Lapsen saaminen muuttaa naista. Näistä muutoksista on iloa.

1. Herkistyt tunteille

Oman lapsen aiheuttamaa onnea ja rakkautta on vaikea etukäteen kuvitella. Osansa tunnevyöryssä on kiintymys- ja mielihyvähormoneilla, joita pienen vauvan hoivaaminen vanhemman elimistössä tuottaa.

Muutokset hormonitoiminnassa valmistavat mieltä äitiyteen jo raskauden ja synnytyksen aikana. Myös isäksi tulevan miehen elimistössä tapahtuu jossain määrin vastaavia muutoksia. Vanhemmaksi tulo vaikuttaa syvästi niin naiseen kuin mieheenkin.

Vanhemmuus voi korostaa kaikenlaisten tunteiden kokemista. Suomalaiset tutkijat ovat havainneet, että valmiiksi melko tunneherkät ihmiset tulivat lapsen saatuaan vieläkin tunteellisemmiksi.

Saatat itkeä vuolaasti vielä monet kerrat – mutta todennäköisesti myös naurat enemmän.

2. Opit tuntemaan itsesi

Vanhemmuus lisää itsetuntemusta, koska se pakottaa kohtaamaan itsensä, vahvuuksineen ja heikkouksineen. Mitään yhtä oikean vanhemman mallia ei ole olemassa. Jokainen joutuu pohtimaan omaa tapaansa olla, kasvattaa ja elää perheessä. Millainen äiti tai isä haluan olla?

Entä mitä tarvitset itse? Lapsiperheellisenä joudut miettimään uudelleen ajankäyttösi ja miten jaksat väsymystä. Pohdi samalla millaista huolenpitoa kaipaat itseltäsi.

Vanhemmaksi tulo saa monet pohtimaan myös lapsuuttaan ja juuriaan uudesta näkökulmasta. Miksi olen kasvanut sellaiseksi kuin olen? Se ei aina ole pelkästään mukavaa. Pintaan voi nousta kipeitäkin muistoja. Aikuisena voi kuitenkin oppia suhtautumaan ymmärtävästi ja lempeästi paitsi uuteen tulokkaaseen myös omaan pieneen itseensä.

Lapsen saadessaan kukaan ei valmis, vanhemmaksi kypsytään. Oman lapsen kasvaessa ja käydessä läpi eri kehitysvaiheita löydät itsestäsikin uusia puolia. Saat kasvaa ja kehittyä lapsen mukana.

3. Saat tekosyyn leikkiä

Kuinka monen vanhemman sormet syyhyävät päästä hakemaan legolaatikoita ullakolta jo ennen kuin jälkipolvi edes konttaa? Junaradat, nukkekodit, kaikki lapsuuden ihanuudet ovat nyt taas ulottuvillasi.

Ja vaikka et heti tunnistaisikaan itsessäsi leikkivää vanhempaa, lapsen maailmaan kannattaa sukeltaa avoimin mielin. Leikkimiseen liittyy hyvää tekevä hulluttelu ja heittäytyminen, joka meistä usein aikuisuuden myötä uhkaa kadota. Parhaimmillaan lapsen saaminen avaa koko tuon maailman uudelleen.

Leikkiessä on rohjettava käyttää mielikuvitusta ja haastaa omia rajoja. Se avaa mielen lukkoja ja lisää joustavuutta.

Vanhemmuus merkitsee kokonaan uuteen kokemuspiiriin astumista, jota voisi verrata uuteen maahan muuttamiseen. Yhtäkkiä huomaatkin ihan uusia asioita ympärilläsi ja kyseenalaistat vanhat totutut tavat. Se ruokkii uudenlaista ajattelua, luovuutta ja kekseliäisyyttä.

4. Paineensietokykysi kasvaa

Lapsesta ja perheen arjesta huolehtiminen muuttaa ihmisen tapaa suunnata energiaa, organisoida asioita, reagoida erilaisiin tarpeisiin ja ratkoa pulmatilanteita. Joustavuus, kyky sietää stressiä ja selviytyä paineen alla kasvavat iän ja vanhemmuuden myötä.

Vanhempana on mahdollisuus oppia myös sietämään epätäydellisyyttä, erottamaan pikkuasiat isoista ja hellittämään jatkuvasta kontrollista. Kaikkea ei voi hallita.

Toisaalta ajankäyttö saattaa yllättävästi tehostua. Ylitöissä ei tule vanuttua turhaan, kun päiväkotiin on pakko ehtiä. Ja kun omaa aikaa on vain vähän, täytyy priorisoida.

Vanhemmuus voi opettaa myös sellaisia konkreettisia taitoja, joita ei tule ajatelleeksikaan. Taaperon isä ompelee nallen ratkenneen sauman, vaikka peukalo olisi keskellä kämmentä. Entinen einesihminen leipoo hienon junakakun, tai koululiikunnan traumatisoima äiti uskaltautuu taas luistimille. Saatat vielä yllättää itsesi.

5. Maailmankuvasi avartuu

Lapsi tuo uuden ulottuvuuden elämään. Joskus se keikauttaa koko maailmankuvan ympäri. Arvot kirkastuvat ja asioiden tärkeysjärjestys menee uusiksi. Elämässä on jotain omaa napaa suurempaa. Vanhempana olet toiselle ihmiselle elintärkeä. Avuton uusi ihminen herättääkin vahvat suojeluvaistot. Useimmat vanhemmat vaarantaisivat epäröimättä henkensä pelastaakseen lapsensa.

Lapsen saaminen haastaa myös kohtaamaan erilaisuutta. On aina arpapeliä, millainen tyyppi elämääsi putkahtaa. Lapsi voi olla temperamentiltaan aivan toisenlainen kuin vanhempansa. Isä tai äiti on saattanut aiemmin karsastaa tietyn luonteisista ihmisistä. Kun samoja piirteitä kohtaakin lapsessaan, rajoittuneet ennakkokäsitykset on pakko kyseenalaistaa.

Juttua varten on haastateltu psykologi Ville Ojasta Aivokunto Oy:stä. Lähteenä myös: Anna Rotkirch: Yhdessä. WSOY 2014.
Juttua päivitetty 8.12.2017. Kuva muutettu.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Sekä lasten että aikuisten on yhä vaikeampaa sietää tylsiä hetkiä ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Samalla menetetään paljon, sanovat asiantuntijat.

Siivetön. Sellainen aikuinen saattaa kasvaa lapsesta, jonka elämästä tylsyys on siivottu pois.

Näin väittää kasvatustieteen professori Juha T. Hakala, jonka kirja Tylsyyden ylistys – Ikävystyneisyys on luovuuden alku (Alma Talent, 2018) ilmestyy lokakuussa.

Mietipä, milloin viimeksi sinulla oli tylsää – oikein perusteellisen, piinallisen tylsää.

– Useimmat muistavat jonkin lapsuuden hetken, jolloin aika tuntui valuvan sietämättömän hitaasti kuin terva peltikourussa, Hakala sanoo.

Noina pitkäpiimäisinä hetkinä olemme oppineet tulemaan toimeen tylsyyden tunteen kanssa: keksimään ratkaisuja, käyttämään mielikuvitusta, sinnittelemään vähän.

Hakalan huoli on, että tätä taitoa osa nykylapsista ei opi. Ja monilta aikuisiltakin se on rapautumassa.

Tylsyyden mukana katoaa luovuus

Ensimmäinen syy on se ilmeinen: älypuhelimet kulkevat mukana joka paikassa ja pelastavat lyhyiltäkin tylsiltä hetkiltä hississä, liikennevaloissa tai ruokaa odotellessa.

Toinen syy on se, että hyvää tarkoittavat vanhemmat järjestävät lapsilleen kehittäviä virikkeitä ja kivaa tekemistä niin paljon, ettei tylsistymiselle jää aikaa.

– Se kumpuaa ehkä epävarmuudestamme kasvattajina. Jos lapsi valittaa tylsyyttä, tunnemme epäonnistuneemme ja podemme syyllisyyttä, jos emme tee kaikkeamme lapsemme eteen, Hakala pohtii.

Moni luova idea on syntynyt piinallisesta tylsyyden hetkestä.

Pitkällä aikavälillä voisi kuitenkin olla hyödyllisempää, että lapsi oppii itse pinnistelemään ja keksimään omista ajatuksista kumpuavia ratkaisuja tylsyyden voittamiseen. Kun siivoamme lasten elämästä tylsät hetket, pesuveden mukana voi mennä hyviä asioita: luovuutta, sinnikkyyttä, pitkäjänteisyyttä.

– Tylsyys on niin sanottu trigger-tunne, se laukaisee meissä asioita. Moni luova idea on syntynyt piinallisesta tylsyyden hetkestä. Tutkimuksissa on huomattu, että ihmiset keksivät luovempia ratkaisuja ongelmiin, kun tilanne on tylsä.

Aika katsoa peiliin

Tilanteen korjaaminen vaatii peiliin katsomista, Hakala sanoo. On vaikea vaatia lapsilta sellaista, mihin ei itsekään pysty.

– Me vanhemmat olemme samassa veneessä tässä. Itsekin olen. On entistä vaikeampi sietää toimettomia hetkiä vaikkapa kaupan kassajonossa ilman että kaivaa kännykän taskusta. Muutos alkaa havahtumisesta, kun huomaa, millaisen otteen laitteet ovat meistä saaneet.

Moni aikuinenkin huomaa, että lyhytjänteiseen selailuun tottuminen tekee asioihin paneutumisesta vaikeaa. Romaaniin keskittyminen ei enää niin vain onnistu.

Opetamme aivomme poukkoilemaan asiasta toiseen.

Aivotutkijat Mona Moisala ja Minna Huotilainen selittävät uutuuskirjassaan Keskittymiskyvyn elvytysopas (Tuuma 2018), mistä se johtuu. Aivojen hermoradat ovat kuin ladut umpihangessa. Mitä useammin niitä käyttää, sitä syvemmäksi ura painuu. Kun opetamme aivomme poukkoilemaan asiasta toiseen, pitkäjänteisen keskittymisen ladut heikentyvät.

– Aivot muokkautuvat läpi elämän, mutta lapsilla ja nuorilla erityisen paljon. Siksi sillä on iso merkitys, oppivatko lapset käyttämään niitä aivoalueita, jotka vastaavat pitkäjänteisestä keskittymisestä, Mona Moisala sanoo.

Tutkimuksissa on huomattu, että ne nuoret, jotka multitaskaavat paljon – somettavat samalla kun katsovat videoita ja juttelevat kaverin kanssa – suoriutuvat heikommin keskittymistä mittaavissa tehtävissä.

– Meillä Suomessa on perheissä paljon teknologiaa käytössä. Olemme edelläkävijöitä ja samalla koelaboratorio, jossa vähitellen nähdään, miten laitteet meihin vaikuttavat, Minna Huotilainen sanoo.

– Välillä käy mielessä, että asetelma ei ole ihan reilu. Toisella puolella ovat isojen yritysten sadat psykologit ja kognitiotieteilijät, jotka työkseen kehittävät laitteista ja palveluista mahdollisimman koukuttavia. Toisella puolella on tavallinen suomalainen lapsi, joka käyttää niitä laitteita.

Aivotutkijat eivät puhuisi varsinaisesta riippuvuudesta, mutta tottumuskin on vahva voima.

– Kun olen käynyt kouluissa puhumassa näistä asioista, moni nuori on tullut sanomaan, että on itsekin havahtunut siihen, miten paljon aikaa menee puhelimella. Joillekuille on ollut pysäyttävää huomata, miten pelottavalta tuntuu ajatus ylioppilaskirjoituksista: että pitäisi pystyä olemaan monta tuntia ilman puhelinta, Moisala sanoo.

Kohtuutta etsimässä

Miten keskittymiskykyä ja luovuutta sitten voisi parantaa – omaansa ja lasten?

Pieni päätös kerrallaan, sanovat aivotutkijat. Joka kerta, kun maltamme rauhoittua ja keskittyä yhteen asiaan, keskittymiskykyyn liittyvät hermoyhteydet vahvistuvat.

Pitäiskö kännykät kieltää lapsilta kokonaan?

– Ei, mutta lapsia ja nuoria täytyy auttaa löytämään kohtuus. Tärkeintä on kertoa lapsille näistä aivovaikutuksista ja näyttää itsekin hyvää esimerkkiä, Mona Moisala sanoo.

Vaikkapa niin, että sovitaan jokin tietty kellonaika, jolloin kaikki perheenjäsenet laittavat puhelimet loppuillaksi äänettömälle ja syrjään. Kannattaa ainakin kokeilla, miten oma olo muuttuu, kun laittaa puhelimen ajoissa pois ja saa nukuttua paremmin.

– Koululaisen näkökulma voi aluksi olla, että koulussa vaan on niin tylsää ja opettaja ei osaa opettaa. Voi olla aikamoinen oivallus huomata, että se ärtyisä ja kärsimätön tyyppi, joka ei jaksa keskittyä tunnilla, ei olekaan oikea minä, Huotilainen sanoo.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Oppipoika.  Eino siirtelee mielellään vaatteita laatikosta toiseen, mutta tuloksena on lähinnä sotkua.  Iina aikoo jatkaa kapselipukeutumista Einon kanssa niin pitkään  kuin lapsi suostuu. Kuva: Suvi Elo
Oppipoika. Eino siirtelee mielellään vaatteita laatikosta toiseen, mutta tuloksena on lähinnä sotkua. Iina aikoo jatkaa kapselipukeutumista Einon kanssa niin pitkään kuin lapsi suostuu. Kuva: Suvi Elo

Iina Lappalainen toteuttaa kapselipukeutumista omassa ja poikansa vaatekaapissa. – Meillä pestään pyykkiä vain kaksi koneellista viikossa, Iina sanoo.

Sääntöjä on vähän, mutta tämä on yksi niistä: Jokaisen alaosan täytyy sopia vähintään kolmeen yläosaan. Jokaisen yläosan pitää sopia yhteen ainakin kahden alaosan kanssa.

 –  Kapselipukeutuminen helpottaa elämää. Se on lapsiperheen pelastus, sanoo Iina Lappalainen, 30.

Kapselipukeutuminen on monen vuoden kehitystyön tulos. Viime kesänä Iina siirtyi päätoimiseksi yrittäjäksi ja auttaa nyt ihmisiä heidän vaatekaapeillaan.

Kapselipukeutujan vaatevarasto jakautuu kapseleihin ja reserviin. Kapselien vaatteet ovat käytössä, reservin vaatteet odottavat poissa silmistä.

– Homma lähtee käyntiin miettimällä, missä eri tilanteissa ihminen tarvitsee vaatteita. Yleensä tehdään ainakin työvaatekapseli ja kotivaatekapseli, Iina selittää.

Kapseliin otetaan vain sillä hetkellä sopivia, vuodenajan ja oman tyylin mukaisia vaatteita. Valinnassa pyritään maksimaaliseen yhteensopivuuteen. Yksi Iinan tuotteista on kesäkapseli naiselle. Siihen kuuluu 20 vaatetta.

– Asukokonaisuuksia siitä saa yli 700.


”Rahaa lastenvaatteisiin kuluu muutamia euroja kuukaudessa. Suurimman osan saamme kierrätettyinä tutuilta tai isovanhempien kirppurotikäyntien seurauksena”, Iina kertoo. Kuva: Suvi Elo
”Rahaa lastenvaatteisiin kuluu muutamia euroja kuukaudessa. Suurimman osan saamme kierrätettyinä tutuilta tai isovanhempien kirppurotikäyntien seurauksena”, Iina kertoo. Kuva: Suvi Elo

Perheeseen syntyi kaksi vuotta sitten Eino. Ennen lapsen syntymää Iina ajatteli, että hän hurahtaa lastenvaatteisiin. Toisin kävi.

– Arki oli kiireistä, ja käytännöllisyys meni edelle. Tajusin, että me emme ole perhe, joka lähtee edustamaan lasten kanssa. Me käymme möyrimässä metsässä.

”Olen minimoinut keskenään sotivien vaatteiden riskin sillä, että Einolla on pelkästään yksivärisiä housuja.”

Iina on kapseloinut Einon vaatekaapin. Vaatteita on enemmän kuin aikuisen peruskapselissa: 15 housut, 15 pitkähihaista paitaa, 16 t-paitaa, 10 hupparia, kolmet farkut, pari hihatonta paitaa. Määrän sanelee käytäntö: perheessä pestään pyykkiä vain kerran viikossa, ja yleensä vaatteet likaantuvat vaihtokuntoon vähintään kerran päivässä.

– Olen minimoinut keskenään sotivien vaatteiden riskin sillä, että Eikalla on pelkästään yksivärisiä housuja, Iina kertoo.


Seuraava kapseli! Reservilaatikon avaaminen on kuin shoppailisi omalla vaatekaapilla. Kuva: Suvi Elo

 


Mielenrauhaa. Kun kaikki vaatteet ovat kerralla nähtävissä, ei tarvitse etsiä tai miettiä, mitä kaikkea vaatekaappiin onkaan haudattuna. Kuva: Suvi Elo

Einon vaatteita koskevat samat säännöt kuin aikuistenkin. Avainsanoja ovat pystyviikkaus ja henkarointi. Ne tähtäävät siihen, että vaatekaapin avatessaan näkee jokaisen vaatteen yhdellä silmäyksellä. Pystyviikkauksessa vaatteita ei pinota päällekkäin, vaan jonoiksi kuin asiakirjat arkistokaapin laatikoihin.

Aikuinen käyttää kapselia kolme kuukautta, jonka jälkeen kootaan seuraavan vuodenajan kapseli. Kolmen kuukauden sykli sopii hyvin myös pienille lapsille.

”Minulle ei ole tullut koskaan olo, että tekisi mieli ottaa vaate kapselin ulkopuolelta.”

– Einon vaatekoko kasvaa yhdellä suunnilleen kolmen kuukauden välein. Silloin otamme seuraavan koon käyttöön eli käytännössä koko reservilaatikon, Iina kertoo.

Iina on huomannut, että aikuisille reservilaatikko on erityisen tärkeä.

– Luopumisen tuskaa ei ole, kun kapselin ulkopuoliset vaatteet vain siirretään reserviin. Sieltä voi aina joka kolmas kuukausi poimia vaatteen käyttöön, jos se tuntuu sopivan uuteen kapseliin.

– Minulle ei ole koskaan tullut olo, että tekisi mieli ottaa vaate kapselin ulkopuolelta.

Pikkulapsiperheiden vanhempia Iina kehottaa kapseloimaan aluksi oman vaatekaapin.

– Huonosti nukutun yön jälkeen äiti vetää helposti aamulla ylleen jotain, mitä vaatekaapissa sattuu etummaisena olemaan.

Ikävältä tuntuva asu kaihertaa yleensä koko päivän.

– Kun vaatekaappi on kapseloitu, ei sieltä löydy kuin käytännöllisiä, yhteensopivia ja hyvää mieltä lisääviä vaatteita.