Meidän mielestä -sarjassa vanhemmat kertovat oman näkökulmansa samasta tilanteesta. Kuva: Päivi Ristell
Meidän mielestä -sarjassa vanhemmat kertovat oman näkökulmansa samasta tilanteesta. Kuva: Päivi Ristell

Mitä jos vanhemmat ovat eri mieltä perheen lopullisesta lapsiluvusta? Emmalla, 31, ja hänen miehellään on 5-vuotias poika, 3-vuotias tyttö ja 1-vuotiaat kaksostytöt. Emma haluaisi palavasti vielä yhden lapsen. Lue myös puolison kuvaus tilanteesta.

Tomas tietää, että haluaisin vielä yhden lapsen, mutta hänestä neljä saa riittää. Puhuimme tästä viimeksi pari viikkoa sitten. Tai minä kerroin, että haluan edelleen vauvan, johon Tomas totesi, että aha. Tiedämme toistemme kannat, siksi aiheesta ei kannata keskustella pidempään. En koe, että painostaisin. Teen vain tiettäväksi, että haluni ei ole hellittänyt.

En osaa ajatella järjellä, mikä olisi sopiva määrä lapsia. Lapsiluku on minusta tunneasia. Tomas on sitä mieltä, että lapsilla täytyy olla omat huoneet ja isompana omat mopot. Minä taas olen sitä mieltä, että ei kaikkien lasten tarvitse pelata lätkää, on niitä edullisempiakin harrastuksia. Enkä usko, että lapsia haittaa, jos heillä on yhteinen huone. Ei onneen ja iloon tarvita suuria aineellisia asioita. 

En osaa ajatella järjellä, mikä olisi sopiva määrä lapsia. Lapsiluku on minusta tunneasia.

Kun kaksi ensimmäistä lastamme olivat pieniä, en velvoittanut Tomasta juurikaan osallistumaan lastenhoitoon. Usein vapaapäivinään Tomas näki kavereitaan, ja he kävivät ajelemassa moottoripyörillä. Se oli minulle ihan ok. Tomas on merimies, ja hän on aina kolme viikkoa kerrallaan kotona ja kolme viikkoa merillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun aloin odottaa tuplia, Tomaksen oli pakko hypätä isän rooliin ja osallistua. Poikamme sanoi silloin filosofisesti, että isi ei ole enää isi, että isi on kasvanut isäksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

En edelleenkään halua vaatia kamalasti osallistumista, koska koen, että lastenhoito on minun työni. Mutta voi siinä olla vähän sitäkin, että jos alan vaatia, Tomas ei ehkä siksi suostu tekemään lisää vauvoja. En osaa perustella miksi, mutta minulla on vain vahva tunne, että jotain vielä puuttuu.

Monilla ihan ulkopuolisilla ihmisillä tuntuu olevan selkeä käsitys siitä, kuinka monta lasta on sopiva määrä. Sukulaisilta ja tuttavilta tuli huomautuksia jo kahden lapsen jälkeen, että nyt kiireesti piuhat poikki, kun teillä on jo yksi kumpaakin sorttia. Minusta se oli loukkaavaa.

En usko, että Tomas muuttaa mieltään.

Lapsiluku on jokaisen perheen oma asia. Me päätämme, mikä on sopiva luku meille. On tärkeää olla päätöksessä yksimielinen. Jos toinen kokee tulleensa painostetuksi, hän voi katkeroitua. On tietysti sekin riski, että lisää lapsia halunnut katkeroituu.

Haluamme, että liittomme perustuu vapaaehtoisuuteen. Olen sanonut Tomakselle, että jos tämä on mahdotonta ja ylikuormittavaa, tässä ei ole pakko olla.

En usko, että Tomas muuttaa mieltään. Vaikka toivonkin, että hänelle tulee hormonihäiriö ja hänkin haluaa tehdä vielä viidennen.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla