Parisuhde on kesälomalla usein kovalla koetuksella.

 

Kesäloman pitäisi olla rentoutumisen ja latautumisen aikaa. Hyvin usein parisuhteen ongelmat kuitenkin kärjistyvät kesän aikana. Tämä näkyy terapia- ja neuvontapalvelujen ruuhkautumisena elokuussa.

- Loma on epätavallisen pitkä jakso, jolloin perhe on tiiviisti yhdessä. Siihen liittyy paljon haasteita ja odotuksia, toteaa Väestöliiton Perhetoimintojen johtaja, psykoterapeutti Heli Vaaranen.

Hän uskoo, että lomakriisin voi välttää, kun keskittyy parisuhteen uusintamiseen. Lomalla voidaan löytää uudestaan hyvä seksi ja kadonnut läheisyys.

Parisuhteen kesärempan muistilista

1. Ole kohtelias ja hellä

Kun parisuhteessa on ajauduttu kauas lämpimästä läheisyydestä ja toisen koskettaminen on vaikeaa, uudelleen lähestymisen voi aloittaa kohteliaisuuksilla ja lellittelysanoilla: Näytät hyvältä, Kulta, keitin sinulle kahvia, Rakas, tarvitsetko apua?, Haluatko, että levitän aurinkorasvaa selkääsi?

Amerikkalaisten tutkimusten mukaan hyvissä, kestävissä parisuhteissa viljellään paljon kohteliaisuuksia. Huomaavaisuudet ja kohteliaat sanat tuottavat aina hyvää mieltä. Suomessa käytetään aivan liian vähän hellittelysanoja!

2. Kommunikoi hyvin

 Heikon kommunikoinnin parisuhteelle ovat ominaisia keskeytykset, voitonriemu oikeassa olemisesta, toisen vähättely ja signaalien väärin lukeminen. Hyvä kommunikointi on näiden vastakohta: aitoa kuuntelemista, pyrkimystä toisen näkökulman ymmärtämiseen, arvostamista ja pyrkimystä sovintoon.

3. Varo riitojen bestsellereitä

Kaikilla pareilla on asioita, joista ei päästä koskaan yhteisymmärrykseen. Riitojen bestsellereitä ovat raha, ajankäyttö ja lastenkasvatus. Takuuvarmoista riidan sytykkeistä kannattaa pysyä kaukana loman aikana.

4. Suunnittele yhdessä

 Loma kannattaa suunnitella niin, että kaikkien perheenjäsenten toiveet tulevat huomioiduksi. Loman suunnittelu kannattaa aloittaa ensin kaksistaan puolison kanssa, jolloin molemmat voivat kertoa, mitä toivovat yhdessäololta ja mitkä ovat loman realiteetit. Täytyykö toisen esimerkiksi tehdä töitä loman aikana ja jos täytyy, niin kuinka paljon.

5. Muista kohtuullisuus

Rahankäyttö on yksi yleisimmistä lomastressin aiheuttajista. Siksi lomaa varten pitäisi säästää yhdessä. Lomalla on hyvä muistaa kohtuullisuus kaikessa, myös rahan käytössä. Rentouttavaan lomaan ei loppujen lopuksi tarvita paljoa rahaa.

6. Opettele rentoutumaan

 Oletko niin stressaantunut, ettet pysty rentoutumaan? Älä pura kireyttäsi perheeseen, vaan ota vastuu omasta stressistäsi. Mieti, miten voit opetella rentoutumista. Jooga ja meditaatio ovat tehokkaita keinoja rentouden opiskeluun.

7. Nuku univelat pois

 Loman alkuun kannattaa varata muutama päivä pelkästään nukkumiseen. Jos mahdollista, lapset voivat mennä muutamaksi päiväksi mummolaan ja ystäväperheen luo, jotta stressaantuneet vanhemmat saavat levätä kunnolla.

8. Anna syyllistämätöntä omaa aikaa

Molemmille kannattaa järjestää loman alkuun muutama päivä omaa aikaa, jolloin toinen ottaa sataprosenttisesti vastuun lapsista ja kodista.

Sopikaa pelisäännöt: Kun toinen viettää omaa aikaa, hänen peräänsä ei soitella kymmentä kertaa päivässä. Koti pidetään järjestyksessä. Kotiinpalaajaa ei ole odottamassa kaaos eikä syytösten rankkasade.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Moi! Mitä te teette? Kuva: iStockphoto

”Kurkin seksin aikana ovelle, ettei kukaan lapsista vain seiso siellä”, kolmen lapsen äiti tunnustaa.

”Nyt ymmärrän, mistä pimeässä ja peiton alla -myytti on lähtöisin. Lapsiperheestä”, kertoi 39-vuotias kahden lapsen äiti sen jälkeen, kun hänen nuorimmaisensa tassutti vanhempien makuuhuoneeseen kesken seksin.

Sen jälkeen ei tehnyt enää mieli pitää valoja päällä. 

Seksi pikkulapsiaikanakin on kuitenkin mahdollista, vaikkakin harvoin kovin spontaania. Kun arki ja ylimääräiset silmäparit kotona asettavat rajoituksensa aikuisten keskinäiselle kanssakäymiselle, tarvitaan vinkkejä heiltä, jotka asiasta tietävät: pienten lasten vanhemmilta. 

1. Tarjoa ruutuaikaa. 

”Kun lapsemme olivat pienempiä, heidät sai tehokkaasti naulittua puoleksi tunniksi ruudun ääreen pistämällä Muumit pyörimään. Edelleen, kun kuulen ohjelman tunnusmusiikin, mieli vaeltaa seksiin.” Nainen, 28, kolme lasta

2. Luota lukkoon.

”Lukittava makkarin ovi on ihan ehdoton. Lapsetkin tietävät, että äiti ja isä laittavat välillä oven lukkoon, kun haluavat jutella rauhassa keskenään.” Nainen, 37, kolme lasta

3. Mene saunaan. Tai ”saunaan”.

”Kylpyhuoneen ovessa on lukko, joten lasten hereillä ollessa harrastamme seksiä siellä. Ilmoitamme menevämme kahdestaan päiväsaunaan – tai vain 'satumme' yhtä aikaa suihkuun. Kun laittaa suihkun täysillä valumaan, ei tarvitse olla edes ihan hipihiljaa.” Nainen, 38, kaksi lasta 

4. Muista kuuloetäisyys.

”Seksiä harrastetaan vain, kun lapset ovat nukkumassa, ja silloinkin eri kerroksessa kuin lastenhuone on. Portaiden narahtelu paljastaa yössä vaeltelijat, joten meille jää aina aikaa teeskennellä, että katseltiin tässä vain telkkaria… Se toimii, jos kylpytakki on käden ulottuvilla.” Nainen, 38, kaksi lasta

5. Odota iltaan.

”Minun on vaikea antautua seksin vietäväksi, jos lapset katsovat seinän takana Pikku Kakkosta. Se tunne, että lapset saattavat tulla koska vain, ei kiihota. Siksi meillä on seksiä lähinnä iltaisin lasten jo nukkuessa tai jos lapset eivät ole jostain syystä kotona. Iltaisinkin kurkin seksin aikana ovelle, ettei kukaan lapsista seiso siellä tuijottamassa häkeltyneenä.

Ikimuistoisimmat kokemukset liittyvät siihen, kun melkein laukeamisen hetkellä lapsen kuulee oksentavan viereisessä huoneessa. Lapsiperheessä todella mennään tunnelmasta toiseen sekunnissa.” Nainen, 42, kolme lasta

Vierailija

Naiset kertovat: Mene ”saunomaan” ja 4 muuta keinoa, miten seksi pikkulapsiperheessä onnistuu varmimmin

Meillä on neljä lasta, nyt jo koululaisia ja teini-ikäisiä. Heidän ollessaan pieniä harrastimme mm. naapureiden kanssa "vaihtokauppoja" eli lähetimme lapset naapuriin tai he omansa vastavuoroisesti meille. Siinä tunnissa jolloin vauva ja taapero päiväunilla sekä isot lapset naapurissa ehti nauttia vähän pidemmälläkin kaavalla. Toinen suosikki oli viikonloppuaamujen lastenohjelmat. Lapset istuivat kuin nakutettuna television äärellä puolisen tuntia. Siinä hiljaa peiton alla lusikka-asennossa...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tarvitsemme tunneyhteyttä ja siteitä toisiin – jaettua iloa, lohtua ja hyväksyntää, eikä siinä ole mitään hävettävää, sanoo psykologi Leea Mattila. Kuva Niki Strbian.

Vaikka internet on mullistanut yhteydenpidon, yksinäisyys ja masennus ovat lisääntyneet länsimaissa.

Tarvitsisimme enemmän katsekontaktia, lähellä oloa, kosketusta, hyvänä pitoa ja hyväilyjä. Hymiöt WhatsAppissa, edes ne sydänjutut, eivät taltuta emotionaalista nälkää.

Tukeutuminen toiseen ihmiseen ei ole heikkoutta. Se on voimavara, jonka kautta maailman voi kokea mielekkäänä. Tarvitsemme tunneyhteyttä ja siteitä toisiin – jaettua iloa, lohtua ja hyväksyntää, eikä siinä ole mitään hävettävää. Vahva tunneyhteys kertoo hyvästä mielenterveydestä, kun taas emotionaalinen eristyneisyys mielenhäiriöistä.

Vanhemman katsoessa vauvaa silmiin lempeästi, vauva tietää olevansa turvassa. Hän lukee vanhemman silmistä olevansa erityinen ja rakastamisen arvoinen.

Haemme vahvistusta kysymykseen: Oletko siinä, kun tarvitsen sinua?

Sama vuorovaikutustanssi toistuu parisuhteessa. Haemme jatkuvasti puolisoltamme vahvistusta kysymykseen: Oletko siinä, kun tarvitsen sinua?

Entä jos useimmat konfliktit parisuhteissa ovatkin vain tunneyhteyden, tuon kaiken hyvän lähteen menettämisen pelossa ilmaistuja protesteja, etääntymisen ja torjunnan synnyttämää tuskaa? Jospa kiukuttelun takana piileekin viesti: ”Älä katoa minulta!”.  Ehkä riitaan takertuminen onkin samalla yritys löytää tie toisen luo, takaisin yhteyteen ja tasapainoon.

Elämänkriiseissä rakkaus ja parinvälinen yhteys punnitaan. Kun puoliso joutuu hätään, se on hyvässä suhteessa yhteinen kriisi. Vaikeilla hetkillä mikään muu ei tuo niin suurta helpotusta, kuin rakkailtamme saatu kannattelu.

Onnettomat kumppanit eivät koe toisiaan turvasatamina.

Samalla lailla kuin vauva kääntyy tarvitsevuudessaan turvallisen vanhemman syliin, parisuhteessa on rakastettu se satama, johon paeta ja kiinnittyä, kun ympärillä myrskyää. Onnettomat kumppanit eivät koe toisiaan turvasatamina.

Tavallisessa elämässä yhteys katkeaa ja löytyy uudelleen toistuvasti. Yhteyden aktiivinen korjaaminen osoittautuu silloin merkityksellisemmäksi, kuin yhteyden ajoittainen katkeaminen. Turvallinen rakkaus on luottamusta siihen, että toinen on siinä, kun häntä tarvitaan.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.