Vanhempien riitely pelottaa lasta. Muista aina kertoa lapselle, että riitely ei johdu hänestä.

Miltä vanhempien riitely tuntuu lapsesta?

Kun vanhempien välillä aikansa muhineet erimielisyydet puhkeavat riidaksi, lapset höristävät korviaan tai pyrkivät sulkemaan ne.

Yksi alkaa itkeä, toinen pakenee omaan maailmaansa, kolmas huutaa lopettamaan. Joku voi hassutella saadakseen vanhemmat hyvälle tuulelle ja lopettamaan riidan. Jokainen reaktio kätkee taakseen pelkoa ja turvattomuutta, joita äidin ja isän raju riitely lapsissa aiheuttavat.

Isä ja äiti ovat lapsen perusturvallisuuden kulmakiviä, ja vihaisten vanhempien näkeminen voi järkyttää lapsen turvallisuuden tunnetta. Jo pieni vauva aistii perheen tunnelman ja vihaiset äänensävyt, vaikka hän ei ymmärrä sanoja. Jos vanhemmat riitelevät äänekkäästi, vauva alkaa usein itkeä.

Lapsilla on harmillinen taipumus tulkita muiden tunteet itsekeskeisesti – he syyttävät vanhempien riitelystä itseään. Varsinkin alle kouluikäiset lapset kokevat riidat hyvin omakohtaisesti, koska he eivät aina ymmärrä, mistä vanhemmat riitelevät.

– Mitä pienempi lapsi, sitä herkemmin hän luulee, että vanhemmat ovat vihaisia hänelle, Tampereen perheneuvolan johtava psykologi Risto Karttunen selittää.

– Siksi on tärkeää vakuuttaa lapselle, että äidin ja isän riita ei ole sinun syytäsi eikä johdu sinusta. Kun molemmat vanhemmat ovat kunnolla rauhoittuneet, he voivat keskustella tilanteesta yhdessä lapsen kanssa. Kannattaa kuulostella lasta: mitä hän tapahtuneesta ajattelee ja miettii.

Valehtelu ja tilanteen vähättely eivät ole hyviä ratkaisukeinoja. Jos lapsi kuulee tai näkee vanhempiensa riitelevän, on aivan turha sanoa, että ei se nyt mitään ollut. On parasta selittää reilusti, että isä ja äiti ovat tästä asiasta eri mieltä, mutta he selvittävät asian.

Kolmas pyörä avuksi

Satunnaisista riidoista ei ole lapsen kasvulle ja kehitykselle mitään haittaa, kunhan muistetaan korostaa, että riita ei mitenkään liity lapseen. Usein toistuva tai pitkään jatkuva raju riitely sen sijaan rasittaa lapsen mieltä. Apua pitää hakea viimeistään siinä vaiheessa, kun huomaa tilanteen häiritsevän lapsen keskittymiskykyä.

– Riitojen aiheuttama jännitys voi näkyä lapsen leikeissä, kaverisuhteissa tai koulutyössä. Lapsi ei ehkä uskalla lähteä kotoa minnekään, sillä hän pelkää jotakin ikävää tapahtuvan. Vanhemmat lapset puolestaan haluavat pysyä mahdollisimman paljon muualla, kun "kotona kuitenkin vain tapellaan", Risto Karttunen selvittää.

Ulkopuolista apua pitää hakea myös silloin, kun tilanteet uhkaavat karata käsistä. Satunnainen ovien paiskominen tai rumien sanojen huutaminen on varsin tavallista, mutta ei hyväksyttävää käyttäytymistä. Kun kiukunpurkaus ylittää kohtuuden rajat, pitää pyytää anteeksi puolisolta ja lapselta: Anteeksi, että menin liian pitkälle. En tosiaankaan olisi saanut tehdä tai sanoa noin.

– Apua pitäisi etsiä aina, kun ei pysty hillitsemään omia tunteitaan. Kovin rajut riidat koettelevat lapsen turvallisuudentunnetta, psykologi Risto Karttunen varoittaa.

Itsehillinnän taitoa on tärkeää harjoitella siksikin, että lapset jäävät miettimään sanoja, joita vanhemmat suutuspäissään huutavat. Esimerkiksi väkivallalla uhkaileminen on pelottavaa, vaikka uhkaukset eivät koskaan toteutuisi.

– Väkivallalla uhkailu on lapsen kannalta melkein sama asia kuin itse väkivalta. Alle kouluikäinen lapsi ottaa uhkaukset hyvin todesta ja alkaa pelätä niiden toteutumista, Karttunen toteaa.
Riitelemistä lasten kuullen ei tarvitse kokonaan vältellä, sillä rakentava riiteleminen kehittää lapsen konfliktinratkaisutaitoja, joita hän tulevaisuudessa tarvitsee.

– Riita on rakentava silloin, kun kiukunpurkaukset johtavat asian selvittelyyn ja ratkaisemiseen, Karttunen määrittelee.

Kotoa saatu hyvän riitelyn malli voi olla esimerkiksi sellainen, että saa turvallisesti olla eri mieltä. Asiasta voidaan riidellä, mutta lopulta se ratkaistaan yhdessä.

– Anteeksipyyntö on paikallaan, jos on ylittänyt omat käyttäytymisensä rajat tai loukannut toista. Näin lapsikin oppii, että tämä ei nyt ollut kovin hyvä tapa käyttäytyä.

 

Tarvitsemme tunneyhteyttä ja siteitä toisiin – jaettua iloa, lohtua ja hyväksyntää, eikä siinä ole mitään hävettävää, sanoo psykologi Leea Mattila. Kuva Niki Strbian.

Vaikka internet on mullistanut yhteydenpidon, yksinäisyys ja masennus ovat lisääntyneet länsimaissa.

Tarvitsisimme enemmän katsekontaktia, lähellä oloa, kosketusta, hyvänä pitoa ja hyväilyjä. Hymiöt WhatsAppissa, edes ne sydänjutut, eivät taltuta emotionaalista nälkää.

Tukeutuminen toiseen ihmiseen ei ole heikkoutta. Se on voimavara, jonka kautta maailman voi kokea mielekkäänä. Tarvitsemme tunneyhteyttä ja siteitä toisiin – jaettua iloa, lohtua ja hyväksyntää, eikä siinä ole mitään hävettävää. Vahva tunneyhteys kertoo hyvästä mielenterveydestä, kun taas emotionaalinen eristyneisyys mielenhäiriöistä.

Vanhemman katsoessa vauvaa silmiin lempeästi, vauva tietää olevansa turvassa. Hän lukee vanhemman silmistä olevansa erityinen ja rakastamisen arvoinen.

Haemme vahvistusta kysymykseen: Oletko siinä, kun tarvitsen sinua?

Sama vuorovaikutustanssi toistuu parisuhteessa. Haemme jatkuvasti puolisoltamme vahvistusta kysymykseen: Oletko siinä, kun tarvitsen sinua?

Entä jos useimmat konfliktit parisuhteissa ovatkin vain tunneyhteyden, tuon kaiken hyvän lähteen menettämisen pelossa ilmaistuja protesteja, etääntymisen ja torjunnan synnyttämää tuskaa? Jospa kiukuttelun takana piileekin viesti: ”Älä katoa minulta!”.  Ehkä riitaan takertuminen onkin samalla yritys löytää tie toisen luo, takaisin yhteyteen ja tasapainoon.

Elämänkriiseissä rakkaus ja parinvälinen yhteys punnitaan. Kun puoliso joutuu hätään, se on hyvässä suhteessa yhteinen kriisi. Vaikeilla hetkillä mikään muu ei tuo niin suurta helpotusta, kuin rakkailtamme saatu kannattelu.

Onnettomat kumppanit eivät koe toisiaan turvasatamina.

Samalla lailla kuin vauva kääntyy tarvitsevuudessaan turvallisen vanhemman syliin, parisuhteessa on rakastettu se satama, johon paeta ja kiinnittyä, kun ympärillä myrskyää. Onnettomat kumppanit eivät koe toisiaan turvasatamina.

Tavallisessa elämässä yhteys katkeaa ja löytyy uudelleen toistuvasti. Yhteyden aktiivinen korjaaminen osoittautuu silloin merkityksellisemmäksi, kuin yhteyden ajoittainen katkeaminen. Turvallinen rakkaus on luottamusta siihen, että toinen on siinä, kun häntä tarvitaan.

Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Riittävän hyvä on uusi täydellinen. Meidän Perhe selvitti, miten parisuhteen käy, kun perhe kasvaa.

Rakkaus syvenee, ja arvostus toista kohtaan kasvaa. Samalla: kahdenkeskinen aika on muisto vain, riidat lisääntyvät ja seksi kaikkoaa kuin sukka pyykkikoneeseen.

Näin kertovat pikkulasten vanhemmat Meidän Perheen verkkokyselyssä. Lasten saaminen muuttaa parisuhdetta sekä hyvässä että pahassa.

Väestöliiton erikoispsykologi Lotta Heiskasen mukaan vanhemmuus on parisuhteelle ristiriitainen muutos. Samalla kun lapsi tuo onnea elämään ja sitoo kumppanit tiukemmin toisiinsa, yleinen tyytyväisyys parisuhteeseen usein laskee.

– Kun elämän tärkeysjärjestys muuttuu, parisuhde painuu helposti taka-alalle. Arkinen suorittaminen voi herättää tunteen siitä, että toinen on muuttunut vain kaveriksi.

Lähes puolet kyselyyn vastanneista kertoo miettineensä eroa lasten ollessa pieniä. Jos suhteen päättämistä punnitsee jatkuvasti, on syytä keskustella asiasta toisen kanssa.

Eron pohtiminen ei välttämättä ole merkki siitä, että kaikki on vialla.

– On ihan normaalia miettiä joskus eroa. Pitkään suhteeseen mahtuu monia vaiheita ja ajatuksia, Heiskanen sanoo.

Paratiisiunelmat ovat kaukana arkimaailmasta.

Vaikeuksien keskellä lohtua voi tuoda ymmärrys siitä, ettei yksikään suhde ole täydellinen. Heiskasen mielestä parisuhteessa kannattaisi pyrkiä riittävän hyvään.

– Paratiisiunelmat ovat kaukana arkimaailmasta, joten on tärkeää sietää jonkin verran epätäydellisyyttä ja pettymyksiä. Samalla pitää muistaa, että jokaisella on oikeus riittävän tyydyttävään ja turvalliseen suhteeseen.

Vauva-ajan univajeessa sitkeys voi olla suhteen pelastus. Pidemmän päälle kannattaa muistaa, että lapset haluavat vanhemmilleen hyvää.

– Monilla vanhemmilla on huoli, että parisuhdeajan ottaminen on lapsilta pois. Oikeasti asia on päinvastoin. Lasten hyvinvointi on vanhempien hyvinvoinnin varassa. Lapset haluavat nähdä, että heidän vanhemmillaan menee yhdessä hyvin.

Mikä kaikki muuttui?

Näin pikkulasten vanhemmat kertovat:

Lasten saamisen jälkeen suhteemme on…

38 % muuttunut huonommaksi

”Riitelemme enemmän. Elämässä ei ole yhtä kivaa hupsuttelua kuin ennen lasta. Puramme lapsen tuottamaa ärsytystä helposti toisiimme.”

”Yhteistä aikaa ei juuri ole. Hoidamme kommunikoinnin WhatsAppilla tai soittamalla. Lapset keskeyttävät joka lauseen, kun näemme kasvotusten.”

32 % pysynyt ihan samanlaisena

”Lapsi ei muuttanut suhdettamme juurikaan. Odottelimme vuosia lapsen saamista, joten ehdimme valmistautua.”

”Intohimo on jäänyt viikonlopuille, mutta kiusoittelu näkyy vieläkin.”

30 % muuttunut paremmaksi

”Elämämme on rauhallisempaa ja tasapuolisempaa. Olemme enemmän kotona. Päivien rytmi on aiempaa paremmassa kunnossa.”

”Kunnioitus toista kohtaan on syventynyt. Rakkautta on lisännyt se, että olemme saaneet yhdessä aikaan jotain niin ihmeellistä ja ihanaa.”

Pienet rakkauden teot

Näin kyselyyn vastanneet näyttävät rakkauttaan arjessa:

”Ostan toiselle lempparijugurttia kaupasta.”

”Laitan pyytämättä ohjelman tallennukseen ja oluen kylmään.”

”Menemme samaan aikaan nukkumaan ja halailemme.”

”Kumppanini antaa minun nukkua päiväunet.”

”Suukot tullessa ja lähtiessä – välillä ohimennenkin.”

”Mies hieroo jalkojani sohvalla.”

”Toinen antaa minun maata hänen kainalossa ilman, että pelaa iPadilla.”

”Käyn tankkaamassa auton ihan sen takia, ettei toisen tarvitse.”

”Pepusta puristaminen ohimennen, kun toinen kokkaa.”