Yli puolet kyselyymme vastanneista äideistä joi alkoholia aivan raskauden ensiviikkoina.

Yli puolet (51,5%) Vauva-lehden nettikyselyyn vastanneista äideistä kertoi juoneensa alkoholia raskauden alkuvaiheessa ennen kuin tiesivät olevansa raskaana. Monia (25,4%) alkuraskauden juominen oli jäänyt huolettamaan.

Suurin osa kyselyyn vastanneista äideistä (71,6%) jättikin alkoholin kokonaan sen jälkeen, kun raskaus oli varmistunut. Neljännes (25%) vastaajista ilmoitti ottaneensa juhlissa kuohumaljan myös raskaana ollessaan. Noin puolet (49,1%) kyselyyn vastanneista äideistä kertoi, että alkoholia ei tehnyt raskausaikana edes mieli.

Vauva-lehden haastatteleman Naistenklinikan synnytysosaston ylilääkärin Erja Halmesmäen mukaan raskaana oleva äiti voi nauttia korkeintaan kaksi annosta alkoholia viikossa. Aivan absolutistiksi ei ole siis odotusaikanakaan pakko ryhtyä, mutta toisaalta yksikin humala voi vaarantaa sikiön terveyden.

Imetysaikana alkoholia nautti yli puolet (51,7%) kyselyyn vastanneista äideistä, mutta vain harva heistä kertoi imettäneensä vauvaa humalassa (1,4%).

Raskauden ja imetyksen aikaista alkoholinkäyttöä selvittävään nettikyselyyn vastasi 725 Vauva.fi:ssä kävijää.

Tätä kysyttiin:


Käytitkö raskauden aikana alkoholia?

En lainkaan. 71.6%
Otin juhlissa kuohumaljan silloin tällöin. 25.0%
Nautin 1–2 annosta viikossa. 2.8%
Join korkeintaan 5 annosta viikossa. 0.1%
Nautin yli 5 annosta viikossa. 0.4%

Miten suhtauduit tarjottuun alkoholiin odotusaikanasi?

Kieltäydyin. 46.5%
Kieltäydyin ja kerroin raskaudestani. 34.1%
Otin juoman vastaan mutten juonut. 7.2%
Otin juoman ja maistelin lasista. 11.3%
Otin ja join koko lasin. 0.7%

Kaipasitko alkoholia raskauden aikana?

En. 49.1%
Kyllä, pari lasia viiniä olisi maistunut. 29.9%
Kyllä, saunaolutta teki mieli. 17.0%
Kyllä, kaipasin kunnon juhlimista. 3.9%

Otitko alkoholia alkuraskaudessa tietämättä, että olit raskaana?

En ottanut. 48.4%
Kyllä otin. 26.1%
Otin ja olin asiasta huolissani. 25.4%

Joitko alkoholia imetysaikana?

En, en juo tavallisestikaan alkoholia. 13.4%
En juonut imetysaikana. 34.8%
Otin silloin tällöin lasillisen. 37.9%
Otin joskus reilusti mutta silloin en imettänyt. 12.4%
Otin joskus reilusti ja imetin normaalisti. 1.4% 

Kuvitus Mirja Lehtokumpu Vauva 12/08