Perheterapeutti Janna Rantalan mukaan parisuhteen kriisi antaa parhaassa tapauksessa uutta ymmärrystä parisuhteesta, itsestä ja kumppanista.

Kriisin keskellä elävän pariskunnan ei kannata erota vaan yrittää ensin yhdessä selvittää ongelmansa.

– Puolisoiden kannattaisi ajatella, kuinka upeaa on, että toinen ihminen tulee kanssani kriisiin. Kukaan muu ei ole minusta yhtä kiinnostunut kuin kriisissä kanssani elävä ihminen, perheterapeutti Janna Rantala sanoo.

 

Syynä pettymys tai suhteen muuttuminen

Parisuhteen kriisin laukaisee yleensä pettymys itseen tai toiseen.

Ihminen toimii ja tuntee itse eri lailla kuin ajatteli tai kumppani ei ollutkaan sellainen tai muuttunut sellaiseksi, kuin itse kuvitteli.

– Tällöin joutuu miettimään: onko toisessa vikaa vai pitäisikö minun kertoa tarkemmin, mitä toiveita ja tarpeita minulla on.

Pari saattaa myös ajautua niin kauaksi toisistaan, ettei mitään suhdetta varsinaisesti enää ole.

– Kumppani saattaa olla selittämättä yön pois kotoa, eikä toinen uskalla kysyä, missä hän on ollut. Kumppanille ei uskalleta näyttää mustasukkaisuutta tai kertoa, että hän on tärkeä.

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää

Pariskunta voi paeta suhteensa ongelmia monella tavalla: hankkia vielä yhden lapsen, aloittaa talonrakennusprojektin tai hukuttaa murheensa työhön.

Rantala kuitenkin kannustaa, että suhteen ongelmat kannattaisi ottaa puheeksi mahdollisimman varhain.

Keskustelun voi aloittaa rakentavasti esimerkiksi näin: ”En syytä sinua mutta huomaan, että…” tai ”En halua erota, vaan selvittää tämän asian”.

– On myös paljon näyttöä siitä, että jo muutama kerta pariterapeutin luona voi viedä asiaa paljon eteenpäin.

Parisuhteen vaikeudet kannattaa selvittää riippumatta siitä, mikä lopputulos on: jatkaako pari yhdessä vai erikseen.

– Jos parilla on lapsia, he tulevat aina olemaan tekemisissä keskenään lasten vuoksi. Parin vuoden kriisi on tässä kokonaisuudessa lyhyt aika, Janna Rantala sanoo.

– Voi myös käydä niin, ettei kumppani vaihtamalla parane. Jos kriisiä ei selvitetä aiemmassa suhteessa, se siirtyy seuraavaan.

 

Terapeutti Janna Rantala: ”Parisuhteen kriisi ei riitä syyksi eroon”

Entäpäs sitten, kun se toinen osapuoli ilmoittaa, että on liian myöhäistä yhtään mihinkään, vaan ero tulee samoin tein? Parisuhteen kriisin voi laukaista myös vakavammat asiat, kuten oma huono lapsuus, johon liittyvät traumat nousevat oman lapsen syntymän myötä esiin. Ehkä ne olisi voituki selvittää, jos vastapuoli olisi ollut tarpeeksi kypsä sellaiseen. Ja sori vaan, mutta kyllä itsellä todellakin vaihtamalla parani. Ei auta kuin kiittää, että eksä lähti nostelemaan esikon ollessa pieni,...
Lue kommentti

Terapeutti Janna Rantala: ”Parisuhteen kriisi ei riitä syyksi eroon”

No kuka sen määrittelee että mikä on riittävä syy erota. Kriisistä kyllä VOI selvitä. Entisen mieheni ja lapseni isän kanssa ajauduttiin kriisiin josta oltaisiin kyllä voitu selvitä. Mutta tämäkin vain jos toinen olisi ollut valmis tekemään töitä suhteen eteen ja menemään kanssani terapiaan, kohtaamaan rehellisesti ne ongelmat.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.