Vaikka äitiys tuntuisi aluksi vaikealta, sitä voi opetella vähitellen, tutkija, kolmen lapsen äiti Eija Sevón lohduttaa.

Miksi synnytykseni oli vaikea ja muiden helppo? Miksen onnistu imetyksessä, vaikka muut onnistuvat? Miksei lapseni nuku, vaikka muiden lapset nukkuvat?

Hyvän äitiyden paineet kasautuvat monen naisen harteille silloin, kun ensimmäinen lapsi syntyy.

Äitiys saattaa yllättää – se ei olekaan sellaista kuin kuvitteli. Rakkaus vauvaan ei leimahda hetkessä, unenpuute tekee olon itkuiseksi ja kärttyiseksi, omat ajatukset ja tavat toimia tuntuvat oudoilta ja vääriltä.

– Olen epäonnistunut ja huono äiti, moni vastasyntyneen äiti ajattelee. – En olekaan äitityyppiä, vaikka toivoin niin.

Äitiys on pitkä matka

Vaikka äitiys saattaa alussa tuntua vaikealta, sitä voi opetella rauhassa ja vähitellen, lohduttaa tutkijatohtori, kolmen lapsen äiti Eija Sevón Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitokselta.

– Vauva-aika on vain yksi lyhyt vaihe äitiyden matkalla.

Kukaan ei voi etukäteen tietää, millaista arki lapsen kanssa tulee olemaan. Siksi itseään ei pidä soimata, vaikkei toimisikaan niin kuin on alun perin kuvitellut.

– Omasta lapsuudesta saadut mallit vaikuttavat siihen, miten käyttäydymme vanhempina. Emme voi tietää etukäteen, millaisia tunteita äidiksi tai isäksi tulo herättää.

Äitien paineita kasvattaa se, että varhaislapsuuden merkitystä korostetaan nykyään paljon.

– Ajattelemme, että jokin menee lapsen osalta peruuttamattomasti pieleen, jos hän ei saa pienenä täydellistä hoitoa, Sevón sanoo.

– Kannattaa kuitenkin luottaa siihen, että olet lapsesi vanhempi hänen loppuelämänsä ajan. Voitte rakentaa suhdettanne päivittäin vahvemmaksi. Kokonaisuus ratkaisee.

Usko itseesi, tiedät parhaiten

Hyvä äiti on mielessämme edelleen uhrautuvainen, läsnä oleva ja lämmin. Hän huolehtii lapsestaan ympäri vuorokauden viikon jokaisena päivänä.

– Tämä ei ole mitenkään mahdollista, tutkija toteaa.

Jokainen nainen on erilainen, myös äitinä. Toinen tarvitsee enemmän unta, toinen vähemmän. Toinen kaipaa enemmän omaa aikaa, toinen vähemmän. Toinen on kärsivällisempi, toinen temperamenttisempi.

– Toivon, että kaikilla äideillä olisi voimaa ja uskoa tehdä äitiydestään omanlaisensa. Jokainen tietää itse parhaiten, mikä sopii itselle ja omalle perheelle.

Kenenkään ei tarvitse jäädä yksin

Joka äidistä tuntuu joskus, ettei osaa eikä jaksa. Jos huonommuuden tunteet vievät ilon koko vanhemmuudesta, Sevón neuvoo puhumaan tunteista muille: ystävälle, puolisolle, omille vanhemmille. Jos lähipiiristä ei löydy kuuntelijaa, kannattaa kertoa tunteistaan neuvolassa tai soittaa auttavaan puhelimeen.

Omassa mielessä ongelmista kasvaa helposti suurempia kuin ne ovatkaan, eikä niihin tunnu löytyvän ratkaisua.

– Ulkopuolinen näkee tilanteen toisessa valossa ja voi löytää uusia näkökulmia.

Sevónin mukaan kenenkään ei pitäisi joutua kantamaan omia raskaita tunteitaan yksin.

– Kenenkään elämä ei suju aina ruusuisesti. Kun jakaa kokemuksia muiden kanssa, voi kuulla tämän lohdullisen viestin. Se helpottaa ja auttaa jaksamaan.

Kairi oli tyttärensä vauva-aikana yksinäinen ja vailla äitikaveria. Hän sai uuden ystävän äitimentori Laurasta. 

Väsymys alkoi vasta, kun imetys päättyi. Puolisen vuotta Kairi, 37, heräili puolentoista tai kahden tunnin välein syöttämään tytärtään Emiliaa. Kiitos hormonien, energiaa tuntui kuitenkin riittävän.

Nykyään vuoden vanha Emilia on Kairin ja hänen puolisonsa esikoinen. Kairi ei ollut etukäteen arvannut, että imetyksen lopettaminen tuntuisi niin suurelta muutokselta. Yhtäkkiä piti keksiä uudet keinot lapsen lohduttamiseen ja nukuttamiseen. Samaan syssyyn alkoi oma väsymys. Valvomishormonien cocktail oli ilmeisesti nautittu loppuun.

– Mietin, mistä voisin saada tukea uuteen tilanteeseen, Kairi kertoo.

Virossa kasvanut Kairi muutti Suomeen kahdeksan vuotta sitten. Sairaanhoitajana työskentelevällä Kairilla on töissä työkaverit ja kotona puoliso. Tukiverkko tuntui kuitenkin kaipaavan vielä yhtä lenkkiä.

Tärkein toive oli, että mentorilla olisi saman ikäinen lapsi kuin omassa perheessä.

Facebookissa silmiin osui HelsinkiMission, sosiaalialan järjestön, mainos mentoritoiminnasta. Äiti- tai isämentori on järjestön kouluttama vapaaehtoinen, joka toimii toisen vanhemman henkisenä tukea. Kairi soitti järjestöön ja pyysi mentoria.

Tärkein toive oli, että mentorilla olisi saman ikäinen lapsi kuin omassa perheessä.

Parin viikon päästä Kairin puhelin soi. Mentori oli löytynyt: helsinkiläisestä Laurasta, 27, tuli Kairin tukihenkilö. Toive ikäerosta täyttyi juuri eikä melkein: Lauran Ainalla ja Kairin Emilialla on ikäeroa neljä päivää.

Kun Kairi ja Laura tapasivat ensi kerran, Kairi ei ollut koskaan käynyt lapsen kanssa leikkipuistossa.

– Minä tavallaan tutustutin Kairin ja Emilian puistojen maailmaan, Laura sanoo ja naurahtaa.

Vauva-arjen rytmi oli saanut Kairin vetäytymään omaan kuplaansa. Moneen muuhun pikkuiseen verrattuna Emilia heräsi aamuisin myöhään, kahdeksalta tai puoli yhdeksältä. Kun aamutoimet oli saatu hoidettua, aamupäivän vauvakerhot ja puistokokoontumiset alkoivat jo olla ohi.

– Kyllä, olin niihin aikoihin yksinäinen, Kairi sanoo.

Kun ympärillä on muita, toisiin on mahdollisuus tukeutua ja kysyä mielipiteitä.

Vanhemmuus on laumajuttu, vahvistaa psykoterapeutti ja perhetutkimuksen dosentti Mirjam Kalland. Kenenkään ei pitäisi jäädä yksin, ei etenkään silloin, kun perheessä on pieni vauva.

Eräässä seminaarissa Kalland johdatteli yleisön ajatusleikin äärelle. Hän kysyi, kumpi on ahdistavampi mielikuva: yksi itkevä vauva ja vanhempi – vai samassa tilassa kymmenen itkevää vauvaa ja kymmenen vanhempaa?

Ajatus kymmenestä parkuvasta pienokaisesta herätti lähinnä hilpeyttä, Kalland kertoo.

– Kun ympärillä on muita, toisiin on mahdollista tukeutua ja kysyä mielipiteitä siitäkin, mikähän omaa lasta mahtaa vaivata. Vanhemmuus on laumajuttu.

Lue koko juttu 16. elokuuta ilmestyvästä Vauva-lehdestä!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tutkimuksessa oli mukana yli 240 000 suomalaistyttöä. HPV-rokotteen haitoista esitetyt huolet eivät tutkimuksen valossa pidä paikkaansa.

Tällä viikolla julkistettu laaja suomalaistutkimus osoittaa, että väitteet HPV-rokotteen vaarallisuudesta eivät pidä paikkaansa.

HPV-rokote ehkäisee papilloomaviruksen aiheuttamia syöpiä, kuten kohdunkaulan syöpää. Se otettiin mukaan kansalliseen rokotusohjelmaan viisi vuotta sitten, ja se annetaan ilmaiseksi 11–12-vuotiaille tytöille.

Jotkut suomalaisvanhemmat ovat kertoneet julkisuudessa tapauksista, joissa lapsi on sairastunut hankalaan oireyhtymään rokotuksen saamisen jälkeen. Ajallinen yhteys ei kuitenkaan vielä tarkoita, että asioilla olisi syy-yhteys. 

Tutkimuksessa verrattiin rokotettujen tyttöjen sairaustilannetta rokottamattomiin. Aineisto oli erittäin laaja: mukana oli 240 605 suomalaistyttöä, joista yli puolet otti rokotteen. Tutkimuksessa etsittiin rokottamisen yhteyttä 38 erilaiseen sairauteen, esimerkiksi krooniseen väsymysoireyhtymään ja monimuotoiseen paikalliseen kipuoireyhtymään.

”Mukaan valikoitiin sairauksia, joiden kohdalla on esitetty epäilyjä, että rokottaminen saattaisi lisätä niiden esiintymistä”, kertoo yksi tutkimuksen tekijöistä, THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek Helsingin Sanomien haastattelussa.

Tulos oli, että rokotuksen saaneilla ei ollut merkitsevästi suurempaa riskiä sairastua näihin sairauksiin kuin samanikäisillä rokottamattomilla tytöillä.

Pojillekin rokotus?

Parhaillaan pohditaan, pitäisikö myös poikien HPV-rokotukset ottaa mukaan kansalliseen rokotusohjelmaan. Papilloomavirusinfektio on yhteydessä paitsi kohdunkaulan syöpään myös erilaisiin suun ja kurkun, peräaukon ja peniksen alueen syöpiin.

Tampereen yliopiston tuore tutkimus osoittaa, että sekä tyttöjä että poikia rokottamalla saataisiin nopeasti aikaan laumasuoja, joka auttaisi ehkäisemään papilloomaviruksen aiheuttamia syöpiä koko väestön tasolla.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.