Salamaraskaus, häät, keskosvauva, avioerohakemus – ja uusi alku kaiken jälkeen.

Avioerohakemus mahtuu yhdelle A4-arkille. Rasti kohtaan: pyydän, että meidät tuomitaan avioeroon harkinta-ajan jälkeen. Nimet, päiväys ja vielä allekirjoitukset. Valmista.

Kun Joona vie joulukuussa 2013 kirjekuoreen taitellun hakemuksen Turun käräjäoikeuteen, olo tuntuu helpottuneelta. Ei erityisen surulliselta. Eniten stressittömältä.

Linda ja Joona ovat puhuneet erosta pitkään. Kumpikin on ottanut ajatuksen esiin vuorotellen, riidellessä ja riitojen välissä. Toisinaan on uhkailtu, toisinaan juteltu järkevästi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Enää ei tarvitse jossitella. Harkinta-aika kestää kuusi kuukautta. Sen jälkeen ero astuu voimaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lindalla ja Joonalla on puoli vuotta aikaa selvittää, haluavatko he pysyä yhdessä. Tai miettiä, kuinka vuoden ikäisen pojan huoltajuus järjestetään.

Äidille vai isälle? Mikä olisi lapselle parasta?

Avioliittoa on kestänyt vuoden ja neljä kuukautta. Enää Lindan ja Joonan ei tarvitse pelätä pikkukeskosena syntyneen poikansa puolesta.

Kaiken pitäisi olla hienosti. Mutta ei ole.

Täydellinen hullaantuminen

Onpa ärsyttävä tyyppi, Linda ajattelee syksyllä 2011 nähdessään mustaan paitaan pukeutuneen pitkän miehen, joka puhuu itsevarmasti filosofiasta. Tyyppi on Joona, joka on aloittamassa samaa seminaaria yliopistolla.

Parin viikon kuluttua he istuvat seminaarin jälkeen oluella. Puhuvat opinnoista, ei paljon muusta. Mutta Lindan­ sydän hakkaa.

– Suusta meinasi koko ajan lipsahtaa, että ”mä rakastan sua”. Se oli siinä. Täydellinen hullaantuminen. Ikinä ei ole ollut sellaista, Linda sanoo.

Millaista? Tunnetta on vaikea selittää. Linda ja Joona yrittävät. Se oli napsahdus. Ymmärsimme toisiamme. Täydensimme toisiamme. Tuntui, että toinen näkee ja hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen.

En ole koskaan haaveillut avioliitosta, mutta Joonan kanssa tuli nopeasti halu sitoutua.

Kuukauden kuluttua Linda ja Joona suutelevat ensimmäisen kerran. Viiden kuukauden kuluttua he muuttavat yhteiseen kaksioon.

Toukokuisessa Turussa on kaunista, mutta Linda ja Joona viihtyvät parhaiten kotona. On paljon puhuttavaa, oma salaperäinen maailma. Molemmilla on pitkä lista suosikkielokuvia: Etkö ole nähnyt sitä, sehän on klassikko! Keskustelut jatkuvat aamuun asti.

– En ole koskaan haaveillut avioliitosta, mutta Joonan kanssa tuli nopeasti halu sitoutua. Liittymisen tarve oli valtava, tarve olla samaa perhettä.

Häät ovat elokuussa. Maistraatissa ovat vieraina ainoastaan Joonan isä ja Lindan äiti.

Ja eräs kolmas. Linda on tehnyt pari kuukautta ennen häitä positiivisen raskaustestin.

Yllätysraskaus

Nytkö jo, voihan apua. Ne ovat ensimmäiset ajatukset, jotka juolahtavat mieleen.

Raskaus ei ole vahinko, mutta Linda ja Joona ovat kuvitelleet sen alkavan vähän myöhemmin.

– Vauva sai alkunsa heti. Ensireaktio ei ollut älytön onni, vaan sokki. Minulla oli uusi työ, Lindalla opinnot kesken.

Kuluu pari viikkoa. Sitten Linda alkaa oksentaa. Sitten alkavat riidat.

Kun Linda saapuu töistä kotiin, hän hermostuu: voisitko joskus laittaa ruokaa raskaana olevalle puolisollesi?

Vauva sai alkunsa heti. Ensireaktio ei ollut älytön onni, vaan sokki.

Joona hämmentyy. Hän on tottunut huolehtimaan vain itsestään. Eikä kukaan ole ennen tölväissyt ikäviä asioita näin suoraan. Hämmennys muuttuu kiukuksi. On tässä vaikeaa muillakin.

Suurin osa arjesta on yhä ihanaa, viikonloppuisin käydään brunssilla. Mutta Linda ei saa nukuttua. Syksyn kuluessa päivät alkavat päättyä riitoihin.
Kun äiti kysyy Lindan vointia, tämä purskahtaa itkuun. Väsymys, supistelut ja pahoinvointi jatkuvat, vaikka raskaus on jo reilusti yli ensimmäisen kolmanneksen.

– Vaikeimpina päivinä mietin, kuinka kestän huonon oloni kanssa iltaan asti, Linda sanoo.

Illalla Linda ja Joona makaavat usein vierekkäin sängyssä ja silittelevät Lindan vatsaa. He juttelevat ja keksivät vauvalle nimen. Ne ovat hyviä hetkiä.

Seuraava riita kuitenkin syttyy ja taas kiristää. Sinä et koskaan... Sinä aina... Mikset voi...

Poikamme, keskosvauva

Vauva syntyy raskausviikolla 27+5. Hän painaa tasan kilon ja on sairaalassa kaksi ensimmäistä kuukauttaan.

Poika ei tunnu omalta. Häntä ei voi imettää. Hän makaa johtojen peittämänä. Linda ja Joona kertovat vain harvoille, että vauva on syntynyt. Kaikki voimat menevät lapsesta huolehtimiseen.

Vanhemmat istuvat poikansa luona vuorotellen. Kun Lindaa­ itkettää, hän lähettää Joonan toiseen huoneeseen. Pelko­ tuntuu niin suurelta, ettei Linda usko Joonan jaksavan kantaa taakkaa.

Vanhemmuus ei yhdistänyt meitä. Emme osanneet jakaa keskenämme sitä, mitä oli tapahtunut

Kotona voimattomuus purkautuu riitelynä. Kerran, kun riita on iso, Joona joutuu viemään hyperventiloivan Lindan päivystykseen.

– En osannut parkua Joonaa vasten. Vanhemmuus ei yhdistänyt meitä. Emme osanneet jakaa keskenämme sitä, mitä oli tapahtunut, Linda sanoo.

Tammikuussa 2013 vauva pääsee vihdoin kotiin. Nyt kaikki muuttuu hyväksi, saamme hoitaa lasta itse, Joona­ ja Linda ajattelevat.

Ensimmäiset päivät kuluvat ihmetellessä. Poika nukkuu Lindan äidin ompeleman kirjaillun peiton alla.

Mutta riidat jatkuvat. Lähes kaikki, mitä toinen sanoo tai tekee – tai jättää sanomatta tai tekemättä – ärsyttää. Kumpi tahansa saattaa räjähtää mistä tahansa. 

– Sillä, mitä toiselle sanoimme, ei ollut enää rajoja. Huusimme hirveitä asioita ja itkimme molemmat. Mutta kumpikaan ei sanonut, että nyt stoppi, nyt tuntuu liian pahalta, Joona sanoo.

Kun Linda ja Joona huutavat toisilleen, lapsi juo Joonan sylissä sohvalla maitoa tuttipullosta. Hän ymmärtää kodin turvattoman ilmapiirin ja kaiken negatiivisuuden, vanhemmat surevat.

Pettymys hiipii mieleen vähitellen. Tätä hetkeä on odotettu niin pitkään. Vauva on päässyt kotiin, perhe on kasassa. Mutta ongelmat pysyvät.

– Me molemmat väsyimme, ei sellaista arkea jaksa. Tsemppasimme kovasti ja puhuimme siitä, miten hyvin poika pärjää. Mutta tsemppauksen alla kyti uupumus, Linda sanoo.

Pystymmekö olemaan yhdessä? Onko tässä parisuhteessa mitään tolkkua? Meidän täytyy muuttua tai erota.

Joona miettii: Lapsi on niin pieni. Hän ehtii tottua siihen, että äiti ja isä eivät asu yhdessä.

Linda miettii: Tämä on surullista. Mutta lapsi ei voi kasvaa tällaisessa kodissa onnelliseksi.

Myös ilo pilkahtaa. Poika oppii kohdistamaan katseensa, hymyilemään ja kääntymään. Joona ja Linda ihailevat lasta yhdessä.

Huhtikuussa Joona jää vanhempainvapaalle ja perhe viettää ihanan kesän. Lapsi saa lääkäreiltä luvan olla ulkona ja ihmisten keskellä. Hän pääsee Kuopioon mökille ja uimaan rantaveteen. Linda ottaa paljon valokuvia.

Kun Joona syyskuussa palaa töihin, arki muuttuu ryminällä. Stressi palaa.

– Riita tuli aina jostakin takavasemmalta. Ja sitten pettymys: olemme ihan samassa jamassa kuin ennenkin, Joona sanoo.

Lähipiiri tietää, etteivät asiat ole hyvin. Linda ja Joona eivät silti halua avautua, sillä monen tutun puheet ovat loukanneet: Kyllä olette itsenne aika jamaan saattaneet. Yrittäkää nyt vähän enemmän.

Kun Joona kyläilee pojan kanssa papan luona, Linda­ menee äitinsä luokse tulostamaan avioerohakemuspaperit netistä.

Paljon puhetta

Jokin muuttuu hakemuksen jättämisen jälkeen.

– Kun avioerosta oli mustaa valkoisella, aloimme katsoa suhdetta eri tavalla. Mietimme, mitä haluamme oikeasti. Eropuhe ei enää ollut minkään tärkeän asian tiellä, Joona muistelee.

Olet pettänyt luottamukseni, Linda uskaltaa sanoa. Olet huutanut kamalia asioita. Et ole ollut tukena, vaikka uskoin niin. Mutta ehkä en antanut tilaa, vaadin vain.

Tämä on ollut yhtä sumua ja selviytymistä, on tuntunut yksinäiseltä, Joona vastaa.

Olet huutanut kamalia asioita. Et ole ollut tukena, vaikka uskoin niin.

Öisin Joona ja Linda puhuvat paljon, tuntikausia.

Kaksinoloaika jäi lyhyeksi, sitten vauva jo tulikin. Tutustumiselle ei jäänyt tarpeeksi aikaa. Jompikumpi myöntää sen ääneen ensin. Toinen nyökkää.

– Meillä on tosi erilaiset taustat. Lapsuuskodissani kerrottiin tunteista ja jaettiin arjen työt ihan toisin kuin Joonan perheessä. Se tuli yllätyksenä, Linda sanoo.
Kun vanhemmat puhuvat, poika nukkuu pinnasängyssään. Hän on terve ja painaa jo 11 kiloa.

– Tajusimme, miten suuri huoli meillä on ollut lapsesta. Vasta jälkikäteen huomasimme, että olipa raskas tuokin kuukausi. Ja tuo. Ja tuo. Keskussairaalan pääovelle vievä ylämäki tuntui vuorelle kapuamiselta, Linda sanoo.

Linda myöntää Joonalle: Jos olisin suhteessa kenen tahansa muun kanssa, olisin lähtenyt jo ajat sitten. Mutta tämä on katsottava loppuun.

– Usko siihen, että selviämme vaikeuksista, kasvoi koko ajan, kun riidat eivät enää vetäneet mattoa ihanien hetkien alta, Linda sanoo.

Helmikuussa 2014 molemmat ovat samaa mieltä. Eropaperit jääkööt viraston mappiin.

Sisäpiirivitsejä

Linda ja Joona riitelevät yhä, mutta riidat ovat vähentyneet. Ennen kaikkea ne ovat muuttuneet.

– Olemme sopineet, ettei kumpikaan lähde huoneesta kesken riidan. Sen sijaan puhutaan, vaikka aamuneljään. Yritämme sanoa riidellessäkin lauseita, jotka helpottavat tilannetta, Joona sanoo.

En ole sinua vastaan.

Olen sinun puolellasi.

En ole hyökkäämässä kimppuusi.

En syytä sinua.

– Rautalangasta vääntämistä, mutta yllättävän tehokasta.

Kun Linda ja Joona istuvat syömään yhdessä laitettua uunilohta, ajatus humahtaa mieleen: me olemme onnellisia. Joona kertoo vitsin. Se ei aukea muille kuin Lindalle.

Jostain on löytynyt sama olo kuin ensimmäisillä treffeillä. Että ymmärrämme toisiamme jollain tosi syvällä tavalla.

– Jostain on löytynyt sama olo kuin ensimmäisillä treffeillä. Että ymmärrämme toisiamme jollain tosi syvällä tavalla. Emmekä halua päästää irti, Joona sanoo.
Linda leipoo banaanikakun. Poika syö kolme palaa. Lapsi ei enää ole vauva, hän täytti juuri kaksi. Aamulla Joona vie hänet päiväkotiin pyöräntarakalla.

Kun Linda vilkuttaa heille, hän näkee tutut kasvot, turvalliset ilmeet, oman pienen perheensä.

Rakkaus, joka palasi

Kriisi vahvistaa. Nyt kestätte mitä tahansa. Olette hilautuneet yhteen entistä tiukemmin.

Näitä lauseita Linda ja Joona saavat joskus kuulla tutuilta. Ei pidä paikkaansa, he ajattelevat. 

– Se, mitä olemme käyneet läpi, tulee vaikuttamaan pitkään. Hyvässä ja pahassa, Joona sanoo.

– Luottamus on mennyt rikki. Se on osa meidän historiaamme, vaikka olemmekin rakentaneet luottamuksen uudelleen. Ei tällaisista asioista selvitä hetkessä, Linda jatkaa.

Luottamus on mennyt rikki. Se on osa meidän historiaamme, vaikka olemmekin rakentaneet luottamuksen uudelleen.

Mutta rakkaus on palannut. Oikeastaan se oli koko ajan läsnä, katosi vain kaiken pahan alle.

Syksyllä 2014 Linda ja Joona kävelevät iltamyöhään hotellin viereisellä golfkentällä. Kengänpohjat ovat paksussa ruohopeitteessä. He ovat elämänsä ensimmäisellä parisuhdeleirillä. Ajatus leiristä on jännittänyt, ainakin Lindaa.

Enää ei jännitä.

Lapsi on mummin hoidossa. Linda ja Joona ovat saaneet tehtäväksi listata asioita, joista pitävät toisessa.

Joona on aina valmis oppimaan uutta. Hän saa minut nauramaan vedet silmissä ja kannustaa kaikessa, Linda kirjoittaa.

Lindassa rakastan eniten hymyä ja mustaa huumoria sekä sitä, kun Linda innostuu tutkimaan asioita perinpohjaisesti, Joona kirjoittaa.

Kumpikin ajattelee: tuossa on sama ihminen, jonka kanssa ensisuudelmaa ei malttanut millään lopettaa.

Listoista tulee pitkät.

Tietoa parisuhdeterapiasta ja -kursseista:

Väestöliitto
Kataja ry
Kirkon perheneuvonta

Sisältö jatkuu mainoksen alla