Synnytyskokemusten jakaminen reaaliajassa someryhmissä on yhä yleisempää.

Ballonki just laitettu.

Nuori nainen kertoo nettipalstalla sijainnikseen Jorvin ja ilmoittaa, että kotiin lähdetään vauvan kanssa.

Seuraavien tuntien kuluessa toiset äidit kertovat kokemuksiaan synnytyksen käynnistämisestä ja tsemppaavat. Synnyttäjä raportoi vesienmenon ja kohdunsuun avautumisen. Sitten hiljenee hetkeksi. Joku malttamaton kyselee, joko voi onnitella.

Lopulta: 7:50 syntyi tyttö. 3 685 g ja 50 cm. Lapsi on vajaan kahden tunnin ikäinen, kun äiti päivittää tiedon ketjuun. Perässä seuraa ensikuva vastasyntyneestä, suloinen käärö punaisessa myssyssä (319 tykkäystä).

Keskustelu käydään ryhmässä, jonka jäseninä on odottajia ja tuoreita äitejä. Jäseniä on yli 3 000. Ihan pienen piirin keskusteluja nämä eivät ole.

Eikä ryhmä ole ainoa: odottajien porukoita löytyy sosiaalisesta mediasta esimerkiksi lasketun ajan, syntymävuoden, äidin iän ja asuinpaikan mukaan rajattuina.

Synnytykset ovat osa keskusteluja. Ryhmä pohtii synnytyssalista päivittävän synnyttäjän kanssa, miltä ja missä ponnistustarve oikeastaan tuntuu, miten supistukset etenevät, kipu etenee, puudutteet auttavat.

Melkein joka yö odottajat käyvät keskustelua, jossa odottajat kellottavat supistuksiaan. Puolisot nukkuvat, mutta vertaistuki on lähellä:

Supistaa!

Kipuilu jatkuu, joko ois lähtö lähellä?

Mäkin haluun, miks muut vaan synnyttää?

En yhtään tiedä missä vaiheessa ois fiksuu lähteä synnärille.

Arvioi vaikka asteikolla 1–10 miltä tuntuu, niin tiedetään vähän.

Äidit jännittävät ja toivottavat voimia, kohta on sielläkin vauva sylissä. Synnyttäjien kommenteissa näkyy tilanteen repaleisuus, tapahtumien vyöryntä ja tarve kertoa.

Juuri minä koen tämän, juuri nyt. Ja me selvisimme!

 

Ennen se oli kirja. Nyt älypuhelimet tekevät mahdolliseksi sen, että äidit selaavat synnytyssalissa nettiä ja päivittävät somea.

Tohtorikoulutettava Suvi-Sadetta Kaarakainen on tutkija, joka tekee Turun yliopistossa kulttuurihistorian väitöskirjaa siitä, miten äidit käyttävät tekniikkaa. Hän on seurannut äitipuhetta internetissä 1990-luvulta alkaen sekä äidin että tutkijan roolissa ja pistänyt merkille ilmiön.

– Synnytyskokemusten jakaminen sosiaalisessa mediassa reaaliajassa on yleistynyt, se on nyt ehkä uusin trendi.

– Kyse on ihmisistä, joille oman elämän jakaminen on muutenkin luontevaa.

Tietysti vain osa sosiaalisessa mediassa aktiivisista äideistä kertoo synnytyksestä reaaliajassa. Vähän isompi osa kirjoittaa synnytyksestä profiiliinsa tai blogiinsa jälkikäteen. Hakukone löytää helposti tuhansia kirjoittajan tiedoilla ja kuvalla varustettuja synnytyskertomuksia peräruiskeineen ja repeämineen.

Lisäksi äitiyhteisöissä on hiljainen joukko, joka tyytyy seuraamaan.

Äitien synnytyspuheessa ei sinänsä ole mitään uutta, tutkija huomauttaa. Äitien keskinäistä viestittelyä on ollut aiemminkin, mutta tekniikka on tehnyt puheesta julkisempaa. 1990-luvulla viestiteltiin sähköpostilistalla, ja yhteisö oli pieni.
 

Tältä somesynnytys tuntuu: rauhoittavalta, turvalliselta, kuin rinnalla olisi monta ystävää tsemppaamassa.

Kun jutun alussa Jorvissa synnyttänyt Daniela Kuittinen, 24, sai toukokuussa esikoisensa, synnytyssalissa oli tukihenkilönä aviomies. Läheisilleen he kertoivat synnytyksen etenemisestä henkilökohtaisilla viesteillä, muille Facebook-profiiliin, ja isommalle yleisölle kahteen äitiryhmään, joiden jäseniä Daniela ei internetin ulkopuolella tunne.

– Synnytys jännitti, mutta olin ehtinyt kypsyä ajatukseen, sillä odotus oli venynyt 15 päivää yli lasketun ajan. Synnytystä alettiin käynnistää ballongilla ja vesien puhkaisulla, Daniela kertoo sähköpostiviestillä.

Synnytyksessä oli paljon aikaa odotella. Kohdunsuu avautui hitaasti, ja vauvan laskeutuminen ponnistusvaiheeseen kesti.

– Siinä vaiheessa muiden mammojen kanssa viestittely rauhoitti ja konkretisoi minulle sitä, että pian olen oikeasti äiti. Tsempit ja nopeat vastaukset mieltä vaivanneisiin kysymyksiin olivat kullanarvoisia.

Synnytyssalissakin äidit kysyvät toisiltaan ja ryhmiltään, eivät vain kätilöltä.

Daniela kertoo ryhmästä olevan paljon tukea nytkin, pienen vauvan äitinä. Vaikka ihmiset ovat toisilleen vieraita, sama elämäntilanne yhdistää. Ja koska kaikilla synnytys on edessä tai juuri takana, ei aihetta tarvitse kaunistella.

– Avoimet synnytyskertomukset ovat hyvä juttu, jos yleisö on oikea. Ryhmässä on pääasiassa pysytty asialinjalla. Ristiriidoilta ei toki voida välttyä, kun ryhmä on täynnä hormonihuuruisia naisia, Daniela kertoo ja liittää perään hymiön.

Tutkija Suvi-Sadetta Kaarakainen on huomannut synnytysten olevan sosiaalisessa mediassa kohta, jossa yhteisesti tunnistetaan, että nyt ollaan herkkien asioiden äärellä. Somesynnytyksissä ei ole tabuja, mutta yksi on selvää: toisia ei mollata.

– Synnytyspuhe on vain osa kaikkea äitipuhetta, mutta näkisin, että aika tärkeä osa. Äidit suhtautuvat synnytyskokemuksiin paljon empaattisemmin ja sallivammin kuin moneen muuhun aiheeseen.

Totta: vaikka esimerkiksi puudutteista noin periaatteessa ollaan äitien yhteisössä monta mieltä, ei kukaan tule inttämään toisen synnytykseen, että miksi tuota otit, etkö muka jaksanut ilman.
 

Synnyttäjä ponnistaa kyykkyistunnassa, kamera kohdistettuna tapahtumien keskipisteeseen. Youtubessa on loputtomasti videoita kotisynnytyksistä, sairaalasynnytyksistä, vesisynnytyksistä. Näitä ei Facebookissa nähdä.

Nyt syntyy pää, ei tule helpolla, huhhuh. Vastasyntynyt nostetaan äitinsä syliin, ja äiti tulvii tunnetta, joka näyttää sekoitukselta itkua ja naurua, onnea ja helpotusta.

Suosituimmilla synnytysvideoilla on kymmeniä miljoonia katselukertoja. Englanninkielisissä kommenteissa kehutaan äitien rohkeutta ja tapahtuman kauneutta.

Suomalaisia synnytysvideoita on vaikeampi löytää. Myös kuvat ovat hillittyjä: vauvamaha sairaalapaidassa, monitoreja, letkuja. Ja herkkää: vastasyntynyt äidin rintaa vasten, ensimmäinen imetys, ruttuiset varpaat. Kuvista melkein haistaa vastasyntyneen tuoksun.

Aika moni kuvista on epäilemättä isien ottamia. Muuten puolisot ovat synnytyskeskusteluista sivussa. Mahtaakohan se liittyä tunteeseen siitä, kenellä on oikeus sanoa?

Synnytys on vahvasti juuri äidin ruumiillinen kokemus, jonka kertominen toisen suulla voi tuntua juoruilulta. Äidit saavat kertoa eritteistä ja kivusta ja melkein karnevalisoida kokemusta (Rööri suht hyvin jo auki!), mutta isien puheen sävy on siihen verrattuna kunnioittava, melkein harras.

Tutkijan mukaan miehelle varattu rooli synnytyspuheessa on äitejä kapeampi.

– Miesten osallistuminen keskusteluun rajoittuu siihen, että he ylistävät synnyttänyttä äitiä ja tuovat esiin sen, että omasta kumppanista ajatellaan eri tavalla synnytyskokemuksen jälkeen.

Vertaistuki on naisten synnytyskertomuksissa tietysti keskeistä. Samalla niissä on jopa jotain rohkean rehvastelevaa. Ovatko tämä äitien armeijatarinoita?

– On sitä kauhisteluakin. Mutta enemmän synnytyskokemuksen jakaminen ja käsittely on prosessi tai siirtymäriitti, joka ikään kuin kuuluu äidiksi kasvamiseen. Näkisin sillä syvempiäkin merkityksiä kuin armeijatarinoilla, tutkija sanoo.
 

Neuvolan ja synnytyssairaaloiden ammattilaisten mielestä somesynnytykset eivät ole vain hyvä asia, Suvi-Sadetta Kaarakainen kertoo.

– Ammattilaiset eivät toivo äitien omaa nettidiagnostiikkaa. Lisäksi he korostavat, että erityisesti huonot kokemukset olisi parasta purkaa ammattilaiselle, joka osaa selvittää tilanteen kulkua.

– Äideille taas juuri omien kokemusten jakaminen ja omaehtoisuus on tärkeää.

Ja sitten on ammattilaisia, kuten terveystieteen maisteri ja hoitotyön opettajana työskennellyt Kaisa Hiltunen, 32. Hän päivitti esikoisensa syntymästä Twitterissä ja Instagramissa hashtagilla #paavosyntyy.

Totaaliyksinhuoltajan synnytyksessä tukihenkilönä oli sisko. Twitteristä Kaisa sai tukiviestejä tutuilta ja tuntemattomilta.

– Kivut lamaannuttivat välillä niin, etten paljonkaan itse twiittaillut, mutta siskoni luki twiittejä minulle. Kaikki viestit olivat positiivisia ja kannustavia, osa hieman huvittaviakin – miten malttamattomina muut odottivat! Tuntui todelta hyvältä jakaa näin merkittävä tapahtuma monien läheisten, tuttujen ja jopa tuntemattomien kanssa.

– Synnytyksen jälkeen onnitteluja tuli Facebookiin varmaan satoja.

Kaisan syy somesynnytykseen oli osin ammatillinen. Hän uskoo, että realistinen tieto muiden synnyttäjien kokemuksista on odottajille hyödyksi, luetaanhan synnytyskertomuksia joka tapauksessa. Hän kertoo muutenkin olevansa sosiaalisessa mediassa avoin.

– Varmaan olisin suostunut siihenkin, että synnytys olisi kuvattu kokonaan opetusmielessä, vaikka ei ehkä intiimimpiä alueita.

– En kokenut, että siinä oli mitään salattavaa.

Vauva 9/2015

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kaikille odottajille raskausoireita ei tule lainkaan, kertoo terveydenhoitaja Mia Astikainen.

Pahoinvointi on oireista yleisin

Kaikilla odottajilla ei ole raskausoireita. Ne voivat olla myös niin lieviä, että jäävät käytännössä huomaamatta. Suurin osa naisista oireilee kuitenkin jollakin tavalla. On erittäin harvinaista, että raskaus etenee synnytykseen asti ilman minkäänlaisia muutoksen tuntemuksia omassa kehossa.

Aamupahoinvointi on ehkä klassisin merkki vauvan odotuksesta. Joillakuilla se ilmenee pelkästään aamuisin heti herättyä ja väistyy päivän mittaan. Pahoinvointi voi kuitenkin olla myös jatkuvaa tai esiintyä yksilöllisesti mihin vuorokauden aikaan tahansa. Pahoinvointi johtuu istukkahormonista, ja verensokerin lasku tekee olon vain huonommaksi.

Toisella kolmanneksella helpottaa – useimmiten

Keskenmenon yhteydessä istukkahormonin määrä veressä laskee. Tämä helpottaa pahoinvointia. Myös tuulimunaraskauden yhteydessä huono olo jää joillakin naisilla hyvin lieväksi. Pelkkä pahoinvoinnin loppuminen tai se, ettei sitä ole, ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita huonoja uutisia.

Pahoinvointi yleensä helpottaa ja loppuu kokonaan raskauden edetessä toiselle kolmannekselle. Huonovointisuus voi siis loppua kuin seinään ilman, että mikään on vialla.

Raskaudet voivat olla erilaisia

Alkuraskauteen kuuluu yleisesti väsymys, jonka arvellaan johtuvan keltarauhashormonitason noususta. Väsymys yleensä helpottaa samaan aikaan kun pahoinvointikin, mutta tulee usein takaisin loppuraskaudessa. Odottaja voi kuitenkin olla hyvin virkeä, eikä unentarve välttämättä lisäänny. Jokainen on yksilö ja raskauden oireet kullakin erilaiset.

Rinnat ja nännit ovat monilla naisilla arat juuri ennen kuukautisia. Näin käy usein myös alkuraskaudessa. Raskautta toivova nainen voi tuntea pettymystä ajatellessaan, että sieltä ne kuukautiset taas tulevat. Kun arkuus ei helpotakaan, varsinkin uudelleensynnyttäjä voi tunnistaa sen raskauden ensioireeksi.

Myös saman naisen raskauksien välillä voi olla suuriakin eroja. Siksi omien oireiden ja tuntemusten vertaaminen toisiin tai edes aiempiin omiin kokemuksiin voi aiheuttaa turhaa huolta. Jos sinulla on huoli raskauden etenemisestä tai vauvan voinnista, ole yhteydessä neuvolaan.

Kysy Mialta!

Mia Astikainen on terveydenhoitaja, joka on työskennellyt äitiys-, lasten- ja perhe-suunnitteluneuvoloissa. Lähetä kysymyksesi Mialle osoitteeseen vauva@sanoma.com otsikolla ”Mia vastaa”.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Luonnonmukaisuuden tavoittelu kääntyy turvattomuudeksi, jos vanhemmat kieltäytyvät tarpeellisista toimenpiteistä. Uusi ilmiö on toive siitä, että sikiön sykettä ei seurattaisi.

Suomessa on vammautunut vastasyntyneitä siitä syystä, että äiti on synnytyksessä kieltänyt sikiön sydänkäyrän rekisteröimisen. Asiasta kertoivat keskiviikkona Aamulehti ja Kaleva.

Tapauksista on tehty muutamia valituksia potilasturvallisuutta valvoviin Valviraan tai aluehallintovirastoihin. Kanteluiden tekijöinä ovat olleet vammautuneiden vauvojen vanhemmat, jotka ovat havahtuneet seuraamuksiin. 

– Sikiön sykkeen seurannasta kieltäytyminen liittyy joidenkin synnyttäjien vahvaan ideologiaan, jonka mukaan synnytykseen halutaan mahdollisimman vähän ulkopuolista puuttumista, kertoo Tampereen yliopistollisessa sairaalassa naistentautien ja synnytysten osastonylilääkärinä toimiva Jukka Uotila.

Sydänäänten seuranta ei ole millään tavalla haitallista tai vaaraksi syntyvälle vauvalle tai äidille, Uotila korostaa. Toimenpiteellä turvataan se, että sikiön uhkaava hapenpuute huomataan riittävän ajoissa.

”Sykkeen seuraamiseen ei liity minkäänlaista riskiä.”

– Sykkeen seuraamiseen ei liity minkäänlaista riskiä. Suosituksen mukaan sykekäyriä tulisi ottaa jokaisessa synnytyksessä ainakin synnytyksen aluksi, muutaman kerran synnytyksen aikana ja ponnistusvaiheessa.

Sikiön uhkaava hapenpuute on yleinen syy siihen, miksi synnytystä joudutaan vauhdittamaan tai turvaudutaan esimerkiksi imukupin käyttämiseen ponnistusvaiheessa.

Hapenpuute vaurioittaa vauvan aivoja ja muuta elimistöä.

Hapenpuute vaurioittaa vauvan aivoja ja muuta elimistöä ja voi pahimmillaan johtaa eriasteiseen vammautumiseen tai menehtymiseen. Vauva voi syntyä huonokuntoisena, reagoimattomana ja velttona eikä ryhdy hengittämään itse. Vastasyntynyt tarvitsee silloin tehohoitoa.

Uotila on myös Suomen Gynekologiyhdistyksen hallituksen jäsen. Yhdistys valmistelee asiasta kannanottoa yhdessä Suomen Perinatologisen seuran kanssa. Kannanotossa annetaan hoitohenkilökunnalle toimintaohjeita siltä varalta, että äiti kieltää sykkeen seurannan.

Turvallisuuden voi sovittaa luomusynnytykseen

Jukka Uotilan mukaan valtaosa luonnonmukaista synnytystä toimivista äideistä onneksi hyväksyy välttämättömät toimenpiteet.

– Äärimmäiset vastakkainasettelut ovat kuitenkin vaikeita tilanteita. Taustalla saattaa olla epäluottamusta lääketiedettä kohtaan.

”Emme koe, että toimisimme liukuhihnalla.” 

Luonnonmukaisuuteen pyrkivät äidit saattavat ajatella, että sairaalassa synnytys yritetään pakottaa tiettyyn muottiin. Uotilan mukaan näin ei ole.

– Varsin paljon meillä on valmiutta yksilölliseen hoitoon, emme koe että toimisimme liukuhihnalla. Mutta turvallisuusnäkökulmat ovat tärkeitä, ja ne täytyy sovittaa mukaan.

Äärimmäiseen luomuiluun pyrkiminen synnytyksessä ei ole ainoa trendi, jossa toive luonnonmukaisuudesta voi kääntyä turvallisuusriskiksi. Pohjanmaalla ja Helsingin, Tampereen ja Turun seuduilla on lisääntynyt rokotekriittisyys, jonka takia monissa kunnissa rokotuskattavuus ei enää ole laumasuojan kannalta riittävä.

Suomessa on myös vanhempia, jotka kieltäytyvät antibioottikuureista ja käyttävät hopeavettä, jota juottavat sekä itselleen että lapsilleen. Heillä on uskomus hopeaveden puhdistavasta vaikutuksesta, kertoo Yle. Tutkijoiden mukaan hopeavesi on myrkyllistä ja voi juotuna aiheuttaa sisäelinvaurioita. 

Vierailija

Osa synnyttäjistä kieltäytyy sikiön sydänäänten seurannasta – vauvoille on tullut vakavia seuraamuksia

"Epäluottamusta lääketiedettä kohtaan"? Suomessa on maailman turvallisinta olla raskaana ja synnyttää. Meillä kuolee vähiten äitejä synnytykseen. Ja ilmeisesti koska näin on, niin osa vanhemmista on alkanut kuvitella, että kaikki tämä turva ja turvallisuus tulee luonnostaan eivätkä he ymmärrä, mihin hyvä tilanne perustuu. Nyt sitten halutaan synnyttää samalla tavalla kuin kehitysmaissa (tai Suomessa 100 vuotta sitten): kotona, ilman lääkäriä, ilman koneita, ilman lääkitystä jne. Ihmisten...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.