Kuva: Satu Kemppainen
Kuva: Satu Kemppainen

Ponnista rohkeasti, muista hengittää. Sitä on vanhemmuus.

Kyllähän sen muistaa, ensimmäiset kaksi viivaa. Plussatesti kädessä tuntuu vieraalta, kohtaus jostakin miljoonasti nähdystä elokuvasta repäistyltä: nainen istuu housut kintuissa ja käsi tärisee jännityksestä, kun se laskee märän tikun lavuaarin reunalle.

Mutta miljöö onkin tuttu, vessan kaakelit taas vähän pesua vailla, tuttu ystävällisesti repsottava silikonisauma, oma hölmistynyt naama peilissä. Epäusko, toivo ja kauhu – minulleko tämä nyt tapahtuu?

Plussatesti nyrjäyttää maailman uuteen asentoon. Ihanaa, vauva! Ja: apua, vauva. Miksi halusinkaan tätä niin kovin? Mihin olen ryhtymässä? Olenko varma tästä? Mistään?

Harva odottaja täyttää sitä mallia, jota usein tarjotaan: että olisi koko ajan vain typerän onnellinen, hehkuisi ja luottaisi. Näytä minulle yksi sellainen esikoisen odottaja, näytän kaksikymmentä, jotka ovat ison osan ajasta ihan vain pihalla ja kauhuissaan. Ja muina hetkinä potevat syyllisyyttä siitä, että eivät ole joka hetki onnellisia.

Harva asia tuntuu yhtä hallitsemattomalta kuin raskaus. Harva asia on.

Harva asia tuntuu yhtä pelottavalta ja hallitsemattomalta kuin raskaus. Harva asia on. Ja samalla se on yhtä aikaa miljardeja kertoja jonkun toisen kokema ja silti joka kerta maailman tärkein ja aivan uniikki.

Väitän, että tuleva vanhempi ei koskaan ihan oikeasti tiedä, mihin on ryhtymässä. Vanhemmuus on sarja tapahtumia, joita ei ole osannut ja tajunnut ennakoida. Koetko olevasi pikkuisen hukassa? Tervetuloa joukkoon, solahdat tänne hyvin!

Mutta kohdussa on joku, joka tasan tarkkaan tietää, mitä tekee. Jos hyvin käy, siellä se kasvaa, viisas ja taitava, ainoa laatuaan: pistää sydämensä läpättämään samalla kun syöt aamiaista, rakentaa itselleen pikkuaivoja kun juokset bussiin, tuosta vain kehrää pieniin sormiinsa kynsiä, kun murehdit tulevaa. Ja saa sinut toivomaan, uskomaan, panikoimaan, raivostumaan ja rakastamaan niin kuin ei kukaan toinen ennen.

Moni kuulee synnytyksessä tämän ohjeen, sinäkin ehkä pian: Ponnista rohkeasti siihen suuntaan, missä tuntuu hirveimmältä.

Sitä vanhemmuus on jo paljon ennen synnytyssalia ja vuosikausia sen jälkeenkin. Loputtoman pitkä ja sitkeä ponnistus sinne, missä tuntuu. Hirveimmältä, ihanimmalta, eniten. Muista hengittää välissä.