Kuvitus: Jenny Lucander
Kuvitus: Jenny Lucander

Veera Karhuvaaran synnytys käynnistyi yllättäen yli kuukauden etuajassa. Kätilöiden ja lääkäreiden tuki auttoi yli vaikean synnytyskokemuksen.

Kello on puoli seitsemän aamulla, kesäkuisena keskiviikkona. Makaan Helsingin Kätilö­opiston synnytyssalissa. Olen tokkurassa kipulääkkeistä ja väsymyksestä ja torkkunut varmaan jo pari tuntia. Voimani ovat vähissä.

Synnytys ei ole edennyt tarpeeksi rivakasti. Kätilö on vaihtunut yövuorolaiseen, ja lääkäri on tihentänyt käyntejään.

Saliin saapuu toinen lääkäri ja kätilö. Neljä naista seuraa minun ja vauvan tilaa. He herättelevät ja kysyvät, miten voin. Raottelen silmiäni, mutta torkahdan taas uudelleen.

Toinen lääkäreistä liu’uttaa ultraäänianturia vatsallani, ja naiset tarkastelevat monitorille piirtyvää kuvaa.

Mitään ei ole tapahtunut moneen tuntiin. Mieheni lähtee kahville taukohuoneeseen.

Hetken kuluttua toinen lääkäreistä sanoo jotain, mitä en olettanut kuulevani.

– Vauva on saatava ulos heti. Nyt ponnistat tai sitten leikataan.

Vauvan sydänäänet ovat heikentyneet.

 

Kaikki tapahtui odottamattoman nopeasti. Kaksi päivää aiemmin vietin ensimmäistä äitiysvapaapäivääni. Laskettuun aikaan oli yli kuukausi.

Olin odottanut äitiysvapaata hartaasti. Saisin vihdoinkin levätä ja kerätä voimia. Sovin kampaaja-ajan ja pitkiä lounastreffejä. Unelmoin päiväunista ja elokuvista.

Vauvatarvikkeet olivat vielä varastossa. En ollut pakannut sairaalakassiakaan valmiiksi. ”Ensimmäinen vauva tulee kuitenkin pari viikkoa myöhässä”, kaikki sanoivat.

Aloitin äitiysvapaani pitkällä lounaalla ystäväni kanssa. Jatkoin laatuaikaa haahuilemalla kirjakaupan pokkariosastolla, kun mieheni Mikko soitti. Hän oli unohtanut avaimet kotiin ja halusin rientää apuun.

 

Se alkoi varmaan kiirehtimisestä. Asumme Suomenlinnassa, ja vaikka lauttoja kulki kesällä usein, halusin ehtiä heti seuraavaan. Pystyin edelleen liikkumaan ketterästi raskausvatsani kanssa, mutta tiesin, että äkkinäiset ja nopeat liikkeet kostautuvat myöhemmin nivelkipuna.

Siitä huolimatta pinkaisin nopeaan juoksuun, ja ehdin lauttaan. Istuuduin matkustamoon, kun se alkoi: selittämätön alaselkäkipu. Kipu tuli yhtäkkiä, kesti vain hetken ja katosi.

Selkäkipu vaivasi muutaman kerran illalla. Aamuneljältä kipuaalto oli niin voimakas, että kierryin kippuraan. Tunsin vauvan liikkuvan villinä vatsassa.

Soitin Kätilöopistolle. Sieltä neuvottiin ottamaan särkylääkettä ja rentoutumaan. Sitten soitin äidilleni. Hän sai mieleni muuttumaan.

– Istukka voi olla revennyt ja kohtu täynnä verta!

Mielikuva hoputti varaamaan lääkäriajan heti seuraavalle päivälle.

Vastaanotolla kokenut lääkäri tarkisti, että vauvalla oli kaikki hyvin. Hän teki myös sisätutkimuksen. Kohdunsuuni oli auki jo kaksi senttiä.

– Erikoista. Ensisynnyttäjä ja laskettu aika vasta yli kuukauden päästä. Kyllä sinulla on supistuksia ollut, mutta et ole vain tuntenut niitä.

Sain kipulääkereseptin selkää varten, ja jatkoin päivääni. Luvassa oli kauan odotettu hetki kampaajalla.

"Ne ovat supistuksia, eivät mitään selkäkipua!"

Kolmen tunnin päästä ulisin tuskissani kampaamon edessä. Soitin jälleen Kätilöopistolle. Hoitaja neuvoi rentoutumaan ja hieromaan lihaskipugeeliä alaselkään. Mikäli kipu kävisi liian voimakkaaksi, voisin käydä näyttäytymässä.

Tilasin taksin. Tarkoitukseni oli mennä kotiin emännöimään illalliskutsuja, mutta äitini sai jälleen suunnitelmani muuttumaan.

– Ne ovat supistuksia, eivät mitään selkäkipua! Nyt menet välittömästi Kättärille tarkistukseen.

Taksi teki u-käännöksen Presidentinlinnan edessä, ja lähdimme kohti Kätilöopistoa.

Synnytys oli edennyt jo niin pitkälle, että siirryin synnytyssaliin parin tunnin kuluttua. Yllätyskäänteestä pöllämystynyt mieheni toi saliin tarpeelliset tavarat ja punaisen matkaradion. Eväinä oli Kauppatorin nakkikioskin makkaraperunat kaikilla mausteilla.

Ripeästi edennyt synnytys hidastui ensimmäisen epiduraalin jälkeen. Sinnittelin muutaman tunnin kipulääkepiikin voimin, jotta supistukset palaisivat.

Synnytys oli kestänyt reippaasti yli puolitoista vuorokautta.

On luonnotonta synnyttää ja olla sen jälkeen ilman lasta.

Kuolemanväsynyt. Kuvittelin vauvani olevan kuolemanväsynyt, kun lääkäri kertoi sydämenlyöntien hidastuneen ja käski ponnistaa. Olin yksin ja hyvin peloissani. Miksi Mikko lähti juuri nyt kahville? Kuoleeko vauva? En osaa ponnistaa.

Vauva väsyi ja minä yritin parhaani. Lasta avitettiin ulos neljällä rajulla imukuppivedolla. Kehoni heilui niiden voimasta.

Lopulta poika saatiin ulos. Hän makasi täysin velttona jalkopäässäni, kuin kulunut ja kauhtunut rättinukke. Vauva vietiin pikaisesti hoitoon käytävän toiselle puolelle.

Sain vauvan rinnalleni muutamaksi sekunniksi. Hän makasi vasen poski oikeaa rintaani vasten. Katsoimme toisiamme silmiin ja taisin sanoa hei. Sitten vauva vietiin pois.

Toinen kätilöistä jäi kanssani synnytyssaliin ja auttoi minut suihkuun. Toimin kuin kone. Kehoni oli väsynyt. Olin juuri synnyttänyt lapsen, mutta tämä tilanne ei ollut onnellinen. On luonnotonta synnyttää ja olla sen jälkeen ilman lasta. Vartalokaan ei ymmärrä, mitä tapahtuu.

 

Pääsimme katsomaan vauvaa, joka makasi silmät kiinni lämpölampun alla. Hän vaikersi kuin pieni kissa. Pojalle puettu vaippa ylsi kainaloihin saakka. Imukuppi oli jättänyt päälakeen verisiä rinkuloita. Nenässä oli happiviikset ja kehossa piuhoja. Vauvalle oli saattanut aiheutua neurologisia vammoja synnytyksestä, ja hänet piti viedä tutkimuksiin Lastenklinikalle.

Saimme oman huoneen, jossa itkeä rauhassa. Minulle tuotiin rintapumppu. Tuntui absurdilta pakottaa maidontuotantoa käyntiin, kun en ollut edes varma lapsemme kohtalosta. Siinä sängyn laidalla, kalpeana haamuna, pumppasin rinnoistani viisi tippaa kinuskinväristä nestettä.

Myötätuntoiset kätilöt järjestivät meidät lähemmäs Lastenklinikalle vietyä poikaamme. Saimme perhehuoneen Naistenklinikalta, ja meidät kuljetettiin paikalle ambulanssilla. Matkalla Töölöön katselimme ulos ambulanssin ikkunoista. Ulkona oli kaunis kesäpäivä, mutta meidän mielissämme myllersi surullisia ajatuksia.

Ehdimme viedä tavaramme Naistenklinikan perhehuoneeseen, kun meitä tultiin hakemaan Lastenklinikalle. Mikko työnsi minua pyörätuolissa sairaaloiden välillä kulkevan tunnelin läpi.

 

Vastasyntyneiden teho-osasto on taikojen paikka. Siellä tehdään uskomattomia pelastusoperaatioita. Osaston ensimmäisessä hoitohuoneessa makasi poikamme. Alaston vaippahousu lämpölampun alla, peitto päällään.

Poika ei jaksanut syödä, ja sai ruokansa pääasiassa nenämahaletkun kautta. Hänellä oli päässään nippu erivärisiä johtoja. Vauvan käsissä ja jaloissa oli kanyyleita ja nipsuttimia. Aivosähkökäyrä piirtyi tietokoneen näytölle. Muut elintoiminnot näkyivät ja kuuluivat televisioruudulla hoitopöydän yläpuolella. Huone oli aivan kuin avaruusaluksen ohjaamo, valoineen ja äänineen.

Sain vauvan syliini toisen kerran, kun hän oli puolentoista vuorokauden ikäinen. Olimme tulleet toivottamaan hyvät yöt osastolle, kun hoitaja ehdotti imetyksen kokeilemista. Hän nosti pojan syliini piuhoineen kaikkineen.

Vauva löysi heti perille ja tiesi, mitä tehdä. Se oli uskomaton osoitus biologiasta ja suuri helpotus itselleni. Tuntui kuin vauva olisi halunnut kertoa minulle, ettei ollut unohtanut äitiään, vaikka olimme olleet erossa.

Mitä sanoisin uteliaille naapureille, jotka kyselevät vauvan perään?

Saimme olla Naistenklinikalla perhehuoneessa, vaikka vauva ei ollut kanssamme. Olisi ollut kauheaa olla ryhmähuoneessa ilman omaa vauvaa. Miten pää olisi kestänyt muiden vauvaonnea, kun oma lapsi oli teholla?

Kätilöt puhuivat myös kotiuttamisestani ilman vauvaa. Miten kestäisin sen? Mitä sanoisin uteliaille naapureille, jotka kyselevät vauvan perään?

Viivyimme Naistenklinikalla kuusi päivää, joista kolme vauvan kanssa. Olen kuullut paljon kauhutarinoita surkeasta hoidosta, mutta minun saamani palvelu oli ensiluokkaista. Sain puhuttua synnytyksen möröt halki useita kertoja, ja sain vankkaa tukea niissä tilanteissa, kun pelkäsin vauvani puolesta.

Tuki ei päättynyt sairaalajaksoon. Kului viikko synnytyksestä, ja synnytyslääkärini soitti. Hän halusi käydä tapahtumat läpi kanssani siltä varalta, että jokin oli jäänyt mietityttämään.

Halusin tietää, vaaransinko itse vauvani hengen? En. Olisinko voinut tehdä jotain paremmin, jotta vauva ei olisi syntynyt velttona? En. Syy synnytyksen ennenaikaiselle käynnistymiselle ei koskaan selvinnyt.

 

Pojastamme ei löytynyt lopulta mitään vammaa. Hän oli vain väsynyt ja järkyttynyt pitkän ja rajun synnytyksen takia. Tilanne oli kuitenkin niin vakava, että ilman Lastenklinikan vastasyntyneiden teho-osaston ammattitaitoa jännittäisimme yhä poikamme terveyden puolesta.

Kätilöiden ja lääkäreiden välittäminen jatkui myöhemminkin. Olimme kotiutuneet pienen saaristolaispätkämme kanssa. Hän oli täyttänyt jo kolme kuukautta, kun sain soiton Kätilöopistolta. Tällä kertaa soittajana oli kätilöni. Hän kysyi, oliko vielä jotain, josta olisin halunnut puhua. Keskustelimme kaiken läpi vielä kertaalleen ja kiitin häntä erinomaisesta jälkihoidosta.

Kätilöopistolla on tapana olla yhteydessä potilaisiin, mikäli takana on esimerkiksi vaikea synnytys. Olen siitä todella kiitollinen. Jos en olisi saanut keskustella tapahtumista, olisin yksi kauhutarinoita ja synnytyspelkoa levittävistä äideistä.

Vauva 3/16

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kipinä säilyy, kun hyvät huomenet ja halaukset ovat tapa jo ennen vauvan syntymää.

Varsinkin ensimmäisen lapsen saaminen mullistaa elämän, myös parisuhteen. Parisuhdevalmentaja Paula Immon, 38, mielestä sen ei tarvitse olla huono juttu, mutta valmistautua kannattaa.

Puhetta, tunnetta ja seksiä – niistä rakentuu vahva suhde, Immo toteaa. Vauvan tulo ja kahdenkeskisen ajan väheneminen heilauttaa ainakin hetkellisesti näitä kaikkia, kun ykkösenä ovat pienen tarpeet.

Siksi yhteiseen arkeen kannattaa jo ennen vauvan syntymää ujuttaa tapoja, joilla huomioi toista.

– Kysykää päivittäin toisiltanne, miten päivä meni. Istahtakaa alas ja kuunnelkaa toisianne, neuvomatta ja arvostelematta.

Kun juttelu, hyvät huomenet ja halaaminen ovat tapoja, ne eivät herkästi huku vauvavuodenkaan pyörteisiin. Toista muistaa katsoa muutenkin kuin äitinä tai isänä.

Istahtakaa alas ja kuunnelkaa toisianne, neuvomatta ja arvostelematta.

– Vaikka romanttisiin illallisiin ei olisi mahdollisuutta eikä seksielämä heti palaisi ennalleen, hellä katse tai sohvalla sylikkäin istuminenkin vaalii läheisyyttä.

Myös esimerkiksi rakkaudentäyteinen valokuva voi muistuttaa kipinästä, joka uhkaa jäädä vaippavuoren alle. Siksi Immo ja valokuvaaja Janica Karasti päättivät yhdistää valmennuksen ja valokuvan voiman. Kuviin tallennetaan se tärkein: kivaa, että olet siinä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tilaajille
Perätila voi johtua monesta syystä, sillä vauva asettuu kohdussa parhaaseen mahdolliseen asentoon, jonka hän saa. Kuva: iStockphoto
Perätila voi johtua monesta syystä, sillä vauva asettuu kohdussa parhaaseen mahdolliseen asentoon, jonka hän saa. Kuva: iStockphoto

Synnytys alakautta voi onnistua hyvin, vaikka vauva olisi perätilassa. Riskitapaukset ohjataan suoraan sektioon.

Miksi vauva on perätilassa?

Syitä on monia. Ensisynnyttäjillä on korkeampi riski vauvan perätilaan, sillä napakat vatsalihakset voivat vaikuttaa kääntymiseen. Toisaalta taas äideillä, joilla on viisi synnytystä tai enemmän, kohdun lihakset ovat löystyneet, ja vauva ei...