Miltä tuntuu seurata vierestä, kun puoliso synnyttää maailmaan yhteistä lasta? Tuore isä kertoo.

Puhelin soi juuri, kun Juho oli päässyt takaisin kotiin. Tiina oli otettu sairaalaan edellisenä iltana, koska vauva liikkui vähän ja sykkeet heittelivät.

Kun synnytys ei seuraavana päivänä käynnistynytkään lääkkeistä huolimatta, Juho lähti yöksi kotiin. Tiinallekin annettiin nukahtamislääke.

Seitsemän minuuttia nukahtamislääkkeestä vauva, Jesper, alkoikin syntymään.

– Kun pääsin takaisin sairaalaan, Tiina oli aika kanttuvei. Hän heräsi vain supistuksiin. Olin tuskaisen epätoivoinen, koska Tiina oli niin kipeä. Kipuja oli kestänyt jo 14 tuntia, kun synnytys käynnistyi.

Juho oli yrittänyt lievittää Tiinan oloa painelemalla akupisteitä, joiden sijainnin hän oli oppinut työharjoittelussa.

– Sain helpotettua lantion seudun ja alaselän kipupisteitä. Kun keho saa toisenlaista aistiärsykettä muualta, kipu ei tule niin läpi.

Hän piteli piikkikammoista Tiinaa kädestä, kun tälle annettiin epiduraali.

– Tiina sanoi, ettei olisi uskaltanut ottaa sitä ilman minua. Silti oli hirveää katsoa vierestä, kun ei voinut tehdä enempää. Sitä oli vaikeaa sietää.

Ponnistusvaihe oli nopea, vain kuusi minuuttia.

– Yllätyin, ettei Tiina haukkunut minua pataluhaksi tai uhannut erolla. Hän pikemminkin pyyteli anteeksi henkilökunnaltakin, kun vähän kirosi.

Jotkut pelkäävät sitä, miltä synnytys näyttää. Juho ei vaihtaisi kokemusta mihinkään.

– Sanon, että katsokaa kaikki. Se on elämää kauneimmillaan ja raadollisimmillaan. Kaunis kokemus, eikä se sotkeennu muuhun elämään mitenkään.

Juho ja Tiina olivat olleet yhdessä puolitoista vuotta, kun Jesper syntyi.

Juho haaveili lapsesta jo yli kymmenen vuotta sitten, ja kävi silloisen kumppaninsa kanssa läpi lapsettomuushoidot. Kun hän vihdoin sai vauvan syliinsä, päällimmäinen tunne oli onnellinen epäusko: onko tuo todella tullut meistä?

– Otin Jesperin tärisevin käsin syliini. Pelkäsin, että vauva hajoaa. Samalla hetkellä menin ajatuksissani niin pitkälle, että saanko kasvatettua lapsen ja mitä siitä tulee joskus. Se oli yhtä tunteiden sekamelskaa.

Perhe

Ylivartija ja koulutettu hieroja Juho, 31, ja Tiina, 34 sekä Jesper, 4 kk.

Moni odottaja toivoo synnytykseltä rauhallista tunnelmaa ja tarpeeksi neuvoja vauva-arkeen. 

Laskettuun aikaan on enää hetki. Laura Sirviö, 23, istuutuu keittiön pöydän ääreen ja asettaa eteensä ruutupaperin. Mahassa potkii vauva, joka on Lauran ja Villen ensimmäinen. Lauran mielessä tuleva synnytys kutkuttelee jo kunnon jännityksenä: Miten sen jaksaa? Kuinka se sujuu?

Laura on valmistautunut synnytykseen yhtä huolellisesti kuin jotkut valmistautuvat maratonille. Hän on katsonut synnytysvideoita, lukenut synnytyskertomuksia ja punninnut tarkoin omia toiveitaan. Nyt, kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa, toiveet ovat selvillä. Kaikkein tärkeintä olisi se, että sairaalassa saisi vähintään kokeilla lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja.

– Lääkkeitä ja puudutuksia voi ottaa käyttöön myöhemmin, jos niitä tarvitaan, Laura suunnittelee.

Koska mielessä pyörii pari muutakin synnytykseen liittyvää haavetta, Laura päättää kirjoittaa toiveensa ylös ruutuvihkosta repäistylle paperille. Kun lista on valmis, Laura taittaa paperin keskeltä kahtia. Hän sujauttaa listan sairaalakassiin, joka odottaa jo lähtöä lastenhuoneessa.

Kuullaanko synnyttäjien toiveet?

Lauran lisäksi monet muutkin odottajat tietävät, miten haluaisivat synnyttää. Vauva kysyi syyskuussa nettikyselyssä, millainen oma unelmien synnytys olisi. Vastauksia tuli kaikkiaan 108 kappaletta.

Odottajien lisäksi myös yhteiskunnalla on olemassa suunnitelmia synnytysten varalle. Siitä, miten meillä synnytetään ihan kohta, vaikkapa viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, tiedetään jo kaikenlaista.

Jatkossa yhä harvempi synnyttäjä pääsee valitsemaan ison ja pienen paikan välillä.

Kaikilta osin yhteiskunnan visiot ja ihmisten toiveet eivät kohtaa. Seuraa joukko ennustuksia synnytysten tulevaisuudessa Suomessa. Miten ja missä meillä pian synnytetään?

Vauvan kyselyssä äänet parhaan synnytyspaikan suhteen menivät tasan.

Vastaajista 42,6 prosenttia sanoi, että oma haaveiden synnytys tapahtuisi isossa yliopistosairaalassa. Toiset 42,6 prosenttia taas ilmoitti synnyttävänsä mieluiten pienessä kodinomaisessa sairaalassa.

Saattaa olla, että tulevaisuudessa vain isoja sairaaloita äänestäneiden toive toteutuu. Jatkossa yhä harvempi synnyttäjä pääsee nimittäin valitsemaan ison ja pienen paikan väliltä.

– Kaikki alle tuhannen synnytyksen yksiköt katoavat seuraavan viiden vuoden aikana muutamaa poikkeusta, kuten Ahvenanmaata ja Kajaania, lukuun ottamatta, uskoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Mika Gissler.

Viime vuosina moni pieni synnytyssairaala on jo joutunut sulkemaan ovensa. Se johtuu uudesta päivystysasetuksesta, joka tuli voimaan vuoden 2015 alussa.

Jokaisessa synnytyksiä hoitavassa yksikössä pitää olla yli tuhat synnytystä vuodessa.

Asetus määrää, että jokaisessa synnytyksiä hoitavassa yksikössä pitää olla yli tuhat synnytystä vuodessa. Niin toiminnan katsotaan olevan turvallista.

– Asetus sanoo, että paikalla pitää olla koko ajan tarpeeksi kätilöitä ja lääkäreitä päivystysvalmiudessa. Uudistusta on markkinoitu turvallisuudella, vaikka hyvää hoitoa saa tutkitusti niin isoissa kuin pienissäkin synnytyssairaaloissa, Gissler sanoo.

Ne pienet paikat, joita ei ole vielä suljettu, toimivat nyt poikkeusluvan turvin – ennen kuin kenties sulkevat kohta ovensa.

Potilashotellissa ollaan omissa vaatteissa ja omassa rauhassa. Huoneessa on valmiina vauvan hoitoon tarvittavat varusteet.
Potilashotellissa ollaan omissa vaatteissa ja omassa rauhassa. Huoneessa on valmiina vauvan hoitoon tarvittavat varusteet.

Mahdollisimman luonnonmukaista

Kaurapussi, aqua-rakkulat ja tens-laite. Ei oksitosiinia eikä puudutuksia, jos ei ole pakko. Hämärä valaistus. Ammehuone, jos vapaana. Isä mukana. Perhehuone.

Vielä viimeisilläänkin Laura jaksaa kivuta rappukäytävän kierreportaat ensimmäisen kerroksen kotiin sukkelasti kuin ei raskaana olisikaan. Vointi on ollut hyvä läpi raskauden, joten voimia riittää myös synnytyksessä, Laura uskoo. Siksi hän haluaisi lähteä sairaalassa liikkeelle lääkkeettömillä kivunhallintakeinoilla. Samanlainen toive on monella muullakin: Vauvan kyselyssä melkein puolet vastaajista sanoi, ettei haluaisi käyttää lääkkeellistä kivunlievitystä.

Koska Laura rakastaa uimista ja rentoutuu vedessä, toiveissa olisi ammehuone, jos sellainen on sairaalassa tarjolla. Kahta viikkoa ennen laskettua aikaa Laura ei vielä tiedä, mihin osoitteeseen on menossa synnyttämään. Laura asuu Helsingissä, mutta jos oman kaupungin sairaaloissa ei ole tilaa, synnyttämään pitää lähteä Espooseen.

Vauvan kyselyssä melkein puolet vastaajista sanoi, ettei haluaisi käyttää lääkkeellistä kivunlievitystä.

Laura uskoo, että hyvää hoitoa saa joka paikasta. Sairaalan osoitteen sijaan häntä huolettaa se, onko ison talon henkilökunnalla kova kiire.

Ruuhkan varalta sairaalakassissa odottava toivelista on lyhyt, ei ole edes puolen A5-kokoisen arkin mittainen. Laura on muotoillut toiveensa tarkoituksella niin ytimekkäästi kuin mahdollista, jotta listan ehtisi lukea läpi kiireinenkin kätilö.

Synnytystehtaita vai -tupia?

Tuleeko jättisairaaloista synnytystehtaita? Vauhditetaanko niissä synnytyksiä turhaan vain siksi, että osastolla on ruuhkaa ja petipaikoille jono? Netin keskustelupalstoilla odottajat kyselevät ruuhkista huolestuneeseen sävyyn.

Myös Vauvan kyselyssä nousi esiin toive, että h-hetkellä synnytyssalissa olisi kiireetön tunnelma. Rauhallinen, lämmin ja kotoisa ilmapiiri mainittiin joka ikisessä vapaamuotoisessa vastauksessa. Myös niissä, joissa mieluisimmaksi synnytyspaikaksi oli valittu iso yliopistosairaala.

Tulevaisuuden synnytykset voisivat tapahtua synnytystuvissa, Kätilöliitto ehdotti joitakin vuosia sitten.

Onnistuuko sellainen tulevaisuudessa? Vastaus on kyllä – ainakin, jos asiaa kysytään kätilöiltä.

Juuri kätilöiltä on peräisin yksi konkreettisimmista ehdotuksista siitä, miten synnytyksiä kannattaisi jatkossa hoitaa. Tulevaisuuden synnytykset voisivat tapahtua synnytystuvissa, Kätilöliitto ehdotti joitakin vuosia sitten.

Mikä ihmeen synnytystupa? Se olisi sairaalan yhteydessä toimiva erillinen yksikkö, jota kätilöt johtaisivat.

Tupaan pääsisi synnyttämään, jos raskaus olisi edennyt hyvin eikä riskejä olisi tiedossa synnytyksenkään suhteen. Tupaan kutsuttaisiin tarvittaessa lääkäri, ja siellä olisivat toki saatavilla kaikki normaalit sairaalahoidot.

– Tuvassa on kodinomainen tunnelma, mutta synnytykset hoidetaan yhtä turvallisesti kuin isossa sairaalassa, kuvailee kätilö ja apulaisosastonhoitaja Marjo Lyyra.

Tupaan kutsuttaisiin tarvittaessa lääkäri, ja siellä olisivat saatavilla kaikki normaalit sairaalahoidot.

Vastaavia osastoja toimii jo esimerkiksi Hollannissa, jossa ne tunnetaan nimellä birthing center. Lyyran korviin on kantautunut lupailuja siitä, että tupatoimintaa voitaisiin pian kokeilla myös Helsingissä.

Naistenklinikan potilashotellissa Helsingissä on ajateltu vauvan isosisaruksia.
Naistenklinikan potilashotellissa Helsingissä on ajateltu vauvan isosisaruksia.

Ei ylihoitamiselle!

Tulevaisuuden synnytystuvassa hyvin etenevään synnytykseen puututtaisiin mahdollisimman vähän. Vaikkapa supistuksia vauhdittava oksitosiinitippa pistettäisiin synnyttäjän kämmenselkään vain, jos synnytys ei etenisi ilman.

Niin pitäisi toki toimia myös tavallisilla synnytysosastoilla – sekä nyt että tulevaisuudessa – olipa kiire kuinka kova tahansa.

Sitä, kuinka kiire henkilökunnalla on, ei voi suoraan päätellä sairaalan koosta.

Kiireestä on kokemusta myös kätilö Marjo Lyyralla. Hänen työpaikkansa, Helsingin Kätilöopisto, oli aikaisemmin Suomen suurin synnytyssairaala. Tänä syksynä se jouduttiin sulkemaan sisäilmaongelmien vuoksi. Juttua tehdessä suuressa sairaalassa syntyi vielä vauvoja entiseen tahtiin.

Synnyttäjät hoidetaan aina hyvin, mutta paineen alla henkilökunta joutuu tinkimään omasta hyvinvoinnistaan. Erityisen kiireisen vuoron aikana voi olla turha haaveilla, että pääsisi syömään tai vessaan. Näin kertoo kätilö Lyyra.

Sitä, kuinka kiire henkilökunnalla on, ei tosin voi suoraan päätellä sairaalan koosta. Lyyran työpaikalla yksi synnytyssalissa työskentelevä kätilö hoitaa vuoronsa aikana korkeintaan kahta synnyttäjää.

THL:n mukaan valtakunnallista mitoitusta synnytyssalissa työskentelevien kätilöiden määrälle ei kuitenkaan ole olemassa. Voi siis olla, että pienen sairaalan kätilö hoitaa synnytyssalissa tarvittaessa useampaa kuin kahta synnyttäjää.

Mutta ei, turhina toimenpiteinä kiire ei näy, ei nyt eikä jatkossa, Marjo Lyyra vakuuttaa. Samoilla linjoilla on tutkimusprofessori Mika Gissler.

– Sitä puoltaa jo se, että toimenpiteet, kuten käynnistykset ja sektiot, ovat kalliita, Gissler sanoo.

Jo nykyisin moni odottaa synnytyksen käynnistymistä kotona, ja jatkossa sairaalaan lähtöä odotetaan ehkä vieläkin pidempään.

Stressihormonit laskevat, kun ympärillä on omat seinät, ja rentoutunut keho on hyvä edellytys synnytyksen jouhevalle etenemiselle.

– Tulevaisuudessa pyrimme rohkaisemaan synnyttäjiä olemaan mahdollisimman pitkään kotona. Se on varmasti etenkin isompien sairaaloiden asia, Marjo Lyyra pohtii.

Tuttu paikka on monesti myös synnyttäjän etu. Stressihormonit laskevat, kun ympärillä on omat seinät, ja rentoutunut keho on hyvä edellytys synnytyksen jouhevalle etenemiselle. Silti Lyyra lupaa, että kotona odotteluun ei koskaan pakoteta, jos ajatus ei tunnu synnyttäjästä hyvältä.

Ei nyt, eikä tulevaisuudessa.

Laura Sirviön synnytys oli juuri niin kiireetön kuin hän oli toivonutkin.
Laura Sirviön synnytys oli juuri niin kiireetön kuin hän oli toivonutkin.

Löytyykö onni potilashotelleista?

Synnytyksen jälkeen Lauralla on edessä elämänsä ensimmäinen yö sairaalassa.

Keskimäärin ensisynnyttäjät viettävät nykyisin osastolla kolme yötä, uudelleensynnyttäjät kaksi yötä. Mutta entäs, jos synnytyssalista pääsisikin suoraan hotellihuoneeseen? Tulevaisuudessa se voi olla mahdollista yhä useammalle synnyttäjälle.

Kyse on potilashotelleista. Ne ovat sairaaloiden yhteydessä toimia rakennuksia, joissa potilaat majoittuvat yhden perheen huoneissa. Tunnelma tosiaan on kuin oikeassa hotellissa. On taulutelevisiot, suihkut, jääkaapit, mukavat sängyt, ilmastointi – ehkä äänieristyskin.

Tarkoitus on, että perheen ensi hetket sujuvat rauhallisesti oman porukan kesken. Niinpä hotellien asukkaiksi pääsevät isätkin, mutta kätilöt käyvät huoneissa vain silloin, kun perhe painaa kutsunappia. Yllätyspiipahduksia ei tehdä, eikä huoneissa ole mahdollisuutta sairaalatasoiseen hoitoon. Siksi hotelliin majoitetaan vain hyväkuntoisia äitejä ja vauvoja.

On taulutelevisiot, suihkut, jääkaapit, mukavat sängyt, ilmastointi – ehkä äänieristyskin.

Tulevaisuudessa potilashotellien määrä saattaa kasvaa entisestään, Mika Gissler ennustaa.

– Tilastoissa näkyy kehitys, jonka mukaan synnytyksen jälkeinen aika osastolla on jo lyhentynyt.

Puhutaan hienosti hoitoketjun tehostamisesta, eikä ilmiö koske vain synnytyksiä. Aikaisemmin sydänleikkauksessa käynyt potilas saattoi maata sairaalassa kuusikin viikkoa, nykyisin vain viikon.

Kun Laura syntyi vuonna 1994, ensisynnyttäjät viettivät sairaalassa nykyisen kolmen yön sijasta keskimäärin viisi yötä. Laurakaan ei haluaisi turhaan kiirehtiä kotiin.

– Tahtoisin, että minua neuvotaan sairaalassa kädestä pitäen imetyksestä, vaipanvaihdosta ja kylvettämisestä lähtien. Haluan, että asiat lähtevät sujumaan hyvin jo sairaalassa ja ettei vaikka imetyksen kanssa tarvitse turhaan tuskailla myöhemmin.

Laurasta potilashotelli kuulostaa hyvältä idealta, kunhan siellä saa apua siinä missä sairaalan osastollakin.

Yhä useampi syntyy matkalla

Vielä yksi ennustus, eikä mikään mukava sellainen. Tulevaisuudessa yhä useampi vauva syntyy suunnittelematta muualla kuin sairaalassa, kuten kotona tai autossa.

Lapissa lähimmälle synnytyslaitokselle voi olla matkaa useita satoja kilometrejä. Kun sairaaloita lakkautetaan, matkat synnyttämään pitenevät myös muualla maassa.

– Tilastoista tiedetään, että riski matkasynnytykseen kasvaa jo silloin, kun lähimpään sairaalaan on yli 35 kilometrin tai yli 40 minuutin matka, Gissler kertoo.

Tulevaisuudessa yhä useampi vauva syntyy suunnittelematta muualla kuin sairaalassa, kuten kotona tai autossa.

Vauvan kyselyssä iso osa vastaajista toivoi, että omassa synnytyksessä olisi paikalla kätilö, puoliso – ja myös doula.

– Jos matka sairaalaan on pitkä, synnyttäjä saattaa asettua odottamaan synnytyksen alkamista jopa viikkoja aikaisemmin esimerkiksi osastolle, potilashotelliin tai sukulaisten luo. Mutta tukihenkilö ei ehkä voi lähteä mukaan samalla kertaa eikä sitten ehdi ajoissa paikalle.

Vauvan kyselyssä melkein 15 prosenttia vastaajista kertoi, ettei haluaisi synnyttää minkään kokoisessa sairaalassa vaan omassa kodissa. Tutkimusprofessori ei usko, että kotisynnytyksistä tulee meillä buumia. Toisin on vaikkapa Tanskassa ja Islannissa, joissa yksi tai kaksi vauvaa sadasta syntyy suunnitellusti kotona.

– Näissä maissa kotisynnytykset maksetaan julkisista varoista. Suomessa kotisynnytystä suunnittelevan täytyy maksaa tuhansien eurojen kulut omasta pussistaan. Se ei ole mahdollista kaikille, Gissler sanoo.

Synnyttäjät pakkautuvat kaupunkeihin

Synnytyssairaalat siis vähenevät pian, mutta niin vähenevät luultavasti vauvatkin. Meneillään on jopa ennätyksellisen surkea vauvavuosi. Pitkään Suomessa syntyi vuosittain yli 60 000 lasta, mutta viime vuonna enää 52 800. Tänä vuonna vauvojen määrä saattaa painua alle 50 000:n – ensimmäisen kerran vuoden 1868 nälkävuoden.

Kiire ei silti vähene tasatahtia maan kaikissa sairaaloissa. Synnyttäjiä riittänee jatkossakin jonoksi saakka esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Vuonna 2015 Helsingissä syntyi jopa eniten vauvoja 45 vuoteen. Selitys on luonnollinen: vauvoja syntyy eniten alueilla, joille väki muutenkin pakkautuu.

Helsingissä Laurakin lopulta synnytti.

En pystykään tulemaan, Laura viestitti kaverilleen neljän maissa iltapäivällä. Harjoitussupistukset olivat tihentyneet, eikä lämpöpussi helpottanut kivuliasta oloa. Kuudelta Laura soitti lähimpään sairaalaan, jossa hänet toivotettiin tervetulleeksi.

Tänä vuonna vauvojen määrä saattaa painua alle 50 000:n – ensimmäisen kerran vuoden 1868 nälkävuoden.

Perillä selvisi, että kohdunsuu oli yhdeksän senttiä auki, joten Laura ja puoliso Ville ohjattiin suoraan synnytyssaliin. Ilokaasua muutamat henkoset. Kymmenen minuutin ponnistusvaihe. Yhdeksän pisteen tyttö syntyi alle tunnin kuluttua sairaalan saapumisesta.

Vauhti oli niin kova, että synnytystoivelistaa ei lopulta ehditty kaivaa esiin.

– Lista unohtui täysin, Laura sanoo ja nauraa.

Kotona vauva on syönyt ja nukkunut hyvin. Kaikki sujui hienosti myös sairaalassa.

Kätilöt olivat ystävällisiä, kannustavia ja rauhallisia kuin viilipytyt, vaikka vuoronvaihto oli pian edessä. Puudutuksia tarjottiin, mutta Laura uskoi jaksavansa ponnistaa omin voimin ja kieltäytyi lääkkeistä suunnitelmiensa mukaan. Salista Laura, Ville ja vauva pääsivät kahdeksi yöksi perhehuoneeseen.

Juuri niin kuin kassiin unohtuneessa toivelistassa luki.

Juttu on julkaistu Vauva-lehdessä 11/17.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Heidi Iivonen pelkäsi synnytyksessä paniikkia ja välilihan repeytymistä. Jälkeenpäin hän ymmärsi, että oli pelännyt turhaan.

Kroppani vavahtelee vedessä hallitsemattomasti, vaikka yritän pitää sen mahdollisimman rentona. Makaan Jorvin synnytysosaston kylpyammeessa ja yritän olla vajoamatta pinnan alle. Se on yllättävän vaikeaa, kun sisälläni vyöryy valtava kipuaalto muutaman minuutin välein. Olen kadottanut ajantajuni, ja mieheni ääni kuulostaa kumisevalta ja kaukaiselta kuin hän puhuisi minulle unen läpi.

–Hengitä sisään. Ja ulos. Sisään. Ja ulos. Hyvä, ihan kohta helpottaa, mies kannustaa.

Olen käyttänyt valtavasti aikaa tähän hetkeen valmistautumiseen. Ensin ahmin tietoa kirjoista, sitten esitin loputtoman määrän kysymyksiä synnytyspelkopolin kätilölle ja lopulta buukkasin yksityisen synnytysvalmennuksen minulle ja miehelleni.

Olen myös hieronut välilihaani äitiystarvikeliikkeestä hankittua öljyä usean viikon ajan, jotta alapääni iho olisi joustavampi h-hetkellä. Ammeeseen halusin, koska tiedän veden pehmentävän kudoksiani. Yritän suojella välilihaani kaikin mahdollisin keinoin.

Etenkin sen jälkeen, kun näin televisiosta pahasti revenneen naisen haastattelun, olen vältellyt alatiesynnytystä kuin ruttoa. Nainen ei pystynyt enää pidättämään ulostettaan, ja hänen elinpiirinsä oli kutistunut vessojen lähettyville.

"Ihan kuin valtava magneetti vetäisi kohtuani raivokkaasti suppuun."

Esikoiseni syntyi suunnitellulla sektiolla, koska pelkäsin meneväni ponnistusvaiheessa paniikkiin ja saavani vaikean välilihan repeämän. Toisen raskauden aikana sain tietää, että todennäköisyys vaikeaan repeämään on häviävän pieni. Peräaukon sulkijalihaksiin asti ulottuva välilihan repeämä ilmenee vuosittain alle prosentilla synnyttäneistä. Päätin psyykata itseni tähän hommaan. Enhän koskaan voita mitään arvonnoissakaan.

Nyt joudun kuitenkin siirtymään ammeesta kuivalle maalle, koska pääni meinaa painua pinnan alle supistusten aikana. Tällaista kipua en ole kokenut koskaan ennen. Ihan kuin valtava magneetti vetäisi kohtuani raivokkaasti suppuun.

Painan ilokaasunaamaria kasvoilleni ja makaan synnytyssalin sängyllä selälläni. Kätilö kertoo, että sisätutkimuksen jälkeen hän ja synnytyksessä mukana oleva kandi pitävät kahvitauon, ja me saamme mieheni kanssa levätä hetken. Huolestun, koska mies ei pakannut lähtiessä itselleen mitään evästä. En halua odottaa synnytyssalissa yksin, kun hän lähtee hakemaan ruokaa. Hetkessä kuitenkin käy ilmi, että haukkapalat voidaan unohtaa.

Kohdunsuuni on avautunut kolmesta sentistä kahdeksaan sillä välin, kun lilluin ammeessa.

Jos haluan jotain kivunlievitystä, se on otettava nyt. Tähän mennessä olen ottanut yhden Panadolin.

Saan kiireellisen spinaalipuudutuksen, jonka jälkeen minusta tuntuu siltä, kuin vesimeloni vyöryisi sisälläni alaspäin.

Kätilö sanoo, että lapsi syntyy vielä hänen työvuoronsa aikana. Katson kelloa, se on seitsemän. Vuoro loppuu kahdeksalta.

Olin kuvitellut, että ammeesta noustuani ottaisin supistuksia vastaan tens-laite viritettynä selkääni. Hämärässä huoneessa keinahtelisimme mieheni kanssa synnytysvalmennuksessa saatujen ohjeiden mukaan, ja mies hieroisi kipeää selkääni. Olin ehtinyt innostua huoneen nurkassa kököttävästä jumppapallostakin.

Tajuan, etten tule tarvitsemaan enää mitään kivunsietokeinoja, sillä synnytän nyt.

"Kerään kaikki jäljellä olevat voimani, pusken ja pusken, tuloksetta."

Paitsi että en synnytäkään. Vaikka kuinka ponnistan, mitään ei tapahdu. Vauva ei hievahda senttiäkään. Käy ilmi, ettei poika ole tulossa maailmaan pelkästään pää edellä. Vauvan käsivarsi on 90 asteen kulmassa pään päällä, siis sellaisessa asennossa kuin hän haistelisi kainaloaan. Kätilö siirtää vauvan käden sivuun, ja urakkani jatkuu.

Keskityn vyöryttämään poikaani kohti ulkomaailmaa. Kerään kaikki jäljellä olevat voimani, pusken ja pusken, tuloksetta.

Kuulen, kun kätilö suunnittelee ääneen välilihan leikkaamista, mutta kiellän toimenpiteen. En missään nimessä halua, että välilihaani leikataan. Olen siinä uskossa, että leikkaushaava on jälkikäteen kipeämpi kuin pieni repeämä ja paraneekin repeämää hitaammin.

Kun kaulasuoneni tuntuu katkeavan, synnytän 3650 grammaa painavan ja 49 senttiä pitkän pojan. Kätilö lähtee viemään vauvaa lastenosastolle, koska tämän keuhkoissa on vettä.

Yksinäinen kandi jää kanssamme synnytyssaliin. Vaikka pojan vointi mietityttää, en voi olla ajattelematta myös alapäätäni. Kysyn kandilta, voisiko hän kurkata, miltä “siellä” näyttää. En saa oikeastaan mitään vastausta, kandi vaikuttaa hämmentyneeltä.

Pian huoneeseen tulee yövuoron aloittanut kätilö, joka kertoo vauvan olevan kunnossa mutta tarvitsevan tarkkailua. Hän ilmoittaa lääkärin saapuvan pian huoneeseen tekemään ompelutyön.

"Tuntuu siltä, kuin jalkojeni välissä olisi mango."

Saan lääkäriltä lyhyen analyysin tulevasta operaatiosta. En ymmärrä sanaakaan. Jossain vaiheessa kysyn, onko repeämä paha. Lääkäri vastaa, että ei ole. Helpotus on suunnaton. Välilihani on selvinnyt alatiesynnytyksestä, ja saan pojan luultavasti hyvin pian rinnalleni.

Lähetän ystävälle viestin, jossa kerron kaiken menneen hyvin. Lisään loppuun lauseen: “Eikä tullut paha repeämäkään, jee!”

On synnytyksen jälkeinen päivä, ja osaston kätilö käy läpi synnytyskertomustani. Tuntuu siltä, kuin jalkojeni välissä olisi mango. Turvotus varmaan laskee muutamassa päivässä, ajattelen.

Kuvitus: Jenni Väre
Kuvitus: Jenni Väre

Poika on jo luonamme, ja olemme ihanassa vauvakuplassa. Keskustelemme kätilön kanssa synnytyksen nopeasta avautumisvaiheesta ja pitkästä ponnistusvaiheesta. Viimeisenä kätilö ottaa esille kolmannen asteen repeämäni. Välilihani on revennyt synnytyksessä kokonaan, peräaukkoon saakka ja olen menettänyt sulkijalihaksestani muutaman lihassäikeen. En saa happea. Tuntuu, kuin joku löisi minua pesäpallomailalla kasvoille. En ymmärrä, mistä on kyse.

Jos synnytykseen valmistautuminen olisi kouluaine, en olisi saanut kokeesta kymppiä, vaikka pänttäsin kuukausia.

En tiennyt, että yleensä ompeleet neuloo synnytykseen osallistunut kätilö, ja lääkäri kutsutaan paikalle silloin, kun kyseessä on pahempi repeämä. Myöhemmin sain selville, että kolmannen ja neljännen asteen repeämissä on variaatioita yhtä paljon kuin hypermarketissa sosemakuja.

Omani oli erittäin lievä, minkä olisi voinut päätellä siitä, ettei minulle tehty korjausoperaatiota leikkaussalissa. Sulkijalihakseni säikeet neulottiin synnytyssalissa.

"Miten paraneminen sujuu? Joudunko leiriytymään loppuiäkseni vessaan? Ja miten käy seksin?"

Olen kuitenkin yksi niistä, jotka kuuluvat tilastossa epäonniseen alle prosentin porukkaan: alateitse synnyttänyt nainen, jolle on tullut synnytyksen aikana komplikaatio, vaikea välilihan repeämä. Pahin pelkoni on käynyt toteen.

Tuntuu siltä kuin suljetunpaikan kammoinen olisi viety sukellusveneeseen. Olen kauhuissani. Miten paraneminen sujuu? Joudunko leiriytymään loppuiäkseni vessaan? Ja miten käy seksin?

Synnytykseni ei kuitenkaan omasta mielestäni epäonnistunut – päinvastoin. Suoriuduin haasteesta niin hyvin kuin mahdollista, joten annan synnytyskokemukselle arvosanaksi täyden kympin.

Istun alkuun hiukan kallellani enkä pysty kävelemään pitkiä matkoja. Paraneminen etenee hitaasti, mutta hyvin nopeasti opin hyväksymään tapahtuneen. Päätän uskoa, että välilihani tulee palautumaan. Jos ei ennalleen, niin jollekin mallille.

On hetkiä, jolloin olen hyvin turhautunut. Alle viikko esikoiseni sektiosta olin jo shoppailemassa harsoja Ikeasta. Alatiesynnytyksen jälkeen viihdyn muutaman viikon vaakatasossa, ja raskaat ponnistelut on kielletty ensimmäisen kuukauden ajan. Paranemista hidastaa se, että osa ompeleista purkautuu ennen aikojaan. Tästäkin huolimatta alapääni toipuu parissa kuukaudessa, kuten vaikeasti revenneillä synnyttäjillä keskimäärin, eikä repeämä pilaakaan elämääni lopullisesti. Ehdin vessaan ajoissa. Ja seksikin sujuu hyvin.

"Vaikka synnytyksestä on kulunut jo vuosi, mietin välillä edelleen, miksi välilihani repesi."

Jos saisin nyt valita, synnyttäisinkö kuopukseni alateitse, vastaisin kyllä. En halunnut toista leikkausta, koska edellisen sektion arpi oli niin hyvin parantunut enkä halunnut pelätä esikoiseni astuvan tuoreesta leikkaushaavasta läpi pomppiessaan päälläni. Tiesin myös, että hyvän imetysasennon löytäminen on helpompaa ilman leikkaushaavaa, jota täytyy varoa.

Vaikka synnytyksestä on kulunut jo vuosi, mietin välillä edelleen, miksi välilihani repesi.

Olisiko repeämä ollut lievempi, jos väliliha olisi leikattu? Tutkimustiedon mukaan ei, sillä episiotomian ei ole todettu suojaavan lisärepeämiltä normaalissa alatiesynnytyksessä. Vaikean välilihan repeämän tunnettuja riskitekijöitä ovat ensisynnytys, pitkä ponnistusvaihe, imukuppisynnytys ja avosuinen tarjonta eli se, että lapsi on tulossa takaraivo häntäluuta vasten. Itseeni täsmää näistä kaksi: ponnistusvaihe kesti pitkään ja olin ensisynnyttäjä. Kyse oli lopulta sattumasta. Mutta tällaisia synnytykset ovat, sattumien ketjuja, joissa hyvin harvaan asiaan voi vaikuttaa.

Vaikka pahin pelkoni kävi lähes toteen, selvisin siitä. Koen kokemuksen läpikäymisen auttaneen minua uskomaan, että jatkossakin voin selvitä ylitsepääsemättömiksi kuvittelemistani tilanteista. Kuten kahden leikki-ikäisen samanaikaisesta oksennustaudista – tai lastemme teinivuosista.

Lähteet: Suomen Lantiopohjan fysioterapeutit ry: Synnytyksestä toipuminen peräaukon sulkijalihasvaurion jälkeen, Petri Aitiola ja Jukka Uotila: Peräaukon sulkija-lihaksen repeämä synnytyksessä, Duodecim 10/2005

Julkaistu Vauva-lehdessä 11/17

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.