Kuva: 123rf
Kuva: 123rf

Tätä et vielä tunne: sikiö ottaa kohdussasi jopa askelia.

13+0–13+6

Vauvasi on nyt koko pituudeltaan 8–11 senttiä pitkä ja painaa nelisenkymmentä grammaa. Sukupuolihormonien vaikutus näkyy tällä viikolla: poikavauvan eturauhanen kehittyy ja tyttövauvalla munasarjat siirtyvät lantion tienoille.

Sikiö heiluttelee käsiään, potkiskelee ja ottaa kohdussasi jopa askelia. Sydänääniä kuunnellaan jokaisella neuvolakäynnillä. Sikiön syke kuulostaa laukkaavalta hevoselta.

Näillä viikoilla sykkeen saattaa saada kuuluviin myös kotidopplerilla, mutta ei aina. Esimerkiksi istukan sijainti ja vauvan asento vaikuittavat siihen, saako kotilaitteella sykettä kuuluviin. Osalle odottajista laite antaa mielenrauhaa, osa taas stressaantuu siitä lisää. Jos harkitset kotidopplerin hankkimista, lue vinkkejä tästä.

Jos osallistut varhaisraskauden ultraäänitutkimukseen, sen pitäisi olla viimeistään tällä viikolla. Lisää seulonnoista THL:n sivuilla.

Minkä ikäisenä olet tulossa äidiksi? Yhä useampi saa esikoisensa yli 35-vuotiaana, kerrotaan tässä jutussa. Äidin ikä lisää joitakin terveysriskejä, mutta vanhempana äidiksi tulemisesta voi olla myös hyötyä. Lopulta on aina näin: vanhempana onnistuminen ei ole kiinni iästä, vaan rakkaudesta.

Lue myös: Äidiksi yli 30-vuotiaana? Uusi tutkimus kertoo, että se voi olla lapselle iso etu

3. viikko,     4. viikko,     5. viikko,    6. viikko,     7. viikko,    
8. viikko,     9. viikko,     10. viikko11. viikko,   12. viikko
13. viikko,   14. viikko,   15. viikko16. viikko,   17. viikko,  
18. viikko,   19. viikko,   20. viikko21. viikko,   22. viikko
23. viikko,   24. viikko,   25. viikko26. viikko,   27. viikko,  
28. viikko,   29. viikko,   30. viikko31. viikko,   32. viikko
33. viikko,   34. viikko,   35. viikko36. viikko,   37. viikko,  
38. viikko,   39. viikko,   40. viikko

Tilaa Odottajan uutiskirje – saat tietoa, vertaistukea ja näytelehden!

Kun tilaat Odottajan uutiskirjeen, saat meiltä sähköpostia kerran viikossa. Kirje antaa tietoa, vinkkejä ja vertaistukea odotusaikaan. Uutiskirjeen tilaajana saat myös Vauvan maksuttoman näytelehden. Tule mukaan, tilaa kirje tästä!

Haluatko keskustella ja vaihtaa kokemuksia muiden odottajien kanssa? Tule Raskaus ja synnytys -keskustelualueelle.

Munasolu on hedelmöitettävissä noin vuorokauden ajan ovulaatiosta.

Raskauden kesto lasketaan alkaen viimeisten kuukautisten alkamispäivästä. Siksi hedelmöitysviikkoa sanotaan joskus 3. raskausviikoksi.

Munasolu on hedelmöitettävissä noin vuorokauden ajan ovulaatiosta. Ovulaatiolaskuri auttaa arvioimaan, milloin on paras hetki yrittää.

Joskus nainen tulee raskaaksi pian, kun ehkäisy jätetään pois. Aina näin ei ole. Hedelmällisyyttä haittaavat monet tekijät, joista osaan voi itsekin vaikuttaa. Lue lisää hedelmällisyydestä.

Hedelmöityksessä siittiö pääsee munasolun sisään, sen häntä irtoaa ja sukusolujen kromosomit yhdistyvät. Lapsen sukupuolen määrää siittiösolu. Jos se sisältää X-kromosomin, lapsesta tulee tyttö, jos Y-kromosomin, lapsesta tulee poika.

Katso myös: Tuleeko tyttö vai poika? Näin 15 vanhaa uskomusta ennustavat

Hedelmöittynyt munasolu jakautuu soluiksi 12–15 tunnin välein, ja pian solurypäs muistuttaa suomuurainta. Se matkaa muutaman päivän ajan kohti kohtua ja kiinnittyy kohdun limakalvoon noin kuudentena tai seitsemäntenä päivänä hedelmöityksestä.

3. viikko,     4. viikko,     5. viikko,    6. viikko,     7. viikko,    
8. viikko,     9. viikko,     10. viikko11. viikko,   12. viikko
13. viikko,   14. viikko,   15. viikko16. viikko,   17. viikko,  
18. viikko,   19. viikko,   20. viikko21. viikko,   22. viikko
23. viikko,   24. viikko,   25. viikko26. viikko,   27. viikko,  
28. viikko,   29. viikko,   30. viikko31. viikko,   32. viikko
33. viikko,   34. viikko,   35. viikko36. viikko,   37. viikko,  
38. viikko,   39. viikko,   40. viikko

Tilaa Odottajan uutiskirje – saat tietoa, vertaistukea ja näytelehden!

Kun tilaat Odottajan uutiskirjeen, saat meiltä sähköpostia aina perjantaisin. Kirje antaa tietoa, vinkkejä ja vertaistukea odotusaikaan. Uutiskirjeen tilaajana saat myös Vauvan maksuttoman näytelehden. Tule mukaan, tilaa kirje tästä!

Kuva: 123rf

Puuh, viimeiset piinapäivät. Pian raskaustesti voi jo näyttää plussaa.

3+0–3+6

Epävarmuuden ajat juuri ennen kuin kuukautisten pitäisi alkaa – ei niitä turhaan kutsuta piinapäiviksi. Raskauden ensioireita voivat olla esimerkiksi rintojen arkuus, väsymys, mielialan vaihtelut, ruumiinlämmön kohoaminen, pahoinvointi, maku- ja hajuaistin herkistyminen, tihentynyt virtsaamistarve ja painonnousu. Kaikilla odottajilla ei ole alkuun mitään muita oireita kuin kuukautisten jääminen pois. Lue lisää raskausoireista

Neljännen raskausviikon (3+0–3+6) lopussa voit jo saat asiasta selvyyden: voit tehdä raskaustestin päivänä, jolloin kuukautistesi tulisi alkaa. Uusimmat testit lupaavat testituloksen jo muutamaa päivää ennen, mutta tuolloin tulos ei ole yhtä luotettava. Jos kuukautisesi ovat epäsäännölliset, odota muutama päivä yli todennäköisen alkamisajan.

Raskauslaskuri auttaa arvioimaan todennäköisen lasketun ajan ja kertoo, mikä päivä nyt on menossa.

Kotona tehtävät raskaustestit perustuvat istukkahormonin määrittämiseen virtsasta. Suurimmalla osalla naisista istukkahormoni on noussut mitattavalle tasolle 11 päivää hedelmöityksen jälkeen. Lue lisää: Voiko raskaustestin positiivinen tulos olla virhe?

Neljännellä raskausviikolla hedelmöittynyt munasolu on noin millimetrin mittainen ja kiinnittynyt kohdun limakalvoon. Istukka alkaa nyt muodostua.

3. viikko,     4. viikko,     5. viikko,    6. viikko,     7. viikko,    
8. viikko,     9. viikko,     10. viikko11. viikko,   12. viikko
13. viikko,   14. viikko,   15. viikko16. viikko,   17. viikko,  
18. viikko,   19. viikko,   20. viikko21. viikko,   22. viikko
23. viikko,   24. viikko,   25. viikko26. viikko,   27. viikko,  
28. viikko,   29. viikko,   30. viikko31. viikko,   32. viikko
33. viikko,   34. viikko,   35. viikko36. viikko,   37. viikko,  
38. viikko,   39. viikko,   40. viikko

Tilaa Odottajan uutiskirje – saat tietoa, vertaistukea ja näytelehden!

Kun tilaat Odottajan uutiskirjeen, saat meiltä sähköpostia kerran viikossa. Kirje antaa tietoa, vinkkejä ja vertaistukea odotusaikaan. Uutiskirjeen tilaajana saat myös Vauvan maksuttoman näytelehden. Tule mukaan, tilaa kirje tästä!

Haluatko keskustella ja vaihtaa kokemuksia muiden odottajien kanssa? Tule vauva.fin Raskaus ja synnytys -keskustelualueelle.