Kuvitus: Suvi Segercrantz
Kuvitus: Suvi Segercrantz

Syyttelyn sijaan katse kannattaa parisuhteessa kääntää hetkeksi taaksepäin.

Tilanne toistuu aina samanlaisena. Mies on lähdössä kaverinsa kanssa ulos. Nainen miettii, ketä mies mahdollisesti tapaa illan aikana ja miten hän kehtaa jättää naisen yksin lasten kanssa. Nainen suuttuu ja syyttelee miestä.

Hetkinen. Voisiko tilanne mennä toisin?

− Syyttelyn sijaan naisen kannattaa kääntää katse­ ­itseensä ja miettiä, miksi tilanne suututtaa ja ahdistaa niin paljon, sanoo Nurmijärven seurakunnan johtava perheneuvoja­ Heli Pruuki.

Pruukin mukaan yllättävän monet parisuhteen riidat ja ahdistukset johtuvat siitä, että suhteessa kulkevat mukana molemman puolison koko historia ja sen kaikki tärkeät ihmiset. Oma tausta vaikuttaa siihen, miten olemme parisuhteessa.

Hienoimmillaan pari pystyy käymään suhteessa läpi menneisyyttään ja rakentamaan sen päälle toimivan suhteensa. Mutta voi käydä myös niin, että suhde jumiutuu. Silloin suhteen molemmat puolet ovat jääneet kiinni rooleihinsa eikä suhde kehity. Roolit syntyvät tiedostamatta ja niistä on vaikea päästä irti. 

On aika pysähtyä miettimään, mitä roolien takaa oikein löytyy. 

Tiedosta traumasi 

Lapsuuden vaille jäämiset, esimerkiksi hylkääminen tai huomiotta jättäminen, tulevat usein esille vasta parisuhteessa. Sitä ennen niiden kanssa ei välttämättä joudu kasvokkain. 

– Parisuhde on mielen näyttämö. On tavallista, että ihminen on parisuhteessaan erilainen kuin muissa ihmissuhteissaan, aivan kuin kumppaniaan kohtaan olisi oikeus käyttäytyä eri tavalla ja huonommin kuin muita ihmisiä kohtaan, Pruuki sanoo.

Esimerkiksi mustasukkaisuuden tunteet juontavat usein lapsuudesta. Jos mustasukkainen osapuoli on nainen, hän on ehkä jäänyt lapsena ilman isän turvaa ja rakkautta. Siitä on voinut jäädä tunne, ettei kelpaa eikä ole miehen rakkauden arvoinen. Tämä johtaa ajatukseen, että mies haluaa jonkun toisen.

– Joskus mustasukkaisuus menee niin pitkälle, että kaikki muut naiset ovat naiselle uhka. Turvattomuus on niin valtava, Pruuki sanoo. 

Jos ei ole saanut lapsena rakkautta osakseen, sitä voi olla vaikea uskoa todeksi ja ottaa vastaan aikuisena. Läheinen kiintymyssuhde on jäänyt turvattomaksi. 

Trauma voi syntyä myös esimerkiksi siitä, että on elänyt lapsuudessaan ilman riittävää myönteistä huomiota. Kodin ilmapiiri tai tunnelma ovat voineet olla traumatisoivia: esimerkiksi iloton tai ahdistuneesti uskonnollinen koti, jossa ei ole ollut tilaa lapsen tunteille.

Helposti tunnistettavia traumatisoivia kokemuksia ovat muun muassa­ läheisen sairaus tai kuolema, vanhemman alkoholismi, koulukiusaaminen ja väkivalta. 

− Joskus menneisyyden traumat, varsinkin jos ne ovat isoja, voivat olla niin syvällä, ettei niihin pääse käsiksi yksin. Silloin niitä kannattaa miettiä ja peilata ammattilaisen kanssa, Pruuki sanoo.

Aina ei kuitenkaan tarvita terapiaa. Jotain voi tehdä ­itsekin.

Syyllistävä puhe törmää seinään

Menneisyyden miettiminen kannattaa aloittaa, jos parisuhteessa ahdistaa ja on huono olla.

− Silloin asiaan kannattaa tarttua ja alkaa käydä läpi vanhoja kokemuksia puhumalla ja kirjoittamalla, P­ruuki sanoo.

Voit esimerkiksi kirjoittaa ilman suodatinta kaikki mieleesi tulevat tunteet ja ajatukset lapsuuden ­ihmissuhteista. Silloin saat vastauksia kysymyksiin, kuka minä olen, mitä on tapahtunut ja mitä vaikutusta menneellä on tähän päivään. Myös nykyisyydestä kirjoittaminen auttaa: mitä minulle tilanteessa tapahtui, mitä koin, mistä se ehkä muistutti.

Kun menneestä tulee tietoiseksi, sitä voi myös käsitellä­ aktiivisesti. Silloin ei tee mieli etsiä syyllistä vaan syitä pahaan oloon.

− On turhaa kostaa puolisolle sitä, että on jäänyt lapsuudessaan vaille rakkautta, Pruuki sanoo.

Hän muistuttaa, että useimmiten ihmiset, oma puoliso mukaan lukien, haluavat kuitenkin hyvää. Jos toisessa­ näkee hyvän ja ajattelee, että hänellä on omat syynsä käyttäytyä kuten käyttäytyy, ollaan jo pitkällä.

Syyllistävä puhe ei johda mihinkään. Kannattaa mieluummin puhua siitä, miltä itsestä tuntuu: lähtemisesi tuntuu pahalta, koska tunnen itseni silloin hylätyksi…

Ketjun voi katkaista

Menneisyyden vaikutuksesta kannattaa olla tarkkana varsinkin silloin, kun lapset ovat pieniä. Lasten myötä oma lapsuus nousee helposti pintaan.

− Kun riidellään siitä, kenellä on eniten vapaa-aikaa tai kenen siivousvuoro on tänään, taustalla on usein suurempia asioita, kuten vanhemman huoli omasta roolistaan­ perheessä.

Pruukin mielestä ei ole ihme, että vanhemmat eroavat pikkulapsivaiheessa, sillä se herättää oman tarvitsevuuden: kuka pitäisi huolta minusta?

Siksi toinen vanhemmista voi esimerkiksi olla mustasukkainen vauvalle, jonka kanssa äiti viettää paljon aikaansa. Tai sitten vanhempi ei kestä isomman lapsen uhmakasta käytöstä­, koska hänellä on itsellään niin suuri hätä ja tarvitsevuus. Silloin vanhemmalla voi tulla aggressiot pintaan ja hänen on vaikea hillitä itseään.

Toisaalta oman lapsen kanssa voi paikata niitä tilanteita, joita ei itse lapsuudessaan saanut. Miehen leikkihetki lapsen kanssa voi paikata sitä, ettei oma isä ole ollut läsnä. Näin poissaolevan isän ketjun voi myös katkaista.
Ketjun katkaisemiseen tarvitaan aina tiedostuminen asiasta. Esimerkiksi huono vuorovaikutus tai puhumisen­ vaikeus voivat siirtyä omasta lapsuudesta parisuhteeseen­, jos taustalla olevia tunteita ei tiedosta.

Parisuhde on hienoimmillaan, kun siinä voi jakaa menneisyytensä toisen kanssa turvallisesti. Menneisyyden taakat eivät nouse niin vahvana ja tiedostamatta esiin, kun niitä käy läpi. Vanhoihin kaavoihin jumiutumisen sijaan suhteeseen tulee lisää turvallisuutta ja läheisyyttä. Mitä lähempänä on itseään, sitä lähemmäs pääsee myös toista.

Lähde: Meri Nykänen, Millaista perintöä kannat, Meidän Perhe 6/2013

Tarvitsemme tunneyhteyttä ja siteitä toisiin – jaettua iloa, lohtua ja hyväksyntää, eikä siinä ole mitään hävettävää, sanoo psykologi Leea Mattila. Kuva Niki Strbian.

Vaikka internet on mullistanut yhteydenpidon, yksinäisyys ja masennus ovat lisääntyneet länsimaissa.

Tarvitsisimme enemmän katsekontaktia, lähellä oloa, kosketusta, hyvänä pitoa ja hyväilyjä. Hymiöt WhatsAppissa, edes ne sydänjutut, eivät taltuta emotionaalista nälkää.

Tukeutuminen toiseen ihmiseen ei ole heikkoutta. Se on voimavara, jonka kautta maailman voi kokea mielekkäänä. Tarvitsemme tunneyhteyttä ja siteitä toisiin – jaettua iloa, lohtua ja hyväksyntää, eikä siinä ole mitään hävettävää. Vahva tunneyhteys kertoo hyvästä mielenterveydestä, kun taas emotionaalinen eristyneisyys mielenhäiriöistä.

Vanhemman katsoessa vauvaa silmiin lempeästi, vauva tietää olevansa turvassa. Hän lukee vanhemman silmistä olevansa erityinen ja rakastamisen arvoinen.

Haemme vahvistusta kysymykseen: Oletko siinä, kun tarvitsen sinua?

Sama vuorovaikutustanssi toistuu parisuhteessa. Haemme jatkuvasti puolisoltamme vahvistusta kysymykseen: Oletko siinä, kun tarvitsen sinua?

Entä jos useimmat konfliktit parisuhteissa ovatkin vain tunneyhteyden, tuon kaiken hyvän lähteen menettämisen pelossa ilmaistuja protesteja, etääntymisen ja torjunnan synnyttämää tuskaa? Jospa kiukuttelun takana piileekin viesti: ”Älä katoa minulta!”.  Ehkä riitaan takertuminen onkin samalla yritys löytää tie toisen luo, takaisin yhteyteen ja tasapainoon.

Elämänkriiseissä rakkaus ja parinvälinen yhteys punnitaan. Kun puoliso joutuu hätään, se on hyvässä suhteessa yhteinen kriisi. Vaikeilla hetkillä mikään muu ei tuo niin suurta helpotusta, kuin rakkailtamme saatu kannattelu.

Onnettomat kumppanit eivät koe toisiaan turvasatamina.

Samalla lailla kuin vauva kääntyy tarvitsevuudessaan turvallisen vanhemman syliin, parisuhteessa on rakastettu se satama, johon paeta ja kiinnittyä, kun ympärillä myrskyää. Onnettomat kumppanit eivät koe toisiaan turvasatamina.

Tavallisessa elämässä yhteys katkeaa ja löytyy uudelleen toistuvasti. Yhteyden aktiivinen korjaaminen osoittautuu silloin merkityksellisemmäksi, kuin yhteyden ajoittainen katkeaminen. Turvallinen rakkaus on luottamusta siihen, että toinen on siinä, kun häntä tarvitaan.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Riittävän hyvä on uusi täydellinen. Meidän Perhe selvitti, miten parisuhteen käy, kun perhe kasvaa.

Rakkaus syvenee, ja arvostus toista kohtaan kasvaa. Samalla: kahdenkeskinen aika on muisto vain, riidat lisääntyvät ja seksi kaikkoaa kuin sukka pyykkikoneeseen.

Näin kertovat pikkulasten vanhemmat Meidän Perheen verkkokyselyssä. Lasten saaminen muuttaa parisuhdetta sekä hyvässä että pahassa.

Väestöliiton erikoispsykologi Lotta Heiskasen mukaan vanhemmuus on parisuhteelle ristiriitainen muutos. Samalla kun lapsi tuo onnea elämään ja sitoo kumppanit tiukemmin toisiinsa, yleinen tyytyväisyys parisuhteeseen usein laskee.

– Kun elämän tärkeysjärjestys muuttuu, parisuhde painuu helposti taka-alalle. Arkinen suorittaminen voi herättää tunteen siitä, että toinen on muuttunut vain kaveriksi.

Lähes puolet kyselyyn vastanneista kertoo miettineensä eroa lasten ollessa pieniä. Jos suhteen päättämistä punnitsee jatkuvasti, on syytä keskustella asiasta toisen kanssa.

Eron pohtiminen ei välttämättä ole merkki siitä, että kaikki on vialla.

– On ihan normaalia miettiä joskus eroa. Pitkään suhteeseen mahtuu monia vaiheita ja ajatuksia, Heiskanen sanoo.

Paratiisiunelmat ovat kaukana arkimaailmasta.

Vaikeuksien keskellä lohtua voi tuoda ymmärrys siitä, ettei yksikään suhde ole täydellinen. Heiskasen mielestä parisuhteessa kannattaisi pyrkiä riittävän hyvään.

– Paratiisiunelmat ovat kaukana arkimaailmasta, joten on tärkeää sietää jonkin verran epätäydellisyyttä ja pettymyksiä. Samalla pitää muistaa, että jokaisella on oikeus riittävän tyydyttävään ja turvalliseen suhteeseen.

Vauva-ajan univajeessa sitkeys voi olla suhteen pelastus. Pidemmän päälle kannattaa muistaa, että lapset haluavat vanhemmilleen hyvää.

– Monilla vanhemmilla on huoli, että parisuhdeajan ottaminen on lapsilta pois. Oikeasti asia on päinvastoin. Lasten hyvinvointi on vanhempien hyvinvoinnin varassa. Lapset haluavat nähdä, että heidän vanhemmillaan menee yhdessä hyvin.

Mikä kaikki muuttui?

Näin pikkulasten vanhemmat kertovat:

Lasten saamisen jälkeen suhteemme on…

38 % muuttunut huonommaksi

”Riitelemme enemmän. Elämässä ei ole yhtä kivaa hupsuttelua kuin ennen lasta. Puramme lapsen tuottamaa ärsytystä helposti toisiimme.”

”Yhteistä aikaa ei juuri ole. Hoidamme kommunikoinnin WhatsAppilla tai soittamalla. Lapset keskeyttävät joka lauseen, kun näemme kasvotusten.”

32 % pysynyt ihan samanlaisena

”Lapsi ei muuttanut suhdettamme juurikaan. Odottelimme vuosia lapsen saamista, joten ehdimme valmistautua.”

”Intohimo on jäänyt viikonlopuille, mutta kiusoittelu näkyy vieläkin.”

30 % muuttunut paremmaksi

”Elämämme on rauhallisempaa ja tasapuolisempaa. Olemme enemmän kotona. Päivien rytmi on aiempaa paremmassa kunnossa.”

”Kunnioitus toista kohtaan on syventynyt. Rakkautta on lisännyt se, että olemme saaneet yhdessä aikaan jotain niin ihmeellistä ja ihanaa.”

Pienet rakkauden teot

Näin kyselyyn vastanneet näyttävät rakkauttaan arjessa:

”Ostan toiselle lempparijugurttia kaupasta.”

”Laitan pyytämättä ohjelman tallennukseen ja oluen kylmään.”

”Menemme samaan aikaan nukkumaan ja halailemme.”

”Kumppanini antaa minun nukkua päiväunet.”

”Suukot tullessa ja lähtiessä – välillä ohimennenkin.”

”Mies hieroo jalkojani sohvalla.”

”Toinen antaa minun maata hänen kainalossa ilman, että pelaa iPadilla.”

”Käyn tankkaamassa auton ihan sen takia, ettei toisen tarvitse.”

”Pepusta puristaminen ohimennen, kun toinen kokkaa.”

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.