Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Avioerojen riitatilanteissa auttaa uusi sovittelumalli.

Joka vuosi 30 000 suomalaislasta kokee vanhempiensa eron. Valtaosalla elämä asettuu uusiin uomiinsa hyvin, mutta osa vanhemmista ei pääse lastensa asioista sopuun. Käräjäoikeuksiin tulee vuosittain vireille noin 2000 uutta lasten huoltoa ja tapaamista koskevaa riitaa. Kukin oikeusjuttu voi koskea useampaa kuin yhtä lasta, ja pahimmillaan riitely kestää vuosia. Huoltokiistan keskellä elää siis useita tuhansia lapsia.

Oikeudenkäynti usein syventää vihanpitoa, kun kumpikin vanhempi korostaa toisen kelvottomuutta, jotta saisi omat vaatimuksensa läpi. Jos lähipiiriä kuullaan todistajina, kiista leviää sukujen väliseksi. Jokainen voi kuvitella, miltä se tuntuu riidan kohteena olevista lapsista.

Oikeusprosessin hitaus lisää piinaa. Sosiaalitoimen olosuhdeselvitystä joutuu odottamaan pahimmillaan 10 kuukautta. Päälle tulevat käräjäoikeuksien pitkät käsittelyajat. Lapselle se on kohtuuton aika elää katkerien vanhempien välissä. Kenen luona asun? Milloin tapaan toista vanhempaani?

Osassa käräjäoikeuksia on kokeiltu kolmen vuoden ajan uutta sovittelumallia, jossa riitaisten vanhempien välille yritetään virittää puheyhteys. Sovittelua vetää käräjä­tuomarin ja psykologin tai sosiaalityöntekijän muodostama työpari. Mukana voivat olla myös vanhempien lakimiehet, mutta he pysyttelevät istunnossa taustalla. Tarkoitus on auttaa vanhempia löytämään lasten kannalta paras mahdollinen ratkaisu.

Yli 60 prosentissa jutuista vanhemmat saivat aikaan sovinnon muutamassa kuukaudessa. Asiantuntija-avusteinen huolto­riitojen sovittelu on tarkoitus saada vakituiseksi käytännöksi kaikkiin Suomen käräjäoikeuksiin. Kuulostaa miltei kummallisen hyvältä, kun lähtökohtana on kaksi vihan sokaisemaa vanhempaa.

Mitä sovittelussa tapahtuu?

Käräjätuomari Eeva Tikka Espoon käräjäoikeudesta:

"Olen istunut perheoikeusjuttuja käräjätuomarina parikymmentä vuotta. Olen usein tuntenut olevani voimaton ja aseeton. Prosessi kulkee määrätyllä tavalla, eivätkä erillisneuvottelut vanhempien kanssa ole mahdollisia. Vanhemman puolesta äänessä on usein asianajaja, enkä voi kysyä vanhemmilta suoraan, ovatko he miettineet asiaa tältä tai tuolta kantilta. Minun on tehtävä iso päätös joskus tietämättä, mitä kaikkea riidan taustalla on.

Sovittelussa pääsemme kysymään oikeita kysymyksiä. Mitkä ovat vanhempien todelliset huolenaiheet? Sovittelijat eivät ratkaise konfliktia vanhempien puolesta, vaan päämääränä on saada vanhempien välille sellainen luottamus, että he pystyvät sopimaan lastensa asioista itse.

Kipeä erokriisi saa vanhemman joskus unohtamaan lapsen näkökulman. On satuttavaa tulla petetyksi tai jätetyksi. Sitten pitäisi vielä antaa lapset sille toiselle, vaikka vain osaksi aikaa. Minun ja työparini tehtävä on auttaa vanhempia näkemään, että päättynyt parisuhde on yksi asia ja vanhemmuus toinen.

Sovittelussa kumpikin vanhempi saa kertoa näkökulmansa ja joutuu kuuntelemaan toista. Suuntaamme keskustelua niin, että vanhemmat muistaisivat lapsensa koko ajan. Mitään takuukysymyksiä ei ole, mutta yksi toimii melkein aina. Millainen lapsesi on? On hienoa nähdä, miten ihminen muuttuu, kun hän puhuu lapsestaan.

Sovittelu kestää yleensä koko päivän. Keskustelut ovat luottamuksellisia, kukin puhuu vuorollaan, tunteita saa näyttää, mutta keskeyttää ei saa. Usein vanhemmat kyräilevät ensin toisiaan, ja välillä tunteet kuumenevat. Yleensä lounastauon jälkeen tunnelma muuttuu ja pääsemme puhumaan käytännön järjestelyistä. Miten Kaisan kulkeminen olisi helpointa järjestää? Päivän päätteeksi tehdään usein määräaikainen koesopimus ja sovitaan uusi tapaaminen kolmen tai neljän kuukauden päähän. Siinä ajassa vanhemmat huomaavat, mikä toimii ja mikä ei.

Jos huomaamme, että osapuolista toinen on manipuloiva ja toinen alistuva, ohjaamme tapauksen oikeudenkäyntiin. Emme voi väittää, että huomaisimme kaikki persoonallisuushäiriöt, mutta kun istuu koko päivän saman pöydän ääressä, kyllä siinä jotain paljastuu. Muita sovittelun esteitä ovat vakavat päihde- tai mielenterveyden ongelmat. Emme voi vahvistaa sopimusta, joka on selvästi lapsen edun vastainen.”

Huoltoriitojen tuomioistuinsovittelua valmistellut työryhmän vetäjä, käräjätuomari Anna-Kaisa Aaltonen:

"Olisi parasta, jos eroriitojen kärjistyminen voitaisiin ehkäistä ennalta, mutta eroauttamisjärjestelmät toimivat vaihtelevasti. Riippuu paljolti kotikunnasta, millaista apua vanhempi saa.

Jos riitaa päädytään ratkomaan oikeudenkäynnissä, lasta ei useinkaan tueta sen aikana. Esimerkiksi perheneuvolat eivät yleensä aloita työskentelyä, jos vanhemmilla on riita kesken oikeudessa. Myös lastensuojelu on varovainen puuttumaan perheen asioihin, jos oikeudenkäynti on vireillä. Käytännössä se voi tarkoittaa, ettei kukaan ota vastuuta lapsen hyvinvoinnista. Perhe saattaa asioida tuomioistuimen, lastensuojelun, poliisin ja koulukuraattorin kanssa, mutta kukin toimii vain omalla sektorillaan eikä kukaan ota kokonaisvastuuta lapsen tilanteesta.

On selvää, ettei sovittelu ratkaise kaikkia ongelmia. Esimerkiksi jos vanhemmalla on vakava päihde- tai mielenterveysongelma, jota hän itse ei myönnä eikä hae siihen apua, neuvottelu ei ole oikea työkalu. Silloin on parasta, että tuomioistuin harkitsee oikeudenkäynnissä, mikä on lapsen edun mukainen ratkaisu.”

Psykologi ja oikeusministeriön huoltoriitasovitteluprojektin erityisasiantuntija Päivi Mäntylä-Karppinen:

Eroon liittyy joskus niin rankkoja tunteita, että ihan tavalliset hyvää tarkoittavat vanhemmat juuttuvat riitelemään lastaan vahingoittavalla tavalla. He jäävät jumiin riitaisuuden uralle, voittaja-häviäjäasetelman vangeiksi.

Toinen syy riitaan on se, että kumpikin vanhempi haluaisi jatkaa arkea lasten kanssa. Ei ole helppo kestää ajatusta, että menettää osan siitä. Riidasta luopuminen vaatii vanhemmilta suurta epäitsekkyyttä ja kykyä laittaa omat tunteensa syrjään.

Sovittelussa meidän asiantuntijoiden tehtävä on auttaa vanhempia eläytymään lapsen tunteisiin ja tarpeisiin. Miten minun lapseni tämän kaiken kokee? Mikä olisi hänen mielestään paras tapa ­ratkaista asia? Mitä hän tarvitsee voidakseen hyvin? Mitä lähemmäs konkretiaa keskustelussa päästään, sitä paremmin vanhempien silmät aukeavat.
Samalla vanhemman on pohdittava, mitä hän itse tarvitsee päästäkseen yli riidasta. Jos vanhemmalla on tinkimätön halu saada oma näkökulma läpi, sovittelu ei tuota tulosta. Tärkeintä on aito tahto löytää ratkaisu.”

Psykologi Kari Nieminen Helsingin perheneuvolasta:

"Minulle psykologina on ollut hyvin yllättävää, miten nopeasti lapset hyötyvät vanhempiensa sovusta. Jo koesopimuksen päätteeksi kolmen tai neljän kuukauden kuluttua monet vanhemmat kertovat, että lasten oireet, kuten itkuisuus, ahdistuneisuus tai käyttäytymisongelmat, ovat vähentyneet.

Kun vanhemmat riitelevät lapsesta, lapsen näkökulmasta se on hänen syynsä. Hänen on ­mahdotonta ymmärtää, että riidan todelliset syyt ovat aikuisten vastuulla, sillä riidalle on annettu hänen nimensä. Pahimmillaan lapsi kokee menettävänsä molemmat vanhempansa. On vaikea arvostaa myöskään sitä vanhempaa, joka on kulloinkin lähellä, jos hän puhuu pahaa toisesta vanhemmasta.

Pitkittynyt huoltoriita vaurioittaa lapsen luottamusta ihmissuhteisiin ja tulevaisuuteen. Riitely kuormittaa myös vanhempien jaksamista. Kotona on väsynyt ja hermostunut aikuinen.
Sovittelun avulla vanhemmat ovat löytäneet aidosti toimivia ratkaisuja lasta koskeviin käytäntöihin. Lapselle nopea apu on paras apu.”

Nina päätti, ettei jää vauvan kanssa vain kotiin istumaan. Lue myös puolison kuvaus tilanteesta.

”Kun Seppo alkoi puhua perheen perustamisesta, suostuin sillä ehdolla, ettei vauvahoito jää yksin minun harteilleni. Halusin olla varma, että hän hoitaa oman osuutensa, jotta minun ei tarvitse luopua kaikista harrastuksistani. Tiesin, että tuskastuisin nopeasti vain kotona olemiseen.

Ennen harrastin paljon liikuntaa ja ulkoilua. Opiskelu yliopistolla oli minulle tärkeää, ja viihdyin joka ilta erilaisissa työryhmissä. Opintojen keskeyttäminen oli vaikeinta. Mietin surullisena, kuinka kaverit etenevät ja minä hoidan kotona vauvaa enkä pääse enää mihinkään.

Seppo rauhoitteli minua sanomalla, että vauva-aika kuluu nopeasti. Hän vakuutti, että pystymme tekemään vauvan kanssa samoja asioita kuin ennen raskauttakin. Kaikesta ei tarvitsisi luopua – ainakaan lopullisesti.

Eeli syntyi viime syksynä. Ensimmäiset viikot olivat dramaattisia, sillä vauva ehti kakkaamaan lapsiveteen ja hengittämään sitä. Infektion takia hänelle annettiin voimakkaita antibiootteja, jotka aiheuttivat mahavaivoja. Eeli oli itkuinen ja nukkui huonosti.

Ensimmäisillä kerroilla oli aika kova kiire kuntosalilta takaisin vauvan luo.

Kun Eeli oli noin kahden viikon ikäinen, sanoin Sepolle, että minun on päästävä hetkeksi kuntosalille. Seppo oli todella kannustava ja osti minulle kuntosalikortin. Oli ihanaa päästä pois kotoa, vaikka ensimmäisillä kerroilla minulla oli aika kova kiire takaisin Eelin luo.

Seppo piti isyyslomaa muutaman viikon ja palasi sitten töihin. Yhtäkkiä olin Eelin kanssa kahdestaan. Olin niin tottunut viilettämään tukka putkella kokouksesta toiseen, etten tiennyt, mitä olisin kaikella ajalla tehnyt.

Päätin, etten jää vauvan kanssa kotiin istumaan. Ensimmäinen bussimatkamme ystävän luo jännitti hirveästi. Matka meni kuitenkin hyvin, ja sen jälkeen tunsin valtavaa helpotusta. Kyllä tämä onnistuu!

Jos nyt annan Sepolle siimaa, saan sitä itsekin sitten kun en enää imetä.

Sopimus kotitöiden ja vapaa-ajan tasapuolisesta jakamisesta on toiminut hyvin. Kun Seppo tulee illalla kotiin, olemme hetken kolmistaan ja sitten on jomman kumman vuoro lähteä omiin menoihin. En odota, että Seppo heti töistä tultuaan alkaisi tehdä kotitöitä. Yritän olla reilu ja muistaa, että Seppo on töistä väsynyt ja hänkin ansaitsee lepoa.

Annan Sepon nauttia harrastuksistaan, koska tiedän kuinka tärkeitä ne hänelle ovat. Jos nyt annan Sepolle siimaa, saan sitä itsekin sitten kun en enää imetä Eeliä. Minulle on tärkeää, etten tunne olevani pelkkä äiti. Nyt olen Eelin kanssa kotona, mutta suunnittelen tulevaisuutta ja odotan sitä, kun pääsen takaisin yliopistolle.”

Lapsen hoito ei ole yksin äidin velvollisuus, sanoo esikoisvauvan isä Seppo. Lue myös puolison kuvaus tilanteesta.

Ninan raskausaikana kaverit ja keskustelupalstat pelottelivat, kuinka elämä päättyy vauvan tuloon. Istuisimme seuraavat vuodet Ninan kanssa neljän seinän sisällä ja pyhittäisimme elämämme vauvalle. Vähemmästäkin alkaa pelottaa.

Koska kumpikaan meistä ei halunnut kauhukuvien käyvän toteen, puhuimme Ninan kanssa paljon siitä, miten järjestelemme vauva-arjen.

Arvostan sitä, kuinka Nina huomioi työssäkäymiseni. Hän ei ole koskaan kassi valmiina odottamassa kotiintuloani. Saan levähtää hetken ennen kuin otan vastuun Eelin iltapuuhista. Joskus työpäiväni venyvät, mutten muista, että Nina olisi koskaan valittanut, vaikka vauvan kanssa on välillä tietysti rankkaakin.

Omista menoista täytyy sopia etukäteen. Lukujärjestystä ei kuitenkaan voi noudattaa orjallisesti, sillä joskus Ninalla on saattanut olla niin rankka päivä Eelin kanssa, ettei hän jaksa enää illalla jäädä lapsen kanssa kahden.

Kummallakin on oikeus sanoa, ettei jaksa, ja silloin perhe menee harrastusten edelle. Toisaalta olen joskus patistanut Ninaa lähtemään omiin juttuihinsa väsymyksestä huolimatta, ettei hän vain jämähdä kotiin. Se saattaisi myöhemmin harmittaa.

Eelin ansiosta teemme nyt enemmän asioita yhdessä.

Eelin ansiosta teemme nyt enemmän asioita yhdessä kuin aikaisemmin. Saatamme esimerkiksi lähteä parin tunnin vaunulenkille, kun Eeli nukkuu päiväunia. Vauvan tultua harrastamisesta on tullut myös yhteistä parisuhdeaikaa.

Metsästys ja kalastus ovat tärkeimpiä harrastuksiani, ja myös Nina metsästää. Luonnossa liikkuminen on meille molemmille tärkeää, ja ensi syksyksi on jo katsottu valmiiksi isäni vanha kantorinkka, jossa Eeli pääsee mukaan metsään. Muistan itse lapsuudesta, kuinka parivuotiaana torkuin isän selässä metsällä. Haluan jakaa kokemuksen nyt poikani kanssa.

En harmittele omien menojeni vähentymistä, sillä Ninahan tässä on suuremman uhrauksen tehnyt. Ymmärrän, että nykyinen tilanne on Ninasta epäreilu, sillä hän on joutunut luopumaan opinnoistaan.

Arki pojan kanssa kahdestaan ei hirvitä, sillä eihän lapsen hoito ole yksin Ninan velvollisuus.

Ensi syksynä tilanne todennäköisesti muuttuu, kun Eeli aloittaa päivähoidossa ja Nina palaa opiskelemaan. Mietimme vielä, miten asian järjestämme: jäämmekö Eelin kanssa nykyiseen kotiin vai muutammeko koko perhe Ninan opiskelupaikkakunnalle.

Arki pojan kanssa kahdestaan ei hirvitä, sillä eihän lapsen hoito ole yksin Ninan velvollisuus. Minun tehtäväni on myös tukea Ninaa hänen tavoitteissaan. En halua, että suhteeseemme syntyy kinaa tai katkeruutta sen takia, että Nina joutuisi jämään kotiin vastoin tahtoaan.”