Kuvat
Shutterstock
Pialla on yhä lupa surra, vaikka odottaakin jo toista lasta.
Pialla on yhä lupa surra, vaikka odottaakin jo toista lasta.

Toista lastaan odottava Pia haluaisi muistella Mikael-vauvaa, mutta harva haluaa kuulla.

Pia nukkuu sairaalasängyssä synnyttäneiden osastolla. Muista huoneista kuuluu vauvan itkua. Pia havahtuu hereille ja yrittää lähteä katsomaan, mikä Mikaelia itkettää. Sitten hän muistaa: Mikael on kuollut. Muiden vauvojen itku sattuu Pian korviin. Hän ei halua jäädä enää sairaalaan.

Kymmenen kuukautta aiemmin Pia ja Mika olivat päättäneet, että vauva saa tulla. Raskaus alkoi heti seuraavasta kierrosta. Kaikki sujui neuvolan mukaan hyvin, vaikka vatsassa kasvava poika oli perätilassa eikä suostunut kääntymään yrityksistä huolimatta.

Silti Pia oli valtavan huolissaan koko raskauden ajan ja kävi pelkopolilla juttelemassa asiasta. Ehkä se oli äidinvaistoa tai etiäinen – mikä tahansa – mutta osui kipeän oikeaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kenen sydänäänet nuo ovat?

Heinäkuun 7. päivänä 2018 Pia oli raskaana viikolla 38+1. Perätilan takia hän oli saanut ajan suunniteltuun sektioon vajaan viikon päähän. Pia ja Mika olivat olleet liikkeellä koko päivän ja tulivat kotiin vasta illalla. Jo edellisellä viikolla alkaneet selkäsäryt eivät hellittäneet vaan pahenivat. Pia oli ottanut niistä yhteyttä neuvolaan, mutta siellä lohduteltiin, että selkäsärky kuului loppuraskauden oireisiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kotiin oli ostettu vaatteita, sänky ja vaunut valmiiksi vauvaa varten. Kaikki hankinnat Pia oli halunnut tehdä uutena, sillä häntä vaivannut huoli oli saanut hänet ajattelemaan, että esimerkiksi käytetyt vaunut voisivat jotenkin pettää alta ja vauva vahingoittuisi.

Pia istui sohvalle, ja samassa hänelle tuli tunne, että kaikki ei ollut hyvin. Nyt tunne oli voimakkaampi kuin koskaan ennen. Hän alkoi tehdä liikelaskentaa. Ei mitään. Hän söi makeaa, mutta silläkään ei ollut vaikutusta. Kun vauvan liikkeitä ei kuulunut vielä toviin, he päättivät lähteä Mikan kanssa sairaalaan.

Viimeinen, mitä Pia muistaa, on lääkärin tiukka komennus ”hätäsektioon!”.

Koko automatkan perille Pia itki ja hoki, että kaikki ei ole hyvin, vauvalla on jokin hätänä. Kun hän pääsi sairaalaan ja käyrille, sydänäänet kuuluivat. Ovatko ne vauvan, hän kysyi hoitajalta. Eivät, vaan sinun, hänelle vastattiin.

Paikalle saapunut lääkäri ultrasi Pian vatsan. Pia näki ruudulta, ettei vauvan sydän enää lyönyt. Viimeinen, mitä hän muistaa, on lääkärin tiukka komennus ”hätäsektioon!”.

Pieni sydän jaksoi elpyä, mutta vain hetkeksi

Pia havahtui heräämössä siihen, että Mika istui sängyn vieressä. Onko meidän poika kuollut, Pia huusi. Mika tiesi, että vauvaa oli elvytetty ja että Pialla oli kaikki hyvin, mutta ei enempää.

Hoitaja toi Mikaelin Pian syliin ja sanoi, ettei mitään ollut tehtävissä. Poika oli syntynyt 7.7. klo 23.10. Lasta oli yritetty elvyttää, ja pikkuruinen sydän oli jaksanut sykkiäkin hetken, muttei tarpeeksi. Mikaelin kuolinajaksi kirjattiin 8.7. klo 00.25. Pieni nyytti painoi 3615 grammaa ja oli 50 senttiä pitkä.

Selvisi, että Mikael oli kuollut, koska napanuora oli kuristunut liian tiukasti kaulan ympärille. Napanuora oli ollut liian lyhyt, ja siksi Mikael ei ollut kääntynyt raivotarjontaan. 

Pia ei pystynyt käsittämään, että Mikael oli kuollut. Hän ei itkenyt, vaan suukotteli ja halasi vauvaa ja puhui hänelle supatellen. Hoitohenkilökunta otti Pian pyynnöstä perheestä kuvia.

Olenko huono äiti, kun en saanut pidettyä lastani hengissä?”

Pia jäi sairaalaan sektiohaavan takia. Hän koki tunteita, joita vain lapsensa menettänyt ymmärtää: Syvää häpeää siitä, että Mikael oli kuollut. Olenko huono äiti, kun en saanut pidettyä lastani hengissä?

Kun vauva seuraavana päivänä siunattiin, Pia ei antanut muiden koskea vauvaan. Hän pelkäsi, että Mikaeliin sattuisi, jos muut ottaisivat tämän syliin. Tuntui mahdottomalta antaa Mikael pois.

Yöllä, kun osaston muut vauvat itkivät viereisissä huoneissa, Pian rintoihin nousi maito. Unen keskellä hän yritti hädissään Mikaelia päästä sängystä ylös etsimään Mikaelia.

Lapsettoman kodin pysähtynyt aika

Kun Pia ja Mika saapuivat kotiin, aika pysähtyi. Jäljellä oli tyhjyys. Mikan sisarukset olivat käyneet siivoamassa vauvan tavarat yhteen huoneeseen ja panneet oven kiinni.

Ensimmäiset päivät Pia nukkui tunteja miehensä sylissä ja itki unissaan. Hän ei ollut raskaana, vauvaa ei ollutkaan. Pia ei ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut. Televisiota ei uskaltanut avata, sillä sieltä saattoi yllättäen tulla vastaan vauva.

Viikkojen ajan Pia vain istui takapihalla ja ajatteli Mikaelia: Mitä pahaa olimme tehneet ansaitakseen tämän? Miksi juuri meidän lapsen piti kuolla? 

Pia oli myös huolissaan Mikasta. Aluksi hän olisi halunnut, että ihmiset olisivat kysyneet hänen vointinsa sijaan Mikan vointia, sillä hänestä tuntui, että mies ei sure. Kun Mika aloitti työt, Pia tunsi helpotusta: yhä useammin kotiin tuli puoliso, joka oli saanut takaisin elämäniloaan. Helpotti, kun terapeutti kertoi, että miehet surevat usein enemmän tekemisen, naiset taas puhumisen kautta.

Osa tutuista luikki pakoon kaupan käytävillä. Ne hetket Pia muistaa edelleen.

Ja puhua Pia halusi: Kun läheiset tulivat istumaan hänen seuraansa takapihalle, hän kertoi heille Mikaelista ja tämän kuolemasta yhä uudestaan ja uudestaan. Osa niistä ystävistä, joihin Pia oli aiemmin luottanut, hävisivät. Toisille kohtaaminen oli vaikeaa – he luikkivat pakoon kaupan käytävillä tai eivät olleet näkevinään Piaa. Ne hetket Pia muistaa edelleen.

Pia sairastui paniikkihäiriöön. Vaikeinta oli katsoa kaupassa ja kadulla, kun muut jatkoivat elämäänsä. Piasta tuntui, että hän oli hävittänyt täysin itsensä. Hän ei uskaltanut puoleen vuoteen käydä kaupassa yksin ja muuttui sisäänpäin kääntyneemmäksi. Yhteydenpito ystäviin tuntuu edelleen vaikealta. Myös menetyksen pelko jäi pysyväksi. Öisin hän tarkistaa, hengittäähän Mika.

Uusi raskaus ei korvaa Mikaelia

Uusi raskaus alkoi kolmisen kuukautta Mikaelin kuoleman jälkeen. Laskettu aika on heinäkuussa, aivan kuten Mikaelinkin. Pialle on tärkeää puhua Mikaelista ja Mikaelin odotusajasta. Yhdessä Mikan kanssa he pohtivat päivittäin, millaista elämä Mikaelin kanssa olisi nyt, tänään, jos hän olisi saanut elää.

Pia on ollut Mikaelin kuoleman jälkeen ensin äitiysvapaalla, sitten sairauslomalla. Uusi raskaus on ollut Pialle pelastus – syy huolehtia itsestä jälleen, syödä, liikkua ja nukkua. Pia tarkastaa usein, että liikkuuko vauva.  Raskautta seurataan tarkasti äitiyspolilla, ja sinne Pia on kiirehtinyt muutamia kertoja paniikkikäynnille, kun en ole saanut liikkeitä tuntumaan.

Mieli on ollut silti yllättävän luottavainen. Ehkä se johtuu siitä, että uusi vauva ei ole perätilassa. Tai ehkä hän ei vain anna itsensä ajatella, että joutuisi hautaamaan toisenkin lapsensa. Mutta yhtään hankintaa uudelle vauvalle hän ole tehnyt.

Tärkeintä Pialle on silti tämä: uusi raskaus ei koskaan korvaa Mikaelia.

Pialle on ollut tärkeää kertoa kuvin ja sanoin somessa uudesta raskaudesta, ihan samaan tapaan kuin Mikaelinkin kanssa. Kun ihmiset kommentoivat Pian raskautta kuvaaviin somekuviin, että ihanaa, teille tulee vauva, Pian olo tuntuu kummalliselta. Mistä he sen tietävät varmasti, eihän meille edelliselläkään kerralla tullut, vaikka olisi pitänyt, Pia huomaa pohtivansa.

Tärkeintä Pialle on silti tämä: uusi raskaus ei koskaan korvaa Mikaelia. Kaikki tutut eivät halua, että Pia puhuu Mikaelista tai hänen odotusajastaan, vaan ajattelevat, että kuollut vauva pitäisi vaieta olemattomaksi nyt, kun uusi vauva on nyt tulossa – kaikenhan pitäisi olla jälleen hyvin.

Mutta Pia on menettänyt lapsen. Hänellä on yhä lupa surra, vaikka pikkusisarus onkin jo matkalla tänne. Mikael on edelleen mielessä ensimmäisenä aamuna mielessä ja viimesenä illalla.

Vierailija

Otan osaa suruun. Käsittämättömän pahalta tuntuu puolestanne :( Toivottavasti elämä suo teille onnea jatkoon. Voimia <3

Vierailija

Ymmärrän tuskan. Itse myös pienen pojan menettäneenä, tyhjä syli tuntuu niin hirveän pahalta. Itkettää puolestanne ja vähän vielä omastakin. Tunteet pysyvät mutta suru muuttaa onneksi muotoaan. Ensimmäinen vuosi on pahin. Kaikkea hyvää. 💛

Sisältö jatkuu mainoksen alla