Listasimme odotusajan unipulmat ja vinkit parempiin öihin.

Listasimme odotusajan unipulmat ja vinkit parempiin öihin:

1. Vauva painaa virtsarakkoa

Äh, taas ylös ja pissalle! Mitä pidemmälle raskaus­ etenee, sitä enemmän kohtu painaa virtsarakkoa ja aiheuttaa tarpeen käydä vessassa entistä useammin. Joskus kohtu painaa rakkoa jo alkuraskauden aikana.

  • Yöllisiä vessakeikkoja on loppuraskaudesta liki mahdoton välttää, mutta ylimääräisiä heräilyjä pissahätään voit ehkäistä. Vältä suolaisia ja vahvasti maustettuja ruokia, jotka aiheuttavat janoa ja runsasta juomista. Unohda iltaisin tee, kahvi ja kolajuomat, jotka lisäävät virtsan eritystä.

2. Närästys valvottaa

Närästyksen aiheuttama polttava tunne vatsassa on epämukava petikumppani. Närästys on yleistä raskauden jälkipuoliskolla. Silloin kohtu painaa mahalaukkua, ruokatorven ja vatsalaukun välisen sulkijalihaksen jäntevyys vähenee ja vatsahapot pääsevät vuotamaan ruokatorveen. Ongelmaa lisäävät rasvainen, paistettu tai mausteinen ruoka sekä sipuli ja paprikat. 

  • Vaikka mieli tekisi iltasella sipsejä ja limua, jätä ne ja muut närästystä aiheuttavat ruoat väliin. Kokeile myös sitä, ettet syö tuntiin ennen nukkumaanmenoa. Hankalissa tilanteissa odottajakin voi käyttää närästykseen tilapäisesti happolääkkeitä (antasideja tai H2-salpaajia).

3. Levottomat jalat

Jos jalkoja vaivaa epämiellyttävä tunne, jota liikkuminen helpottaa, kyseessä voi olla levotto-mien jalkojen oireyhtymä. Siitä kärsii joidenkin arvioiden mukaan jopa kolmannes odottajista raskauden loppuvaiheessa. Oireet liittyvät dopamiini-välittäjäainejärjestelmän toimintahäi-
riöön. Joskus taustalla voi olla myös rauta-aineenvaihdunnan häiriö.

  • Oireita voi koettaa vähentää välttämällä runsasta liikkumista ennen nukkumaan menoa. Joskus myös kylmä tai lämmin jalkakylpy voivat auttaa. Kokeile myös tuulettaa huone sopivan viileäksi.

4. Suonenveto

Suonenvedolla ei ole nimestään huolimatta mitään tekemistä verisuonten kanssa, vaan kyse on lihaskrampista. Se iskee äkillisesti ja kivuliaasti jalkaan, usein pohkeeseen tai jalkaterään, ja harmillisesti tavallisesti öisin. Ilmeisesti kyse on verenkierron häiriöstä. Suonenvetoa voi aiheuttaa myös magnesiumin puute, mutta terveellä ihmisellä puutos on harvinainen. Raskausaikana lihaskramppien ilmaantumista lisäävät suonikohjut. Niitä tulee raskaana oleville tavallista helpommin, sillä kohtu painaa verisuonia ja verisuonten seinämien kimmoisuus vähenee.

  • Suonenvedon ensiavuksi sopii jännittyneen lihaksen rauhallinen venyttäminen ja painaminen lattiaa vasten. Kramppaavaa aluetta voi myös hieroa kevyes-ti. Ennaltaehkäisynä kannattaa ennen nukkumaan menoa vilkastuttaa jalkojen verenkiertoa esimerkiksi­ nousemalla päkiöille 30–50 kertaa reippaassa tahdissa. Jalkojen pitäminen lämpimänä vaikka villasukilla voi myös auttaa. Myös magnesiumin tehoa voi kokeilla, sillä sen käyttöön ei liity haittoja raskaudelle. Sopiva hoitoannos on noin 200–300 mg magnesiumia päivässä.

5. Liitoskivut

Raskauden aikana häpyluuliitos lantion etuseinämässä löystyy kaksi kertaa leveämmäksi kuin ennen raskautta, mikä voi aiheuttaa kipuja. Löystyminen alkaa ensimmäisellä raskauspuoliskolla ja lisääntyy vielä viimeisen kolmen kuukauden aikana. Häpyluuliitoksen löystyminen ja liikkuvuus johtuvat todennäköisesti hormonaalisista muutoksista.

  • Lepo ja tyynyn laittaminen jalkojen väliin kylkiasennossa voivat auttaa. Voimakkaaseen kipuun voit ottaa kipulääkettä (parasetamolia). Apua voi tuoda myös se, että ajattelee kivun olevan tarkoituksenmukaista: elimistö valmistautuu synnytykseen ja tekee tilaa vauvalle.

6. Vauva mellastaa

Kohdussa kasvavalla vauvalla on monesti eri vuorokausirytmi kuin äidillä. Siksi vauva saattaa liikkua ja potkia läpi yön.

  • Yritä suhtautua huumorilla, sillä vauvan liikkuminen on positiivinen asia. Loppuraskauden aikana vauvan liikkumatila vähenee ja mellastus hiljenee.

7. Selkäkipu vaivaa

Jo alkuraskauden aikana ristiselkää ympäröivät nivelsiteet löystyvät hormonaalisten muutosten vaikutuksesta. Muutokset voivat aiheuttaa kipua, joka säteilee reisiin. Raskauden viimeisinä viikkoina selän notko saattaa olla jo niin syvä, että se aiheuttaa kudosten ylivenymisestä johtuvaa kipua. Myös vanha iskiasvaiva alkaa herkästi vihoitella raskausaikana. Selkäongelmista kärsivälle vaikeinta aikaa ovat yleensä neljäs ja viides raskauskuukausi.

  • Säännöllinen liikunta vahvistaa selkää. Kiinnitä myös huomiota ryhtiisi päiväaikaan. Iltaisin voit kevyesti venytellä tai joogata kipua pois. Tarpeen voi olla myös käynti fysioterapeutilla. Kerro selkäkivuistasi neuvolassa.

8. Hyvää nukkuma-asentoa ei löydy

Jos tuleva äiti on tottunut nukkumaan vatsallaan, raskaus pakottaa ennen pitkää etsimään uusia asentoja. Kylkiasentokin voi tuntua hankalalta, ja selällään nukkuminen voi aiheuttaa pahoinvointia ja hengitysvaikeuksia, kun vauva ja kohtu painavat verisuonia.

  • Käytä apuna tyynyjä. Kylkiasento voi olla mukavampi, jos laitat tyynyt polvien väliin, jalkojen alle ja vatsaa tukemaan. Jos kohtu painaa palleaa, tue tyynyillä pystympi, puoli-istuva nukkumisasento.

9. Pelot, stressi ja painajaiset vaivaavat

Äidiksi tuleminen ja perheen perustaminen ovat isoja elämänmuutoksia. Vaikka vauva on odotettu ja toivottu, raskauteen ja tulevaan äitiyteen liittyy usein pelkoja ja stressiä, jotka joskus purkautuvat painajaisina. Pohdinnat valmistavat äitiyteen, mutta saattavat myös pitää hereillä öisin.

  • Puhu huolistasi läheisillesi ja neuvolan terveydenhoitajalle. Käy iltaisin rentouttavassa suihkussa ja tuuleta makuuhuone hyvin. Kokeile myös kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa siitä, mitkä kaikki asiat ovat hyvin. Jos stressi ja pelot liittyvät synnytykseen, neuvolasta voit saada lähetteen pelkopoliklinikalle.

10. Aina vain väsyttää

Joskus raskaana ollessa tuntuu, ettei mikään unen määrä riitä. Ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana unen tarve lisääntyy ja lähes kaikki odottajat ovat väsyneitä päivisin. Väsymys johtuu elimistössä tapahtuvista suurista hormonimuutoksista.

  • Raskaus on hyvä syy levätä aina kun mahdollista. Nuku päiväunia, jos voit ja pystyt. Pyydä apua, äläkä stressaa kotitöistä.

Vauva 5/2012

Heidi Iivonen pelkäsi synnytyksessä paniikkia ja välilihan repeytymistä. Jälkeenpäin hän ymmärsi, että oli pelännyt turhaan.

Kroppani vavahtelee vedessä hallitsemattomasti, vaikka yritän pitää sen mahdollisimman rentona. Makaan Jorvin synnytysosaston kylpyammeessa ja yritän olla vajoamatta pinnan alle. Se on yllättävän vaikeaa, kun sisälläni vyöryy valtava kipuaalto muutaman minuutin välein. Olen kadottanut ajantajuni, ja mieheni ääni kuulostaa kumisevalta ja kaukaiselta kuin hän puhuisi minulle unen läpi.

–Hengitä sisään. Ja ulos. Sisään. Ja ulos. Hyvä, ihan kohta helpottaa, mies kannustaa.

Olen käyttänyt valtavasti aikaa tähän hetkeen valmistautumiseen. Ensin ahmin tietoa kirjoista, sitten esitin loputtoman määrän kysymyksiä synnytyspelkopolin kätilölle ja lopulta buukkasin yksityisen synnytysvalmennuksen minulle ja miehelleni.

Olen myös hieronut välilihaani äitiystarvikeliikkeestä hankittua öljyä usean viikon ajan, jotta alapääni iho olisi joustavampi h-hetkellä. Ammeeseen halusin, koska tiedän veden pehmentävän kudoksiani. Yritän suojella välilihaani kaikin mahdollisin keinoin.

Etenkin sen jälkeen, kun näin televisiosta pahasti revenneen naisen haastattelun, olen vältellyt alatiesynnytystä kuin ruttoa. Nainen ei pystynyt enää pidättämään ulostettaan, ja hänen elinpiirinsä oli kutistunut vessojen lähettyville.

"Ihan kuin valtava magneetti vetäisi kohtuani raivokkaasti suppuun."

Esikoiseni syntyi suunnitellulla sektiolla, koska pelkäsin meneväni ponnistusvaiheessa paniikkiin ja saavani vaikean välilihan repeämän. Toisen raskauden aikana sain tietää, että todennäköisyys vaikeaan repeämään on häviävän pieni. Peräaukon sulkijalihaksiin asti ulottuva välilihan repeämä ilmenee vuosittain alle prosentilla synnyttäneistä. Päätin psyykata itseni tähän hommaan. Enhän koskaan voita mitään arvonnoissakaan.

Nyt joudun kuitenkin siirtymään ammeesta kuivalle maalle, koska pääni meinaa painua pinnan alle supistusten aikana. Tällaista kipua en ole kokenut koskaan ennen. Ihan kuin valtava magneetti vetäisi kohtuani raivokkaasti suppuun.

Painan ilokaasunaamaria kasvoilleni ja makaan synnytyssalin sängyllä selälläni. Kätilö kertoo, että sisätutkimuksen jälkeen hän ja synnytyksessä mukana oleva kandi pitävät kahvitauon, ja me saamme mieheni kanssa levätä hetken. Huolestun, koska mies ei pakannut lähtiessä itselleen mitään evästä. En halua odottaa synnytyssalissa yksin, kun hän lähtee hakemaan ruokaa. Hetkessä kuitenkin käy ilmi, että haukkapalat voidaan unohtaa.

Kohdunsuuni on avautunut kolmesta sentistä kahdeksaan sillä välin, kun lilluin ammeessa.

Jos haluan jotain kivunlievitystä, se on otettava nyt. Tähän mennessä olen ottanut yhden Panadolin.

Saan kiireellisen spinaalipuudutuksen, jonka jälkeen minusta tuntuu siltä, kuin vesimeloni vyöryisi sisälläni alaspäin.

Kätilö sanoo, että lapsi syntyy vielä hänen työvuoronsa aikana. Katson kelloa, se on seitsemän. Vuoro loppuu kahdeksalta.

Olin kuvitellut, että ammeesta noustuani ottaisin supistuksia vastaan tens-laite viritettynä selkääni. Hämärässä huoneessa keinahtelisimme mieheni kanssa synnytysvalmennuksessa saatujen ohjeiden mukaan, ja mies hieroisi kipeää selkääni. Olin ehtinyt innostua huoneen nurkassa kököttävästä jumppapallostakin.

Tajuan, etten tule tarvitsemaan enää mitään kivunsietokeinoja, sillä synnytän nyt.

"Kerään kaikki jäljellä olevat voimani, pusken ja pusken, tuloksetta."

Paitsi että en synnytäkään. Vaikka kuinka ponnistan, mitään ei tapahdu. Vauva ei hievahda senttiäkään. Käy ilmi, ettei poika ole tulossa maailmaan pelkästään pää edellä. Vauvan käsivarsi on 90 asteen kulmassa pään päällä, siis sellaisessa asennossa kuin hän haistelisi kainaloaan. Kätilö siirtää vauvan käden sivuun, ja urakkani jatkuu.

Keskityn vyöryttämään poikaani kohti ulkomaailmaa. Kerään kaikki jäljellä olevat voimani, pusken ja pusken, tuloksetta.

Kuulen, kun kätilö suunnittelee ääneen välilihan leikkaamista, mutta kiellän toimenpiteen. En missään nimessä halua, että välilihaani leikataan. Olen siinä uskossa, että leikkaushaava on jälkikäteen kipeämpi kuin pieni repeämä ja paraneekin repeämää hitaammin.

Kun kaulasuoneni tuntuu katkeavan, synnytän 3650 grammaa painavan ja 49 senttiä pitkän pojan. Kätilö lähtee viemään vauvaa lastenosastolle, koska tämän keuhkoissa on vettä.

Yksinäinen kandi jää kanssamme synnytyssaliin. Vaikka pojan vointi mietityttää, en voi olla ajattelematta myös alapäätäni. Kysyn kandilta, voisiko hän kurkata, miltä “siellä” näyttää. En saa oikeastaan mitään vastausta, kandi vaikuttaa hämmentyneeltä.

Pian huoneeseen tulee yövuoron aloittanut kätilö, joka kertoo vauvan olevan kunnossa mutta tarvitsevan tarkkailua. Hän ilmoittaa lääkärin saapuvan pian huoneeseen tekemään ompelutyön.

"Tuntuu siltä, kuin jalkojeni välissä olisi mango."

Saan lääkäriltä lyhyen analyysin tulevasta operaatiosta. En ymmärrä sanaakaan. Jossain vaiheessa kysyn, onko repeämä paha. Lääkäri vastaa, että ei ole. Helpotus on suunnaton. Välilihani on selvinnyt alatiesynnytyksestä, ja saan pojan luultavasti hyvin pian rinnalleni.

Lähetän ystävälle viestin, jossa kerron kaiken menneen hyvin. Lisään loppuun lauseen: “Eikä tullut paha repeämäkään, jee!”

On synnytyksen jälkeinen päivä, ja osaston kätilö käy läpi synnytyskertomustani. Tuntuu siltä, kuin jalkojeni välissä olisi mango. Turvotus varmaan laskee muutamassa päivässä, ajattelen.

Kuvitus: Jenni Väre
Kuvitus: Jenni Väre

Poika on jo luonamme, ja olemme ihanassa vauvakuplassa. Keskustelemme kätilön kanssa synnytyksen nopeasta avautumisvaiheesta ja pitkästä ponnistusvaiheesta. Viimeisenä kätilö ottaa esille kolmannen asteen repeämäni. Välilihani on revennyt synnytyksessä kokonaan, peräaukkoon saakka ja olen menettänyt sulkijalihaksestani muutaman lihassäikeen. En saa happea. Tuntuu, kuin joku löisi minua pesäpallomailalla kasvoille. En ymmärrä, mistä on kyse.

Jos synnytykseen valmistautuminen olisi kouluaine, en olisi saanut kokeesta kymppiä, vaikka pänttäsin kuukausia.

En tiennyt, että yleensä ompeleet neuloo synnytykseen osallistunut kätilö, ja lääkäri kutsutaan paikalle silloin, kun kyseessä on pahempi repeämä. Myöhemmin sain selville, että kolmannen ja neljännen asteen repeämissä on variaatioita yhtä paljon kuin hypermarketissa sosemakuja.

Omani oli erittäin lievä, minkä olisi voinut päätellä siitä, ettei minulle tehty korjausoperaatiota leikkaussalissa. Sulkijalihakseni säikeet neulottiin synnytyssalissa.

"Miten paraneminen sujuu? Joudunko leiriytymään loppuiäkseni vessaan? Ja miten käy seksin?"

Olen kuitenkin yksi niistä, jotka kuuluvat tilastossa epäonniseen alle prosentin porukkaan: alateitse synnyttänyt nainen, jolle on tullut synnytyksen aikana komplikaatio, vaikea välilihan repeämä. Pahin pelkoni on käynyt toteen.

Tuntuu siltä kuin suljetunpaikan kammoinen olisi viety sukellusveneeseen. Olen kauhuissani. Miten paraneminen sujuu? Joudunko leiriytymään loppuiäkseni vessaan? Ja miten käy seksin?

Synnytykseni ei kuitenkaan omasta mielestäni epäonnistunut – päinvastoin. Suoriuduin haasteesta niin hyvin kuin mahdollista, joten annan synnytyskokemukselle arvosanaksi täyden kympin.

Istun alkuun hiukan kallellani enkä pysty kävelemään pitkiä matkoja. Paraneminen etenee hitaasti, mutta hyvin nopeasti opin hyväksymään tapahtuneen. Päätän uskoa, että välilihani tulee palautumaan. Jos ei ennalleen, niin jollekin mallille.

On hetkiä, jolloin olen hyvin turhautunut. Alle viikko esikoiseni sektiosta olin jo shoppailemassa harsoja Ikeasta. Alatiesynnytyksen jälkeen viihdyn muutaman viikon vaakatasossa, ja raskaat ponnistelut on kielletty ensimmäisen kuukauden ajan. Paranemista hidastaa se, että osa ompeleista purkautuu ennen aikojaan. Tästäkin huolimatta alapääni toipuu parissa kuukaudessa, kuten vaikeasti revenneillä synnyttäjillä keskimäärin, eikä repeämä pilaakaan elämääni lopullisesti. Ehdin vessaan ajoissa. Ja seksikin sujuu hyvin.

"Vaikka synnytyksestä on kulunut jo vuosi, mietin välillä edelleen, miksi välilihani repesi."

Jos saisin nyt valita, synnyttäisinkö kuopukseni alateitse, vastaisin kyllä. En halunnut toista leikkausta, koska edellisen sektion arpi oli niin hyvin parantunut enkä halunnut pelätä esikoiseni astuvan tuoreesta leikkaushaavasta läpi pomppiessaan päälläni. Tiesin myös, että hyvän imetysasennon löytäminen on helpompaa ilman leikkaushaavaa, jota täytyy varoa.

Vaikka synnytyksestä on kulunut jo vuosi, mietin välillä edelleen, miksi välilihani repesi.

Olisiko repeämä ollut lievempi, jos väliliha olisi leikattu? Tutkimustiedon mukaan ei, sillä episiotomian ei ole todettu suojaavan lisärepeämiltä normaalissa alatiesynnytyksessä. Vaikean välilihan repeämän tunnettuja riskitekijöitä ovat ensisynnytys, pitkä ponnistusvaihe, imukuppisynnytys ja avosuinen tarjonta eli se, että lapsi on tulossa takaraivo häntäluuta vasten. Itseeni täsmää näistä kaksi: ponnistusvaihe kesti pitkään ja olin ensisynnyttäjä. Kyse oli lopulta sattumasta. Mutta tällaisia synnytykset ovat, sattumien ketjuja, joissa hyvin harvaan asiaan voi vaikuttaa.

Vaikka pahin pelkoni kävi lähes toteen, selvisin siitä. Koen kokemuksen läpikäymisen auttaneen minua uskomaan, että jatkossakin voin selvitä ylitsepääsemättömiksi kuvittelemistani tilanteista. Kuten kahden leikki-ikäisen samanaikaisesta oksennustaudista – tai lastemme teinivuosista.

Lähteet: Suomen Lantiopohjan fysioterapeutit ry: Synnytyksestä toipuminen peräaukon sulkijalihasvaurion jälkeen, Petri Aitiola ja Jukka Uotila: Peräaukon sulkija-lihaksen repeämä synnytyksessä, Duodecim 10/2005

Julkaistu Vauva-lehdessä 11/17

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tiinan, 27, ja Tuomaksen, 32, tyttö syntyi raskausviikolla 39 + 3.

”Keskiviikkona ultrassa todettiin, että vauva ei ollut kasvanut lainkaan kahden edellisen viikon aikana. Synnytys päätettiin käynnistää ballongilla.

Ballongi laitettiin puoli kahdelta iltapäivällä, ja säännölliset supistukset alkoivat melkein heti. Lähdimme kotiin, missä ballongi irtosi kaksi tuntia myöhemmin. Välillä supistukset tulivat kolmen minuutin välein, välillä kymmenen minuutin välein.

Kävin vielä kävelylenkillä edistääkseni synnytystä ja menin nukkumaan yhdentoista aikoihin. Heräsin supistuskipuihin puoli yhdeltä. Särkylääke ei enää auttanut, ja lähdimme viideltä sairaalaan.

Välillä supistukset tulivat kolmen minuutin välein, välillä kymmenen minuutin välein.

Synnytyssalissa selvisi, että synnytys ei ollut edennyt niin paljon kuin olin ajatellut. Kohdunsuu oli vasta neljä senttiä auki. Kerroin kätilöille, että halusin edetä synnytyksessä mahdollisimman pitkälle ilman lääkkeellistä kivunlievitystä.

Varttia vaille yhdeksän puhkaistiin lapsivesikalvot. Vauvan päähän laitettiin scalp-anturi mittaamaan sydänääniä, enkä päässyt juurikaan liikkumaan sängystä. Supistukset olivat välillä todella kipeitä. Aloin pelätä, että vauva ei pääsisikään syntymään turvallisesti. Kätilöt saivat hyvin rauhoitettua oloani.

Minulle laitettiin oksitosiinitippa kymmentä vaille kolme. Kärvistelin supistuksien kanssa TENS-laitteen ja ilokaasun avulla. Mies seurasi tilannettani sivusta ja sanoi, ettei minun olisi pakko kiduttaa itseäni. Vastasin, että mie kyllä kestän.

Mieheni sanoi, ettei minun olisi pakko kiduttaa itseäni.

Neljältä pääni oli jo sekaisin ilokaasusta, ja olin niin kipeä, että pyysin jotain lääkettä. Sain kohdunkaulapuudutteen ja nukahdin hetkeksi. Heräsin ja totesin, ettei puudute auta. Alaselkäni oli ihan tulessa.

Kätilö tuli katsomaan tilannetta ja sanoi, että nyt tämä vauva syntyy. Meni kolme minuuttia, ja vauva tuli.

Vauvamme oli hyvin pieni, ja hän tuntui ihan epätodelliselta. Esikoinenkaan ei ollut suuri, mutta tyttö painoi vielä 300 grammaa vähemmän. Hänen syntymäpainonsa oli 2405 grammaa.

Kotona kaikki on sujunut hyvin. Vauva on topakka tyttö syömään, ja paino on lähtenyt nousemaan."


Vauva on kutsumanimensä mukaisesti pikkumyymäinen, pieni ja pippurinen.
Raskausviikolla 36 + 2.