Maailmalla yli 15 miljoonaa lasta syntyy ennenaikaisesti joka vuosi. Kuva: iStockPhoto
Maailmalla yli 15 miljoonaa lasta syntyy ennenaikaisesti joka vuosi. Kuva: iStockPhoto

Teknologiayritys kertoo kehittäneensä algoritmin, joka voi ennustaa ennenaikaisen synnytyksen lähes varmasti.

Yhä pienempiä keskosia pystytään pelastamaan: Vain 268 grammaa syntyessään painanut poikavauva pääsi viime viikolla kotiin sairaalasta, Helsingin Sanomat kertoi japanilaisesta keskosesta. Pikkukeskonen oli syntynyt raskausviikolla 24 ja on maailman pienin hengissä selvinnyt poikavauva. 

Suomessa ennenaikaisesti syntyvien lasten osuus on THL:n syntymärekisterin mukaan noin viisi prosenttia. Osastonylilääkäri Marjo Metsäranta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin vastasyntyneiden teho-osastolta kertoo HS:n jutussa, että jopa raskausviikolla 23 syntynyt vauva voidaan pystyä pelastamaan. Kuolleisuus on kuitenkin näin aikaisessa vaiheessa suurta, ja poikien ennuste huonompi kuin tyttöjen. Lisäksi: vaikka lapsi jää eloon, on pikkukeskosilla suurentunut riski sille, että tällä on elämässään erilaisia vaikeuksia.

– Raskautta pyritään kaikin tavoin jatkamaan, kunnes on välttämätöntä, että lapsi syntyy, Metsäranta sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mutta mitä, jos voisimme tietää varmuudella jo ennalta, onko synnyttäjällä riski ennenaikaiseen synnytykseen? It-yritys Tata Consultancy Services (TCS) väittää, että heillä on pian ratkaisu juuri tähän ongelmaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

TCS:n Euroopan innovaatiojohtaja Tommi Mäkinen kertoo, että heidän tutkimusyksikössään on kehitetty algoritmi, joka voi ennustaa ennenaikaisen synnytyksen todennäköisyyden 95 prosentin tarkkuudella. Tämä tehdään arvioimalla naisen mikrobiomien monimuotoisuutta.

Tarkka ennustus onnistui parhaiten raskausajan ensimmäisen kolmanneksen aikana otetuista näytteistä. Mäkisen mukaan tutkimustulos on merkittävä, sillä algoritmin avulla voidaan ehkä ratkaista yksi raskauteen liittyvä suuri haaste: miten äidin kuuluminen ennenaikaisen synnytyksen riskiryhmään tunnistetaan riittävän ajoissa.

– Käytännössä tutkimus tehdään pyyhkäisemällä emätintä. Se tarkoittaa, että menetelmä on erittäin helppo toteuttaa myös alkeellisimmissa oloissa, koska esimerkiksi verikoetta ei tarvita.

Maailmalla yli 15 miljoonaa lasta syntyy ennenaikaisesti joka vuosi, ja näistä ennenaikaisista synnytyksistä noin kymmenen prosenttia johtaa vauvan kuolemaan. Ennenaikaisesti syntyneitä lapsia kuolee siis maailmalla joka kolmaskymmenes sekunti.

Kun riskiryhmään kuuluva äiti voidaan tunnistaa ajoissa, raskautta voidaan seurata tarkemmin ja äiti voi saada tarvitsemaansa hoitoa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Mäkinen kuitenkin kertoo, että ollaan vielä vuosien päässä siitä, että algoritmi voidaan ottaa kaupalliseen käyttöön.

– Tarkoitus on, että algoritmistä hyötyisivät tulevaisuudessa kaikki, ei vain muutama iso lääketieteen monopoli. Sen myötä on mahdollista välttää ennenaikaisia synnytyksiä ja estää useita kuolemia. Suomessa se voisi tarkoittaa, että algoritmi olisi osa neuvolajärjestelmän perustutkimuksia raskauden alkuvaiheessa.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla