Salamaraskaus, häät, keskosvauva, avioerohakemus – ja uusi alku kaiken jälkeen.

Avioerohakemus mahtuu yhdelle A4-arkille. Rasti kohtaan: pyydän, että meidät tuomitaan avioeroon harkinta-ajan jälkeen. Nimet, päiväys ja vielä allekirjoitukset. Valmista.

Kun Joona vie joulukuussa 2013 kirjekuoreen taitellun hakemuksen Turun käräjäoikeuteen, olo tuntuu helpottuneelta. Ei erityisen surulliselta. Eniten stressittömältä.

Linda ja Joona ovat puhuneet erosta pitkään. Kumpikin on ottanut ajatuksen esiin vuorotellen, riidellessä ja riitojen välissä. Toisinaan on uhkailtu, toisinaan juteltu järkevästi.

Enää ei tarvitse jossitella. Harkinta-aika kestää kuusi kuukautta. Sen jälkeen ero astuu voimaan.

Lindalla ja Joonalla on puoli vuotta aikaa selvittää, haluavatko he pysyä yhdessä. Tai miettiä, kuinka vuoden ikäisen pojan huoltajuus järjestetään.

Äidille vai isälle? Mikä olisi lapselle parasta?

Avioliittoa on kestänyt vuoden ja neljä kuukautta. Enää Lindan ja Joonan ei tarvitse pelätä pikkukeskosena syntyneen poikansa puolesta.

Kaiken pitäisi olla hienosti. Mutta ei ole.

Täydellinen hullaantuminen

Onpa ärsyttävä tyyppi, Linda ajattelee syksyllä 2011 nähdessään mustaan paitaan pukeutuneen pitkän miehen, joka puhuu itsevarmasti filosofiasta. Tyyppi on Joona, joka on aloittamassa samaa seminaaria yliopistolla.

Parin viikon kuluttua he istuvat seminaarin jälkeen oluella. Puhuvat opinnoista, ei paljon muusta. Mutta Lindan­ sydän hakkaa.

– Suusta meinasi koko ajan lipsahtaa, että ”mä rakastan sua”. Se oli siinä. Täydellinen hullaantuminen. Ikinä ei ole ollut sellaista, Linda sanoo.

Millaista? Tunnetta on vaikea selittää. Linda ja Joona yrittävät. Se oli napsahdus. Ymmärsimme toisiamme. Täydensimme toisiamme. Tuntui, että toinen näkee ja hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen.

En ole koskaan haaveillut avioliitosta, mutta Joonan kanssa tuli nopeasti halu sitoutua.

Kuukauden kuluttua Linda ja Joona suutelevat ensimmäisen kerran. Viiden kuukauden kuluttua he muuttavat yhteiseen kaksioon.

Toukokuisessa Turussa on kaunista, mutta Linda ja Joona viihtyvät parhaiten kotona. On paljon puhuttavaa, oma salaperäinen maailma. Molemmilla on pitkä lista suosikkielokuvia: Etkö ole nähnyt sitä, sehän on klassikko! Keskustelut jatkuvat aamuun asti.

– En ole koskaan haaveillut avioliitosta, mutta Joonan kanssa tuli nopeasti halu sitoutua. Liittymisen tarve oli valtava, tarve olla samaa perhettä.

Häät ovat elokuussa. Maistraatissa ovat vieraina ainoastaan Joonan isä ja Lindan äiti.

Ja eräs kolmas. Linda on tehnyt pari kuukautta ennen häitä positiivisen raskaustestin.

Yllätysraskaus

Nytkö jo, voihan apua. Ne ovat ensimmäiset ajatukset, jotka juolahtavat mieleen.

Raskaus ei ole vahinko, mutta Linda ja Joona ovat kuvitelleet sen alkavan vähän myöhemmin.

– Vauva sai alkunsa heti. Ensireaktio ei ollut älytön onni, vaan sokki. Minulla oli uusi työ, Lindalla opinnot kesken.

Kuluu pari viikkoa. Sitten Linda alkaa oksentaa. Sitten alkavat riidat.

Kun Linda saapuu töistä kotiin, hän hermostuu: voisitko joskus laittaa ruokaa raskaana olevalle puolisollesi?

Vauva sai alkunsa heti. Ensireaktio ei ollut älytön onni, vaan sokki.

Joona hämmentyy. Hän on tottunut huolehtimaan vain itsestään. Eikä kukaan ole ennen tölväissyt ikäviä asioita näin suoraan. Hämmennys muuttuu kiukuksi. On tässä vaikeaa muillakin.

Suurin osa arjesta on yhä ihanaa, viikonloppuisin käydään brunssilla. Mutta Linda ei saa nukuttua. Syksyn kuluessa päivät alkavat päättyä riitoihin.
Kun äiti kysyy Lindan vointia, tämä purskahtaa itkuun. Väsymys, supistelut ja pahoinvointi jatkuvat, vaikka raskaus on jo reilusti yli ensimmäisen kolmanneksen.

– Vaikeimpina päivinä mietin, kuinka kestän huonon oloni kanssa iltaan asti, Linda sanoo.

Illalla Linda ja Joona makaavat usein vierekkäin sängyssä ja silittelevät Lindan vatsaa. He juttelevat ja keksivät vauvalle nimen. Ne ovat hyviä hetkiä.

Seuraava riita kuitenkin syttyy ja taas kiristää. Sinä et koskaan... Sinä aina... Mikset voi...

Poikamme, keskosvauva

Vauva syntyy raskausviikolla 27+5. Hän painaa tasan kilon ja on sairaalassa kaksi ensimmäistä kuukauttaan.

Poika ei tunnu omalta. Häntä ei voi imettää. Hän makaa johtojen peittämänä. Linda ja Joona kertovat vain harvoille, että vauva on syntynyt. Kaikki voimat menevät lapsesta huolehtimiseen.

Vanhemmat istuvat poikansa luona vuorotellen. Kun Lindaa­ itkettää, hän lähettää Joonan toiseen huoneeseen. Pelko­ tuntuu niin suurelta, ettei Linda usko Joonan jaksavan kantaa taakkaa.

Vanhemmuus ei yhdistänyt meitä. Emme osanneet jakaa keskenämme sitä, mitä oli tapahtunut

Kotona voimattomuus purkautuu riitelynä. Kerran, kun riita on iso, Joona joutuu viemään hyperventiloivan Lindan päivystykseen.

– En osannut parkua Joonaa vasten. Vanhemmuus ei yhdistänyt meitä. Emme osanneet jakaa keskenämme sitä, mitä oli tapahtunut, Linda sanoo.

Tammikuussa 2013 vauva pääsee vihdoin kotiin. Nyt kaikki muuttuu hyväksi, saamme hoitaa lasta itse, Joona­ ja Linda ajattelevat.

Ensimmäiset päivät kuluvat ihmetellessä. Poika nukkuu Lindan äidin ompeleman kirjaillun peiton alla.

Mutta riidat jatkuvat. Lähes kaikki, mitä toinen sanoo tai tekee – tai jättää sanomatta tai tekemättä – ärsyttää. Kumpi tahansa saattaa räjähtää mistä tahansa. 

– Sillä, mitä toiselle sanoimme, ei ollut enää rajoja. Huusimme hirveitä asioita ja itkimme molemmat. Mutta kumpikaan ei sanonut, että nyt stoppi, nyt tuntuu liian pahalta, Joona sanoo.

Kun Linda ja Joona huutavat toisilleen, lapsi juo Joonan sylissä sohvalla maitoa tuttipullosta. Hän ymmärtää kodin turvattoman ilmapiirin ja kaiken negatiivisuuden, vanhemmat surevat.

Pettymys hiipii mieleen vähitellen. Tätä hetkeä on odotettu niin pitkään. Vauva on päässyt kotiin, perhe on kasassa. Mutta ongelmat pysyvät.

– Me molemmat väsyimme, ei sellaista arkea jaksa. Tsemppasimme kovasti ja puhuimme siitä, miten hyvin poika pärjää. Mutta tsemppauksen alla kyti uupumus, Linda sanoo.

Pystymmekö olemaan yhdessä? Onko tässä parisuhteessa mitään tolkkua? Meidän täytyy muuttua tai erota.

Joona miettii: Lapsi on niin pieni. Hän ehtii tottua siihen, että äiti ja isä eivät asu yhdessä.

Linda miettii: Tämä on surullista. Mutta lapsi ei voi kasvaa tällaisessa kodissa onnelliseksi.

Myös ilo pilkahtaa. Poika oppii kohdistamaan katseensa, hymyilemään ja kääntymään. Joona ja Linda ihailevat lasta yhdessä.

Huhtikuussa Joona jää vanhempainvapaalle ja perhe viettää ihanan kesän. Lapsi saa lääkäreiltä luvan olla ulkona ja ihmisten keskellä. Hän pääsee Kuopioon mökille ja uimaan rantaveteen. Linda ottaa paljon valokuvia.

Kun Joona syyskuussa palaa töihin, arki muuttuu ryminällä. Stressi palaa.

– Riita tuli aina jostakin takavasemmalta. Ja sitten pettymys: olemme ihan samassa jamassa kuin ennenkin, Joona sanoo.

Lähipiiri tietää, etteivät asiat ole hyvin. Linda ja Joona eivät silti halua avautua, sillä monen tutun puheet ovat loukanneet: Kyllä olette itsenne aika jamaan saattaneet. Yrittäkää nyt vähän enemmän.

Kun Joona kyläilee pojan kanssa papan luona, Linda­ menee äitinsä luokse tulostamaan avioerohakemuspaperit netistä.

Paljon puhetta

Jokin muuttuu hakemuksen jättämisen jälkeen.

– Kun avioerosta oli mustaa valkoisella, aloimme katsoa suhdetta eri tavalla. Mietimme, mitä haluamme oikeasti. Eropuhe ei enää ollut minkään tärkeän asian tiellä, Joona muistelee.

Olet pettänyt luottamukseni, Linda uskaltaa sanoa. Olet huutanut kamalia asioita. Et ole ollut tukena, vaikka uskoin niin. Mutta ehkä en antanut tilaa, vaadin vain.

Tämä on ollut yhtä sumua ja selviytymistä, on tuntunut yksinäiseltä, Joona vastaa.

Olet huutanut kamalia asioita. Et ole ollut tukena, vaikka uskoin niin.

Öisin Joona ja Linda puhuvat paljon, tuntikausia.

Kaksinoloaika jäi lyhyeksi, sitten vauva jo tulikin. Tutustumiselle ei jäänyt tarpeeksi aikaa. Jompikumpi myöntää sen ääneen ensin. Toinen nyökkää.

– Meillä on tosi erilaiset taustat. Lapsuuskodissani kerrottiin tunteista ja jaettiin arjen työt ihan toisin kuin Joonan perheessä. Se tuli yllätyksenä, Linda sanoo.
Kun vanhemmat puhuvat, poika nukkuu pinnasängyssään. Hän on terve ja painaa jo 11 kiloa.

– Tajusimme, miten suuri huoli meillä on ollut lapsesta. Vasta jälkikäteen huomasimme, että olipa raskas tuokin kuukausi. Ja tuo. Ja tuo. Keskussairaalan pääovelle vievä ylämäki tuntui vuorelle kapuamiselta, Linda sanoo.

Linda myöntää Joonalle: Jos olisin suhteessa kenen tahansa muun kanssa, olisin lähtenyt jo ajat sitten. Mutta tämä on katsottava loppuun.

– Usko siihen, että selviämme vaikeuksista, kasvoi koko ajan, kun riidat eivät enää vetäneet mattoa ihanien hetkien alta, Linda sanoo.

Helmikuussa 2014 molemmat ovat samaa mieltä. Eropaperit jääkööt viraston mappiin.

Sisäpiirivitsejä

Linda ja Joona riitelevät yhä, mutta riidat ovat vähentyneet. Ennen kaikkea ne ovat muuttuneet.

– Olemme sopineet, ettei kumpikaan lähde huoneesta kesken riidan. Sen sijaan puhutaan, vaikka aamuneljään. Yritämme sanoa riidellessäkin lauseita, jotka helpottavat tilannetta, Joona sanoo.

En ole sinua vastaan.

Olen sinun puolellasi.

En ole hyökkäämässä kimppuusi.

En syytä sinua.

– Rautalangasta vääntämistä, mutta yllättävän tehokasta.

Kun Linda ja Joona istuvat syömään yhdessä laitettua uunilohta, ajatus humahtaa mieleen: me olemme onnellisia. Joona kertoo vitsin. Se ei aukea muille kuin Lindalle.

Jostain on löytynyt sama olo kuin ensimmäisillä treffeillä. Että ymmärrämme toisiamme jollain tosi syvällä tavalla.

– Jostain on löytynyt sama olo kuin ensimmäisillä treffeillä. Että ymmärrämme toisiamme jollain tosi syvällä tavalla. Emmekä halua päästää irti, Joona sanoo.
Linda leipoo banaanikakun. Poika syö kolme palaa. Lapsi ei enää ole vauva, hän täytti juuri kaksi. Aamulla Joona vie hänet päiväkotiin pyöräntarakalla.

Kun Linda vilkuttaa heille, hän näkee tutut kasvot, turvalliset ilmeet, oman pienen perheensä.

Rakkaus, joka palasi

Kriisi vahvistaa. Nyt kestätte mitä tahansa. Olette hilautuneet yhteen entistä tiukemmin.

Näitä lauseita Linda ja Joona saavat joskus kuulla tutuilta. Ei pidä paikkaansa, he ajattelevat. 

– Se, mitä olemme käyneet läpi, tulee vaikuttamaan pitkään. Hyvässä ja pahassa, Joona sanoo.

– Luottamus on mennyt rikki. Se on osa meidän historiaamme, vaikka olemmekin rakentaneet luottamuksen uudelleen. Ei tällaisista asioista selvitä hetkessä, Linda jatkaa.

Luottamus on mennyt rikki. Se on osa meidän historiaamme, vaikka olemmekin rakentaneet luottamuksen uudelleen.

Mutta rakkaus on palannut. Oikeastaan se oli koko ajan läsnä, katosi vain kaiken pahan alle.

Syksyllä 2014 Linda ja Joona kävelevät iltamyöhään hotellin viereisellä golfkentällä. Kengänpohjat ovat paksussa ruohopeitteessä. He ovat elämänsä ensimmäisellä parisuhdeleirillä. Ajatus leiristä on jännittänyt, ainakin Lindaa.

Enää ei jännitä.

Lapsi on mummin hoidossa. Linda ja Joona ovat saaneet tehtäväksi listata asioita, joista pitävät toisessa.

Joona on aina valmis oppimaan uutta. Hän saa minut nauramaan vedet silmissä ja kannustaa kaikessa, Linda kirjoittaa.

Lindassa rakastan eniten hymyä ja mustaa huumoria sekä sitä, kun Linda innostuu tutkimaan asioita perinpohjaisesti, Joona kirjoittaa.

Kumpikin ajattelee: tuossa on sama ihminen, jonka kanssa ensisuudelmaa ei malttanut millään lopettaa.

Listoista tulee pitkät.

Tietoa parisuhdeterapiasta ja -kursseista:

Väestöliitto
Kataja ry
Kirkon perheneuvonta

Oman elämän rajoittaminen on päättymätön tie, jolle ei pidä koskaan lähteä, perheneuvoja Helena Toppari sanoo.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Olemme seurustelleet puolisoni kanssa nyt vuoden verran. Tavatessamme olin eroamassa pitkästä parisuhteesta, jossa olin juuri saanut juuri kuulla tulleeni petetyksi. 

Nykyisen puolisoni kanssa seurustelimme jo nuorina. Vuosien aikana olemme kyselleet silloin tällöin kuulumisia, mutta välissä on saattanut kulua monta vuotta. Olemme puhuneet, että kumpikaan ei ollut kunnolla unohtanut toista.

Puolisoni entinen on pettänyt häntä useasti, ja puolisoni on kokenut, että hän ei ole ollut riittävä entiselle puolisolleen. Heillä on suhteestaan kaksi lasta, jotka ovat osittain pitäneet huonoa parisuhdetta pystyssä, vaikka pettäminen on jatkunut lasten jälkeenkin. Jo suhteemme alkuaikoina huomasin, että puolisoni tarkkailee ja kontrolloi kaikkea tekemisiäni. Ajan kanssa tämä on mennyt todella pahaksi. Olemme puhuneet asiasta, ja hän pelkää, että teen samoin kuin hänen entinen puolisonsa ja ajattelee, että ei ole minullekaan tarpeeksi riittävä. Mitkään tekoni tai sanani eivät tunnu muuttavan hänen ajatuksiaan. Hän on myös hyvin kriittinen entistä puolisoani kohtaan ja sitä, että pidämme satunnaisesti yhteyttä, kun hoidamme pakollisia yhteisiä asioita. Hän kuvittelee, että kaikki se yhteydenpito tarkoittaa sitä, että haluan palata entiseni kanssa yhteen tai ainakin niin, että entinen puolisoni kaipaa minua. Itse tiedän, että en halua takaisin suhteeseen. Olen sanonut puolisolleni, että mitä sitten vaikka entiseni kaipaisi minua. Ei hän yksin sille asialle pysty mitään tekemään.

Puolisoni on käynyt terapiassa. En tiedä luotanko siihen, että se auttaa. Haluaisinkin tietää, miten voisin omalla käytökselläni vielä enemmän näyttää puolisolleni, että hän riittää juuri tuollaisena ja että en ole samanlainen kuin hänen entisensä.

Alamme olla tilanteeseen todella väsyneitä. Emme kuitenkaan halua luovuttaa. Olen sanonut monta kertaa, että jos en olisi tosissani tässä suhteessa, en kestäisi turhia epäilyjä ja syytöksiä.

Kerrot, että teillä on vuoden ikäinen parisuhde, jota varjostaa mustasukkaisuus. Selitys puolisosi mustasukkaisuudelle löytyy hänen menneisyydestään. Kun on tullut toistuvasti petetyksi, se jättää syvät haavat. Sen jälkeen saattaa mennä pitkän aikaa ennen kuin uskaltaa luottaa toiseen ihmiseen. Joskus mustasukkaisuuden juuret voivat ulottua pitkälle lapsuuteen asti. Jos ihminen ei ole lapsuudessaan saanut riittävästi rakkautta, huomiota ja hyväksyntää, siitä voi seurata, ettei oikein koskaan kykene vakuuttumaan, että on riittävä. Se tekee olon turvattomaksi. On hyvä, että puolisosi on hakeutunut terapiaan. Mutta olet myös oikeassa siinä, että usein vie aikaa, ennen kuin terapia alkaa vaikuttaa. Siksi on hyvä miettiä, miten pärjäätte yhteisen elämän tilanteissa.

Mustasukkaisuudessa ei ole kyse siitä, että toinen olisi epäluotettava.

Mustasukkaisuus on hyvin kivuliasta sekä asianomaiselle itselleen että puolisolle. Mustasukkaisuuden kanssa pärjää parhaiten, jos sitä kokeva pystyy myöntämään, että kyse on hänen ongelmastaan. Kyse ei ole siitä, että toinen olisi epäluotettava, vaan että itsellä on vaikea luottaa.

Teillä on hyvin tuore parisuhde. Vaikka kerrot, että olette nuoruudessanne seurustelleet ja silloin tällöin pitäneet yhteyttäkin, niin silti olette yhteisessä elämässänne alkumetreillä. Parisuhteiden alkuvaiheisiin liittyy lähes aina turvattomuutta ja epävarmuutta kaiken ihanan rakastumisen keskelläkin. Löydämmekö yhteisen elämän, kestääkö suhteemme? Miten pärjäämme sen kanssa, että kummallakin on oma parisuhdehistoria ja entiset elämät? Kerrot myös, että entinen parisuhteesi päättyi miehesi uskottomuuteen, juuri kun olitte tavanneet nykyisen puolisosi kanssa. Sinulla on siis itselläsikin kesken oma erosi ja siihen johtaneiden asioiden prosessointi. Vaikka sanot, että et kaipaa takaisin entiseen suhteeseen, niin siitä huolimatta eroon sopeutuminen vie aina aikaa. Yksi vuosi on loppujen lopuksi lyhyt aika erosta toipumiseen. Nämäkin kaikki asiat osaltaan saattavat lisätä puolisosi turvattomuuden tunnetta ja mustasukkaista käyttäytymistä. Siksi voisi olla hyvä todeta yhdessä, että tässä vaiheessa suhdettanne on vielä ymmärrettävästi paljon turvattomuutta aiheuttavia tekijöitä. 

Toisen käyttäytymisen kontrollointi johtaa vain syvemmälle mustasukkaisuuteen.

On myös tärkeää, että löydätte hyviä tapoja pärjätä näiden turvattomuuden tunteiden kanssa. Asioista ja tilanteista riiteleminen ovat huonoja tapoja, sillä ne lisäävät entisestään turvattomuuden tunnetta. Toisen käyttäytymisen tarkkaileminen ja kontrolloiminen ovat myös huonoja tapoja ja johtavat paria vain syvemmälle mustasukkaisuuteen. Toisen osapuolen pitäisi voida elää mahdollisimman normaalia elämää, johon kuuluvat normaalit omat menot ja ystävät. Oman elämänsä rajoittaminen niin, että toinen ei tulisi mustasukkaiseksi, on myös päättymätön tie. Sille ei pidä koskaan lähteä.

Kirjoitat koskettavasti siitä, että haluat omalta osaltasi olla hyvä ja turvallinen puoliso, koska suhteenne on sinulle tärkeä. Että et halua satuttaa puolisoasi kuten häntä on aiemmassa elämässään satutettu. Tämä asenteesi välittyy varmasti hänelle jo sinällään tuoden turvallisuutta ja luottamusta.


Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kuormittaviman pikkulapsivaiheen aikana seksuaaliset halut voivat olla vähissä. Se on luonnollista, sanoo perheneuvoja Nina Kauppinen.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Olemme avomieheni kanssa alle kolmekymppiset kolmen lapsen vanhemmat. Suhteemme on ensimmäisen vuoden jälkeen ollut toistuvasti kriisissä läheisyyden puutteen vuoksi, mikä kalvaa puolisoani. Tarpeemme seksiin ja läheisyyteen ovat täysin erilaiset. Etenkin lasten saannin myötä en juuri ole halunnut miestäni lähelleni. En vain koe vetoa häneen, ja kaikki seksiin liittyvä ahdistaa minua, sillä en kaipaa sitä. Usein mietin, rakastanko häntä ja mitä rakastaminen ja rakkaus ylipäätään ovat.

Tätä on jatkunut jo yhdeksän vuoden ajan. Säälin puolisoani, koska hänelle tilanne on totta kai yhtälailla raastava kuin minullekin. Toisen lapsemme syntymän jälkeen pääsimme kaupungin pariterapiaankin, mutta siellä minua likimain kannustettiin siirtämään omat tarpeeni syrjään ja tekemään parisuhteen eteen sen mitä pitää eli ryhtymään seksiin useammin.

Itse olen hirveän väsynyt, koska pyöritän kodin ja hoidan lapset pääosin. Mies on minulle usein yksi lapsi lisää. Olen miettinyt kovasti eroakin, sillä parisuhteemme kurja tila heijastuu myös lapsiin.

Emme riitele, vaan kodissamme vallitsee kylmä ilmapiiri. Mieheni ei halua puhua kanssani juuri mistään, ja keskusteluyritykseni päättyvät siihen, että hän pyytää minua tukkimaan suuni. Hän mieluummin uppoutuu pelien maailmaan tietokoneella. Miten tätä vyyhtiä kannattaisi lähteä purkamaan? Miten voin pohtia rakkauttani häneen? Miten keskusteluyhteyden saisi avattua? Lasten vuoksi toivoisin, että saisimme asioita setvittyä niin, että voisimme jatkaa perheenä.

Tarinasi tuntuu surulliselta ja samalla valitettavan tavalliseltakin. Elät miehesi kanssa työteliäimpiä ruuhkavuosia. Kerrot olevasi pääosin vastuussa kolmesta lapsestanne kuten kodinhoidostakin. Miehesi uppoutuu pelimaailmaan ja tuntuu välillä neljänneltä lapselta. Tunnet todennäköisesti suurta yksinäisyyttä tässä tilanteessa. Olet miettinyt parisuhdettasi jo yhdeksän vuoden ajan, vain ensimmäisen vuoden olet ollut tyytyväinen suhteeseenne.

Ovatko halusi täysin kadoksissa vai tunnetko vetoa joihinkin muihin ihmisiin? 

Mikähän teidät on saanut sitoutumaan toisiinne, perustamaan perheen, jaksamaan arkea tänne asti ja mikä pitää teitä edelleen yhdessä?

Kerrot kaiken seksiin liittyvän ahdistavan sinua, etkä tunne vetoa mieheesi. On luonnollista, että kuormittavimman pikkulapsivaiheen aikana seksuaaliset halut voivat olla vähissä ja usein juuri naiset eivät koe oloaan seksuaaliseksi äidin roolissaan. Kuvaamasi tarinan valossa tuntuu ymmärrettävältä, että et koe miestäsi ihanana rakastelukumppanina. Ovatko halusi täysin kadoksissa vai tunnetko vetoa joihinkin muihin ihmisiin? Onko sinulla seksuaalisia haluja ja mielikuvia jossain tilanteissa, kiihotutko esimerkiksi eroottisista teksteistä tai elokuvakohtauksista? Haluaisitko haluta seksiä miehesi kanssa vai oletko jo kokonaan luovuttanut nautinnollisen seksielämän tavoittelemisesta?

Pystytkö kertomaan toiveitasi miehellesi?

Seksielämässä on ollut halujen eritahtisuutta pitkään. Mietin, onko yhteisen seksinne sisällössä jotain sinulle vastenmielistä? Teetkö asioita, joita et haluaisi tehdä? Onko seksi esimerkiksi suoraviivaista yhdyntään ryhtymistä ilman lämmittelyä hänen tyydytykseensä keskittyen vai onko miehesi halukas saamaan sinut innostumaan tuottamalla ensisijaisesti sinulle nautintoa? Pystytkö kertomaan toiveitasi miehellesi?

Entä läheisyys, johon et myöskään ilmaise isoa tarvetta, mitä se pitää sisällään? Tarkoittaako se tunneyhteyttä  puolisoosi, läheistä oloa, me-henkeä, keskusteluyhteyttä, kosketusta tai hellyyttä? Onko näiden asioiden puute ylitsepääsemättömiä esteitä myös tyydyttävälle seksielämälle?

Mietit suuria asioita, kuten rakastatko miestäsi ja mitä rakkaus oikeastaan on. Haluaisit jatkaa perheenä, mutta olet miettinyt eroakin. Ehkä eron jälkeinen maailma tuntuu vielä yksinäisemmältä ja pelottaa sinua. Näiden suurten asioiden miettimisessä olet oikealla tiellä. Tähän pohdintaan voit saada myös ammattiapua. Tuntuu hyvältä, että kykenet tuntemaan myötätuntoa ja sääliä miestäsi kohtaan – ja myös itseäsi kohtaan. 

Kylmä ilmapiiri ei ole hyvä lasten kasvualusta.

Sinulla on harmillisen huono kuulluksi tulematta jäämisen kokemus pariterapiasta. Pettymys ulkopuoliseen apuun vuosia sitten ei tarkoita sitä, etteikö kannattaisi hakea uudelleen apua toiselta työntekijältä tai esimerkiksi perheneuvonnasta. Keskusteluyhteytenne todennäköisesti avautuu kotikeskusteluja huomattavasti paremmin kolmannen osapuolen avulla.

Kuten toteat, kurja tilanne heijastuu myös lapsiin. Kylmä ilmapiiri ei ole hyvä lasten kasvualusta. Mitään hyvää pitkittynyt jumitilanne ei tee myöskään sinulle tai puolisollesi. Lapset ansaitsevat hyvinvoivat vanhemmat, pitäkää huolta omasta hyvinvoinnistanne! Onnea hyviin keskusteluihin, toivottavasti tilanteenne helpottuu niiden avulla!


Vierailija

Mies on minulle kuin yksi lapsi lisää, ja tarpeemme seksiin ovat täysin erilaiset

Terapeutin kommenteista ja keskustelusta paistaa läpi se oletusarvoinen ajatus, että seksihaluja pitäisi kaikilla olla ja jos ei ole, niitä pitää väkisin yrittää herätellä. Miksi näin? Miksi ei ihminen saa rauhassa olla sellainen kuin on, teki sitten mieli tai ei? Miksi juuri se haluton on ikään kuin väärässä ja nimenomaan häntä yritetään muuttaa?
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.