Sieltä ne taas tulevat. Kuukautiset palaavat usein helpompina kuin ne ovat olleet ennen synnytystä. Kaikille ei niin käy. Kuva: iStockphoto
Sieltä ne taas tulevat. Kuukautiset palaavat usein helpompina kuin ne ovat olleet ennen synnytystä. Kaikille ei niin käy. Kuva: iStockphoto

Yleensä kuukautiset muuttuvat synnytyksen jälkeen helpommiksi kuin ne olivat ennen raskautta.

Imetys pitää kuukautiset poissa – yleensä

Kuukautisten palautuminen synnytyksen jälkeen on yksilöllistä. Jälkivuoto kestää noin 4–6 viikkoa, joillakin jopa kahdeksan viikkoa. Jos äiti ei imetä, voivat kuukautiset palata nopeastikin jälkivuodon päättymisen jälkeen. Toisaalta palautuminen voi kestää joskus vuodenkin.

Imetys saattaa pitää kuukautiset poissa, mutta kuukautiset voivat palautua myös imetyksen aikana. Yleensä kuukautiset palautuvat muutaman kuukauden sisällä imetyksen lopettamisesta.

Synnytyksen jälkeen kuukautiskierto, vuodon määrä tai kivut voivat muuttua. Yleensä ne muuttuvat helpommiksi, mutta kaikilla näin ei käy. Jos nainen kärsii endometrioosista eli kohdun limakalvon sirottumataudista, raskaus saattaa helpottaa oireita pitkäksikin aikaa.

Huolehdi ehkäisystä, vaikka imetät

Täysimetys suojaa kokemukseni mukaan uudelta raskaudelta melko tehokkaasti. Varma keino se ei ole, joten lisäehkäisyksi suositellaan minipillereitä tai kondomia.

Voit tulla uudelleen raskaaksi, vaikka kuukautiset eivät olisi vielä alkaneet.

Ovulaatio käynnistyy jo ennen kuin ensimmäiset kuukautiset synnytyksen jälkeen alkavat, joten uusi raskaus on mahdollinen, vaikka kuukautisia ei olisikaan kuulunut. Tämä kannattaa muistaa, jos lapsiluku on täynnä tai perhe ei toivo pientä ikäeroa lasten välille.

Jos pikkusisarus ei kuulu lähiaikojen suunnitelmiin, pitkäaikainen ehkäisy eli hormoni- tai kuparikierukka on hyvä vaihtoehto. Niistä ei ole haittaa imetykselle. Hormoni- tai kuparikierukka voidaan asentaa, vaikka kuukautiset eivät olisi vielä palautuneet synnytyksen jälkeen, mutta kuitenkin aikaisintaan kahden kuukauden kuluttua synnytyksestä.

Imetyksen päätyttyä sopii myös yhdistelmäehkäisy, kuten pilleri ja laastari.

Tamponit ja kuppi eivät välttämättä käy heti

Jälkivuodon aikana ei tule käyttää emättimen sisäisiä vuotosuojia, kuten tamponeja tai kuukautiskuppia. Kun kuukautiset palautuvat, voi siirtyä itselle mieluiseen kuukautissuojaan.

Raskaus ja synnytys muuttavat naisen synnytyselimiä, joten emättimen sisäisten suojien käyttö voi olla erilaista kuin ennen raskautta. Kohdunsuu voi olla alempana tai emätin voi olla vähemmän napakka kuin aikaisemmin lantionpohjan lihasten venymisen vuoksi. Siksi esimerkiksi kuukautiskupin kanssa voi joutua etsimään uudenlaisen tavan asettaa kuppi emättimeen.

Jos tamponit tai kuukautiskuppi aiheuttavat kipua, kannattaa käyttää vain siteitä. Emättimen sisäisiä kuukautissuojia voi kokeilla jonkin ajan kuluttua uudelleen.

Kysy Mialta!

Mia Astikainen on terveydenhoitaja, joka on työskennellyt äitiys-, lasten- ja perhesuunnitteluneuvoloissa. Lähetä kysymyksesi Mialle osoitteeseen vauva@sanoma.com otsikolla ”Mia vastaa”.

Vierailija

Miten kuukautiset jatkuvat synnytyksen jälkeen?

N. 24v ilman kuukautisia raskauksien ja pitkien imetysten takia. Se oli yhtä juhlaa -paitsi synnytykset, jotka joka kerta päättyivät hirveiden tuskien jälkeen leikkauspöydille, kun kohtu ei avautunut. Olin pitkään tosi kipeä, mutta synnytyksistä selvittyä mikään ei ollut niin helppoa kuin imetys. Kun viimein sallittiin, aloitin imetyksen jo heräämössä, jota henkilökunta tuli ihmettelemään. Tämä lapsi ei ollutkaan sitten koskaan sairaana ainakaan 17vuoteen. Ympärivuorokautinen täysimetys takaa...
Lue kommentti
3 pkt siteitä /kk

Miten kuukautiset jatkuvat synnytyksen jälkeen?

Kuparikierukkaa ei kannata laittaa jos vuotaa vähänkin enemmän. Enemmin hormoonikierukka ! Itselläni Kuparikierukkaa vei sairaalaan . Ja veritiputus kehiin . Ei siinä en kuuluu mihinkään lahkoihin. Kaikki apu otetaan vastaan....... Lääkäri ihmetteli vuotamistani ja ei meinannut uskoa , kun sanoin että se kierukan vikaa . Sitten kyllästyin ja menin yksityiselle . Ja nyt hormoonikierukka on ollut 6 kk . Ja ei mitään murheita . Tuohon kirjoitukseen olisi voinut laittaa myös sen . Että jos olet...
Lue kommentti