Mieheni on hoitanut lapsia koti-isänä. Joudunko maksamaan hänelle elatustukea?

Minulla ja miehelläni on 3- ja 12-vuotiaat lapset. Mieheni on hoitanut lapsia koti-isänä siitä lähtien, kun esikoisemme täytti vuoden. Nyt olemme eroamassa. Olemme sopineet yhteishuoltajuudesta ja siitä, että lapset ovat vuoroviikoin isän ja äidin luona. Mieheni mielestä minä olen velvollinen maksamaan hänelle elatustukea, sillä hän ei ole koti-isänä olon vuoksi voinut olla kehittämässä siviiliammattitaitoaan. Lisäksi hänen alallaan on nyt kova työttömyys. Miten miehen ja lasten elatus olisi hoidettavissa tulevassa erotilanteessa?

Asianajaja Ulla-Riitta Harju: Huolimatta asumisjärjestelystänne ja yhteishuoltajuudesta laki lähtee siitä, että jompikumpi vanhempi kirjataan aina niin sanotuksi lähihuoltajaksi, jonka luona lapsi asuu. Lapsella voi lainsäädännön mukaan olla vain yksi koti. Toinen vanhemmista on tällöin etähuoltaja eli käytännössä tapaava vanhempi ja elatusvelvollinen.

Yhteishuoltotilanteessa, jossa lapset ovat yhtä paljon kummankin vanhemman luona, vanhemmilla on usein käsitys, että kumpikaan vanhempi ei tällöin maksa elatusapua lapsista toiselle vanhemmalle. Käsitys on väärä, koska elatusavun määrä muodostuu aina lapsen elatuksen tarpeesta ja vanhempien elatuskyvystä. Elatuksen tarve kasvaa lapsen varttuessa. Vanhempien elatuskyky saattaa poiketa paljonkin vanhempien kesken, koska se on sidoksissa vanhempien nettotuloihin ja pakollisiin menoihin.

Sinun tapauksessasi näyttäisi siltä, että isän elatuskyky on 0 euroa, koska hän ei ole työelämässä mukana.

Oikeusministeriö on vuonna 2007 antanut ohjeet lapsen elatuksen tarpeen laskennasta ja siitä, miten määritetään kummankin vanhemman elatuskyky. Laskutapa on kuitenkin suuntaa antava, ei ehdottomasti sitova.

Lapsen elatuksen tarpeesta vähennetään lapsilisä, joka maksetaan lähihuoltajalle. Lapsilisään liittyvä yksinhuoltajakorotus taas lisätään lähivanhemman tuloihin elatuskykyä laskettaessa. Jäljelle jää lapsilisän vähentämisen jälkeen se lapsen elatuksen tarve, joka vanhempien on katettava kummankin elatuskyvyn suhteessa.

Laskentatapa perustuu erityiseen oikeusministeriön ohjeistamaan kaavaan. Se vanhemmista, joka jää ns. etähuoltajaksi maksaa lapsista elatuskykynsä mukaista elatusapua vanhemmalle, joka on lähihuoltaja.
Kun miehesi on nyt vaatimassa sinulta omien sanojensa mukaan elatustukea itselleen, hän tarkoittanee puolison elatusapua. Kysymyksestäsi ei ilmene, oletteko olleet avioliitossa vai avoliitossa, mutta oletan teidän olevan avioliitossa. Avoliitto ei mahdollista minkään elatusavun tuomitsemista avopuolisolle. Vanhemmilla on sen sijaan elatusvelvollisuus lapsiaan kohtaan aina riippumatta siitä, onko kyseessä avioliitto tai avoliitto.

Avioliittolain mukaan puolisot ovat elatusvelvollisia toisiaan kohtaan avioliitossa, mutta eivät enää avioliiton purkauduttua. Lähtökohtana on, että kummankin puolison tulee eron jälkeen vastata itse omasta elatuksestaan.
Laki antaa kuitenkin mahdollisuuden elatusavun määräämiseen myös puolisolle, mikäli tämä on elatuksen tarpeessa, toinen puoliso kykenee elatusapua maksamaan ja jos se harkitaan muihin seikkoihin nähden kohtuulliseksi.

Elatusapua voidaan tuomioistuimessa määrätä toistuvasti maksettavaksi tai määräajaksi.

Määräaikaisia elatusapuja saatetaan joissain erityisissä ja harvinaisissa tapauksissa tuomita maksettavaksi, jolloin toiselle puolisolle annetaan esimerkiksi kuusi kuukautta aikaa asioidensa järjestämiseen elatusavun turvin.
Kertomasi perusteella olosuhteet miehesi kohdalla eivät vaikuta sellaisilta, että hän olisi oikeutettu puolison elatusapuun.

Yhteiskunnan tuet pitävät huolen siitä, että miehesi ei eron jälkeenkään jää elatusta vaille.
Vauva 2/2010

Lähetä oma kysymyksesi asiantuntijoillemme Vauvan neuvolaan.

Tarvitsemme tunneyhteyttä ja siteitä toisiin – jaettua iloa, lohtua ja hyväksyntää, eikä siinä ole mitään hävettävää, sanoo psykologi Leea Mattila. Kuva Niki Strbian.

Vaikka internet on mullistanut yhteydenpidon, yksinäisyys ja masennus ovat lisääntyneet länsimaissa.

Tarvitsisimme enemmän katsekontaktia, lähellä oloa, kosketusta, hyvänä pitoa ja hyväilyjä. Hymiöt WhatsAppissa, edes ne sydänjutut, eivät taltuta emotionaalista nälkää.

Tukeutuminen toiseen ihmiseen ei ole heikkoutta. Se on voimavara, jonka kautta maailman voi kokea mielekkäänä. Tarvitsemme tunneyhteyttä ja siteitä toisiin – jaettua iloa, lohtua ja hyväksyntää, eikä siinä ole mitään hävettävää. Vahva tunneyhteys kertoo hyvästä mielenterveydestä, kun taas emotionaalinen eristyneisyys mielenhäiriöistä.

Vanhemman katsoessa vauvaa silmiin lempeästi, vauva tietää olevansa turvassa. Hän lukee vanhemman silmistä olevansa erityinen ja rakastamisen arvoinen.

Haemme vahvistusta kysymykseen: Oletko siinä, kun tarvitsen sinua?

Sama vuorovaikutustanssi toistuu parisuhteessa. Haemme jatkuvasti puolisoltamme vahvistusta kysymykseen: Oletko siinä, kun tarvitsen sinua?

Entä jos useimmat konfliktit parisuhteissa ovatkin vain tunneyhteyden, tuon kaiken hyvän lähteen menettämisen pelossa ilmaistuja protesteja, etääntymisen ja torjunnan synnyttämää tuskaa? Jospa kiukuttelun takana piileekin viesti: ”Älä katoa minulta!”.  Ehkä riitaan takertuminen onkin samalla yritys löytää tie toisen luo, takaisin yhteyteen ja tasapainoon.

Elämänkriiseissä rakkaus ja parinvälinen yhteys punnitaan. Kun puoliso joutuu hätään, se on hyvässä suhteessa yhteinen kriisi. Vaikeilla hetkillä mikään muu ei tuo niin suurta helpotusta, kuin rakkailtamme saatu kannattelu.

Onnettomat kumppanit eivät koe toisiaan turvasatamina.

Samalla lailla kuin vauva kääntyy tarvitsevuudessaan turvallisen vanhemman syliin, parisuhteessa on rakastettu se satama, johon paeta ja kiinnittyä, kun ympärillä myrskyää. Onnettomat kumppanit eivät koe toisiaan turvasatamina.

Tavallisessa elämässä yhteys katkeaa ja löytyy uudelleen toistuvasti. Yhteyden aktiivinen korjaaminen osoittautuu silloin merkityksellisemmäksi, kuin yhteyden ajoittainen katkeaminen. Turvallinen rakkaus on luottamusta siihen, että toinen on siinä, kun häntä tarvitaan.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Riittävän hyvä on uusi täydellinen. Meidän Perhe selvitti, miten parisuhteen käy, kun perhe kasvaa.

Rakkaus syvenee, ja arvostus toista kohtaan kasvaa. Samalla: kahdenkeskinen aika on muisto vain, riidat lisääntyvät ja seksi kaikkoaa kuin sukka pyykkikoneeseen.

Näin kertovat pikkulasten vanhemmat Meidän Perheen verkkokyselyssä. Lasten saaminen muuttaa parisuhdetta sekä hyvässä että pahassa.

Väestöliiton erikoispsykologi Lotta Heiskasen mukaan vanhemmuus on parisuhteelle ristiriitainen muutos. Samalla kun lapsi tuo onnea elämään ja sitoo kumppanit tiukemmin toisiinsa, yleinen tyytyväisyys parisuhteeseen usein laskee.

– Kun elämän tärkeysjärjestys muuttuu, parisuhde painuu helposti taka-alalle. Arkinen suorittaminen voi herättää tunteen siitä, että toinen on muuttunut vain kaveriksi.

Lähes puolet kyselyyn vastanneista kertoo miettineensä eroa lasten ollessa pieniä. Jos suhteen päättämistä punnitsee jatkuvasti, on syytä keskustella asiasta toisen kanssa.

Eron pohtiminen ei välttämättä ole merkki siitä, että kaikki on vialla.

– On ihan normaalia miettiä joskus eroa. Pitkään suhteeseen mahtuu monia vaiheita ja ajatuksia, Heiskanen sanoo.

Paratiisiunelmat ovat kaukana arkimaailmasta.

Vaikeuksien keskellä lohtua voi tuoda ymmärrys siitä, ettei yksikään suhde ole täydellinen. Heiskasen mielestä parisuhteessa kannattaisi pyrkiä riittävän hyvään.

– Paratiisiunelmat ovat kaukana arkimaailmasta, joten on tärkeää sietää jonkin verran epätäydellisyyttä ja pettymyksiä. Samalla pitää muistaa, että jokaisella on oikeus riittävän tyydyttävään ja turvalliseen suhteeseen.

Vauva-ajan univajeessa sitkeys voi olla suhteen pelastus. Pidemmän päälle kannattaa muistaa, että lapset haluavat vanhemmilleen hyvää.

– Monilla vanhemmilla on huoli, että parisuhdeajan ottaminen on lapsilta pois. Oikeasti asia on päinvastoin. Lasten hyvinvointi on vanhempien hyvinvoinnin varassa. Lapset haluavat nähdä, että heidän vanhemmillaan menee yhdessä hyvin.

Mikä kaikki muuttui?

Näin pikkulasten vanhemmat kertovat:

Lasten saamisen jälkeen suhteemme on…

38 % muuttunut huonommaksi

”Riitelemme enemmän. Elämässä ei ole yhtä kivaa hupsuttelua kuin ennen lasta. Puramme lapsen tuottamaa ärsytystä helposti toisiimme.”

”Yhteistä aikaa ei juuri ole. Hoidamme kommunikoinnin WhatsAppilla tai soittamalla. Lapset keskeyttävät joka lauseen, kun näemme kasvotusten.”

32 % pysynyt ihan samanlaisena

”Lapsi ei muuttanut suhdettamme juurikaan. Odottelimme vuosia lapsen saamista, joten ehdimme valmistautua.”

”Intohimo on jäänyt viikonlopuille, mutta kiusoittelu näkyy vieläkin.”

30 % muuttunut paremmaksi

”Elämämme on rauhallisempaa ja tasapuolisempaa. Olemme enemmän kotona. Päivien rytmi on aiempaa paremmassa kunnossa.”

”Kunnioitus toista kohtaan on syventynyt. Rakkautta on lisännyt se, että olemme saaneet yhdessä aikaan jotain niin ihmeellistä ja ihanaa.”

Pienet rakkauden teot

Näin kyselyyn vastanneet näyttävät rakkauttaan arjessa:

”Ostan toiselle lempparijugurttia kaupasta.”

”Laitan pyytämättä ohjelman tallennukseen ja oluen kylmään.”

”Menemme samaan aikaan nukkumaan ja halailemme.”

”Kumppanini antaa minun nukkua päiväunet.”

”Suukot tullessa ja lähtiessä – välillä ohimennenkin.”

”Mies hieroo jalkojani sohvalla.”

”Toinen antaa minun maata hänen kainalossa ilman, että pelaa iPadilla.”

”Käyn tankkaamassa auton ihan sen takia, ettei toisen tarvitse.”

”Pepusta puristaminen ohimennen, kun toinen kokkaa.”

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.