Vastaa ainakin näihin kysymyksiin ensin.

Eroa harkitseva ihminen on kolmen tien risteyksessä. Vaihtoehtoina ovat ero, suhteen jatkaminen samaan malliin tai suhteen jatkaminen uusin ehdoin. Mieti, millaista avioliittonne on tähän saakka ollut. Kuvittele, millaiseen tilanteeseen nykyinen tie vie viiden vuoden päästä. Jos mielikuvasi miellyttää, miksi eroaisit? Ellei, pohdi, mitä tarvitset voidaksesi jatkaa yhteiselämää toisen kanssa.

1. Mitä itse olet valmis tekemään suhteen pelastamiseksi?

Puolisossani ei ollut mitään vikaa. Hän oli ulkoisesti miellyttävä, hyvin toimeentuleva, älykäs. Hyvä mies. Pakotin itseni kuvittelemaan avioliittoani viiden vuoden päähän. Aina tuli seinä vastaan. Yritin viimeiseen saakka, lapsenkin vuoksi, ettei olisi tarvinnut luovuttaa. Harkitsin jopa parisuhdeterapiaa. Lopulta oli pakko karata, sillä happi loppui. Otin tavarani ja lapsen, ja lähdin salaa. Ei mitään keskustelua, vain syyllisyyttä ja hätää. Vaikea jälkeen päin kuvitella, että olisin voinut toimia toisin.”

2. Mikä meidät etäännytti?

Viimeistään eron kynnyksellä on aika ottaa vastuuta parisuhteen hoitamisesta. Jos ei ole vuosikymmeniin tehnyt mitään yhdessä puolison kanssa, kriisi tulee melko varmasti. Parisuhde on kuin kasvi, joka lakastuu ilman hoitoa. Mieti, eikö läheisyydelle ollut aikaa. Päästitkö toisen lähelle? Jos puoliso loukkasi ja alisti, mikset puolustautunut, miksi annoit sen jatkua? Kuinka itse hoidit suhdetta? Ilmaisitko tarpeesi, otitko oman tilasi?

”Meillä oli ihan kivaa, olimme hyvä työpari. Mutta seksi ei toiminut. Meidän ihmisyytemme ei toiminut yhteen. Siinä ei ollut sitä liekkiä, joka suhteessa kuuluu olla. Jos sitä ei alun perinkään ole, en usko, että sitä voi millään poppaskonstilla loihtia. En tiennyt odottavani ensimmäistä lastani, kun tapasin toisen. Tajusin humahduksessa: tuo ihminen on se, jonka kanssa haluan olla. Älyllisellä tasolla en tajunnut mitään, tunne oli niin syvällä. Ymmärsimme toisiamme ilman sanoja, ja yhdessäolossamme oli jotakin mystistä. Yritin silti jatkaa avioliittoani, sillä ero ei olisi ollut oikein miestäni kohtaan.”

3. Miksi valitsit juuri hänet?

Vakka kantensa valitsee, sanotaan. Kun on valinnut puolisonsa, on sillä hetkellä tarvinnut juuri hänenlaistaan ihmistä. Esimerkiksi väkivaltainen tai itsekäs puoliso valitaan usein tiedostamatta kasvuhaasteeksi. Kun sitten kasvaa puolustamaan itseään, haastaa toisen muuttumaan. Ellei toinen ole siihen valmis, ei rytinältä voi välttyä.
Usein tarvitaan puolueetonta peiliä, mahdollisesti terapeuttia, jonka avulla selvittää, miksi on tarvinnut sellaista
ihmistä elämäänsä. Ellei tätä tiedosta, ei avioerokaan auta, sillä yhä uudelleen ottaa elämäänsä väärän ihmisen.

”En silloin tiennyt, mitä rakkaus on. Minulla oli aina ollut vääriä miehiä, ja aina yritin miellyttää äitiäni. Kun tapasin ex-mieheni, halusin näyttää, että olen kunnon tyttö: en enää bailaa ja vaihda miehiä. Halusin naimisiin,
halusin lapsen. Tein valinnan järjellä, mutta sydän ei pannut vastaan. Kesti pitkään myöntää itselleen, että olin tehnyt valintani väärin perustein. Tunsin itseni niin huonoksi ihmiseksi. Se oli hirveä teko ex-miestäni kohtaan.”

4. Mistä haluat eroon?

Ajatus erosta havahduttaa. On syytäkin pysähtyä miettimään, miksi ajatus tuli mieleen. Määrittele itsellesi, mikä se on, josta haluat eroon. Oletko valmis luopumaan kaikesta entisestä, jotta saisit jotakin tilalle? Mitä haluat tilalle? Pohdiskele rohkeasti kaikkia vaihtoehtoja. Mitä ne tarkoittavat käytännössä? Kuinka ne vaikuttavat sinun,
lastesi ja puolisosi elämään sekä talouteen?

”Ulkoisesti ratkaisuni näytti täysin järjettömältä. Vaihdoin hyvältä näyttävän avioliiton vaikeisiin uusperhekuvioihin. Ei mitään, mikä olisi ennustanut hyvää tai ollut paremmin. Kuitenkin minulla oli täydellinen rauha. Tiesin sisälläni, että näin sen kuuluu mennä. Vaikka siitä pitikin maksaa helvetin tulet.”

5. Mitä etsit?

Eron partaalle ajautunut pari on eksynyt toisistaan. Rakkaus on hukassa. Kadonnutta tunnetta on turha yrittää etsiä, se pitää houkuttaa kotiin. Luokaa yhdessä pohja, jonka päälle rakkaus voisi taas rakentaa pesänsä. Kunnioitus ja keskusteleminen ovat hyvä alku.

”Suhteessa on erilaisia vaiheita, mutta romanttisena ihmisenä en usko rakkauden koskaan katoavan. Ei näitä asioita voi järjellä hallita. Ihminen on sillä tavalla pohjimmiltaan eläin. Rakkaus toiseen oli kuin luonnonvoima, jolle ei voinut mitään. Hänen ihonsa tuoksu ja tuntu, hänen hyvyytensä vetivät vastustamattomasti puoleensa. Vasta tässä uudessa suhteessa tiedän, mitä rakkaus on.”

6. Mitä olisit toivonut?

Äkillinen eron uhka satuttaa ja ravistaa juuria myöten. Se suistaa tunteiden pyörteeseen, jonka keskellä on vaikea ajatella järkevästi. Jonkin aikaa erillään asuminen antaa tilaisuuden rauhassa pohtia, mistä kriisissä on kysymys. Onko liitossa esimerkiksi kummallakin ollut tilaa olla oma itsensä. Lähtevältä voi kysyä hänen toiveistaan. Millaisia muutoksia hän haluaisi voidakseen jäädä.

”Vasta tässä toisessa liitossani uskallan olla oma itseni. Voihan olla, että juuri se olisi pelastanut avioerolta, jos olisin uskaltanut olla oma itseni. Silloin, siinä tilanteessa, mieheni tuskin olisi voinut tehdä mitään. Eron jälkeen kesti monta vuotta ennen kuin saatoin antaa itselleni anteeksi sen, että olin eronnut ilman näkyvää syytä. Ihan vain siksi, ettei suhteemme tuntunut oikealta. Syitä piti kyllä aina keksiä muille, kuten sukulaisille. Syyllisyys oli niin hirveä, että luulin sydämeni palavan siihen.”

7. Mitä meille jää?

Eron uhka pakottaa puhumaan asioista, antaa tilaisuuden setviä komeroihin vuosien varrella kertyneen roinan. Tutki suhteen juuria. Jos ruusupensaalla on vahvat juuret, sen voi leikata maahan saakka, silti se alkaa versoa uutta. Sen sijaan, että ruotisit kaikkea sitä, mikä on pielessä, pöyhi mullan seasta yhdistäviä juuria, mukavia muistoja.

”Ongelmista en pystynyt puhumaan miehelleni mitään, se oli liian kipeää. Puhumisen aika tuli vasta eron jälkeen. Paljon mukavia muistoja jäi, ja muistelen häntä lämmöllä. Olen monesti miettinyt, mitä olisi tapahtunut, ellen olisi rakastunut toiseen. Ehkä en olisi eronnut. Mutta kolhut ovat kasvattaneet minusta aivan toisenlaisen ihmisen.”

8. Miten erosta tekisi mahdollisimman hyvän?

Harkitse eroa tarpeeksi pitkään, jotta olet varma siitä, miksi haluat erota. Usein siihen kuluu jopa vuosi. Vaihtoehdoista rankin on huono ero. Helpoimmalla pääsee, kun jättää syyllisyyden, kaunan ja katkeruuden mahdollisimman pian taakseen. On yritettävä nähdä kivun ja pahan olon sumun läpi oleellisin: kuinka suojella lapsia ristitulelta, kuinka tukea toisen vanhemmuutta, kuinka purkaisi katkeruutensa muualle kuin läheisiinsä.
Älä suostu syyllisen osaan. Monesti se, joka kokee itsensä syylliseksi eroon, suostuu taloudellisesti tai lastenhoidossa epäreiluihin ehtoihin. Tiedosta eroon liittyvät häpeän ja epäonnistumisen tunteet, ja puhu niistä jonkun kanssa.

”Harkitsin eroa vuoden. Jälkeen päin se tuntuu lyhyeltä ajalta. Jos erossa ei kykene tekemään mitään hyvin ja oikein, siitä kärsii seuraavat kymmenen vuotta. Minäkin masennuin, ja vasta noin vuosi sitten vapauduin lopullisesti syyllisyydestä. Vaikeinta oli selittää lapselle, miksi erosin isästä. Lapsesta olisi musertavaa kuulla, että olen tehnyt väärin hänen isäänsä kohtaan. Siksi kerron aina, että tapasin toisen vasta eron jälkeen. Eron muodollisuudet sujuivat sovussa, olimme kilttejä ja reiluja toisiamme kohtaan. Lapsi asuu puolet ajasta isänsä luona. Vähän eron jälkeen ex-mieheni tuli kiittämään minua rohkeudestani, sillä hänkin oli vasta eron jälkeen tavannut sen oikean.”

Kannattaisiko parisuhde unohtaa kokonaan, jos törmää jatkuvasti huonoihin kokemuksiin? Parisuhdeneuvolan asiantuntija Helena Toppari vastaa.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Olen elänyt ikisinkkuna seitsemän vuotta eron jälkeen. Minulla meni muutama vuosi toipuessa erosta, ja se on käsitelty lopullisesti myös terapian avulla.

Omat seurustelut ja deittailut nykypäivänä tuntuvat olevan sellaisia, että jos yksikin asia hiertää tai vaivaa tapailussa ensimmäisen parin kuukauden aikana, kumppani ei ota asioita puheeksi, vaan useimmiten päättää kadota elämästä sanomatta mitään. Tai sitten nämä palaavat exiensä luo.

Olen ollut tietämättäni myös se toinen mies, tai tapailuissa on tullut esiin ihan kummallisia asioita, kuten että nainen on naimisissa tai asuu miehensä luona. Pahiten tutustumisessa mättää se, että kun itse toivoo lähinnä suoraselkäisyyttä, rehellisyyttä ja sitä, että osaa ottaa asioita puheeksi jos joku vaivaa, niin se jää kaikilla naisilla puheen asteelle. Naiset ovat ihastuneet juuri omaan kykyyni puhua ja kuunnella sekä siihen, että olen ihan jotain muuta kuin heidän entisensä.

Tällaista tapahtuu vuosittain. Jos kerta sanotaan, ettei yhden tapauksen takia pidä tuomita kaikkia ihmisiä. Tämä määrä huonoja kokemuksia on kuitenkin aiheuttanut sen, etten enää usko parisuhteeseen, vaikka sitä kaipaankin. Ystävyyssuhteet, deittailutauot ja terapia eivät auta tai korvaa kaipuuta, koska kokemukset ovat jo vuosia olleet samankaltaisia.

Kaikki muu elämässäni on ihan hyvin. Parisuhde ei tietenkään ole elämän ainoa asia, ja tulen hyvin toimeen itseni kanssa. Olen alle neljäkymmentä, eikä minulla ole lapsia. Tällä menolla ne jäävätkin unelmaksi, kuten parisuhdekin.

Saako parisuhteen kaipuuta sammutettua? En pidä itseäni itsekeskeisenä sankarina enkä tuo menneestä tietoista taakkaa suhteisiin, vaan olen pyrkinyt tekemään sen mitä voin, itsekseni, lukemalla, terapiassa jne. Silti törmään erokriiseilijöihin ja satutäteihin yhä uudestaan. 

Kiitos viestistäsi, joka on täynnä deittailumaailman yrittämisen, pettymyksen, toivottomuuden ja turhautumisen surullista kuvausta. Niin valitettavan tuttua monille.

Kysyt, saako parisuhteen kaipuuta sammutettua. Vastaan, että parisuhteen kaipuun saa sammutettua pitkäksi aikaa, jopa vuosiksi. Vaaditaan kuitenkin aika paljon, ennen kuin se sammuu lopullisesti. Onneksi.  Tämä johtuu siitä, että me olemme ihmisiä. Ihmislaji on selviytynyt vain, koska meillä on voimakas biologinen, synnynnäinen tarve ja kyky liittyä muihin ihmisiin, rakastaa. Me saatamme pelätä kuollaksemme uutta ihmissuhdetta tai olla loputtoman kyllästyneitä, kyynistyneitä ihmisiin ja rakkauteen. Me emme uskalla päästää lähelle. Me suojaudumme käyttäytymällä muita ihmisiä kohtaan, kuin heillä ei olisi paljoakaan väliä. Me olemme vihaisia ja vannomme, että ei enää ikinä. Silti, jonain päivänä, yhtäkkiä, jokin herättää hautautuneen kaipuun. Entä jos se olisikin totta ja mahdollista – rakkaus?

Se, että ihmissuhteissaan satutetut ja pettyneet ihmiset edelleen kaipaavat yhteyttä toiseen ihmiseen on mielestäni eräänlainen ihme.

Se, että ihmissuhteissaan vaurioituneet, satutetut, hyväksikäytetyt, pettyneet ihmiset, kaiken kokemansa jälkeen edelleen hakevat ja kaipaavat yhteyttä muihin ihmisiin, on mielestäni eräänlainen ihme. Sitä ihmettä saan todistaa omassa työssäni kerta toisensa jälkeen.

Elämme tällä hetkellä yhteiskunnassa, jossa parisuhdemarkkinoilla on paljon ihmissuhteissaan siipeensä saaneita tai hukassa olevia. Samaan aikaan deittailu on helpompaa, nopeatempoisempaa ja rikkovampaa kuin koskaan. Kerrot itsekin deittailleesi erosi jälkeen useita kymmeniä naisia ja tapailleesi tiiviimmin muutamia. Lopputulos kaiken paljon yrittämisen, toivon ja pettymysten jälkeen on tuo valtava määrä huonoja kokemuksia ja haavoitettu usko rakkauden mahdollisuuteen.

Mitä tehdä, kun kokemukset luottamuksesta ja itselle tärkeistä asioista on täysi nolla? Mieleeni tuli hidastaminen. Kun tutustut seuraavaan ihmiseen, tee se hitaasti. Katsele, kuuntele ja ihmettele häntä hitaasti, jopa välimatkan päästä. Tee kaikki siirtosi edeten rauhallisesti, samaan aikaan havainnoiden tuota toista ihmistä ja erityisesti niitä oloja ja tunnelmia, mitä hän herättää sinussa. Älä tee arvioita, tai johtopäätöksiä hänestä. Älä suunnittele eteenpäin. Älä puhu paljoa, kysy vähän ja kuuntele paljon. Tarkkaile ennen kaikkea omia olojasi, ajatuksia toiveita tai epäilyjä, jotka heräävät.

Älä ole vihainen hänelle, jos hän ei ole se oikea.

Jos suhde ei etene tai päättyy, pysähdy kuuntelemaan itseäsi. Miltä se tuntuu? Mitä kaikkea se herättää? Älä ole vihainen hänelle siitä, jos hän ei ole se oikea. Pidä pitkä tauko, ennen kuin tutustut seuraavaan. Tauon aikana mieti kokemustasi, sen herättämiä toiveita ja tunteita. Peilaa itseäsi tuohon ihmiseen, jonka tapasit. Mitä hän opetti sinulle itsestäsi? Älä riko itseäsi liikaa pettymyksen, tai katkeruuden tunteilla ja ajatuksilla. Tätä kaikkea voisi kuvailla deittailun mindfulnessiksi eli tietoisuustaidoiksi. Voisiko se rauhoittaa, korjata ja vahvistaa sinua? Kerrot, että olet työstänyt asioita mm. terapiassa, lukemalla, pitänyt taukoa, jne. Asiat järjestyvät ja oivallukset tulevat joskus kuitenkin hitaasti. Kun oma mielemme on asettuneempi, saatamme löytää jotain uudenlaista.

Jäin miettimään myös rehellisyyttä ja suorapuheisuutta. Kun tutustumme uuteen ihmiseen, meidän pitäisi pystyä tietynlaiseen avoimuuteen. Samaan aikaan meidän tulisi myös riittävästi suojata itseämme. Itse asiassa kukaan meistä ei ole täysin rehellinen tutustuessaan uuteen ihmiseen. Se on sekä inhimillistä että tarpeellistakin. Me paljastumme ja paljastamme itseämme vähitellen luottamuksen rakentuessa. Tutustuminen vaatii aikaa ja on hidasta. Kun joku lähtee suhteesta sanomatta mitään, taustalla ei välttämättä aina ole välinpitämättömyys, tai halu olla ilkeä, vaan jopa päinvastoin, se, että ei halua loukata.

He kaipaavat samoja asioita kuin sinä: rakkautta ja sen ihmisen löytämistä, johon voisi luottaa.

Tiedän, että on paljon ihania, vapaita, luotettavia naisia, jotka osaavat puhua. Olen tavannut heitä kymmenittäin vuosien varrella työhuoneessani. Saattaa olla, että osa heistä on alkuun kenties varuillaan. He voivat olla pelokkuuttaan arkoja tai vähän ärhäköitä. Hekin ovat siipeensä saaneita ja siksi suojautuvat.  He saattavat tarvita aikaa uskaltaakseen. Mutta he kaipaavat samoja asioita kuin sinä: rakkautta ja sen ihmisen löytämistä, johon voisi luottaa. Jostain ihmeellisestä syystä sinä et ole heitä vielä tavannut. Mutta heitä on, usko pois.

Oletko lukenut Bel Hooksin kirjan Rakkaus muuttaa kaiken? Suosittelen sitä sinulle ja kaikille muillekin rakkauden etsijöille.

 

Kylmä suhde omiin vanhempiin on raskas taakka, josta voi kuitenkin selvitä, Parisuhdeneuvolan asiantuntija Anssi Tietäväinen kertoo.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Kuinka pääsen eroon surullisesta lapsesta sisälläni? En ole kokenut saavani äidinrakkautta missään vaiheessa elämää. Äiti ja isä erosivat kun olin 9. Sain kauheasti vastuuta toisen talouden sekä kaksi vuotta nuoremman pikkusiskoni hoitamisesta. Kaikista sisarusriidoista syytettiin minua. Siskoni sai kaiken, minä en, ja se on jatkunut aikuisikään asti. 

Halusin lukioon, mutta äiti sanoi, ettei minusta ole siihen. Siskoa kyllä kannustettiin. Minut ajettiin 16-vuotiaana pois kotoa, vaihtoehdoiksi annettiin joko adoptio tai muutto. Ensimmäistä poikaystävääni vanhempani eivät hyväksyneet vaan moittivat. Muutenkin äiti ei kasvattanut tai ottanut minua huomioon mitenkään. Ainoa palaute, jota sain, oli ”älä käyttäydy noin, äiti ei jaksa”.

Nyt meillä on neljä lasta. Äitini on haukkunut ja solvannut kotiamme epäsiistiksi. Ennen hän kehui lapsia fiksuiksi, nyt sanoo, etteivät koulutodistukset ole hääppösiä. Samaan aikaan siskoni lapsi voi olla yökylässä, häntä viedään matkoille ja lahjotaan tavaroin ja herkuin.

Olen aina kannustanut äitiäni. Olen yrittänyt olla kiltti. Tuntuu ihmeelliseltä ja oudolta, miten joku voi olla noin kylmä ja julma omaa lastaan  kohtaan.

Kaikilla ihmisillä on tarve tulla rakastetuksi, nähdyksi ja kuulluksi. Erityisesti kaikkein lähimpien ihmisten taholta.

Kirjoitat monista asioista ja tilanteista, jotka olet kokenut epäoikeudenmukaisina. Hyvin ymmärrettävästi sellainen kokemus herättää noita mainitsemiasi tunteita surua, harmia ja kateutta. Ehkä myös vihaa ja katkeruutta.

Kirjassaan Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus Ben Furman esittää kolme peruskysymystä hankalan menneisyyden käsittelyyn. Miten sinä vastaisit näihin kysymyksiin?

  1. Mikä on auttanut sinua selviytymään?
  2. Mitä vaikea lapsuutesi on sinulle opettanut?
  3. Miten olet myöhemmin elämässäsi hankkinut kokemuksia, joita vaille lapsena jäit?

Aikuisena ihmisenä voit päättää siitä, millaista elämää haluat elää ja keitä päästät lähellesi. 

Läheisissäkin ihmissuhteissa on tärkeää, että rajat ovat selkeät. Mikä on minun asiani ja mikä jonkun toisen, mihin voin itse vaikuttaa ja mihin en, mikä on minun vastuullani ja mikä ei? Aikuisena ihmisenä voit päättää ja määritellä sitä, millaista elämää haluat elää, keitä ihmisiä päästät lähellesi ja keiden kanssa haluat jakaa elämääsi.

Tällaisen kypsän itsenäistymisen mielekkyys on siinä, että sinun ei tarvitse olla kiinni epäoikeudenmukaisuuden kokemuksessa. Vaikka oletkin kokenut huonoa kohtelua, voit vahvistua omana itsenäsi ja pikkuhiljaa irrottautua raskaiden kokemusten siteistä.

Kysymyksestäsi tulee myös käsitys, että oma äitisikin on ollut kovin epävarma äitiydestään. Millainen hänen taustansa mahtaa olla ja voisiko se tehdä asioita ymmärrettävämmäksi? Asioiden ymmärtäminen voi avata tietä oman sisäisen rauhan saavuttamiseen.

Äitinä voit kohdata omat lapsesi oikeudenmukaisesti ja tasavertaisesti. 

Löytyisikö elämästäsi joku ihminen, joka voisi auttaa sinua tässä prosessissa kuuntelemalla kokemustasi epäoikeudenmukaisuudesta? Tai olisiko sinun mahdollista purkaa kokemuksiasi kirjoittamalla niistä itsellesi? Kirjoittaminen voi olla hyvin terapeuttista ja auttaa päästämään irti ikävistä kokemuksista.

Sinulla on myös mahdollisuus huolehtia siitä, että kokemasi huonon kohtelun ketju ei jatku. Äitinä voit kohdata omat lapsesi oikeudenmukaisesti ja tasavertaisesti. Tarjota heille kokemuksen, että he ovat kaikki yhtä tärkeitä, rakkaita ja arvokkaita.   

 

Käyttäjä3500
Seuraa 
Liittynyt7.12.2016

Äitini on kohdellut minua huonosti koko elämäni ajan – miten pääsen eteenpäin?

Eikä omia lapsiaan pysty aina kohtelemaan niin kuin haluaisi. Paholaisiako tämä asiantuntija kuvittelee henkistä väkivaltaa lapsilleen tekevien äitien ja isien olevan? Ei, kyllä heistä valtaosa on ihan tavallisia ihmisiä, mutta pahoinvointi, usein jopa tunnistamaton tai ainakin käsittelemätön, saa heidä toimimaan todella huonosti vanhempina. Mutta vaikka pahoinvointinsa tunnistaisikin, niin miksi siihen ei saa Suomessa apua? Siis vaikka menisi terapiaan, niin sieltäkin on moni lähtenyt pois...
Lue kommentti