Kuvitus: Jenny Lucander
Kuvitus: Jenny Lucander

Veera Karhuvaaran synnytys käynnistyi yllättäen yli kuukauden etuajassa. Kätilöiden ja lääkäreiden tuki auttoi yli vaikean synnytyskokemuksen.

Kello on puoli seitsemän aamulla, kesäkuisena keskiviikkona. Makaan Helsingin Kätilö­opiston synnytyssalissa. Olen tokkurassa kipulääkkeistä ja väsymyksestä ja torkkunut varmaan jo pari tuntia. Voimani ovat vähissä.

Synnytys ei ole edennyt tarpeeksi rivakasti. Kätilö on vaihtunut yövuorolaiseen, ja lääkäri on tihentänyt käyntejään.

Saliin saapuu toinen lääkäri ja kätilö. Neljä naista seuraa minun ja vauvan tilaa. He herättelevät ja kysyvät, miten voin. Raottelen silmiäni, mutta torkahdan taas uudelleen.

Toinen lääkäreistä liu’uttaa ultraäänianturia vatsallani, ja naiset tarkastelevat monitorille piirtyvää kuvaa.

Mitään ei ole tapahtunut moneen tuntiin. Mieheni lähtee kahville taukohuoneeseen.

Hetken kuluttua toinen lääkäreistä sanoo jotain, mitä en olettanut kuulevani.

– Vauva on saatava ulos heti. Nyt ponnistat tai sitten leikataan.

Vauvan sydänäänet ovat heikentyneet.

 

Kaikki tapahtui odottamattoman nopeasti. Kaksi päivää aiemmin vietin ensimmäistä äitiysvapaapäivääni. Laskettuun aikaan oli yli kuukausi.

Olin odottanut äitiysvapaata hartaasti. Saisin vihdoinkin levätä ja kerätä voimia. Sovin kampaaja-ajan ja pitkiä lounastreffejä. Unelmoin päiväunista ja elokuvista.

Vauvatarvikkeet olivat vielä varastossa. En ollut pakannut sairaalakassiakaan valmiiksi. ”Ensimmäinen vauva tulee kuitenkin pari viikkoa myöhässä”, kaikki sanoivat.

Aloitin äitiysvapaani pitkällä lounaalla ystäväni kanssa. Jatkoin laatuaikaa haahuilemalla kirjakaupan pokkariosastolla, kun mieheni Mikko soitti. Hän oli unohtanut avaimet kotiin ja halusin rientää apuun.

 

Se alkoi varmaan kiirehtimisestä. Asumme Suomenlinnassa, ja vaikka lauttoja kulki kesällä usein, halusin ehtiä heti seuraavaan. Pystyin edelleen liikkumaan ketterästi raskausvatsani kanssa, mutta tiesin, että äkkinäiset ja nopeat liikkeet kostautuvat myöhemmin nivelkipuna.

Siitä huolimatta pinkaisin nopeaan juoksuun, ja ehdin lauttaan. Istuuduin matkustamoon, kun se alkoi: selittämätön alaselkäkipu. Kipu tuli yhtäkkiä, kesti vain hetken ja katosi.

Selkäkipu vaivasi muutaman kerran illalla. Aamuneljältä kipuaalto oli niin voimakas, että kierryin kippuraan. Tunsin vauvan liikkuvan villinä vatsassa.

Soitin Kätilöopistolle. Sieltä neuvottiin ottamaan särkylääkettä ja rentoutumaan. Sitten soitin äidilleni. Hän sai mieleni muuttumaan.

– Istukka voi olla revennyt ja kohtu täynnä verta!

Mielikuva hoputti varaamaan lääkäriajan heti seuraavalle päivälle.

Vastaanotolla kokenut lääkäri tarkisti, että vauvalla oli kaikki hyvin. Hän teki myös sisätutkimuksen. Kohdunsuuni oli auki jo kaksi senttiä.

– Erikoista. Ensisynnyttäjä ja laskettu aika vasta yli kuukauden päästä. Kyllä sinulla on supistuksia ollut, mutta et ole vain tuntenut niitä.

Sain kipulääkereseptin selkää varten, ja jatkoin päivääni. Luvassa oli kauan odotettu hetki kampaajalla.

"Ne ovat supistuksia, eivät mitään selkäkipua!"

Kolmen tunnin päästä ulisin tuskissani kampaamon edessä. Soitin jälleen Kätilöopistolle. Hoitaja neuvoi rentoutumaan ja hieromaan lihaskipugeeliä alaselkään. Mikäli kipu kävisi liian voimakkaaksi, voisin käydä näyttäytymässä.

Tilasin taksin. Tarkoitukseni oli mennä kotiin emännöimään illalliskutsuja, mutta äitini sai jälleen suunnitelmani muuttumaan.

– Ne ovat supistuksia, eivät mitään selkäkipua! Nyt menet välittömästi Kättärille tarkistukseen.

Taksi teki u-käännöksen Presidentinlinnan edessä, ja lähdimme kohti Kätilöopistoa.

Synnytys oli edennyt jo niin pitkälle, että siirryin synnytyssaliin parin tunnin kuluttua. Yllätyskäänteestä pöllämystynyt mieheni toi saliin tarpeelliset tavarat ja punaisen matkaradion. Eväinä oli Kauppatorin nakkikioskin makkaraperunat kaikilla mausteilla.

Ripeästi edennyt synnytys hidastui ensimmäisen epiduraalin jälkeen. Sinnittelin muutaman tunnin kipulääkepiikin voimin, jotta supistukset palaisivat.

Synnytys oli kestänyt reippaasti yli puolitoista vuorokautta.

On luonnotonta synnyttää ja olla sen jälkeen ilman lasta.

Kuolemanväsynyt. Kuvittelin vauvani olevan kuolemanväsynyt, kun lääkäri kertoi sydämenlyöntien hidastuneen ja käski ponnistaa. Olin yksin ja hyvin peloissani. Miksi Mikko lähti juuri nyt kahville? Kuoleeko vauva? En osaa ponnistaa.

Vauva väsyi ja minä yritin parhaani. Lasta avitettiin ulos neljällä rajulla imukuppivedolla. Kehoni heilui niiden voimasta.

Lopulta poika saatiin ulos. Hän makasi täysin velttona jalkopäässäni, kuin kulunut ja kauhtunut rättinukke. Vauva vietiin pikaisesti hoitoon käytävän toiselle puolelle.

Sain vauvan rinnalleni muutamaksi sekunniksi. Hän makasi vasen poski oikeaa rintaani vasten. Katsoimme toisiamme silmiin ja taisin sanoa hei. Sitten vauva vietiin pois.

Toinen kätilöistä jäi kanssani synnytyssaliin ja auttoi minut suihkuun. Toimin kuin kone. Kehoni oli väsynyt. Olin juuri synnyttänyt lapsen, mutta tämä tilanne ei ollut onnellinen. On luonnotonta synnyttää ja olla sen jälkeen ilman lasta. Vartalokaan ei ymmärrä, mitä tapahtuu.

 

Pääsimme katsomaan vauvaa, joka makasi silmät kiinni lämpölampun alla. Hän vaikersi kuin pieni kissa. Pojalle puettu vaippa ylsi kainaloihin saakka. Imukuppi oli jättänyt päälakeen verisiä rinkuloita. Nenässä oli happiviikset ja kehossa piuhoja. Vauvalle oli saattanut aiheutua neurologisia vammoja synnytyksestä, ja hänet piti viedä tutkimuksiin Lastenklinikalle.

Saimme oman huoneen, jossa itkeä rauhassa. Minulle tuotiin rintapumppu. Tuntui absurdilta pakottaa maidontuotantoa käyntiin, kun en ollut edes varma lapsemme kohtalosta. Siinä sängyn laidalla, kalpeana haamuna, pumppasin rinnoistani viisi tippaa kinuskinväristä nestettä.

Myötätuntoiset kätilöt järjestivät meidät lähemmäs Lastenklinikalle vietyä poikaamme. Saimme perhehuoneen Naistenklinikalta, ja meidät kuljetettiin paikalle ambulanssilla. Matkalla Töölöön katselimme ulos ambulanssin ikkunoista. Ulkona oli kaunis kesäpäivä, mutta meidän mielissämme myllersi surullisia ajatuksia.

Ehdimme viedä tavaramme Naistenklinikan perhehuoneeseen, kun meitä tultiin hakemaan Lastenklinikalle. Mikko työnsi minua pyörätuolissa sairaaloiden välillä kulkevan tunnelin läpi.

 

Vastasyntyneiden teho-osasto on taikojen paikka. Siellä tehdään uskomattomia pelastusoperaatioita. Osaston ensimmäisessä hoitohuoneessa makasi poikamme. Alaston vaippahousu lämpölampun alla, peitto päällään.

Poika ei jaksanut syödä, ja sai ruokansa pääasiassa nenämahaletkun kautta. Hänellä oli päässään nippu erivärisiä johtoja. Vauvan käsissä ja jaloissa oli kanyyleita ja nipsuttimia. Aivosähkökäyrä piirtyi tietokoneen näytölle. Muut elintoiminnot näkyivät ja kuuluivat televisioruudulla hoitopöydän yläpuolella. Huone oli aivan kuin avaruusaluksen ohjaamo, valoineen ja äänineen.

Sain vauvan syliini toisen kerran, kun hän oli puolentoista vuorokauden ikäinen. Olimme tulleet toivottamaan hyvät yöt osastolle, kun hoitaja ehdotti imetyksen kokeilemista. Hän nosti pojan syliini piuhoineen kaikkineen.

Vauva löysi heti perille ja tiesi, mitä tehdä. Se oli uskomaton osoitus biologiasta ja suuri helpotus itselleni. Tuntui kuin vauva olisi halunnut kertoa minulle, ettei ollut unohtanut äitiään, vaikka olimme olleet erossa.

Mitä sanoisin uteliaille naapureille, jotka kyselevät vauvan perään?

Saimme olla Naistenklinikalla perhehuoneessa, vaikka vauva ei ollut kanssamme. Olisi ollut kauheaa olla ryhmähuoneessa ilman omaa vauvaa. Miten pää olisi kestänyt muiden vauvaonnea, kun oma lapsi oli teholla?

Kätilöt puhuivat myös kotiuttamisestani ilman vauvaa. Miten kestäisin sen? Mitä sanoisin uteliaille naapureille, jotka kyselevät vauvan perään?

Viivyimme Naistenklinikalla kuusi päivää, joista kolme vauvan kanssa. Olen kuullut paljon kauhutarinoita surkeasta hoidosta, mutta minun saamani palvelu oli ensiluokkaista. Sain puhuttua synnytyksen möröt halki useita kertoja, ja sain vankkaa tukea niissä tilanteissa, kun pelkäsin vauvani puolesta.

Tuki ei päättynyt sairaalajaksoon. Kului viikko synnytyksestä, ja synnytyslääkärini soitti. Hän halusi käydä tapahtumat läpi kanssani siltä varalta, että jokin oli jäänyt mietityttämään.

Halusin tietää, vaaransinko itse vauvani hengen? En. Olisinko voinut tehdä jotain paremmin, jotta vauva ei olisi syntynyt velttona? En. Syy synnytyksen ennenaikaiselle käynnistymiselle ei koskaan selvinnyt.

 

Pojastamme ei löytynyt lopulta mitään vammaa. Hän oli vain väsynyt ja järkyttynyt pitkän ja rajun synnytyksen takia. Tilanne oli kuitenkin niin vakava, että ilman Lastenklinikan vastasyntyneiden teho-osaston ammattitaitoa jännittäisimme yhä poikamme terveyden puolesta.

Kätilöiden ja lääkäreiden välittäminen jatkui myöhemminkin. Olimme kotiutuneet pienen saaristolaispätkämme kanssa. Hän oli täyttänyt jo kolme kuukautta, kun sain soiton Kätilöopistolta. Tällä kertaa soittajana oli kätilöni. Hän kysyi, oliko vielä jotain, josta olisin halunnut puhua. Keskustelimme kaiken läpi vielä kertaalleen ja kiitin häntä erinomaisesta jälkihoidosta.

Kätilöopistolla on tapana olla yhteydessä potilaisiin, mikäli takana on esimerkiksi vaikea synnytys. Olen siitä todella kiitollinen. Jos en olisi saanut keskustella tapahtumista, olisin yksi kauhutarinoita ja synnytyspelkoa levittävistä äideistä.

Vauva 3/16

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kaikille odottajille raskausoireita ei tule lainkaan, kertoo terveydenhoitaja Mia Astikainen.

Pahoinvointi on oireista yleisin

Kaikilla odottajilla ei ole raskausoireita. Ne voivat olla myös niin lieviä, että jäävät käytännössä huomaamatta. Suurin osa naisista oireilee kuitenkin jollakin tavalla. On erittäin harvinaista, että raskaus etenee synnytykseen asti ilman minkäänlaisia muutoksen tuntemuksia omassa kehossa.

Aamupahoinvointi on ehkä klassisin merkki vauvan odotuksesta. Joillakuilla se ilmenee pelkästään aamuisin heti herättyä ja väistyy päivän mittaan. Pahoinvointi voi kuitenkin olla myös jatkuvaa tai esiintyä yksilöllisesti mihin vuorokauden aikaan tahansa. Pahoinvointi johtuu istukkahormonista, ja verensokerin lasku tekee olon vain huonommaksi.

Toisella kolmanneksella helpottaa – useimmiten

Keskenmenon yhteydessä istukkahormonin määrä veressä laskee. Tämä helpottaa pahoinvointia. Myös tuulimunaraskauden yhteydessä huono olo jää joillakin naisilla hyvin lieväksi. Pelkkä pahoinvoinnin loppuminen tai se, ettei sitä ole, ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita huonoja uutisia.

Pahoinvointi yleensä helpottaa ja loppuu kokonaan raskauden edetessä toiselle kolmannekselle. Huonovointisuus voi siis loppua kuin seinään ilman, että mikään on vialla.

Raskaudet voivat olla erilaisia

Alkuraskauteen kuuluu yleisesti väsymys, jonka arvellaan johtuvan keltarauhashormonitason noususta. Väsymys yleensä helpottaa samaan aikaan kun pahoinvointikin, mutta tulee usein takaisin loppuraskaudessa. Odottaja voi kuitenkin olla hyvin virkeä, eikä unentarve välttämättä lisäänny. Jokainen on yksilö ja raskauden oireet kullakin erilaiset.

Rinnat ja nännit ovat monilla naisilla arat juuri ennen kuukautisia. Näin käy usein myös alkuraskaudessa. Raskautta toivova nainen voi tuntea pettymystä ajatellessaan, että sieltä ne kuukautiset taas tulevat. Kun arkuus ei helpotakaan, varsinkin uudelleensynnyttäjä voi tunnistaa sen raskauden ensioireeksi.

Myös saman naisen raskauksien välillä voi olla suuriakin eroja. Siksi omien oireiden ja tuntemusten vertaaminen toisiin tai edes aiempiin omiin kokemuksiin voi aiheuttaa turhaa huolta. Jos sinulla on huoli raskauden etenemisestä tai vauvan voinnista, ole yhteydessä neuvolaan.

Kysy Mialta!

Mia Astikainen on terveydenhoitaja, joka on työskennellyt äitiys-, lasten- ja perhe-suunnitteluneuvoloissa. Lähetä kysymyksesi Mialle osoitteeseen vauva@sanoma.com otsikolla ”Mia vastaa”.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Luonnonmukaisuuden tavoittelu kääntyy turvattomuudeksi, jos vanhemmat kieltäytyvät tarpeellisista toimenpiteistä. Uusi ilmiö on toive siitä, että sikiön sykettä ei seurattaisi.

Suomessa on vammautunut vastasyntyneitä siitä syystä, että äiti on synnytyksessä kieltänyt sikiön sydänkäyrän rekisteröimisen. Asiasta kertoivat keskiviikkona Aamulehti ja Kaleva.

Tapauksista on tehty muutamia valituksia potilasturvallisuutta valvoviin Valviraan tai aluehallintovirastoihin. Kanteluiden tekijöinä ovat olleet vammautuneiden vauvojen vanhemmat, jotka ovat havahtuneet seuraamuksiin. 

– Sikiön sykkeen seurannasta kieltäytyminen liittyy joidenkin synnyttäjien vahvaan ideologiaan, jonka mukaan synnytykseen halutaan mahdollisimman vähän ulkopuolista puuttumista, kertoo Tampereen yliopistollisessa sairaalassa naistentautien ja synnytysten osastonylilääkärinä toimiva Jukka Uotila.

Sydänäänten seuranta ei ole millään tavalla haitallista tai vaaraksi syntyvälle vauvalle tai äidille, Uotila korostaa. Toimenpiteellä turvataan se, että sikiön uhkaava hapenpuute huomataan riittävän ajoissa.

”Sykkeen seuraamiseen ei liity minkäänlaista riskiä.”

– Sykkeen seuraamiseen ei liity minkäänlaista riskiä. Suosituksen mukaan sykekäyriä tulisi ottaa jokaisessa synnytyksessä ainakin synnytyksen aluksi, muutaman kerran synnytyksen aikana ja ponnistusvaiheessa.

Sikiön uhkaava hapenpuute on yleinen syy siihen, miksi synnytystä joudutaan vauhdittamaan tai turvaudutaan esimerkiksi imukupin käyttämiseen ponnistusvaiheessa.

Hapenpuute vaurioittaa vauvan aivoja ja muuta elimistöä.

Hapenpuute vaurioittaa vauvan aivoja ja muuta elimistöä ja voi pahimmillaan johtaa eriasteiseen vammautumiseen tai menehtymiseen. Vauva voi syntyä huonokuntoisena, reagoimattomana ja velttona eikä ryhdy hengittämään itse. Vastasyntynyt tarvitsee silloin tehohoitoa.

Uotila on myös Suomen Gynekologiyhdistyksen hallituksen jäsen. Yhdistys valmistelee asiasta kannanottoa yhdessä Suomen Perinatologisen seuran kanssa. Kannanotossa annetaan hoitohenkilökunnalle toimintaohjeita siltä varalta, että äiti kieltää sykkeen seurannan.

Turvallisuuden voi sovittaa luomusynnytykseen

Jukka Uotilan mukaan valtaosa luonnonmukaista synnytystä toimivista äideistä onneksi hyväksyy välttämättömät toimenpiteet.

– Äärimmäiset vastakkainasettelut ovat kuitenkin vaikeita tilanteita. Taustalla saattaa olla epäluottamusta lääketiedettä kohtaan.

”Emme koe, että toimisimme liukuhihnalla.” 

Luonnonmukaisuuteen pyrkivät äidit saattavat ajatella, että sairaalassa synnytys yritetään pakottaa tiettyyn muottiin. Uotilan mukaan näin ei ole.

– Varsin paljon meillä on valmiutta yksilölliseen hoitoon, emme koe että toimisimme liukuhihnalla. Mutta turvallisuusnäkökulmat ovat tärkeitä, ja ne täytyy sovittaa mukaan.

Äärimmäiseen luomuiluun pyrkiminen synnytyksessä ei ole ainoa trendi, jossa toive luonnonmukaisuudesta voi kääntyä turvallisuusriskiksi. Pohjanmaalla ja Helsingin, Tampereen ja Turun seuduilla on lisääntynyt rokotekriittisyys, jonka takia monissa kunnissa rokotuskattavuus ei enää ole laumasuojan kannalta riittävä.

Suomessa on myös vanhempia, jotka kieltäytyvät antibioottikuureista ja käyttävät hopeavettä, jota juottavat sekä itselleen että lapsilleen. Heillä on uskomus hopeaveden puhdistavasta vaikutuksesta, kertoo Yle. Tutkijoiden mukaan hopeavesi on myrkyllistä ja voi juotuna aiheuttaa sisäelinvaurioita. 

Vierailija

Osa synnyttäjistä kieltäytyy sikiön sydänäänten seurannasta – vauvoille on tullut vakavia seuraamuksia

"Epäluottamusta lääketiedettä kohtaan"? Suomessa on maailman turvallisinta olla raskaana ja synnyttää. Meillä kuolee vähiten äitejä synnytykseen. Ja ilmeisesti koska näin on, niin osa vanhemmista on alkanut kuvitella, että kaikki tämä turva ja turvallisuus tulee luonnostaan eivätkä he ymmärrä, mihin hyvä tilanne perustuu. Nyt sitten halutaan synnyttää samalla tavalla kuin kehitysmaissa (tai Suomessa 100 vuotta sitten): kotona, ilman lääkäriä, ilman koneita, ilman lääkitystä jne. Ihmisten...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.