Kuka voi adoptoida, miten ja mistä?

Kuka voi adoptoida?

Adoptiota hakevien tulee lainsäädännön mukaan olla vähintään 25-vuotiaita. Kesällä 2012 voimaan tulleen uuden adoptiolain mukaan lapsen ja adoptiovanhemman ikäeron tulee olla vähintään 18 ja enintään 45 vuotta. Jos adoptoitava on alaikäinen, hakija ei saa olla 50 vuotta vanhempi.

Ainoastaan avioparit voivat adoptoida yhdessä, avopareille adoptointi ei ole mahdollista. Nais- ja miesparit eivät voi toistaiseksi yhdessä adoptoida lasta, mutta yksin adoptiolasta sen sijaan voi kyllä hakea.

Adoptiota voi hakea, vaikka perheessä olisi ennestään lapsia, joko biologisia tai adoptoituja. Säädökset perheolosuhteista kuten lasten lukumäärästä, avioliiton kestoajasta, terveydentilasta ja perheen taloudellisesta tilanteesta vaihtelevat sen mukaan, mistä adoptiokontaktista ja -maasta on kyse.

Miten adoptioprosessi etenee?


Kansainvälinen adoptio

Adoptioprosessi alkaa yhteydenotolla oman kunnan sosiaalitoimeen, jossa käynnistetään vähintään puoli vuotta kestävä adoptioneuvonta. Sosiaalityöntekijä laatii perheestä kotiselvityksen, jossa kuvataan hakijoita tulevina vanhempina ja olosuhteita, joihin lapsi on tulossa. Adoptioneuvonnan aikana valitaan palvelunantaja, joka huolehtii adoptiosta. Suomessa toimivia palvelunantajia ovat Interpedia ry, Helsingin kaupungin sosiaalivirasto ja Pelastakaa Lapset ry.

Kansainvälistä adoptiota varten tarvitaan adoptiolupa, jonka myöntää Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunta. Uudistuvan adoptiolain myötä myös ilman palvelunantajaa tapahtuvat kansainväliset adoptiot tulisivat lupamenettelyn piiriin. Muutoksella ehkäistäisiin itsenäisiin adoptioihin liittyviä riskejä, kuten lapsikauppaa.  Uutta olisi myös se, että adoptoitavalle lapselle nimetään adoptioneuvonnasta vastaava sosiaalityöntekijä.

Seuraavaksi hakijat valitsevat yhdessä adoptiovastaavien kanssa adoptiokontaktimaan, jonka viranomaiset lopullisesti päättävät, saavatko hakijat adoptoida kyseisestä maasta. Kun hakemusasiakirjat on lähetetty, seuraa lapsiesityksen odotusaika, jonka pituus vaihtelee paljon kontaktista riippuen.

Lapsiesityksessä adoptiota hakeva perhe saa lapsesta kaikki olemassa olevat tiedot. Lapsiesityksen jälkeen vanhemmat voivat lähteä noutamaan lasta kohdemaasta. Hakumatkalle lähtevät pääsääntöisesti molemmat vanhemmat. Ulkomailla syntyneitä lapsia adoptoidaan Suomeen vuosittain noin 200. Adoption toteutuminen kestää 2–5 vuotta. Ulkomaisen adoption kustannukset voivat olla kohdemaasta riippuen olla 5 000–20 000 euroa. Ulkomailta lapsen adoptoivat saavat Kelasta tukea kustannuksiin.

Kotimainen adoptio

Kotimainen adoptio alkaa yhteydenotolla kunnan sosiaalitoimistoon tai Pelastakaa Lapset ry:hyn kotimaista adoptioneuvontaa varten. Kotimaiseen adoptioon ei ole tarvittu adoptiolupaa, mutta ehdotetun lakimuutoksen mukaan sellaista edellytettäisiin jatkossa kansainvälisen adoption tapaan. Lupaa ei tarvittaisi, jos hakija on adoptoimassa puolisonsa lapsen tai lapsen, joka muuten on ennestään ollut vakiintuneesti hänen hoidettavanaan, esimerkiksi sijaislapsena.
Kotimaisessa adoptiossa lapset sijoitetaan pääsääntöisesti alle 40-vuotiaille vanhemmille. Suomalaiset adoptiolapset ovat yleensä pieniä vauvoja.

Uuteen lakiin on suunniteltu uusia säännöksiä niin sanotusta avoimesta adoptiosta, jolloin adoptiolapsella on oikeus pitää yhteyttä aikaisempaan vanhempaansa. Oikeus yhteydenpitoon voitaisiin käytännössä vahvistaa esimerkiksi silloin, kun sijaisvanhemmat adoptoivat sijaishuollossa olleen lapsen.

Suomessa adoptoidaan noin 50 suomalaisvauvaa vuosittain. Tämän lisäksi tulevat perheensisäiset adoptiot, jolloin jompi kumpi vanhemmista adoptoi puolisonsa lapsen. Kotimaisen adoption toteutuminen kestää 2–6 vuotta. Adoption kustannukset ovat pienet.

Mistä voi adoptoida?


Pelastakaa lapset ry:
Filippiinit, Kiina, Thaimaa, Venäjä
Helsingin kaupungin adoptiopalvelu: Etelä-Afrikka, Kolumbia, Kenia, Viro, Thaimaa
Interpedia: Etelä-Afrikka, Etiopia, Intia, Kenia, Kiina, Kolumbia, Thaimaa

Anne Rikama, Vauva 2/2012, päivitetty 7/2012

Lisää tietoa seuraavista linkeistä:

Adoptiolaki
Oikeusministeriö 10/2011 / Esitys uudeksi adoptiolaiksi eduskunnalle
(hallituksen esitys on tiedotteen lopussa PDF-tiedostona)

Adoptiopalvelun antajat:
Interpedia ry
Helsingin kaupunki
Pelastakaa Lapset ry

Muita linkkejä:
Adoptioperheet ry
Yhteiset Lapsemme
Kela

Joni, 30, kävi töissä toisella paikkakunnalla ja näki perhettään vain kahtena päivänä viikossa. Lue myös puolison kuvaus tilanteesta.

Sain yt-neuvotteluissa joululahjaksi potkut kolme vuotta sitten. Jo kuuden viikon työttömyyden jälkeen pää meinasi räjähtää turhautumiseen. Kun sitten löysin työpaikan 330 kilometrin päästä, en harkinnut kahta kertaa.

Oli se oma arki poissa kotoa hyvin erilaista kuin Seijalla, varsinkin, kun esikoinen syntyi. Eron huomasi, kun tulin viikonlopuksi kotiin ja yhtäkkiä pitikin ottaa kaikessa lapsi huomioon. Kotitöiden päävastuu oli viikonloppuisin minulla. Siivosin ja vaihdoin vaippoja. Seija teki ruuat. Juuri kun aloin päästä jyvälle, olikin jo aika lähteä takaisin.

Jos on raskasta hoitaa lapset yksin, niin raskasta on myös istua usean sadan kilometrin päässä sängyn laidalla voimatta tehdä mitään puolison ja lapsen hyväksi. Seijalla oli kädet täynnä hommia ja minulla taas aivan liikaa vapaa-aikaa, jonka yritin täyttää urheilulla. Juoksulenkit olivat henkireikäni.

"Juuri kun aloin päästä jyvälle, olikin jo aika lähteä takaisin."

Seija ymmärsi, ettei minullakaan ollut helppoa. Koetin lyhyessä viikonlopussa olla isä, aviomies ja hoitaa kaikki sellaiset kodin työt, jotka olivat minun hommiani. Autoa piti laittaa, pyörä korjata, ulko-oven reistaileva lukko saada pelaamaan. Se oli yhtälön haastavin ja ärsyttävin puoli, että viikolla oli älyttömästi vapaa-aikaa, jota ei voinut hyödyntää kotona odottaviin hommiin.

Töissä en ehtinyt liiemmälti ajatella kotipuolen asioita, mitä nyt varaosatiskillä oli välillä aikaa miettiä. Tuli pohdittua, että tunnistaako lapsi enää minua ja mitä jos se alkaa vierastaa. Ei ollut juuri kohtalotovereita, joiden kanssa olisin voinut jakaa ajatuksiani. Ystävillä ei ollut lapsia tai jos oli, he asuivat viikot yhdessä.

"Tunnistaako lapsi enää minua ja mitä jos se alkaa vierastaa."

En kokenut Seijan viestitulvaa koskaan rasittavaksi. Kuvien ja videoiden kautta sain olla edes jotenkin mukana, enkä tuntenut itseäni täysin ulkopuoliseksi. Vastailin, minkä työn lomassa pystyin. Se auttoi jaksamaan, kun näki koko ajan, mitä kaikkea uutta tyttö oppi ja touhusi.

Viime vuodenvaiheessa sain uuden työn reilun tunnin ajomatkan päästä kotoa. Se on ollut valtava muutos. Nyt voin ajaa kotiin joka ilta. Perheen kanssa eläminen ollut myös opettelua, varsinkin kahden lapsen kanssa. Aluksi olin hämmennyksissä kuin ö aapisen laidalla. Mutta tekemällä oppii. Nyt näen eri tavalla lasten elämää.

Välimatkan kesti, kun tiesi, että se on väliaikaista. Tärkeää oli, ettemme missään vaiheessa unohtaneet toisiamme. Se auttoi, että olemme tunteneet yläasteelta asti. Tiedämme sanomatta, mitä toinen ajattelee.”

Vauva 11/17

Perhe:

Isä Joni, 30 ja äiti Seija, 29. Lapset 1,5 v ja 3 kk.

Seija, 29, pyöritti perhearkea yksin, kun kumppani Joni, 30, oli töissä kaukana perheestään. Lue myös puolison kuvaus tilanteesta.

”Kun odotin esikoistamme, tunsin itseni usein yksinhuoltajaksi, koska Joni ei päässyt mukaan neuvolaan. ’On minulla tälle lapselle isä, joka osallistuu tähän niin paljon kuin pystyy’, teki mieleni sanoa ihmisille. Kun raskausvatsani kasvoi, tunsin itseni lihavaksi ja yksinäiseksi. Mietin Jonia Seinäjoella, jossa hän asui pääasiassa opiskelijoille tarkoitetussa asuntolassa. Koetin kuvitella, millaista hänen elämänsä oli siellä hoikkien opiskelijatyttöjen keskellä.

Tyttö syntyi tammikuussa. Viikot kaksin vauvan kanssa olivat hirveän pitkiä. Puolet ajasta melkein asuin äitini luona.


Illalla olin puhki ja valmis luovuttamaan. Lapsi oli niin sanottu varhainen kehittyjä ja käveli kymmenkuisena. Tytön kanssa ei voinut mennä mihinkään. Kaupassakin meinasin kadottaa hänet hyllyjen väliin, ellen ollut jatkuvasti valppaana. Jaksoin, koska muistutin itseäni, että tämä on vain väliaikaista. Se väliaikainen kesti kaksi ja puoli vuotta.

Kuinka mielelläni olisin monesti antanut lapsen Jonin syliin. Mutta mies oli kaukana, eikä hänellä ollut minkäännäköistä haisua siitä, millaista perhearkea me vietimme. Joskus kun soitin Jonille, hän kuulosti ihmiseltä, jolla ei ole omia lapsia, vaikka puhuimme hänen omasta tyttärestään. Puhelut olivat kuitenkin todella tärkeitä. Minulla sentään oli joku, jolle kertoa miten päivä oli mennyt. Joni ei voinut tietää mitään hammas­itkuista tai puurolakoista. Lähetin Jonille tuhansittain kuvia ja videoita. Mutta ei toinen voi kokea vanhemmuutta samalla tavalla, jos hän on läsnä vain kaksi päivää viikosta.

"Joni oli vanhempana epävarmempi."

Perjantaina siivosin kodin suurin piirtein, niin että kotiin oli mukavaa tulla. Jonilla oli kova halu tarttua vaipanvaihtoon, vaikka minä tietysti vaihdoin vaipat nopeammin. Joni oli muutenkin vanhempana epävarmempi. Tyttäremme oli varmasti viisi kuukautta, kun mies vielä kysyi minulta, mikä on oikea kylvetysasento? Minä taas olin tarkka, että lastamme hoidetaan juuri minun tavallani, koska en ollut saanut jakaa vanhemmuutta.

Lomamatkamme olivat reissuja Jonin luo toiselle paikkakunnalle kymmenen neliön soluyksiöön. Siellä nukuimme lusikka-asennossa kahdeksankymmentäsenttisessä vuoteessa, ja vauva nukkui rattaissa käytävällä.

Vihdoin tämän vuoden alussa Joni sai uuden työn, josta hän ehtii illaksi ja yöksi kotiin. Arki yhdessä on ollut opettelua. Jopa vierekkäin nukkuminen vaati aluksi hiukan harjoittelua. Äitinä olen oppinut rennommaksi enkä enää vaadi, että kaikkien täytyy hoitaa lapset minun tavallani.”

Vauva 11/17

Perhe:

Äiti Seija, 29 ja isä Joni, 30. Lapset 1,5 v ja 3 kk.