Kuvat
iStock
Varsinkin viimeisellä raskauskolmanneksella nukuttaa. Silloin kannattaa ottaa päikkärit.
Varsinkin viimeisellä raskauskolmanneksella nukuttaa. Silloin kannattaa ottaa päikkärit.

Uusi tutkimus osoittaa yhteyden äidin päiväunien ja lapsen syntymäpainon välillä.

Raskauden viimeinen kolmas menossa ja silmät lupsahtelevat kiinni iltapäivällä? Anna mennä, osoittaa tuore kiinalaistutkimus: sen lisäksi, että päiväunet ovat hyväksi äidille, ne suojaavat myös syntymätöntä lasta.

Toistuvat iltapäivän nokkaunet varsinkin raskauden viimeisellä kolmanneksella vähentävät alhaisen syntymäpainon riskiä, kertoo aikakausilehti Sleep Medicinessä julkaistu tutkimus. Päiväunien olisi hyvä kestää noin puolitoista tuntia, tutkimuksesta selviää.

Päiväunien olisi hyvä kestää noin puolitoista tuntia.

Lapsen alhainen syntymäpaino on yhteydessä moniin Suomessa kroonisina kansantauteina tunnettuihin sairauksiin kuten sepelvaltimotautiin, kakkostyypin diabetekseen ja verenpainetautiin. Nykyään alhaisen syntymäpainon tiedetään olevan riskitekijä myös ADHD:lle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Iltapäiväuniin on tarvetta siksikin, että jopa neljällä viidestä odottajasta on uniongelmia. Raskauden aikaiset unihäiriöt korostuvat varsinkin raskauden viimeisellä kolmanneksella, kun odottajaa vaivaavat liitoskivut, jatkuva pissahätä sekä suonenvedot, ja nukkuminen ison vatsan kanssa on muutenkin tukalaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Muistathan kuitenkin, että odotusaikanakaan ei kuulu nukkua joka yö huonosti?

Sisältö jatkuu mainoksen alla