Lukija kysyy

Meillä on kuusivuotias poika ja puolivuotias tyttö. Poikamme on ollut helppo lapsi, vaikka sosiaalisesti arka. Ongelmamme on nukkuminen. Poikamme nukkui ihan pienenä hyvin, mutta noin nelikuisesta alkaen hän alkoi heräillä öisin. Jos kyse ei ollut nälästä, hän alkoi herättyään kirkua kovalla äänellä. Seuraavat kolme vuotta poika heräsi 3–10 kertaa lähes joka yö. Viimeiset kolme vuotta heräily on ollut satunnaista.

Koska hoidan vauvan öisin, mieheni hoitaa tilanteet pojan kanssa. Usein herään silti itsekin pojan itkuun enkä saa enää helposti unta.

Vauvan syntymä on aiheuttanut sen, etten pysty olemaan yhtä kärsivällinen pojan huutamisen ja itkemisen suhteen kuin aiemmin. Vauva on ihana ja nauravainen, ja minusta on kurjaa, kun hän joutuu kuuntelemaan vihaista huutoa ja itkua päivästä toiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Väsynyt äiti

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Janna vastaa

Kiitos kirjeestäsi, joka valottaa poikanne tilannetta hyvin. Kuvaamasi yöheräily ja jatkuva univaje on todella rasittava tilanne, jota kannattaa lähteä ratkaisemaan sekä päivä- että yöelämäänne pohtimalla.

Sanot hienosti vastustavasi kasvatustapaa, jossa lasta vastuutetaan. Olen tästä ihan samaa mieltä. Väsymys ja epätoivo vain tekevät joskus tepposet vanhemmista parhaimmillekin. Silloin me aikuiset alamme vaatia lapselta juuri sitä taitoa, jota kipeimmin toivoisimme itsestämme löytyvän. Toivomme lapsen yöheräilyn loppuvan, mutta kuitenkin reagoimme hänen heräilyihinsä. Toivomme, ettei lapsi syyttäisi meitä legokriiseistään, vaikka samalla ”syytämme” häntä reagointitavastaan.

Tämä sekasotku saa meidät välillä lohduttamaan ja välillä raivoamaan, toisaalta hellimään ja toisessa kohtaa hylkäämään – tietämättä enää mitä oikein olemme tekemässä. Epätoivoisena tulee ylireagoitua puolin ja toisin, mistä hyvälle vanhemmalle syntyy vielä sietämätöntä syyllisyyttä. Ja ehkä pojallekin.

Minulle jääkin vaikutelma herkästä, hyvin kehittyneestä, mutta tunteidensa säätelyssä ajoin pulassa olevasta pojasta ja vanhemmistakin. Suhteenne vaikuttavat läheisiltä ja rakastavilta, mutta näin uupuneena ei kukaan jaksa antaa parastaan. Siksi en teitä vanhempiakaan haluaisi liikaa vastuuttaa.

Missä tahansa perheen kriisissä on hyödyllistä asettua samalle puolelle. Kyse ei olekaan vanhemmat vastaan poika tai esikoinen vastaan vauva, vaan koko perheenne vastaan vaikea tilanteenne. Unikouluun ja tunnesäätelytaitoihin voisitte hakea neuvolapsykologin ohjausta.

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa Meidän Perheen lukijoiden kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi meidanperhe.kysely@sanoma.com otsikolla ”Janna vastaa”.

Lue lisää

Energinen lapsi koetaan häiritsevänä - mitä tehdä?

Milloin lapsi on liian arka? Janna vastaa

Miksi lapsi puhuu rumasti?

Sisältö jatkuu mainoksen alla