Mitä tehdä, jos lapsi ei usko puhetta ja suuttumus nousee yli äyräidensä?

Suuttuminen ei tee kenestäkään huonoa vanhempaa, mutta käsiksi lapseen ei saa käydä. Ensimmäinen luunappi tai tukkapölly on vanhemmalle aina havahtumisen paikka. Mitä tehdä, jos suuttumus nousee yli äyräiden?

1. Havahdu. Ensimmäinen luunappi tai tukkapölly on aina havahtumisen paikka. Siitä saa ja pitääkin tuntea syyllisyyttä. Syyllisyyteen ei kuitenkaan auta jäädä rämpimään. Mieti, miten jatkossa pystyt toiminaan niin, ettei näin kärjistyneitä tilanteita pääse syntymään. Kuuntele myös lasta ja ota hänet mukaan neuvottelemaan siitä, miten tilanteet jatkossa menisivät sujuvammin.

2. Ennakoi. Suuttumiset eivät yleensä nouse tyhjästä. Mieti, miten kärjistyneet tilanteet syntyvät? Mieti myös, voisitko jo suuttumuksen alkaessa oppia painamaan jarrua, ettei raivo nousisi yli äyräidensä?

3. Opettele itsehillintää. Suuttua saa, eikä suuttumus tee kenestäkään huonoa ihmistä. Itsehillintää voi ja täytyy kehittää, jos pinna palaa turhan usein liian helposti.

4. Hyväksy lapsen aiheuttamat tunteet. Elämä lapsen kanssa ei ole sivistynyttä neuvottelua, vaan usein melkoista vääntämistä. Erilaiset lapset herättävät vanhemmassa erilaisia tunteita.

5. Erota tunteet ja teot. Jokaisen ihmisen sisällä elää hirviö ja kuningatar, kyky pahaan ja hyvään. Vaarallisimpia ovat usein ihmiset, jotka uskovat olevansa pelkästään hyviä. Joskus voi tehdä mieli heittää lapsi seinään tai ainakin ulos talosta. Tunne ja teko ovat kaksi eri asiaa, eikä vihan tunteen vallassa saa satuttaa toista.

6. Mieti omaa käytöstäsi ja elämääsi lapsen kanssa kokonaisuutena. Pystytkö näkemään lapsen enimmäkseen myönteisesti? Onko teillä myös paljon läheisyyttä ja kohtaamista? Jos joku lapsista alkaa tuntua enimmäkseen sietämättömältä kiusankappaleelta ja riesalta, täytyy pysähtyä ja hakea apua itselleen ja lapselleen.

7. Hae apua jo silloin, kun pelkäät menettäväsi malttisi. Palvelevaan puhelimeen ja esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliiton  vanhempainpuhelimeen voi soittaa nimettömänä. Mannerheimin lastensuojeluliitoln Vanhempainnettiin voi kirjoittaa netissä.  Apua ja tukea voi saada myös turvakodeista, perheneuvolasta ja lastensuojelusta. Ensisijaisesti perhettä tuetaan avohuollon tukitoimilla. Esimerkiksi huostaanottoon voidaan päätyä vasta silloin, kun kaikki avohuollon tukitoimet on kokeiltu.

8. Helpota elämääsi. Vanhemmilla on paljon paineita, jotka purkautuvat kotona ärhentelynä ja ehkä tarpeettoman kovina otteina. Jos elämä kotona menee jatkuvasti mesoamiseksi, pitää miettiä, miten arkea voisi helpottaa. Voisiko ruuan tehdä valmiiksi jo edellisenä iltana, jotta lapsilla ja vanhemmilla olisi hetki aikaa hengähtää? Hakisinko lapset päivähoidosta viittätoista minuuttia myöhemmin, jotta voisin töiden jälkeen vähän rauhoittua? Pitäisikö kotitöitä delegoida paremmin?

9. Muuta perheen ilmapiiriä. Onko aamuräyhäämisten syynä väsymys ja kiukku, koska perhe ei ole nukkunut tarpeeksi? Tai ilmentääkö lapsi käytöksellään koko perheen myrkyttynyttä ilmapiiriä? Perheen ilmapiirin muuttaminen on vanhempien tehtävä, ei lapsen.

10. Erota riitapukarit. Joillain lapsilla nyrkki tai jalka heilahtaa helposti. Lapsi ei kuitenkaan ole hankala tahallaan. Onko hänellä ollut kurja päivä koulussa tai päiväkodissa, ahdistaako häntä jokin asia? Mitä hänelle kuuluu? Jos lapsi kovasti vastustaa vanhempaansa, hän on yleensä itse tiukoilla. Hengitä syvään ja säilytä vanhemman auktoriteetti. Pidä lasta kiinni, ettei hän pääse satuttamaan itseään tai muita. Laita riitapukari jäähylle ulos tai omaan huoneeseensa. Hae apua, jos lapsen käytös toistuvasti huolestuttaa.

11. Älä pingota. Vanhempien kovien otteiden syynä ovat usein lapsiin kohdistetut ylimitoitetut odotukset ja yritys pitää kotona spartalaista kuria. Liian tiukkojen otteiden takia lapsi joutuu koko ajan kuulemaan pelkkää moitetta ja tuntee itsensä jatkuvasti huonoksi. Aikuisten kuuluukin pitää kotona peräsintä, mutta usein kuitenkin näkee kovaa kurinpitoa, jossa ei oteta lainkaan huomioon lapsen ikätasoa tai mielialoja.

12. Jousta. Myös lapsi voi joskus olla väsynyt tai muuten vain epämääräisen huonolla tuulella. Turhilta konflikteilta voi välttyä, jos vanhempi osaa tarpeen tullen joustaa: Tänä iltana ei tarvitse pestä hampaita, kun olet noin kamalan väsynyt. Voit tulla nukkumaan meidän viereemme, jos sänkysi alla on mörkö. On turha kuvitella, että taapero aina ymmärtäisi sanallisia käskyjä jättää rauhaan kaukosäädin tai kukkavaasi.

13. Kun pinna palaa, ota aikalisä. Laske kymmeneen, mene toiseen huoneeseen ja sulje ovi perässäsi. Laske kylmää vettä käsiesi päälle. Mene hetkeksi pihalle tai parvekkeelle. Laita mp3-soitin korville. Soita jollekin, kenelle tahansa, vaikka nimettömänä palvelevaan puhelimeen. Hakeudu tuttavan luokse vaikka keskellä yötä. Pääasia, ettet jää yksin tai mitenkään vahingoita lasta.

14. Älä uhkaile. Pientä lasta ei voi jättää yksin, mutta leikki-ikäisen kanssa voi jo tehdä sopimuksen: ”Minä olen aika kova suuttumaan. Seuraavan kerran, kun minua suututtaa, menen vähäksi aikaa ulos rauhoittumaan, tuon puun alle. Tulen varmasti takaisin, enkä suuttuneenakaan ikinä hylkää sinua.” Lasta ei saa uhata yksin jättämisellä, mutta kiukkuisen vanhemman suusta voi joskus päästä sellaisiakin sammakoita. Pyydä lapselta anteeksi ja selitä käyttäytymistäsi heti, kun tilanne on rauhoittunut.

Juttua varten on haastateltu projektipäällikkö Hannele Törröstä sekä projektityöntekijä Riitta Ahlstrandia Ensi- ja turvakotien liiton Vaiettu naiseus -projektista.

Lähde: Elina Rikkilä, Raivo tarvitsee jarrut, Meidän Perhe 1/2008

Vierailija

Älä lyö lasta – 14 keinoa raivon hillitsemiseksi

Vierailija kirjoitti: itse olen elänyt aina väkivallan keskellä, tiedän mitä se on ja omaan lapseen en ikinä koske! puhe saa riittää ei tarvi huutaa ja kaikista hauskinta on se että olen juuri täyttänyt 18 vuotta. lapsi syntyi vähän aikaa sitten joten ihmettelen miksi minulla on enemmän järkeä päässä kuin monella vanhemmalla henkilöllä!! ?? Varmaan siksi, että normaali aikuinen ymmärtää, että pieni vauva tarvii syliä, hellyyttä, suojaa.. eikä testaa vanhempaa. Toivottavasti sinulla on järkeä...
Lue kommentti
Vierailija

Älä lyö lasta – 14 keinoa raivon hillitsemiseksi

Jättämisellä pelottelu....aika orpo ja pieni ja pelokas ja tyhjä olo siinä tulee lapselle. Ainoa turva sanoo, että jättää. Ehkei se näy heti päälle muutakuin tottelemisena. Turvattomuuden tunnetta se varmasti lisää. En kannata jättämisellä uhkailua. Itsestä olisi ikävää, jos oma äiti sanoisi nyt minulle lasteni kanssa, että kun noin käyttäydytte, niin en ole enää teidän kanssanne tekemisissä. Jätän teidät. Heippa vaan. Tai jos omat kaverit tekisi minulle niin silloin kun minulla on hankala olla...
Lue kommentti

Miten toimia yhdessä vanhempina eron jälkeen? Tarvitaan sopivasti etäisyyttä ja joustoa, neuvoo Päivi Hietanen Ensi- ja turvakotien liitosta.

Tuore ero on vaikea paikka. Olette päätyneet siihen tilanteeseen, että parisuhde ei enää toimi. Samalla pitäisi pelata yhteen lapsen parhaaksi.

– Eron jälkeen kamppailee omankin selviytymisensä, surun ja pettymyksen kanssa, kuvaa Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä -tiimin suunnittelija Päivi Hietanen.

Hietanen kertoo, että monille tulee vähän yllätyksenä se, mistä kaikesta joutuu sopimaan. Mihin lapsi menee päivähoitoon? Tuli lasku harrastuksesta, miten se jaetaan? Jos äiti on aina ratkonut sisarusten väliset riidat, saako lapsi soittaa niistä äidille myös isän viikolla?

– Perhe-elämän sivussa on voinut soljua paljonkin asioita, joista eron jälkeen täytyy erikseen neuvotella.

Ja toisaalta: toinen on saattanut päättää monista asioista yhdessäoloaikana yksin. Eronnut ei voi määrätä, miten toisen vanhemman luona eletään, miten syödään tai pukeudutaan, saako sohvalla pomppia.

Lapsen ei kuulu toimia viestinviejänä

Lapsen kannalta on paras, jos puheyhteys perheiden välillä toimii. Jos mikään toisen luona tapahtunut ei kuulu toiselle, lapsi joutuu kurjaan viestinviejän rooliin. Lapsen ei kuulu raportoida vaikka sitä, onko toisen luona sairastettu tai käyty lääkärissä. Se on vanhemman tehtävä.

Lapsen pitää saada olla lapsi myös eron jälkeen. Siihen kuuluu se, että toista vanhempaa saa ikävöidä. Yhdessä voi sopia, että toisenkin viikolla saa soittaa tai kyläillä.

”Lapsi kantaa yhä mielessään kolmiota, jossa on hän itse ja molemmat vanhemmat.”

– Kumpikin vanhempi on lapselle tärkeä. Lapsi kantaa myös eron jälkeen mielessään kolmiota, jossa on hän itse ja molemmat vanhemmat.

Hietanen neuvoo suhtautumaan toiseen vanhempaan tiimin jäsenenä. Sopikaa, millaisissa asioissa toiseen on lupa tukeutua. Kaikilla on oikeus vaatia asiallista käytöstä.

Yhteistyötä kannattaa sitä paitsi harjoitella kaikkien, oltiin yhdessä tai ei.

– Paljon puhutaan parisuhdetaidoista tai siitä, millainen vanhemman suhde lapseen on. Pitäisi puhua myös siitä, miten perheen aikuiset toimivat yhdessä vanhempina. Vanhempien välinen hyvä tiimityö koituu myös lapsen parhaaksi.

Kuvitus: Satu Kettunen

Mitä lapsille pitäisi opettaa parisuhteesta? Seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen sai huomata, ettei virheitä tarvitse pelätä.

Viisivuotias tulee kotiin hyvällä tuulella. Hän on sopinut menevänsä naimisiin eskarikaverinsa kanssa. Heidän yhteiseen kotiinsa on tulossa musta sohva, samanvärinen kuin meilläkin kotona on.

– No mutta onnea! Ihanaa, että olet mennyt kihloihin, sanon.

Jatkamme leikkiä hetken aikaa. Kyselen nuoren parin tulevaisuudensuunnitelmista ja kommentoin kannustavasti.

Samalla tavalla toimin toivon mukaan tulevaisuudessakin, kun lapseni löytää itselleen kumppanin.

Jo työni ansiosta tiedän, että on paljon tutkittua tietoa siitä, miten ihminen oppii rakastamaan. Vanhemmilla on siinä iso rooli. Aikuiset tulevat opettaneeksi lapselle paljon asioita: Miten toisten kanssa ollaan? Voiko ihmisiin luottaa ja kannattaako heihin kiintyä? Miten hyvä tai paha paikka maailma on?

En voi olla miettimättä sitä, millaisen mallin ihmissuhteista minä heille annan.

Muiden vanhempien tavoin haluaisin vain, että lapseni olisivat onnellisia ja tasapainoisia. Ajatus siitä, että joku joskus rikkoisi pahasti lapseni sydämen tai että he joutuisivat kipuilemaan syvää yksinäisyyttä, saa minut tuntemaan fyysistä tuskaa.

Vaikka lapseni tekevät aikanaan omat yrityksensä ja erehdyksensä, en voi olla miettimättä sitä, millaisen mallin ihmissuhteista minä heille annan.

Mitä osaan opettaa rakkaudesta?

Ethän toista äidin mokia

Tiedän, millaisilta kokemuksilta haluaisin lapseni säästää.

Menin itse kihloihin 16-vuotiaana silloisen poikaystäväni kanssa, muistaakseni jonkin riidan päätteeksi. Hankimme sormukset ja lehti-ilmoituksen, mutta minua alkoi pian ahdistaa. Muutaman epäkypsän liikkeeni jälkeen erosimme. Sitten palasimme yhteen, eikä kihloissa olemisesta enää puhuttu.

Jos minulla olisi mahdollisuus puhua järkeä nuorelle itselleni, sanottavaa olisi paljon.

Ihmissuhdehistoriassani on muutama muukin kohta, joiden muisteleminen saa minut kiemurtelemaan. Lapseni ovat vasta viisi- ja seitsenvuotiaita, mutta harras toiveeni on, etteivät he tekisi samanlaisia virheitä rakkaudessa kuin minä: Sietäisi huonoa kohtelua. Luulisi, että suhteessa täytyy edetä valmiin kaavan mukaan. Olisi jonkun kanssa sen takia, että ajatus yksin jäämisestä kammoksuttaa.

Vai olivatko ne virheitä minunkaan kohdallani?

Lastenpsykiatri, pari- ja perhepsykoterapeutti Janna Rantala stoppaa ajatukseni alkuunsa. Omaa näkökulmaa ei kannata pitää ainoana oikeana rakkaudessakaan.

– Mitä jos jokin, mikä sinusta on ollut virhe, on lapsesi kohdalla jotain muuta? Rantala kysyy.

– Jos olet näyttänyt jossain huonoa esimerkkiä, puhu siitä lapselle ja kerro, että tiedät nyt paremmin.

Tämän allekirjoitan. Olen kokenut suhteissani asioita, joita en haluaisi omille lapsilleni. Toisaalta iso osa noista kokemuksia on vaikuttanut ratkaisevasti siihen, millainen minusta on tullut. Mahdollisia virheitä ei siis kannata panikoida etukäteen, mutta omaa ajatteluaan on hyvä kyseenalaistaa.

– Vanhemmat saattavat hyvää tarkoittaen uskotella lapsilleen kaikenlaista. Lapsi voi omaksua vanhemman uskomuksen vaikkapa siitä, että miehet ovat sikoja tai että lyhyisiin ihmisiin ei kannata luottaa, Rantala jatkaa.

”Prinsessavaiheessa kerroin, että minulla oli harjoitusprinssejä ennen heidän isäänsä.”

Minua helpottaa ajatus siitä, ettei mikään rakkauden perintö ole kohtalonomainen. Huomasin sen itse, kun tapasin mieheni. Kolmekymppiseksi saakka olin ollut varovainen ja varautunut suhteissani. Mieheni tavattuani minussa käynnistyi aivan uusi prosessi. Tuntui siltä, kuin sydämeni olisi joutunut etäohjauksen valtaan enkä olisi voinut muuta kuin luottaa ja hypätä – sitä en ollut koskaan aiemmin tehnyt.

– Lapselle voi puhua ikätason mukaisesti omista vaiheistaan. Olen itse kertonut jonkin verran lapsilleni elämästäni ennen kuin tapasin mieheni: prinsessavaiheessa kerroin, että minulla oli ollut harjoitusprinssejä ennen heidän isäänsä, Janna Rantala kertoo.

Miten hyvä idea! Meillä on uusperhe, joten lapset saavat sitäkin kautta moninaisen käsityksen rakkaudesta ja ihmissuhteista. Puhun heille ihmisten ja perheiden moninaisuudesta mielelläni muutenkin.

Tarvitsemme ihmissuhdeajokortin

Lasten varsinaisen hoitamisen tarve vähenee ikävuosien myötä, mutta opeteltavien taitojen määrä vain kasvaa. Mitä enemmän maailma lapselle avartuu, sen tärkeämpiä ihmissuhdetaidoista tulee.

Janna Rantala muistuttaa, kuinka tärkeää on kasvattaa lasta sellaisena kuin hän on. Siihen, miten ihminen on vuorovaikutuksessa ja miten turvalliseksi hän olonsa tuntee, vaikuttavat monet tekijät. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, sillä temperamenttiin vaikuttavat jo kohdunsisäinen elämä ja perimä.

Ajatus ihmissuhdeajokortista alkaa tuntua harkitsemisen arvoiselta.

Minä uskon, että muiden kanssa pärjää, kun osaa olla ihmisiksi, mutta oma juttunsa on, miten ihmisiksi olemista opetetaan. Lapseni tietävät jo, mistä vauvat tulevat, ja jokusen vuoden kuluttua kerron siitä, miten sitä ehkäistään. Mutta miten he oppivat hyviksi kumppaneiksi? Uskaltavatko he aikanaan luottaa rakkauteen?

Olen ennen pitänyt ajatusta ihmissuhdeajokortista hassuna, mutta idea alkaa yhtäkkiä tuntua harkitsemisen arvoiselta. Kuuntelen sivukorvalla lapsiani, jotka laulavat mukana Nikke Ankaran kappaletta En tiiä sun nimee. ”Hulluu et mä kelailen tällasii vaikken tunne”, Ankara räppää kuvaillessaan vahvoja tuntemuksiaan – eikä biisi suinkaan ole ainoa, joka vetää hupsuudessaan vertoja vanhan ajan prinsessasaduille.

Janna Rantala vertaa ajatusta rakkausvalistuksesta esikoistaan odottavien perhevalmennukseen.

– Kaikenlaisista ilmiöistä voi kertoa, mutta ihminen ei voi koskaan tajuta etukäteen, miten ihanaa ja rankkaa on, kun vauva syntyy. Sitä paitsi lapset tarkkailevat väistämättä sitä, miten heidän perheensä aikuiset kohtelevat toisiaan. Koko elämä on yhtä ihmissuhdeajokoulua. Lapsi kerryttää valtavasti tietoa liikenteestä jo kauan ennen kuin hän itse tarttuu rattiin, Rantala toteaa.

Se yksi ja ainoa... vai kuinka?

Minusta on ihanaa keskustella lasteni kanssa, mutta rakkaudesta on yllättävän vaikea puhua lapsentasoisesti. Yksinkertaistukset eivät tee oikeutta aiheelle, josta filosofit ovat vääntäneet tuhansia vuosia. Muistutan itseäni siitä, että esimerkkini kertoo enemmän kuin sanat.

– Haluan, että isi vie minut huomenna. Isi on niin kiva, lapsi ilmoittaa, kun pesemme illalla hampaita.

– Isi on minustakin kiva, totean.

– Tykkäätkö sinä isistä? lapsi kysyy.

– Ihan äärettömästi, vastaan.

– Enemmän kuin meistä? lapsi jatkaa.

– Ei sitä voi verrata. Mutta se on sellaista erilaista rakkautta.

Seuraavana iltana keskustelumme jatkuu: Äidillä on hyvä olo olla isin kanssa. Isi tykkää äidistä sellaisena kuin äiti on, äiti voi luottaa isiin ja äidin mielestä isin kanssa on hauskaa.

Toivon lasteni ymmärtävän, että molemmat osapuolet ovat vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista.

Silti selityksistäni jää puuttumaan paljon. Haluaisin lisätä muitakin tärkeitä asioita: että isi ei voi eikä hänen tarvitse täyttää äidin kaikkia odotuksia. Isin eikä äidin velvollisuus ei ole tehdä tosiaan onnelliseksi, eikä isi ole äidille se ainoa oikea.

Toivon lasteni ymmärtävän sitten isompina, että molemmat osapuolet ovat vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Pelkkä yhteensopivuus ei riitä, tarvitaan tekoja.


Kuvitus: Satu Kettunen
Kuvitus: Satu Kettunen


Välillä pitää olla vaikeaa

Kotona kehun vuolaasti, kun jompikumpi lapsista tekee jotain vähänkin jaloa sisarustaan kohtaan: on antelias, kannustaa, ymmärtää, auttaa tai sanoo jotain kivaa – samoja asioita, joita yritän mahdollisimman usein tehdä itse miehelleni. Uskon, että niillä taidoilla pärjää pitkälle aikuisenakin.

Lapsilleni tarjoutuu lukuisia mahdollisuuksia ihmissuhdetreeniin joka ikinen päivä. Välillä kunnioittava vastavuoroisuus on kuitenkin harjoitteluhetkistä kaukana.

”Kriisit ovat normaaleja, ja riidoista rakkaiden ihmisten kanssa selviää.”

Lapsi käyttäytyy tylysti seuraa kaipaavaa kaveriaan kohtaan. Sisarukset tappelevat raivokkaasti, koska toinen on vilkaissut toista. Seitsenvuotiasta huijataan nettipelissä pahan kerran. Isompi lapsi pakottaa viisivuotiaan leikissä sivustakatsojan rooliin.

Minusta tuntuu pahalta. Mitä vääntäminen ja pettymykset opettavat lapsilleni ihmissuhteista?

Sitä, että ne kuuluvat elämään, Janna Rantala sanoo.

– Lapsen on hyvä tietää, ettei aina ole ihanaa. Kriisit ovat normaaleja, jopa toivottavia, ja riidoista rakkaiden ihmisten kanssa selviää.

Eroperheen vanhempienkaan ei tarvitse ahdistua siitä, millaista mallia ihmissuhteista lapsilleen antaa.

– Ihmissuhde voi päättyä ja eroja tulee hyvistä syistä. Harvoin tapahtuu sellaista, mistä ei voisi selvitä. Hirveitä asioita kokenut ihminen voi jopa kukoistaa.

Säilytä taito rakastaa

– Äiti, äiti, olen saanut uuden ystävän!

Olemme vasta saapuneet puolityhjään leikkipuistoon, kun lapseni jo juoksee luokseni kertomaan iloista uutista. Hänen uusi ystävänsä on puolta nuorempi eikä oikein ymmärrä kaikkia leikkiehdotuksia, mutta se ei haittaa.

Olen samaan aikaan ylpeä ja iloinen lapseni maailmaa syleilevästä asenteesta. Samalla mietin, olisiko puistoilun jälkeen hyvä hetki vaihtaa pari sanaa siitä, mitä ystävyys oikein on. Eihän jokaista satunnaista vastaantulijaa voi laskea läheisekseen?

Katsellessani lapseni touhuja minusta alkaa kuitenkin tuntua siltä, että lapseni tietävät rakkaudesta enemmän kuin minä. En osaa sanoa, mitä peruja heidän luottavainen avosydämisyytensä on. Havainto siitä, että polvi on minusta parantunut, tuntuu ihanan helpottavalta.

”Jos lapsesi suhtautuu rakastavasti ympäristöönsä, olet todennäköisesti näyttänyt hänelle maailman, joka vaikuttaa rakastavalta.”

Ehkä tehtäväni onkin pitää huolta siitä, että he kasvaessaan eivät unohda taitoaan rakastaa.

– Jos lapsesi suhtautuu rakastavasti ympäristöönsä, sinä olet todennäköisesti näyttänyt hänelle maailman, joka vaikuttaa rakastavalta ja rakastettavalta, Rantala toteaa.

Ajatus koskettaa minua syvältä. Jos olen pystynyt vaikuttamaan siihen, miten kauniina lapseni näkevät maailman, voin kenties luottaa siihen, että pystyn olemaan heidän tukemaan vastaisuudessakin.

Myötä- ja vastoinkäymisissä.

Jutun kirjoittaja Elina Tanskanen on seksuaaliterapeutti ja kirjailija, joka kuuluu Ensitreffit alttarilla -ohjelman asiantuntijakolmikkoon.