Kuva: iStockphoto
Kuva: iStockphoto

Odottajasta voi tuntua kurjalta, kun neuvolassa huomautetaan painosta. Terveydenhoitaja kertoo, miksi painon tarkkailu on tärkeää.

 

Sinut punnitaan syystä

Tavallisesti äidin paino nousee raskauden aikana 10–12 kiloa. Joillekin kiloja tulee yli 20, mutta ihan tavallista se ei ole.

Jos äiti syö terveellisesti ja sopivasti ja painoa kertyy silti, voi syy olla hormoneissa. Yleensä ylimääräisten kilojen kertyminen johtuu kuitenkin siitä, mitä syö.

Joskus raskausajan mieliteot lihottavat, joskus taas väsymys ja etova olo saavat napsimaan välipaloja. Painoa voi kertyä lisää paljonkin, kun himourheilijan pitää raskausaikana hiljentää tahtia.

Neuvolassa terveydenhoitaja kiinnittää huomiota etenkin siihen, jos äidin paino nousee nopeasti, vaikkapa kaksi kiloa viikossa. Jos painon nousu johtuu nopeasti kerty­västä turvotuksesta, se voi olla merkki raskausmyrkytyksestä. Tällöin oireena on myös verenpaineen nousu ja proteiini virtsassa.

Äidin ylipaino voi altistaa myös raskausajan diabetekselle.

Vaikka kiloja tulisi ihan vain suklaansyönnistä, terveydenhoitaja todennäköisesti ottaa senkin puheeksi. Kova painonnousu voi vaikuttaa terveyteen raskauden jälkeen. Ole tarkkana ylimääräisten kilojen kanssa, jos suvussasi on kakkostyypin diabetesta.

Yleensä raskaus on kuitenkin aikaa, jona naiset haluavat syödä terveellisesti. Silloinhan vauvakin voi hyvin.

Kiloja kuuluu tulla

Alkuraskaudessa paino voi jopa laskea, jos pahoinvointi on kovaa. Mutta jos äidin paino ei raskausaikana nouse ollenkaan, on hyvä selvittää syy. Raskauskilojen välttely ei ole vauvan etu.

Kiloja kuuluukin kertyä. Noin 7–8 kiloa tulee sikiöstä, istukasta, veren määrän kasvusta ja rasvakudoksen kertymisestä. Rasvakudosta tulee noin 1,5–2 kiloa. Rasvakudos valmistaa kehoa imetykseen.

Painon nousu alkaa 12. raskausviikon jälkeen. Eniten paino nousee 20. ja 30. viikon välissä.

Kilojen murehtimisen sijaan nauti olostasi ja ajattele kehostasi hyvää. Sen muutokseen on nyt hyvä syy.

Vauvakin saa sokeria

Paljon energiaa sisältävä ruoka voi kasvattaa myös vauvaa. Isokokoisella, yli 4,5-kiloisena syntyvällä vauvalla verensokerin lasku syntymän jälkeen on tavallisempaa.

Raskausaikana syöminen ja kilot eivät ole vain henkilökohtainen asia. Ne vaikuttavat vauvaan.

Ohita paha mieli

Tuntuu kurjalta, kun omasta painosta puhutaan. Se tuntuu helposti arvostelulta.

Muista: raskausaikana kyse ei ole ulkonäöstä eikä kehon arvostelusta, vaan vauvan hyvinvoinnista. Älä pahoita mieltäsi. Tarkoitus on hyvä.

Asiantuntija: terveydenhoitaja Mia Astikainen

 

välillä turhaakin

Miksi odottajan kiloja pitää vahtia?

Kyllä minulle tuli paha mieli kiloihini puuttumisessa. Olen aika hoikka ja urheilullinen (BMI noin 20 normaalisti). Ja raskaus oli jo neljäs. Syön terveellisesti. Aluksi kiloja ei ollut tullut 16 viikkoon mennessä yhtään ja siitä kurtisteltiin kulmia ja ihmeteltiin jopa ääneen. Sitten tuli yhtäkkiä noin 800 g viikossa. Siihenkin puututtiin joka neuvolakäynnillä; kuulemma ei kannata antaa tulla liikaa painoa "koska synnytyskilot on niin vaikea saada pois tai kannattaa vältellä makeaa ja rasvaa...
Lue kommentti
Vierailija

Miksi odottajan kiloja pitää vahtia?

En voi ymmärtää miten joku voi pahoittaa mielensä neuvolakäynneistä, itse olen todella kiitollinen että äitiä ja vauvaa tarkkaillaan Suomessa niin hyvin ja säntillisesti ja vielä ilmaiseksi. Itselläni oli raskausdiabetes enkä todellakaan pahastunut ruokailun ja painon tarkkailusta, päinvastoin olin iloinen että saan sua maassa, jossa nämä asiat otetaan vakavasti. Tuntuu lapselliselta että joku voi kiukutella tästäkin asiasta.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mitä enemmän siittiöitä, sitä suurempi mahdollisuus munasolulla on hedelmöittyä.

Jos toiveissa on tulla isäksi, tämä tulos kiinnostaa varmasti: Harvardin yliopiston tutkimuksessa selvisi, että liian tiukat alushousut voivat laskea siittiöiden määrää miljoonilla.

Tutkimuksessa analysoitiin Yhdysvaltalaisella lapsettomuusklinikalla asiakkaana olevien miesten siemennestenäytteitä kolmen kuukauden ajan. Lisäksi miehet raportoivat, millaisia alushousuja he käyttivät tarkastelujakson aikana. 

Kävi ilmi, että lahkeellisia boksereita käyttäneillä miehillä oli spermassaan 17 prosenttia enemmän siittiöitä kuin miehillä, jotka käyttivät muita alushousumalleja. Boksereita suosineet miehet tuottivat myös 25 prosenttia enemmän siemennestettä. Tutkimukseen osallistui 656 miestä.

Siittiöiden määrää on mahdotonta tietää, ellei sitä erikseen tutkita.

Normaalisti miehen kivekset tuottavat päivässä noin 150 miljoonaa siittiötä. Parinkymmenen miljoonan siittiön puuttuminen tiukkojen alushousujen vuoksi ei tällöin ole ongelma. Mutta jos siittiöitä on jo lähtökohtaisesti vähemmän, voi tutkimuksessa havaittu pudotus olla ratkaisevaa hedelmöittymisen kannalta. Sillä mitä enemmän siittiöitä on tarjolla, sitä suuremmat mahdollisuudet munasolulla on hedelmöittyä.

Miehen siittiöiden määrää on mahdotonta tietää, ellei sitä ole tarpeen tutkia esimerkiksi lapsettomuushoitojen yhteydessä. Jotta siittiöiden määrän saa optimoitua, tutkimusta johtanut lääkäri Jorge Chavarro suosittelee, että miehet vaihtaisivat alushousunsa löysempiin bokserimalleihin.

Jo aiemmista tutkimuksista on selvinnyt, että miesten siemennesteen siittiöpitoisuus on etenkin länsimaissa tippunut viimeisten vuosikymmenten aikana 60 prosenttia. Pudotuksen tarkkaa syytä ei tiedetä.

On myös havaittu, että ongelmat siittiöiden liikkumisessa ovat lisääntyneet, ja siittiöt eivät enää "ui" niin nopeasti kuin ennen. 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

American Idolista tutuksi tullut laulaja ei vielä paljastanut tulevan lapsen sukupuolta tai laskettua aikaa julkisuuteen.

Yhdysvaltalainen laulaja Carrie Underwood ilmoitti Instagramvideolla perheen kasvavan toisella lapsella. Underwoodin ja hänen jääkiekkoilijamiehensä Mike Fisherin perheeseen kuuluu entuudestaan kolmevuotias poika Isaiah.

Video: Instagram / @carrieunderwood

Underwood kertoo videolla myös konserttikiertueestaan, jonka ensimmäinen keikka on Yhdysvalloissa toukokuussa 2019.

– Ehkä ihmettelette, miksi lähden kiertämään maata vasta toukokuussa, mutta liput tulevat myyntiin jo nyt. Tässä syy, laulaja kertoo ja viittaa yläpuolellaan oleviin ruusukultaisiin ilmapalloihin, joissa lukee vauva.

– Olemme niin onnellisia kiertueesta ja vauvasta. Emme malta odottaa, että saamme lisätä toisen pikkukalan lampeemme, laulaja iloitsee.

Vauvan sukupuolta ei ole vielä kerrottu julkisuuteen, eikä myöskään sitä, koska vauva mahdollisesti syntyisi. 

35-vuotias Underwood kertoi elokuun alussa julkaistussa Redbook-lehden haastattelussa, että hänen mahdollisuutensa isoon perheeseen saattaa olla hänen ikänsä vuoksi menetetty. Laulaja piti mahdollisena, että perhe adoptoisi lapsen sitten, kun heidän biologiset lapsensa ovat kasvaneet isommiksi. Tuolloin Underwood ei vielä ollut kertonut raskaudestaan julkisuuteen. 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.