Tunnemme huonoa omaatuntoa siitä, ettemme ehdi antaa lapsellemme tarpeeksi aikaa.

Olemme työssäkäyvä pariskunta ja 1,5 -vuotias esikoisemme on päivähoidossa. Teemme vaativaa työtä, ja työpäivän jälkeen olemme yleensä täysin puhki. Tyttäremme vaatisi kovasti huomiotamme oman hoitopäivänsä jälkeen, mutta ilta menee helposti kaikkien kiukutellessa väsyneinä. Helpoin ratkaisu onkin usein antaa lapsen katsoa vain videoita.

Tunnemme tietysti huonoa omaatuntoa siitä, ettemme ehdi antaa lapsellemme tarpeeksi aikaa. Onko ainoa lääke tilanteeseen jättää työt ja jäädä kotiäidiksi, vai olisiko olemassa jotain keinoja laadukkaamman yhdessäolon viettämiseksi? Olisi hienoa saada vinkkejä yhteisen ajan käyttöön ja ajan jakamiseen. Auttaako mikään syyllisyyteen?

Nykyajan pikkulasten vanhemmilla, haastavaa työuraa tekevillä, on usein riittämätön ja syyllinen olo. Sekä työnantaja että perhe vaativat täyttä panostusta samaan aikaan. Ihmisen voimavarat ja aika ovat kuitenkin rajalliset. Kaikkea ei jaksa eikä ehdi. Varsinkin äidit kokevat, että heidät "imetään kuiviin" tai että "kaikki kaatuu päälle". Tutkimusten mukaan suomalainen perhe onkin onnettomin, kun esikoinen on yksivuotias.

Ahdistukseen ja kaaokseen auttaa parhaiten kunnon tilannekartoitus. Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty! Pohtikaa yhdessä tai erikseen, mitkä ovat sujuvan perhe-elämän ehdot teidän perheessänne? Mistä kaikesta on pakko suoriutua? Minkä voi jättää vähemmälle? Mitkä työt voi antaa ulkopuolisille: siivouksen, pyykinpesun, ruoanlaiton? Miten rationalisoidaan rutiinit: ruokaostokset vain kerran viikossa?

Pitäisin ensisijaisena lasten kanssa jaksamista. Vuoropäivin vanhempi voisi viettää lapsen kanssa puuhastellen ja seurustellen esimerkiksi tunnin heti päivähoidosta hakemisen jälkeen. Tyypillistähän on, että koko päivän erossa ollut lapsi purkaa kiukkuna väsymystään vanhempaan. Itsekin väsynyt äiti tai isä voi vaikka lapsi sylissään katsoa kuvakirjoja tai videoita. Pienokaisen rauhalliset nukuttamiset ovat myös tärkeitä satsauksia.

Koettakaa arkirumban keskellä järjestää kerran viikossa kummallekin aikuiselle tunnin verran ihan omaa aikaa kodin ulkopuolella. Parisuhdeaikaakin olisi hyvä raivata ainakin se tunti viikossa. Kerran kuukaudessa olisi terveellistä nukkua koko yö ilman lapsenhoitohuolia. Tämä harvoin onnistuu ilman, että ajat varataan kalenteriin hyvissä ajoin. Kehdatkaa pyytää sukulaisilta ja ystäviltä apua lastenhoitoon. 1-vuotias voi nykytietämyksen mukaan olla erossa vanhemmistaan yhden päivän ja 2-vuotias kaksi päivää, 3-vuotias kolme päivää jne. Vanhemmat jaksavat paremmin uskoa hyvään tulevaisuuteen, kun on edes välillä saanut nukkua kunnolla.

Asiantuntija: psykologi, pari- ja perheterapeutti Maarika Markkanen, Lääkärikeskus Mehiläinen.

Vauva 10/2007

Lähetä oma kysymyksesi asiantuntijoillemme Vauvan neuvolaan.

Havaintoja parisuhteesta -bloggaaja kertoo eronsa taustoista ja uudesta parisuhteestaan: ”Tilanne oli musertava”. 

Vauva.fissä Havaintoja parisuhteesta -blogia kirjoittava Sami Minkkinen paljastaa tänään ilmestyvässä Me Naisissa, että rakastui nykyiseen seurustelukumppaniinsa jo silloin, kun ex-vaimo oli vielä raskaana. Hän kertoi erotoiveistaan, kun maaliskuussa syntynyt vauva oli kahden kuukauden ikäinen.

Siinä välissä Minkkinen ensin taisteli rakastumista vastaan ja lopulta keräsi rohkeutta kertoa tilanteesta.

– Vielä silloin minulla ei ollut munaa mennä sanomaan, että minulle tapahtui tällainen asia. Totta helvetissä olen kantanut syyllisyyttä siitä, miten hoidin tilanteen, loukkasin toista ja olin epärehellinen niin vaimoa kuin itseäni kohtaan.

Minkkinen kuvaa seurustelukumppaninsa kohtaamista sanoilla ”kaunein aikuisiällä kokemani tapaaminen”.

– Tilanne oli musertava. Meillä oli vahva yhteys, mutta olimme aivan mahdottomassa elämäntilanteessa.

”Milloin sitten on sovelias aika erota. Kun lapsi on vuoden, viisi tai kaksikymmentä?”

Minkkinen kertoo ymmärtävänsä, että miltä ero näytti ulospäin: mies lähti uuden matkaan, kun vaimo oli vastikään synnyttänyt. Silti eropostauksesta seurannut palauteryöpyn rajuus ja paljous yllätti.

– Saamani kritiikki on pistänyt miettimään, miloin sitten on sovelias aika erota. Kun lapsi on vuoden, viisi tai kaksikymmentä?

Ydinperhe ei takaa onnea

Sami Minkkinen ei halua toistaa vanhempiensa parisuhdemallia. Hän pitää omia vanhempinaan mallina siitä, miten huono parisuhde voi tuhota kahden ihmisen elämän.

– Toisin kuin tyttäreni, minä sain kasvaa ydinperheessä. Jos olisi kysytty, enpä olisi halunnut. Vanhempani olisivat saaneet olla onnellisia paljon aiemmin, jos eivät olisi sinnitelleet ydinperheen takia.

Minkkisen nuorempi tytär on vielä vauva. Hänellä on myös ensimmäisestä avioliitostaan tytär. Minkkinen asuu yksin, ja tyttäret ovat hänen luonaan säännöllisesti.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Yhteiset kävelylenkit ja samanlainen huumorintaju kantavat arjessa, mutta vaikeina aikoina pitää myös muistaa tahtoa. 

Kysyimme Vauva.fi:ssä, mikä on pitkän, hyvän parisuhteen salaisuus. Jatka listaa omallasi kommenteissa!

Naurua ja omaa tilaa

”Mieheni on ihan yliveto laukomaan älykästä mutta toisaalta välillä ihan älyvapaata huumoria!” 
Nainen, 19 vuotta parisuhteessa

”Voin puhua mieheni kanssa kaikesta.”

”Voin puhua mieheni kanssa kaikesta. Olemme kokeneet yhdessä sekä elämän ilot ja surut. Mieheni ei ehkä osaa ilmaista tunteitaan sanoilla, mutta sitäkin paremmin teoilla.”
Nainen, 13 vuotta parisuhteessa

”Annamme toisillemme tilaa olla ja hengittää.”
Nainen, 19 vuotta yhdessä

Halua pysyä yhdessä

”Olen ollut alussa niin valtavan rakastunut mieheeni, etten usko voivani kokea ainakaan mitään suurempaa kenenkään kanssa.”Nainen, 8 vuotta parisuhteessa

”Meillä on yhteiset arvot ja mielenkiinnon kohteet sekä vahva keskustelu- ja kosketusyhteys. Molemmilla on halu kestävään parisuhteeseen.”
Nainen, 30 vuotta parisuhteessa

Molemmilla on halu kestävään parisuhteeseen.”

Yhteisiä öitä

”On ihanaa, kun mieheni kertoo edelleen haluavansa minua. Pidän myös itse häntä edelleen äärettömän seksikkäänä miehenä.” 
Nainen, 19 vuotta parisuhteessa

”Meillä on onneksemme vanhemmat, jotka ovat mielellään ottaneet lapsia hoitoon ja kannustaneet meitä viettämään silloin tällöin aikaa myös kahdestaan ilman lapsia. Pari tuntia lenkilläkin tekee hyvää, mutta vielä parempaa viettää vaikka yö kahdestaan ihan muissa maisemissa. Siinä ehtii hyvin rakastua taas.” 
Nainen, 20 vuotta parisuhteessa

Pieniä ja suuria tekoja

”Mieheni lähtee kanssani lenkille tai kauppaan, vaikka olisikin väsynyt.”
Nainen, 19 vuotta parisuhteessa

”Mieheni tuo edelleen kukkia silloin tällöin.”
Nainen, 10 vuotta parisuhteessa

”Mieheni imuroi, koska vihaan sitä kotityötä.” Nainen, 15 vuotta parisuhteessa

”Saan lähes joka päivä mieheltäni jalkahieronnan.”
Nainen, 13 vuotta parisuhteessa

”Mieheni laittaa joskus autoni lämpiämään tai kantaa polttopuut valmiiksi, vaikkei olisi tarvinnut.”
Nainen, 19 vuotta parisuhteessa

”Mieheni imuroi, koska vihaan sitä kotityötä.” 
Nainen, 15 vuotta parisuhteessa

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.