväksi.

Ihmiselle on lajityypillistä, että pientä lasta hoitaa ­moni. Joskus lasta ovat hoitaneet äiti ja hänen äitinsä, joskus myös isä ja tämän vanhemmat, joskus lisäksi muut sukulaiset, naapurit tai ystävät. Ainut mikä on ”luonnotonta” on, että äiti on aivan yksin. Äitiyden jakaminen ja ulkoistaminen kuuluu luonnolliseen äitiyteen.

Suvun ja ystävien osallistuminen on ­evoluutiohistoriassa tukenut lapsen selviytymistä ja kehitystä. Nykyisin ystävät astuvat ehkä osittain sukulaisten ja serkkujen paikalle. Kun ystäväperheiden kanssa vietetään aikaa niin, että sekä aikuiset että lapset viihtyvät, kyse on ihanteellisesta yhteisöllisestä kasvatuksesta.

Ystävyys jää kuitenkin usein parisuhteen ja perheen varjoon, vaikka ystävät ovat aikuisille tärkeitä. Ystävyyttä kannattaa tukea ja hoitaa. Itse pidän välimerellisestä meiningistä, jossa lapsia ja vanhuksia on joka paikassa, kaupungilla, juhlissa ja ravintoloissa.

Yhteisöllinen kasvatus on ihmislajille ainutlaatuinen piirre, joka on mahdollistanut yhtä aikaa isot aivot ja tiheän syntymävälin. Lähi­sukulaisillamme isoilla apinoilla lasta hoitaa vain äiti – ilman emoa poikanen kuolee. Ihmisperheessä sekin on mahdollista, että äiti lähtee.

Perhe-elämässä tulee aina ristiriitoja. Joskus se, mitä äiti kaipaa on eri kuin mitä lapsi kaipaa. Pieni lapsi on ohjelmoitu vaatimaan maksimimäärän hoitoa – häntä ei haittaa, jos hän saa vanhemmalta vähän ”liikaa” hoivaa. Aikuiselle sen sijaan voi olla haittaa siitä, jos hän ei saa tyydytettyä muita tarpeitaan.

Kaikilla nisäkkäillä on välillä sellaista, että emon täytyy vähän tyrkkiä poikastaan sivuun.

Anna Rotkirch on Väestöliiton tutkimusprofessori ja Helsingin yliopiston dosentti. Hän on kirjoittanut kirjan Yhdessä – Lapsen kasvatus ei ole yksilölaji (WSOY 2014).

Vierailija

Anna Rotkirch: "On luonnotonta jättää äiti yksin"

Jäin nuorena äitinä leskeksi ja parin vuoden päästä siitä työttömäksi, olin tuolloin kahden alle kouluikäisen yksinhuoltaja. Jouduin muuttamaan työn perässä pääkaupunkiseudulle, elättääkseni lapseni ja saadakseni liikkua töihin toimivien julkisten kulkuyhteyksien varassa. Lasteni isovanhemmat ovat jo hoivakodeissa, heistä ei ole apua. Sisaruksia ei minulla, eikä edesmenneellä miehelläni ole. Olen joutunut selviytymään ilman 'välimerellistä meininkiä' ja 'äitiyden ulkoistamista' ja leskeydestä...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Saako lisää? Maitovaihe on lopulta lyhyt aika lapsen elämässä. Nyt  Nuutille maistuu moni muukin ruoka. Kuva: Satu Kemppainen

Sannan molemmat pojat ovat kasvaneet pääosin äidinmaidonkorvikkeella. Pulloruokinnassa harmittaa vain ympäristön asenne.

Kahdeksankuinen Nuutti imaisee viimeiset hörpyt maitopullosta ja jaksaa taistella vielä hetken nukkumattia vastaan. Äiti Sanna laskee hänet hellästi pinnasänkyyn.

Pullolle nukahtava vauva on tässä keittiössä tuttu näky. Myös Nuutin isoveli Hermanni, 3, kasvoi aikanaan pääosin äidinmaidonkorvikkeella.

– Hermanni painoi syntyessään vain 2190 grammaa. Hän ei jaksanut imeä rintaa kuin kymmenen minuuttia kerrallaan ja oli senkin jälkeen ihan hikinen, Sanna muistelee esikoisensa ensimmäisiä viikkoja.

Imetys-lisämaito-pumppausrumbassa kului tunti kerrallaan, kolmen tunnin välein, vuorokauden ympäri. Kaksi kuukautta Sanna jaksoi sitä pahimmillaan puolentoista tunnin yöunilla. Sitten voimat loppuivat, ja Hermanni siirtyi korvikkeelle.

Kun Nuutti syntyi, kaikki oli toisin. Poika oli alusta saakka rinnalla kuin ammattilainen.

– Olin ihan fiiliksissä, että jes, nyt tämä sujuu. Opetimme silti vauvan myös pullolle, jotta isäkin voisi osallistua hoitoon.

”Ehkä imetys olisi voinut jatkua, mutta olin siihen liian loppu.”

Nuutin kanssa imetys meni loistavasti kaksi kuukautta. Sitten koko perhe sairastui rajuun enterorokkoon.

– Rintani ja Nuutin kitalaki olivat täynnä kipeitä rakkuloita. Imetys oli tuskaa molemmille. Lopulta Nuutti ei huolinut rintamaitoa edes pullosta, korviketta kyllä. Ehkä hän yhdisti äidinmaidon maun kipuun.

Kun tauti oli selätetty, Sanna yritti käynnistää imetystä uudestaan, mutta maito oli ehtinyt vähentyä. Perhe oli vasta toipumassa, kaikki nukkuivat huonosti, ja kolmivuotias Hermannikin tarvitsi äidin huomiota.

– Ehkä imetys olisi voinut jatkua, jos olisin pystynyt istumaan sohvalla ja imettämään Nuuttia tuntikausia putkeen, mutta olin siihen liian loppu.


Ruoka-aika. Samuli-isän sylissä Nuutin on niin hyvä syödä, että siihen voi vaikka nukahtaa. Usein niin käykin.

Sannalle oli lopulta valtava helpotus, kun neuvolan terveydenhoitaja antoi ikään kuin luvan lopettaa.

– Menin poikien kanssa neuvolaan naama harmaana ja väsymystäni itkien. Ihana terveydenhoitajamme totesi myötätuntoisesti, että jos imetys ei tuntunut minulle ihan äärettömän tärkeältä, hänestä voisin kyllä lopettaa yrittämisen. Nuutti oli jo saanut maidostani paljon hyötyjä, ja oli tärkeää turvata minun jaksamiseni.

Niin Nuutistakin tuli pullopoika. Sannasta se ei lopulta tuntunut kovin pahalta. Hän oli jo nähnyt, kuinka täydellinen lapsi Hermannistakin oli korvikkeella kasvanut.

– Olen sellainen, etten jaksa jäädä vellomaan vaikeuksissa. Mieluummin yritän löytää ratkaisun ja mennä eteenpäin.

Pulloruokinnassa harmittaa oikeastaan vain ympäristön asenne. Jotkut kokevat oikeudekseen neuvoa asiassa, joka ei kuulu kellekään muulle kuin äidille itselleen.

”Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.”

– Kun vielä imetin Nuuttia, eräs tuttava näki vaunukopassa maitopullon ja ihmetteli suureen ääneen, miksen imetä poikaa kaikkialla. Minusta paikallisjunassa imettäminen oli turhan hankalaa. Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.

Oli Sannalle silti pettymys, kun Nuutin hyvin sujunut imetys päättyi niin yllättäen. Kerran hän purki asiaa ystävälleen, joka oli täysimettänyt vauvaansa. Tämä lohdutti, että ekaluokan opettaja ei näe, ketä lapsista on imetetty ja kuinka kauan.

– Kun lakkasin ahdistumasta imetyksestä ja väsyttämästä itseäni, saatoin käyttää energiani siihen, että olin ihan eri tavalla läsnä lapsilleni.

Tässä on tilaa molemmille. Isosisko Amanda saa äidinmaitoa muutaman kerran päivässä, Noel aina halutessaan. Kuva: Satu Kemppainen

Kaksivuotias Amanda ja kahdeksankuinen Noel saavat molemmat äidinmaitoa. Tandemimetys on ollut Anna-äidille luonteva valinta.

Tissshh, toteaa Amanda, 2, kömpii äidin syliin ja painaa päänsä tämän kaula-aukkoon. Toisella rinnalla on jo asukas, kahdeksankuinen pikkuveli Noel.

Sisarukset hörppivät maitoa hetken tyytyväisinä, mutta alkavat pian kiskoa toisiaan hiuksista. Anna-äidin ei auta muu kuin pyytää Amandaa menemään isän kanssa piirtämään, jotta veli saa syödyksi.

– Ei laiteta tällä kertaa värikynää korvaan, Kalle-isä muistuttaa.

Vielä kuusi vuotta sitten Annan olisi ollut hankala kuvitella, että hän imettäisi vielä kahtakin lasta yhtä aikaa.

Ada-esikoisen imetystä vaikeutti lonkkaluksaation takia käytetty iso lonkkatyyny. Imetysasentoja oli vaikea löytää, ja kuukauden vanhana Ada siirtyi kokonaan korvikkeelle. Se oli Annalle pettymys.

– Itkin sitä pitkään. Ajattelin jopa, että jos joskus saisin lisää lapsia, en voisi imettää heitäkään – se olisi epäreilua Adaa kohtaan.


Kuka se siellä? Kalle-isä on löytänyt omat tapansa olla lastensa kanssa, vaikka maito tuleekin äidiltä.


Tällä olis nälkä. Myös Amandan lelut pitävät maidosta. Isä ja isosisko Ada ovat leikissä mukana.

Anna ja Adan isä erosivat, kun tyttö oli kahdeksankuinen. Neljä vuotta sitten Anna tapasi Kallen.

Kun pariskunta alkoi odottaa Amandaa, Anna halusi tehdä kaikkensa, jotta aiempi pettymys ei toistuisi. Imetys sujuikin jo ensi hetkistä. Ensimmäiset viikot Annasta tuntui, että vuorokaudessa oli vähemmän sellaisia tunteja, kun hän ei imettänyt. Se ei silti ahdistanut, päinvastoin. Suru esikoisen imetyksestä alkoi vaimeta.

– Adakin oli jonkin aikaa tosi kiinnostunut rinnoistani. Lypsin hänelle maitoa lasiin, ja kyllä Ada sen mielellään joi, mutta ei pyytänyt enää toiste lisää, Anna muistelee.

”Kielteiset tunteet ovat tandemimetyksessä tavallisia, mutta silti siitä tuli paha mieli.”

Jo puolen vuoden päästä Anna oli jälleen raskaana. Hänelle oli heti selvää, että hän haluaisi kokeilla, onnistuisiko tandemimetys eli kahden lapsen imetys yhtä aikaa. Neuvolakin kannusti Annaa jatkamaan voimiensa mukaan, koska kyseessä ei ollut riskiraskaus.

Annan vointi pysyi hyvänä läpi odotuksen, mutta hormonaalisista syistä maito väheni niin paljon, että Amandalle täytyi tarjota myös korviketta. Sinnikkäästi tyttö silti jaksoi tissillä käydä, ja synnytyksen jälkeen kärsivällisyys palkittiin.

– Amandan ilme oli aika autuas, kun hän maidonnousun jälkeen pääsi ensimmäistä kertaa rinnalle, Anna naurahtaa.

Kotona Anna huomasi, että isosisaruksen imetys herätti hänessä myös kielteisiä tunteita.

– Tuntui, että tarvitsen tilaa. Amanda ei antanut Noelin syödä rauhassa, vaan kiskoi veikalta tissiä suusta. Minua ärsytti, ja välillä tuli fyysistäkin pahoinvointia. Nämäkin tunteet ovat tandemimetyksessä tavallisia, mutta silti siitä tuli paha mieli.


Pikkuveljelle myös. ”Välillä, kun Amanda on rinnalla, hän saattaa alkaa kaivaa toista tissiä esiin Noelia varten”, Anna kertoo.

Kun vauva halusi maitoa lähes tauotta ja taaperokin toistakymmentä kertaa päivässä, alkoi Annan pinna pettää. Amandan imetystä oli pakko hiukan äidintahdistaa.

”Amanda saa usein kuulla, mitä noin iso tyttö tissillä tekee, vaikka hän on vielä kovin pieni.”

Anna koki myös helpommaksi, että lapset kävivät rinnalla pääosin eri aikaan. Näin Amandan imetys tuntui taas mukavalta, ja samalla tyttö sai kaipaamaansa omaa aikaa äidin kanssa.

– Nyt imetän Amandaa kolme, neljä kertaa päivässä. Hän saa itse päättää, koska haluaa lopettaa kokonaan.

THL:n mukaan noin kolmasosa suomalaisäideistä imettää vuoden tai pitempään. Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee vähintään kahden vuoden imetystä. Rintamaidon ravinteet ja muut terveyshyödyt eivät katoa mihinkään, vaikka imetys jatkuisi vuosia. Pitkä imetys myös esimerkiksi laskee äidin rintasyöpäriskiä. Silti taaperoimetys herättää ennakkoluuloja.

– Nykyään Amanda saa usein kuulla, mitä noin iso tyttö tissillä tekee, vaikka hän on vielä kovin pieni.