Sauli Niinistö ja Jenni Haukio kesäkuussa 2017. Kuva: Miska Puumala
Sauli Niinistö ja Jenni Haukio kesäkuussa 2017. Kuva: Miska Puumala

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio julkaisivat ilouutisen.

”Jos kaikki sujuu odotetusti, perheemme kasvaa helmikuussa 2018. Lasta on useiden vuosien ajan odotettu ja toivottu”, lukee Tasavallan presidentin kanslian maantaina julkaisemassa tiedotteessa.

Niinistö, 69, ja Haukio, 40, paljastavat, että vuosiin on lukeutunut monia vastoinkäymisiä.

”Siksi onnen ohella on raskauden alkuun sisältynyt herkkyyksiä, mutta nyt voimme asiasta kertoa”, Niinistö ja Haukio tiedottavat. 

Tiedotteen mukaan tuleva perheenlisäys ei tule vaikuttamaan presidentin työn hoitoon. Niinistö on ehdokkaana presidentinvaaleissa, jotka ratkeavat helmikuussa.

Sauli Niinistö ja Jenni Haukio avioituivat 3. tammikuuta vuonna 2009. Tuleva lapsi on Haukiolle ensimmäinen. Niinistöllä on aiemmasta liitostaan kaksi lasta, vuonna 1975 syntynyt Nuutti ja vuonna 1980 syntynyt Matias.

Lue myös: Presidenttipari kertoo lapsettomuudesta: ”Vuosiin on lukeutunut monia vastoinkäymisiä”

Vierailija

Sauli Niinistö ja Jenni Haukio saavat vauvan! Laskettu aika on helmikuussa 2018

Vierailija kirjoitti: Edesvastuutonta! Jenni on aivan liian vanha synnyttämään, lapsen riski syntyä sairaana on suuri. Lisäksi Saulinkin sperman laatukin on varmasti jo heikohkoa. Siis nelikymppinen liian vanha synnyttämään? Suomessa on kuule aika monta nelikymppisenä äidiksi tullutta... Mitä tulee sperman laatuun, näyttipä tuo kuitenkin sen verran kyvykästä tavaraa tuottavan, että sai sillä lapsen aikaiseksi. Ei varmaan tarvitse pelätä, että noin skarppi mies dementoituisikaan kovin pian...
Lue kommentti

Listalla olevat nimet eivät ole vakiintuneet kummankaan sukupuolen käyttöön.

Nykyisen nimilain mukaan tytölle ei saa antaa nimeä, joka on vakiintunut pojalle tai toisinpäin. Kummallekin sukupuolelle voidaan hyväksyä nimi, jota jo nyt annetaan yleisesti molemmille.

Listasimme kaikille lapsille sopivat nimet. 

A

Aala

Aale

Aali 

Aalo 

Adi 

Airut 

Aleksa 

Alla 

Alvi 

Ami 

Andrea

Anis 

Ara 

Ariel 

Asla 

Aurinko 

C

Camille 

D

Dana 

Dara 

Devi 

E

Eedi 

Eelia 

Eeri 

Eeti

Eka 

Ellis

Elmi 

Emeli

Emili 

Emme 

Ensi 

Eppu

Eri 

Ervi 

Esra 

Essa 

H

Hami

Hani

Hannan

Heile

Heine

Helgi

Helle

Hille

Hippu

Hua

I

Ila

Ille

Ilo

Indigo

J

Jessi

Jo

Juno

K

Kaamos

Kaari

Kaiho

Kara

Karli

Karo

Kataja

Kevät

Kide

Kullero

Kuu

L

Lahja

Laine

Lei

Lemmi

Liekki

Love

Lumo

Ly

M

Maininki

Mana

Manna

Mara

Margo

Marin

Marjus

Mietti

Mille

Min

Misa

Miska

Mitja

Momo

Muisto

Musse

Muuse

Myrsky

N

Nevin

Niika

Niila

Niki

Nikita

Nikola

Nilla

Nima

Noa

Noe

Noel

Nuka

Nyyrikki

O

Oka

Oma

Opri

Orla

Otava

P

Paju

Peeta

Pette

Pii

Pääsky

R

Rae

Rani

Reine

Reita

Rene

Runo

Ruska

Ruu

S

Saarni

Sai

Salama

San

Sana

Sani

Sasa

Sasha

Sassa

Sela

Seri

Silo

Simri

Sire

Sirius

Soini

Soma

Sävel

T

Talvi

Tammi

Terje

Tiera

Tiuhti

Toive

Tuisku

Tuli

U

Utu

V

Valo

Vanja

Varma

Veini

Vendi

Venni

Viima

Vilka

Viuhti

Lähde: Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Jere ja Nanna Karalahti menivät naimisiin 2015. Kuva: Tuomas Selänne
Jere ja Nanna Karalahti menivät naimisiin 2015. Kuva: Tuomas Selänne

Lapsi on Jere ja Nanna Karalahdelle toinen yhteinen. 

Jere Karalahti, 43, hehkuu Instagramissa isyyden onnea. Jo uransa lopettanut jääkiekkoilija kertoi vaimonsa Nanna Karalahden, 30, synnyttäneen tytön 8. heinäkuuta.

– Kiitos Nanna, että olet meidän leijonaemo, pidät meistä kaikista huolta, annat meille kaikkesi ja kaiken rakkauden joka päivä, Karalahti kirjoittaa.

Pariskunnalla on entuudestaan kaksivuotias poika Jax.

Jerelle lapsi on neljäs. Hänellä on aiemmasta avioliitostaan 18-vuotias tytär Ronja.

Lisäksi Jerellä on alle kouluikäinen tytär, joka asuu äitinsä kanssa Valko-Venäjällä.

Jere ja Nanna menivät naimisiin elokuussa 2015. Perhe asuu Keravalla.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.