Pitääkö lapsille kertoa pettämisestä?

Kun puoliso pettää, parisuhde ja perhe-elämä suistuvat kriisiin. Mutta pitääkö lapsille kertoa pettämisestä, ja miten se pitäisi tehdä?

Vertaistoiminnan kehittäjä, psykologi Virpi Lahtiharju Lastensuojelun keskusliitosta kannustaa molempia vanhempia, sekä pettäjää että petettyä, avoimuuteen. Lapset kyllä vaistoavat, jos jokin on vialla.

– Ikävien asioiden käsittely on mahdollisuus, ei uhka. Kun kohtaa lapsensa aidosti, palkkioksi voi saada todellisen, syvän yhteyden hänen kanssaan, Lahtiharju rohkaisee.

Pienelle lapselle ei ole välttämätöntä puhua uskottomuudesta. Hänelle voidaan esimerkiksi sanoa, että vanhemmilla on erimielisyyksiä. Jos aikuinen on surullinen, tunnetta ei kannata peitellä. Syitä ja taustoja ei kuitenkaan tarvitse ruotia – ellei lapsi kysy.

– Jos lapsi haluaa tietää enemmän, hänen kysymyksiinsä on vastattava. Vanhempi ei voi vähätellä tai väistellä niitä. Asiaa pitää käsitellä lapsen, ei aikuisen, tarpeista lähtien. On myös tärkeää vakuuttaa lapselle, että isä ja äiti selvittävät tilanteen, Lahtiharju korostaa.

Asiantuntijan on mahdotonta antaa ohjeita siitä, milloin ongelmista on parempi vaieta. Tunteitaan kannattaa
kuunnella. Jos aikuista askarruttaa, pitäisikö jostakin asiasta jutella lapsen kanssa, vastaus on yleensä myöntävä.

Kolme äitiä ja yksi isä kertovat tarinansa uskottomuudesta. Erilaisia kokemuksia yhdistää tahto toimia lapsen
parhaaksi. Lapsen jokainen utelu ja huolenaihe ansaitsevat vastauksen, muistuttaa tapauksia kommentoiva Virpi Lahtiharju.

Ei valheita

Nainen, lapset 16 ja 14: ”Rakastumiseni ja suhteeni toiseen mieheen kariuttivat liittomme lopullisesti. Kun olimme muuttaneet asumuseroon, kerroin tyttärilleni kaiken. Arvelin heidän olevan riittävän vanhoja kuulemaan totuuden.

Rehellisyys oli minulle ainoa mahdollinen tie silläkin uhalla, että totuus murtaisi jotakin minun ja lasten välillä. En halunnut enää yhdenkään valheen sekoittavan kenenkään elämää. Pelkäsin myös, että ex-anoppini mustamaalaa minua lapsilleni. En halunnut hänen myrkyttävän suhdettamme.

Puhuin kummallekin lapselle erikseen. Mietin tarkasti, mitä haluan sanoa ja miten.

Kerroin, että rakastuin ajat sitten toiseen mieheen ja aloitin suhteen. Ja että emme isän kanssa kyenneet yrityksistä huolimatta enää korjaamaan avioliittoamme. Korostin, että minun ei ole ollut tarkoitus loukata ketään. Pyysin myös anteeksi lapsiltani. Koin hirvittävää syyllisyyttä, koska olin sekoittanut myös heidän elämänsä.

Vanhempi tytär ei tuominnut minua. Aika yllättävästikin hän alkoi pohtia asiaa eri puolilta. Nuorempi totesi, ettei
osaa sanoa oikein mitään. En usko, että uskottomuuteni on vaikuttanut minun ja lasteni suhteeseen. Meillä on hyvin läheiset ja luottamukselliset välit.

En kadu rehellisyyttäni, vaikka mietinkin silloin, voiko lapsille edes kertoa tällaisista asioista. Ajattelin, että he
kuitenkin vaistoavat, jos jostakin vaietaan. En halua, että he joutuvat kärsimään kaappiin jääneistä luurangoista. Salaisuuksia on raskas kantaa. En tahdo heidän joutuvan aikuisiässä miettimään, mitä se äiti oikein menikään tekemään isälle.”

Psykologin kommentti: Tässä tarinassa on paljon hyvää. Äiti oli rehellinen, kertoi asian molemmille lapsille erikseen ja valmistautui tilanteisiin. On myös erittäin hienoa, että hän pyysi anteeksi. Kestää kuitenkin kauan ennen kuin lapset voivat antaa uskottomuuden ja sen seuraukset anteeksi.

Nainen on oikealla tiellä. Arvelen, että uskottomuus on vaikuttanut hänen ja lasten suhteeseen. Kun äiti on kohdannut ikävän asian lastensa kanssa, hän on saanut palkkioksi entistä läheisemmät välit.

Puolivillaisia selityksiä

Mies, lapset 4 ja 8: ”Vaimollani oli suhde toiseen mieheen. Emme kertoneet lapsille asioiden oikeaa laitaa. Toki lapset vaistosivat ja näkivät, että kaikki ei ole kunnossa. Piti selitellä jotain puolivillaista, kun ilmapiiri kotona oli mitä oli. Oli riitoja ja erimielisyyksiä.

Kummallakaan meistä ei kuitenkaan ollut rohkeutta tai voimia kertoa lapsille riitojen syitä ja taustoja. Kävimme
vaimon kanssa parisuhdeneuvonnassa, mutta emme koskaan pysähtyneet perheen kesken selvittämään asioita.

Ratkaisun taustalla oli varmasti halu suojella lapsia aikuisten elämän raadollisuudelta. Ei noin pienille voi kertoa kaikkea, eivät he vielä ymmärrä. En myöskään petettynä osapuolena tuntenut houkutusta lähteä paljastamaan
lapsille totuutta. Halusin suojella heitä.

Jos olisimme päätyneet avioeroon, asioiden avaaminen olisi tullut eteen jossakin vaiheessa. Näin ainakin luulen.
Olisi pitänyt kertoa lapsille eron taustat ja syyt.”

Psykologin kommentti: Aikuisten kannattaa uskaltautua kysymään itseltään: Jos olisin jälleen lapsi, kuinka haluaisin vanhempieni suhtautuvan minuun? Miltä tuntui pienenä, kun vaikeuksista puhuttiin avoimesti – tai
kun niistä vaiettiin? Minkälaisia ongelmanratkaisukeinoja minä haluan lasteni oppivan?

Lapset oppivat ottamalla mallia vanhemmistaan. Jos aikuiset eivät puhu ikävistä asioista, jälkikasvukin valitsee
vaikenemisen. Suojelunhalu saattaa tarkoittaa sitä, että ihminen haluaakin suojella itseään. Joskus on toki lupa olla armollinen itselleen. Aina ei ole voimia kohdata kipeitä asioita lasten kanssa. Silloin niihin voi palata myöhemmin tai pyytää ammattiapua.

Totuus oli pommi

Nainen, lapset 4, 7 ja 15: ”Sain eräänä iltana tietää, että miehelläni oli jo pitkään ollut suhde toiseen naiseen. Se oli pommi. Olin äärettömän vihainen ja loukattu. Lapset olivat vielä hereillä ja näkivät, että jotain on vialla. Itkin ja tyrskin. Pyysin miestä kertomaan lapsille, mistä on kyse, mutta hänen mielestään asia ei kuulunut heille.

Minun mielestäni uskottomuus ei ole vain aikuisten välinen juttu, vaan koskee koko perhettä. Halusin, että meillä
ei enää vedätetä ketään. Kerroin lapsille totuuden: isällä on toinen nainen ja siksi isä on ollut niin paljon poissa kotoa. Hänhän saattoi lähteä kavereitten kanssa saunailtaan ja viipyä kaksi, kolme päivää. Lapset kyselivät, missä isä on.

Vanhin lapsi halusi tietää, kuka toinen nainen on. Kerroin senkin. Keskimmäiselle tuli kova viha isäänsä kohtaan.
Viha ja luottamuspula ovat edelleen olemassa. Nuorin on täysin lojaali isälleen.

Masennuin ja olin välillä erittäin huonossa kunnossa. Erosimme vajaa vuosi myöhemmin. Aluksi yritin saada ex-miestäni avautumaan lapsille, mutta sitten tajusin, ettei se ole enää minun tehtäväni. Olen päättänyt, että minun kodissani kaikesta pitää voida puhua. Ero on käsitelty lasten kanssa moneen kertaan.

Lapset pääsivät terapeuttini kautta seurakunnan perheneuvontaan purkamaan tuntemuksiaan. Keskimmäinen
heistä pohtii asiaa edelleen: Mitä on pettäminen? Pettääkö hän äitiä, kun hän menee isän luokse viikonlopuksi? Miksi isä halusi satuttaa äitiä?

Kaikkiin kysymyksiin en osaa antaa vastauksia. Sanon lapselle, että tuota sinun on kysyttävä isältäsi. Hän sanoo,
että ei isä vastaa.”

Psykologin kommentti: Minuun tekee vaikutuksen, kuinka hienosti keskimmäinen lapsi pohtii pettämistä. Hän rakentaa elämäänsä realistiselle pohjalle. Vaikeneva isä puolestaan kadottaa jotakin hyvin arvokasta; mahdollisuuden koskettaviin keskusteluihin lapsensa kanssa.

On hienoa, että äiti pystyy kohtaamaan asiat ja ymmärtää voivansa hoitaa vain oman tonttinsa. Mielestäni hän toimi oikein kertomalla kaiken yhdellä kertaa, koska lapset näkivät järkytyksen. Heidän kannaltaan olisi kuitenkin ollut parempi, jos asian kertomista olisi voitu valmistella.

Kulissit pystyssä

Nainen, lapset 2 ja 7: ”Romahdin täysin, kun mieheni suhde toiseen naiseen paljastui. Tuohon aikaan kuuluu kaksi sairaalajaksoakin.
Pahinta vaihetta kesti kolme, neljä kuukautta. Välillä huusin ja välillä makasin täysin flegmaattisena sängyssä.

Perheemme virallisen tarinan mukaan äiti oli silloin kovin kipeä. Lapset eivät ole asiaa juuri ihmetelleet. Kerran
esikoinen kysyi, oliko se ihan höpöhöpöä, kun sinä käskit isän painua tyttöystävänsä luokse. Minä sanoin, että oli, se oli ihan höpöhöpöä.

On mieheni tehtävä paljastaa lapsille totuus. Hän ajattelee, että se on keskinäinen juttumme, johon ei pidä sotkea muita. Minun mielestäni tämä koskettaa koko perhettä.

Koin todella helpottavana, kun parisuhdeterapeutti kehotti miestäni kertomaan asian lapsille. Terapeutin mukaan tilanteen voisi selittää sanomalla, että isä on ollut ihastunut toiseen naiseen ja äiti on siksi ollut hyvin vihainen ja surullinen.

Mieheni ei ole kuitenkaan vielä tehnyt mitään. Hänen tapansa on panna pää pensaaseen ja toivoa, että koko juttu unohdetaan. Vuosi on vierähtänyt, kulissit ovat pystyssä. Sisältä olen kuitenkin ihan rikki. Syön edelleen
masennuslääkkeitä, olen menettänyt luottamuksen mieheeni ja uskon perhe-elämäämme.

Olen päättänyt puhua asiasta terapeutin ehdottamalla tavalla, jos lapset vielä kyselevät. Olen vihainen, koska
olemme kietoutuneet valheeseen. Jos lapset alkavat ihmetellä asiaa kymmenen vuoden päästä, kerronko heille
totuuden? Että ei äiti ollutkaan sekaisin, vaan isä petti äitiä.”

Psykologin kommentti: Juttelemista ei kannata jättää väliin, kun lapsi ottaa jonkun asian puheeksi. Esimerkiksi
tarinan esikoinen halusi oma-aloitteisesti tietää, oliko äidin raivostunut reaktio silkkaa höpöhöpöä.

Lapset voivat palata suuriin ja vaikeisiin kysymyksiin vuosienkin jälkeen. Keskusteluhalun käynnistäjänä saattavat
toimia tapahtumat, jotka muistuttavat menneestä: lähipiirissä sattunut avioero tai vaikkapa nuoren omat sydänsurut.

On tärkeää, että molemmat vanhemmat kertovat oman totuutensa. Isä sen, että on pettänyt ja äiti sen, että oli rakentanut avioliittonsa uskollisuudelle ja luottamukselle. Vaikenemalla ikävästä asiasta isä menettää jotain hyvää: mahdollisuuden saada aidon yhteyden lapsiinsa.

Vierailija

Puoliso pettää, mitä kerrotaan lapsille?

Lapsenaivoiset vanhemmat ovat niitä pahimpia mitä vaan voi olla. Todellisia lapsiensa kiusaajia. Lapset eivät voi ymmärtää pettämisen ikäviä kuvioita ja pettämis-draamat eivät todellakaan kuulu lapsille. "Perusrehelliset" ihmiset kuvittelevat olevansa oikeassa, kun kertovat omat kokemansa vääryydet. Samalla kuitenkin pimittävät kaiken sen muun "pahan" minkä itse kenties ovat aiheuttaneet elämän varrella. (Tässä yhteydessä en kuitenkaan tarkoita niitä petettyjä, jotka ovat parisuhteessa kokeneet...
Lue kommentti

Jos ajatus pariterapiasta tuntuu ahdistavalta, erossa auttaa perheasioiden sovittelu, perheneuvoja Anssi Tietäväinen kertoo.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Haluan erota, koska tunnen hyvin voimakasta vastenmielisyyttä miestäni kohtaan. Syyt tähän ovat tietysti syvällä ja kumpuavat pohjimmiltaan hänen persoonastaan ja käytöksestään, mutta ne ovat myös johtaneet tilanteeseen, jossa minua käytännössä oksettaa ja suututtaa ajatus hänestä seksuaalisesti.

Väkivaltaa tai muuta pakottavaa akuuttia syytä eroon ei ole, mutta olen jo monta vuotta inhonnut miestäni. En yhtään haluaisi mennä hänen kanssaan pariterapiaan, jossa minut ehkä pakotettaisiin parisuhdeharjoituksiin hänen kanssaan. Kuvottaa ajatus siitä, että joutuisin teeskentelemään seksuaalista intoa häntä kohtaan.

Sinänsä ymmärrettävästi mieheni syyllistää minua siitä, etten halua terapiaan. Pelkään, että jos minun olisi pakko kertoa totuus, se aiheuttaisi väkisinkin lisää vihamielisyyttä välillemme. Meidän on kuitenkin pakko jakaa vanhemmuus yhdessä.

Mitä teille on tapahtunut, että tilanteenne on mennyt noin huonoon jamaan? Mistä ja milloin inho ja vastenmielisyys ovat lähteneet versomaan? Olette kuitenkin joskus ryhtyneet rakentamaan yhteistä elämää, jolloin pinnassa ovat olleet varmaankin kovin toisenlaiset tunteet.

Pariterapiassa voi keskustella mahdollisimman hyvästä erosta.

Jos olette keskustelleet näistä vastenmielisyyteen johtaneista tekijöistä jo aiemmin, niistä keskusteluista ei ilmeisestikään ole ollut apua. Millä muilla tavoilla näistä asioista olisi nyt mahdollista keskustella niin, että ymmärrystä ja muutosta voisi syntyä?

Kuvaamasi vastentahtoisuus pariterapiaan menemistä kohtaan on ymmärrettävää mutta mielestäni aiheetonta. Pariterapiassa asioita käsitellään yleensä puhumalla, eikä terapian luonteeseen kuulu minkäänlainen pakottaminen. Terapeutti voi tietysti ehdottaa jotakin, mutta sinulla on täysi itsemääräämisoikeus, eli mahdollisuus määrittää se, mihin olet milloinkin valmis.

Pariterapia voi olla väylä parempaan erovanhemmuuteen. Siellä on mahdollista keskustella myös mahdollisimman hyvän eron tekemisestä. Se olisi lastenkin kannalta hyvin tärkeää. Terapiaprosessi voi sisältää myös erillistapaamisia, jotka voivat auttaa teitä kumpaakin paremmin ymmärtämään omaa itseänne ja tunteitanne tässä vaikeassa tilanteessa.

Perheasioiden sovittelu voi olla hyvä vaihtoehto pariterapialle. 

Kuulostaa, että olet jo tehnyt eropäätöksen. Jos näin on, silloin perheasioiden sovittelu voi olla hyvä vaihtoehto pariterapialle. Perheasioiden sovittelu on kuntien lakisääteinen palvelu, jossa eroamassa olevia vanhempia autetaan saamaan aikaiseksi mahdollisimman hyvä ero lasten kannalta. Siinä prosessissa ei keskitytä parisuhteen asioihin ja ongelmiin vaan sellaiseen eroon, joka huomioi mahdollisimman hyvin lasten tarpeet ja yhteistyövanhemmuuden.

Tarkoitatko kysymyksesi lopussa, että pelkäät miehesi kostavan eron aiheuttaman loukkaantumisen lasten kautta sinulle? Voisiko silloin pariterapia tai perheasioiden sovittelu hälventää pelkoasi? Vai millaista tukea tarvitsisit siinä tapauksessa?

 

Vierailija

Olen inhonnut puolisoani jo monta vuotta, miten tästä eteenpäin?

Ymmärrän kysymyksen kirjoittajaa. Olisi myös hyvä tiedostaa, kun neuvotaan muistelemaan, mihin puolisossa rakastui, että kaikki parisuhteet eivät ala niin, että puolisoilla on voimakkaita tunteita toisiaan kohtaan. Minun ja lapseni isän suhde alkoi niin, että olin itse asiassa ihastunut erääseen hänen ystäväänsä, jonka yritin tehdä mustasukkaiseksi. Olin nuori ja typerä ja silloinen käytökseni hävettää minua näin jälkikäteen. Tulin muutaman kuukauden tapailun jälkeen vahingossa raskaaksi ja...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Arjen vaatimusten keskellä seksi voi lakata olemasta voimavara. Mitä silloin auttaa? Perheneuvoja Helena Toppari vastaa.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Olemme nelikymppinen pariskunta keskellä kiihkeimpiä ruuhkavuosia. Pienet lapset, sairaat vanhemmat, uusi työ... kaikki tarvitsevat minua ja olen pitkään ollut burn outin partaalla.

Kaipaisin kovasti romantiikkaa ja seksiä antamaan potkua tähän, mutta puolisoni ei näitä priorisoi. Hänelle se näyttää olevan rasittavaa. Minulla ei kuitenkaan ole voimia helpottaa hänen elämäänsä niin, että hän jaksaisi huomioida minua. En usko hänen kärsivän haluttomuudesta, hän vain ei ajattele seksiä, kun se on niin hankalaa.

Kun seksiä on, se on erittäin hyvää. Minusta tuntuu kuitenkin, etten oikein voi pyytää häneltä mitään sängyssä, ettei hommasta tule liian raskasta. Kun seksiä on harvoin keskitymme vanhaan tuttuun, emme kokeiluihin. Mies välttää märkiä pusuja, jotka voisivat johtaa enempään, ja torjuu aloitteeni. Istumme kyllä sylikkäin päivittäin. Siihenkin aloite tulee minulta.

Mies osoittaa välittämistä muuten, vaikka antamalla lahjoja, ja tiedän hänen olevan sataprosenttisesti tukenani, mutta arjen pyörityksessä katseemme eivät kohtaa. Kysyttäessä mies sanoo meidän olevan jo vanhoja ja että hänen pitäisi alkaa urheilla niin jaksaisi enemmän.

Kuvaat viestissäsi ruuhkavuosia, noita lapsiperheiden kiireisiä vuosia, jolloin joka puolelta tulee tarpeita, odotuksia ja vaatimuksia. ”Kaikki tarvitsevat minua” kuten osuvasti kuvaat. Vaarallisinta noissa vuosissa eivät kuitenkaan ole kiire ja vaatimukset vaan se, jos kadotamme yhteyden toisiimme ja itseemme. Tavat, joilla ennen pidimme yllä yhteyttä välillämme, eivät enää ole mahdollisia. Kiireettömät viikonloppuaamut, kahdenkeskiset tekemiset, yhteiset illalliset ja keskustelut, jolloin ammensimme toisillemme ja toistamme, ovat poissa. Myös oma aika on vähentynyt merkittävästi. Meidän on opittava sekä joustamaan omista tarpeistamme että pidettävä niistä riittävästi kiinni säilyttääksemme yhteyden itseemme.

Kuulostaa sitä, että arjen vaatimuksissa teidän välinen yhteytenne on alkanut pätkimään. Kerrot, että istutte sylikkäin päivittäin, ja että mies osoittaa välittämistä mm. antamalla lahjoja. Myös seksi on erittäin hyvää, kun sitä on. Sanot myös, että luotat sataprosenttisesti hänen tukeensa. Monet asiat tuntuvat olevan aika hyvin, ja vaikuttaa siltä, että sinulla on välittävä mies. Kaipaat kuitenkin vielä jotain enemmän. Kaipaat romantiikkaa ja seksiä, seksiin liittyvää kokeilua ja miehesi aloitteita. Sanot, että seksi näyttäsi olevan miehellesi rasittavaa ja että et usko, että hän kärsii haluttomuudesta, hän ei vain ajattele seksiä.

Vaatimukset ovat aina seksihalujen kannalta vahingollisia.

On ymmärrettävää, että haluat kokea olevasi miehesi taholta haluttu ja että hän tavoittelisi sinua, teidän välistä yhteyttä ja innostuisi sinusta. Kuulostaa kuitenkin siltä, että perinpohjainen keskustelu siitä, mitä kumpikin teistä haluaa ja tarvitsee, on tarpeen, jotta kummankaan ei tarvitse olla oletusten varassa toisen ajatuksista ja toiveista. Yhteinen keskustelu olisi pyrittävä toteuttamaan kumpaakin kuunnellen ja niin, että miehesi ei koe, että häntä syytetään. Vaatimukset ovat aina seksihalujen kannalta vahingollisia.

Eräs keskeinen sekä miehen että naisen ei-haluamiseen vaikuttava tekijä on elämäntilanne. Kun olemme kuormittuneita, stressaantuneita ja väsyneitä, koemme herkästi toisen seksiin liittyvät halut ja toiveet vaatimuksina. Seksi lakkaa tällöin olemasta voimavara. Se ei enää kiinnosta, ja huonoimmillaan siitä tulee rasittavaa ja hankalaa, yksi vaatimus ja suoritus kaikkien muiden elämän vaatimusten ja suoritusten joukossa. Seksuaalinen halu vähenee tai lakkaa kokonaan, tai se syttyy vain olosuhteissa, joissa siihen ei kohdistu vaatimuksia, kuten esimerkiksi pornossa. Mitä sensitiivisempi ihminen on toisen tarpeille ja mitä heikommat hänen omat rajansa ovat, sitä helpommin hän saattaa kuormittua toisen tarpeista ja vaatimuksista. Hänen saattaa olla vaikea suoraan puhua omista tarpeistaan tai siitä, miten hän tilanteen kokee.

Onko ollut aika, jolloin seksi ei ollut kummankaan mielestä hankalaa tai rasittavaa?

Onko teidän välinen seksi ollut joskus toisenlaista? Onko ollut aika, jolloin se ei kummankaan mielestä ollut hankalaa tai rasittavaa? Oliko aika, jolloin miehesikin ajatteli seksiä ja halusi sinua? Todennäköisesti oli, ja todennäköisesti hänkin kaipaa sitä aikaa. Miksi ei kaipaisi?

Entä minkälaista muuta yhteyttä on välillänne? Jutteletteko toistenne kanssa kummankin ajatuksista? Nauratteko yhdessä? Muistan joskus jonkun sanoneen, että jos ei pysty nauramaan yhdessä, ei kannata myöskään harrastaa seksiä yhdessä. Seksi on aikuisten välistä leikkiä, ja vain sellaista ollessaan se toimii meille voimavarana ja yhteen liittävänä voimana. Seksi ei kuitenkaan koskaan voi olla ainoa tapa, jolla pari liittyy toisiinsa. Parisuhteessa toisen haluaminen ei saa koskaan kapeutua vain seksuaaliseen haluamiseen.

Jos pieniä ihon hetkiä pystyy säilyttämään arjessa, niistä on lyhyempi matka yhteiseen seksiin.

Ystäväni, lapsiperheen vanhempi kertoi minulle, että joskus he ovat hänen puolisonsa kanssa niin lopussa ja väsyneitä kaikesta, että he eivät jaksa puhua tai antaa toisilleen yhtään mitään. Tällöin he istuvat hiljaa saunan lämmössä toistensa selkiinsä nojaten, kun lapset leikkivät. Minusta se oli kaunis kuvaus arjen keskeltä. Lämmin iho ihoa vasten. Tunne, että kaiken keskellä me olemme kuitenkin yhdessä. Jos tuollaisia pieniä ihon hetkiä pystyy säilyttämään arjessa, niin niistä on paljon lyhyempi matka yhteiseen seksiin.

 

M+40

Puolisoni ei halua seksiä, vaikka suhteemme on hyvä – mitä voin tehdä?

Meillä emäntää kiinnosti seksi siihen saakka, kun lapset saatiin tehtyä. Sen jälkeen sain lähes aina tehdä itse aloitteen. Kaikki loppui, hän ei edes koskenut minuun! Tein testin ja lopetin aloitteet. Kesti noin 11 kuukautta, kunnes emäntä vihjaisi seksistä. Sen jälkeen meni taas noin puoli vuotta seuraavaan kertaan. Mielestäni ihan turhaa lässytystä on selittää asiaa kotitöillä, lapsiperheen kiireillä yms. Kyllä seksi onnistuu, jos vain on halua. Miksi kaikki muu menee parisuhteen hoidon...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.