Ensimmäinen kerta seksiä synnytyksen jälkeen saattaa jännittää.

Juuri synnyttänyt äiti on väsynyt, mutta helpottunut. Hän käpertyy mielellään miehensä syliin, mutta tuntee tuskin hillitöntä halua seksielämän aloittamiseen: keho ja hormonit eivät ole asennoituneet seksiin.

"Limakalvot tarvitsevat rauhaa toipuakseen synnytyksestä. Sen jälkeen kun munasarjojen normaali hormonitoiminta elpyy, kudokset paranevat kuitenkin nopeasti", sanoo kliininen seksologi Tarja Sandberg Väestöliitosta.

Se, miten nopeasti hormonitoiminta palautuu ja seksi alkaa kiinnostaa, on hyvin yksilöllistä. Useimmilla naisilla halut heräävät 5–12 viikon kuluttua synnytyksestä. Moni mies pitää synnyttänyttä kumppaniaan seksuaalisesti hyvin haluttavana, ja usein mies olisikin innokas aloittamaan seksin naista aikaisemmin.

"Niin kauan kuin jälkivuotoa on, yhdyntöjä kannattaa välttää infektioriskin takia. Muuten yhdyntöihin voi ryhtyä heti, kun naisen keho antaa siihen mahdollisuuden", Sandberg toteaa.

Jos uusi raskaus ei ole heti toiveissa, ehkäisy on muistettava alusta saakka.

Uuden edessä

Vaikka paikat olisivat parantuneet ja halut heränneet, seksielämän aloittaminen synnytyksen jälkeen saattaa jännittää, jopa pelottaa. Jännittäminen on luonnollista, sillä raskaus ja synnytys ovat muuttaneet naisen kehoa nopeassa tahdissa, ja oman muuttuneen kehon kanssa sinuksi pääseminen vie aikaa.

Ensimmäinen rakastelukerta synnytyksen jälkeen tuntuu usein kutkuttavan jännittävältä, aivan kuin oikea "eka kerta".

"Moni tuntee rakastelun jälkeen riemua siitä, että selvisi", Sandberg sanoo.

Toisaalta myös kipu ensimmäisten yhdyntöjen aikana on tavallista, sillä limakalvot voivat olla hormonaalisista syistä kuivat, etenkin imettävillä äideillä. Kipu on usein vaiettu ja vähätelty asia ja voi aiheuttaa naiselle seksuaalisen riittämättömyyden tunteita.

"Liukuvoiteen käytön pitäisi olla lakisääteistä! Kosketus on liukuvoidetta käytettäessä sensitiivisempi ja limakalvot säästyvät sekä mieheltä että naiselta", Sandberg huomauttaa.

Kuiviin limakalvoihin voi käyttää myös estrogeeniä sisältäviä emätinpuikkoja tai voidetta. Jos yhdyntä tekee jatkuvasti kipeää liukuvoiteen käytöstä, asennonvaihdoista ja muusta huolimatta, on hyvä käydä lääkärin vastaanotolla tarkistuttamassa limakalvojen kunto ja haavan paraneminen.

Vauva 11/2008

Lue lisää:

» Seksin puute parisuhteessa
» Suuri seksikysely paljastaa

» Parisuhdepulmia? – asiantuntija vastaa