Viisas vanhempi ottaa vastuun omasta käytöksestään ja pyrkii toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla, vaikkei aina onnistuisi.

Vanhempi, joka on sinut itsensä kanssa, ei:

1. Haaskaa aikaa itsesääliin

Henkisesti vahvat vanhemmat eivät aina ajattele: ”Ei ole reilua, etteivät lapseni osaa käyttäytyä hyvin” tai ”Lapseni käyttäytyy huonosti, koska hän haluaa saada minut suuttumaan”.

Itsesäälissä kieriskelyn sijaan he yrittävät ymmärtää, mitä lapsen ei-toivotun käyttäytymisen taustalla on ja miten tilannetta voisi helpottaa.

2. Pakene vastuutaan

Fiksut vanhemmat eivät hoe jatkuvasti: “Lapseni ärsyttää minua” tai “Lapseni tekee minut hulluksi”. He ymmärtävät, että kantavat itse vastuun omista tunteistaan ja käytöksestään.

Vanhemmat pyrkivät välttämään valtataisteluita lapsen kanssa ja yrittävät olla menettämättä malttiaan, vaikka tiukkaa tekisi. He ymmärtävät, että vastuu kiperän tilanteen selvittämisestä on aikuisella, ei lapsella.

3. Välttele muutosta

Lapset kasvavat ja muuttuvat. Myöskään vanhemman ja lapsen välinen suhde ei pysy aina samana.

Viisaat vanhemmat hyväksyvät nämä muutokset, vaikka se haikealta tuntuisikin, ja ovat valmiita muuttamaan omaa tapaansa toimia.

4. Tuhlaa aikaa asioihin, joita eivät voi hallita

Henkisesti vahvat vanhemmat yrittävät vaikuttaa lapsensa käyttäytymiseen, eivät hallita sitä.

Vanhemmat pyrkivät saamaan lapsen ymmärtämään, mitä seurauksia lapsen tekemisillä ja tekemättä jättämisillä on. Silti he hyväksyvät, etteivät voi tehdä valintoja lapsensa puolesta.

5. Yritä miellyttää muita

Henkisesti vahvat vanhemmat pyrkivät käyttäytymään omien arvojensa mukaisesti, vaikka muut toimisivat toisin.

Näitä vanhempia ei yleensä hetkauta, vaikka heidän leimataan ankariksi tiukkiksiksi. Lasten valitus ”te olette maailmankaikkeuden ilkeimmät vanhemmat” kaikuu näissä perheissä kuin kuuroille korville, ainakin suurimman osan ajasta.

6. Pelkää ottaa hallittuja riskejä

Lasta ei voi suojella kaikelta. Henkisesti vahvat vanhemmat tekevät työtä sen eteen, että hyväksyisivät tämän.

Samalla he yrittävät valita viisaasti ne taistelut, joihin panostavat, ja ne, jotka eivät ole elintärkeitä.

Neljätoistavuotias haluaa lähteä illalla ulos, eikä oikein mistään asiasta päästä yksimielisyyteen. Lopulta vanhemmat päästävät hänet lähtemään ilman hanskoja ja pipoa, vaikka ilma on viileä. Sen sijaan he keskittyvät siihen, että saavat sovittua teinin kanssa järkevän kotiintuloajan.

7. Tee samoja virheitä aina uudelleen

Kaikki vanhemmat tekevät virheitä, mutta viisaat yrittävät oppia omista mokistaan. Ainakin joka toisesta.

Joskus maltti menee hetkessä ja tulee sanottua muksuille asioita, joita ei tarkoita. Henkisesti vahvat vanhemmat käyvät näitä tilanteita läpi mielessään ja miettivät, mitä voisivat tehdä toisin.

8. Kadehdi muiden menestystä

Fiksut vanhemmat eivät jatkuvasti vertaa itseään, lapsiaan tai puolisoaan muihin.

Sen sijaan he näkevät vahvuudet omissa lapsissaan ja auttavat näitä hyödyntämään ne niin hyvin kuin mahdollista.

9. Anna heti periksi

Kuten muussakin elämässä, vanhemmuudessa tulee joskus onnistumisen, joskus epäonnistumisen tunteita.

Henkisesti vahvat vanhemmat eivät luovuta heti, vaan yrittävät hetken päästä uudelleen. Jos jokin kasvatusmenetelmä tai -ajatus ei toimi, vanhempi kokeilee toista keinoa. 

10. Odota nopeita tuloksia

Kenenkään, ei lapsen eikä aikuisen, käytös muutu yhdessä yössä. Viisas vanhempi ymmärtää tämän.

Hän tietää, että säännöllinen harjoittelu ja asioiden toistaminen takaa parhaat tulokset.

Lähde: aboutparenting.com

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield

Kannattaa luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen. Ei latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun, vastaa lastenpsykiatri Janna Rantala.

”Lapsemme on 3,5-vuotias, uusiin ihmisiin hieman varauksellisesti ja ujosti suhtautuva poika. Parin viimeisen kuukauden aikana hän on selvästi vapautunut ja alkanut ottaa kontaktia oma-aloitteisesti niin tuttuihin kuin tuntemattomiin aikuisiin. Lapsen kerronnassa ei ole kuitenkaan rajoja, vaan hän saattaa kertoa esimerkiksi vanhemman sairaudesta täysin estottomasti kenelle tahansa.

En haluaisi latistaa lapsen avoimuutta ja juuri löytynyttä uskallusta puhua vieraammillekin. Kuitenkin jotkut asiat ovat mielestäni perheen sisäisiä asioita, jotka eivät kuulu muille. Toisaalta jotkut saattavat hämmentyä tai kokea vaivaannuttavana kovin yksityiskohtaisen selostuksen esimerkiksi juuri terveysasioista. Miten selittää asia lapselle ymmärrettävästi, mutta siten, ettei lapsi koe syyllisyyttä jo kertomistaan asioista eikä myöskään ala vältellä puhumista?”

Ujon puheliaan äiti

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa:

Saako aloittaa vitsillä? Lapsi kertoi kaupan kassalle heleällä äänellä, miten oli nähnyt aamulla äidin kakalla. Kotona äiti ohjasi lasta, että kakkaaminen on ok, mutta sellaisesta ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia. Seuraavalla kauppareissulla lapsi kertoi: ”Mä näin taas äidin kakalla, mutta siitä ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia.”

Pieni lapsi ei kerta kaikkiaan ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavoin kuin vanhempi. Viattomuudessaan hän kertoo juttua, johon hän toivoo kuulijan vastaavan mukavalla tavalla. Ehkä tarinan lapsi ajatteli, että kaupan kassa kertoisi vastavuoroisesti omista vessakokemuksistaan. Siinä sitten rupateltaisiin mukavasti asioinnin lomassa.

Kun lapsi kasvaa kannustavassa ja luottavaisessa ilmapiirissä, hän ei sensuroi puheitaan vanhemman reaktion pelossa. Raju reagointi kiellettyyn puheenaiheeseen on lasta häpäisevä kokemus, kuten olet viisaasti ennakoinutkin. Sitä en suosittele, vaikka vanhempaa hävettäisikin.

Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia.

Mitä siis tehdä? Aluksi voi tarkistaa, mitä kaikkea puhuu lapsen kuullen. Tärkeitä asioita ei silti kannata salata lapselta! Voi myös pohtia, miksi jokin asia ei omasta mielestä kuulu ulkopuolisille. Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia. Esimerkiksi sairaus saattaa jollekin olla julkinen puheenaihe, toiselle taas hyvin yksityinen.

Nolossa tilanteessa voi ohjata vaivihkaa keskustelua pois aralta alueelta ennen yksityiskohtien vyöryä. Kolmevuotias on hämättävissä kertomaan muista asioista. Tempun voi tehdä myös yllättävään kuulijan rooliin joutunut. Kannattaa siis luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen.

Esimerkiksi päiväkotien työntekijät kuuntelevat näitä juttuja pokka naamalla vuodesta toiseen ja suhtautuvat silti meihin vanhempiin asiallisesti. Kaikkien elämässä on monenlaista, yksityistäkin. Ollaan sen äärellä yhtä viisaita kuin sinä, eikä latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun.

Kysy Jannalta

Mietityttääkö lapsen kasvatus? Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Lähetä kysymys lomakkeella tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com Laita viestin otsikoksi ”Janna vastaa”.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Teemusta, 22, vauvan syntymä tuntui yhtä aikaa hienolta, oudolta ja pelottavalta. Lue myös puolison näkemys tilanteesta.

”Kun Jenna joutui raskauden puolivälissä Helsinkiin sairaalaan, lähihoitajaopintojeni teoriaosuutta oli jäljellä enää pari viikkoa. Mietin, että mitähän tässä on tapahtumassa.

Jouduin keskeyttämään opinnot, mutta se jäi nopeasti mielestä.

Asuin Jennan sairaala-ajan hänen kaverinsa luona Vantaalla. En ollut ikinä ajanut autoa Helsingissä mutta nyt ravasin kaupunkien väliä aamuin illoin. Iltaisin tuntui hirveältä jättää Jenna yksin sairaalaan. Olisin halunnut pystyä kertomaan, kauanko tätä jatkuu.

Kun lääkäri totesi, ettei lapsi välttämättä selviä sektiosta tai ajasta sen jälkeen, pelkäsin eniten sitä, että menetän synnytyksessä molemmat, sekä lapsen että Jennan.

Näin Noonan ensimmäisen kerran, kun työnsin häntä keskoskaapissa kohti teho-osastoa. Kaapissa näin vilauksen pikku otuksesta, joka oli kääritty folioon. Folion raosta katsoivat pienet silmät. Oli vaikea tajuta, että noin pieni oli oikea ihminen.

Oli helpotus, kun Jenna viikon kuluttua pääsi pois sairaalasta ja muutimme Ronald McDonald -taloon sairaalan lähelle. Sain olla koko ajan Jennan kanssa.

Kaapissa näin vilauksen pikku otuksesta, joka oli kääritty folioon. Folion raosta katsoivat pienet silmät.

Minun oli vaikea hyväksyä, että Noonaa hoitivat muut kuin me. Ajattelin, että tärkein tehtäväni oli pitää Jennasta huolta: tuoda ruokaa ja puhua rauhallisia. Että Noona selviää kyllä.

Välillä tuntui, että olin todella yksin, sillä en puhunut omista tunteistani kenellekään.

Kaiken keskellä yritin ymmärtää, että meillä ylipäätään on lapsi. En ollut pitänyt sylissä edes tavallisen kokoista vastasyntynyttä ja nyt sain ensikosketukseni lapsiin voipaketin kokoisen vauvan kanssa.

Pelkäsimme joka päivä, että Noonan tilassa tulisi takapakkia.

Kun Noona muutti sairaalasta kotiin, aloin vihdoin uskoa, että tässä on todella meidän oma lapsemme. Olin kuitenkin ollut niin intensiivisesti Jennan tukena, että en ollut ajatellut ollenkaan omaa hyvinvointiani.

Varasin ajan psykiatriselle hoitajalle ja kävin juttelemassa. Puhuimme siitä, miltä lapsen saaminen oli minusta tuntunut: hienolta, oudolta, pelottavalta. Kaikki oli tapahtunut liian äkkiä, eivätkä ajatukseni olleet pysyneet mukana.

Kotona vielä ensimmäiset puolitoista vuotta menivät Noonan pienten kilojen kanssa taistellessa. Kun Noona tuli kipeäksi, hän lopetti syömisen. Hän oli sairaalassa ainakin kymmenen kertaa. Onneksi olimme tottuneet siihen ja osasin luottaa, että sairaalassa Noonalla on hyvä olla.

Kaikki oli tapahtunut liian äkkiä, eivätkä ajatukseni olleet pysyneet mukana.

Noona ottaa edelleen päivittäin lääkettä kroonisen keuhkotaudin vuoksi. Toiset lääkkeet ovat aina mukana siltä varalta, että Noona juoksee ulkona liian lujaa ja saa hengitysvaikeuksia.

Nyt kaikki tuntuu kuitenkin tasapainoiselta. Jatkuva pelko on vaihtunut siihen, että huomaan, kuinka Noona kasvaa päivä päivältä

Parasta on saada seurata hänen 3-vuotiaan mielikuvitustaan. Kun Noona etsii keittiön pöydän alla näkymättömiä hiiriä, on turvallinen olo.”