Kuva: Panu Pälviä
Kuva: Panu Pälviä

Överiksi meni, mutta kannatti, Sanna Stellan kirjoittaa valmistautumisesta synnytykseen.

Makaan sidottuna sairaalan vuoteeseen. Kirkas valo häikäisee, mutta näen miten veri roiskuu kaakelille. Lääkärien joukko häärii ympärilläni. Huudan tuskasta, kehoni pingottuu kaarelle. Kipu on niin valtava, että luulen kuolevani. Lääkärit pumppaavat minuun lääkkeitä. Menetän tajuntani.

Tällaiseksi kuvittelin synnytyksen. Kunnes menin tapaamaan ystäväni parin päivän ikäistä vauvaa. Olin pöyristynyt: ystäväni hehkui elinvoimaisena, eikä traumaattisesta synnytyksestä näkynyt merkkiäkään – koska sellaista ei ollut.

Ystäväni oli synnyttänyt ilman kivunlievitystä, ja se oli ollut ihanaa. ”Kroppa tietää miten toimia”, hän sanoi lempeän hymyn takaa.

Mitäh? Eihän ystäväni ole istukkateetä hörppivä hippi, vaan tavallinen ihminen. Eikä tämä ole se synnytystarina, mitä kerrotaan! Mitä se sekoilee?

Olin milloin aava merenselkä,
milloin aukeava ovi.

Muutama vuosi myöhemmin aloin odottaa esikoistani. Muistin ystäväni hyvinvoivan hehkun ja halusin saman. Luin kaiken synnytyksistä. Valmistauduin koitokseen kuin urheilusuoritukseen. Teippasin seinille voimalauseita, kuuntelin synnytysmeditaatioita, tein mielikuvaharjoitteita. Olin milloin aava merenselkä, milloin aukeava ovi.

Överiksi meni, mutta kolme helppoa synnytystä myöhemmin voin sanoa, että kannatti. Kun lyllersin synnytyssairaalan ovista sisään, olin varma, että kehoni tietäisi mitä tehdä.

Synnytyksessä ei koskaan voi tietää mitä tapahtuu. Kävelin kohti koitosta ja toivoin, että kaikki menisi hyvin. Ja meni. Ystäväni tavoin kuvailisin synnytyksiä ihaniksi.

En kerro tätä siksi, että keräisin kehuja. Kerron tämän siksi, että kauhutarina on aina parempi tarina. Siksi kuulemme niitä useammin. Mutta toisenlaiselle tarinalle on tilaa. Olen kiitollinen ystävälle, joka jakoi hyvän kokemuksensa ja näin avasi silmäni. Nyt haluan välittää viestiä eteenpäin. Siskot, meissä on alkuvoimaa!

En kärvistellyt ihan vain siksi, että tienaisin mitalin urheudestani. Enkä ole kipua tuntematon kovanaama. Purskahdan itkuun kun lyön varpaan tuolin jalkaan. Silti luomusynnytyksestä tuli järjettömän voimakas fiilis. Jos luonnon omaa endorfiinia saisi tuopissa terassilla, en muuta tilaisikaan.

Vauva 8/16

Sanna Stellan on kolmen lapsen äiti, joka nojaa kasvatusperiaatteissaan vankasti kaaosteoriaan, mutta ei tingi nukkumaanmenoajoista tai ripsiväristään.