Voiko monta kuukautta jatkunut univaje ja väsymys vaikuttaa älykkyyteen?

Meillä on kolmen kuukauden ikäinen vauva, joka nukkuu todella huonosti. Öisin hän nukkuu yhden tai kahden tunnin pätkissä yhteensä noin 8 tuntia. Päiväunetkaan eivät maistu. Vauva on täysimetyksessä, jota olisi tarkoitus jatkaa puolivuotiaaksi asti. Nukun öisin huonosti ja saan nukuttua harvoin päivisinkään. Unohtelen asioita jopa kesken lauseen. Saatan vaikkapa unohtaa, mitä seuraavaksi piti sanoa. Voiko monta kuukautta jatkunut univaje ja väsymys vaikuttaa älykkyyteen?
Opintoni ovat vielä kesken. Olen alkanut pelätä, että väsymyksen takia unohdan oppimani ja opiskelu vaikeutuu. Voiko näin käydä?

Psykologi Essi Juvakka vastaa: Elät tällä hetkellä monelle vanhemmalle yhtä raskaimmista elämänvaiheista väsymyksen kanssa. Moni äiti ja isä ihmettelee, miksi yliväsymyksestä puhutaan niin vähän. Kukaan vanhempi ei osaa varautua siihen etukäteen, ja toisten kertomukset voivat tuntua niin uskomattomilta, ettei niitä ota todesta.

Lasten unentarve on yksilöllinen, ja te olette ilmeisesti saaneet erittäin vähäunista mallia olevan lapsen. Tämä saattaa olla tyypillistä hänelle myös jatkossa. Toiset vain pärjäävät vähemmällä unella kuin toiset. Lapsenne kerää tarvitsemansa määrän unta nukkumalla vaikka pienissä pätkissä päivän mittaan, mutta aikuiset eivät sitä vauvaperheessä voi tehdä.

Suosittelen, että yritätte heti parantaa nukkumismahdollisuuksiasi. Jo ensi yönä isä voisi tuoda lapsen sinulle imetettäväksi, mutta hoitaa kaikki lapsen muut yötarpeet. Jos lapsi huolii pullon, voisitte miettiä sitäkin, että isä hoitaisi
joinakin öinä myös syöttämisen. Tätä olisi hyvä jatkaa ainakin kaksi viikkoa siten, että isän vastuulla on kolme yötä viikossa. Jatkossa käytännön olisi hyvä jatkua esimerkiksi kaksi kertaa viikossa. Viikonloppuaamut voitte jakaa vuorotellen niin, että toinen saa jäädä nukkumaan lauantaina ja toinen sunnuntaina. Voit lisäksi miettiä, auttaisiko se, että isovanhempi, kummi tai tilattu hoitaja hoitaisi lasta päiväuniesi ajan esimerkiksi kaksi kertaa kuukaudessa.

Jopa yhden kokonaisen katkottoman yön nukkuminen voi tehdä ihmeitä. Levänneistä vanhemmista on iloa itselleen ja koko perheelle. Unohtelusi johtuu vain ja ainoastaan väsymyksestä. En ole vielä koskaan tavannut pienen lapsen äitiä, jolla ei olisi ”äitiysdementiaa”. Älä siis ole huolissasi opintojesi jatkumisesta ja asioiden pysyvästä unohtumisesta.

Vauva 11/2010

Lähetä oma kysymyksesi asiantuntijoillemme Vauvan neuvolaan.

Kuva: Satu Kemppainen

Eikös silloin ole asiat aika hyvin, jos on mahdollista käydä ruokakaupassa rakkaimpiensa kanssa?

Nuoret aikuiset lykkäävät perheen perustamista, sillä he pelkäävät ajautuvansa "prismaperheeksi". Näin uutisoi Helsingin Sanomat tuoreita tuloksia Väestöliiton perhebarometrista.

Mikä ihmeen prismaperhe?

No se, joka suhaa hypermarkettiin ruokaostoksille ja kantaa kotiinsa viikon tarpeisiin riittävästi maitoa ja jauhelihaa.

Wau, kyllä ovat ihmisten pelot muuttuneet vuosien varrella. Joskus muinoin kun on vielä pelätty sitä, riittääkö lapsille ruokaa.

Okei, sen verran täytyy myöntää, että ennen lasta ahdistuin itsekin ajatuksesta, että kuuluisin prismaperheeseen.

Miksikö? He edustivat minulle tiettyjen sääntöjen ja standardien mukaan elämistä. Tuntui, että ympärillä velloi “kun saat lapsen, asiat pitää tehdä näin” -mentaliteetti. Kannetaan sitä vessapaperia kotiin vuodeksi. Asutaan omistusasunnossa. Urakin on jo luotu ja koulut käyty. 

En ole ikinä ymmärtänyt sitä. Oma lapseni syntyi omaan puolivalmiiseen elämääni: en ollut vielä löytänyt omaa alaani ja asuin pienessä vuokra-asunnossa.

Milloin elämä sitten lasketaan valmiiksi lapselle? Eikö valmius tule enemmänkin oman pään sisältä kuin ulkoisista puitteista?

Perhe-arjesta puhutaan muutenkin usein kovin negatiiviseen sävyyn. Kauhea kiire koko ajan, uhmakohtaus keskellä kauppaa, aika ja raha eivät riitä.

Itse kyllä muistelen, että ei se elämä kovin suurta ilotulitusta aina ollut lapsettomanakaan. Mutta ilmeisesti silloin, kun huolehtii vain itsestään, elämän on pakko olla automaattisesti tosi kivaa. 

Entäs sitten se prismaperhe, vieläkö minua ahdistaa? No ei!

Aika kiva juttu, että voin viettää aikaa puolison ja lapsen kanssa, oli se sitten ruokakaupan hyllyjen välissä tai iltapalalla ravintolassa.

Niille, jotka pelkäävät muuttuvansa prismaperheeksi ja lykkäävät sen takia lasten hankintaa, voisin antaa vinkin: voit olla ihan juuri sellainen vanhempi, kuin itse haluat. Prismassa, Citymarketissa, tai vaikka Lidlissä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Henri ymmärtää, että ruutuaika kuulostaa  hyvältä idealta heistä,  jotka eivät itse pelaa. ”Minusta tärkeämpää on, mitä siellä ruudussa pyörii.” Kuva: Amanda Aho

Pelihetket ovat lapsen ja vanhemman yhteistä aikaa, sanoo Henri Huittinen.

Kun Henri Huittinen, 30, oli nelivuotias, olohuoneeseen tuli 8-bittinen Nintendo, jota hän sai pelata yhdessä äidin kanssa. Nyt peliohjain on siirtynyt seitsemänvuotiaalle Leolle, jonka kanssa isä kirjoittaa Skidi ja Faija -blogia ja kuvaa Youtube-videoita.

– Ennen lasten syntymää olin aktiivinen pelaaja ja tein videoita Youtube-kanavalle. Kun Leo syntyi, pelaamiselle oli vähemmän aikaa. Nyt vuosien jälkeen huomasin, että lapsille on siellä turvallista sisältöä hyvin vähän. Siksi halusin tarjota kanavan, jossa voi hyvillä mielin katsella pelivideoita, Henri kertoo.

Henri näkee pelimaailmassa niin paljon hyvää, että hän haluaa jakaa innostuksensa lastensa kanssa. Hänen mukaansa pelaaminen tukee lapsen mielikuvituksen kehittymistä ja syy-seuraus-suhteiden ymmärtämistä.

– Se vaatii vanhemman läsnäoloa ja keskustelua peleistä. Samalla pelihetket tarjoavat helpon harrastuksen yhdessä lapsen kanssa.

Leo saa pelata niin paljon kuin haluaa.

– Jos muksulla hoituvat sosiaaliset suhteet, liikkuminen, läksyjen teko ja ruokailut, en näe syytä rajoittaa ruutuaikaa. Toki jos istuu jatkuvasti ruudun äärellä, on vanhempien tehtävä patistaa muiden leikkien äärelle.

”Pelaaminen aktivoi ajattelemaan ja haastamaan itseään.”


Pelejä ei tarvitse pelata vain sisätiloissa. Huittisten harmaa sohva saa usein olla rauhassa, kun Leo metsästää pokémoneja pihalla.

– Kirjojen jälkeen pelit ovat ehkä opettavaisin tapa käyttää viihdettä. Sen lisäksi, että pelaaminen on hauskaa, se myös aktivoi ajattelemaan ja haastamaan itseään. Peleistä oppii myös kieliä ja ne auttavat kehittämään pidempää pinnaa.

Kun edessä on tiukka kohta, voivat peliohjaimet ja hurjat sanat lentää. Näin käy joskus myös Leolla, ja silloin on hieman pidemmän pelitauon paikka. Henrin mielestä Leo on kuitenkin oppinut hallitsemaan hermojaan entistä paremmin.

– Tosin muutama viikko sitten olimme perheen kesken ulkona ja Leo kiukustui pelaamalleen pelille. Hän heitti puhelimen jonnekin jorpakkoon, ja siitä halkesi näyttö. Sen jälkeen oli kyllä semmoiset keskustelut, että puhelimella ei pelata nyt ihan vähään aikaan.

Meidän Perhe 12/2017