Äidin puoliso ei ole aina se, joka on mukana ottamassa vauvaa vastaan. Tiina halusi synnytykseen doulan, Sini oman siskonsa, Taina pelkän kätilön.


Tiina: ”Doula ei vähätellyt pelkoani”

Synnytyspelon vuoksi esikoiseni syntyi sektiolla. Kun sitten tulin uudestaan raskaaksi, tajusin, että tarvitsen synnytykseen mukaan ihmisen, joka säilyy läpi kaiken rauhallisena. Ajattelin, että doula olisi osin tuttu mutta silti ammattilainen.

Löysin doulani Martan Kanta-Hämeen perhetyön kautta. Kun juttelimme keittiön pöydän ääressä, tuntui kuin juttelisi omalle äidilleen. Minulle oli sanottu monta kertaa, ettei pelko ole syy jättää synnyttämättä alateitse. Doula ei vähätellyt pelkoani.

Vähän ennen laskettua aikaa kävi ilmi, että vauva oli kääntynyt huonoon asentoon, ja sain valita, synnytänkö sektiolla vai alateitse. Valitsin sektion.

”Vieraan kanssa ei tarvitse miettiä, miten toinen tilanteessa pärjää.”

Pian makasin leikkaussalissa. Puudutus ei onnistunut. Huusin ja huusin, ja Martta piteli minua kädestä ja silitti päätäni. Kun vauva oli ulkona, sain hänet hetkeksi rinnalleni. Juuri ennen kuin minut nukutettiin haavan ompelemista varten, näin, miten vauva annettiin Martalle. Tuntui hyvältä ja oikealta, että juuri Martta piti vauvaa ihoaan vasten paidan alla.

Minua itketti: Olin niin kiitollinen Martalle. Hänen läsnäolonsa oli rauhoittanut minua valtavasti, ehkä enemmän kuin tutun ihmisen läsnäolo. Samalla tavalla kuin vieraalle ihmiselle on joskus helpompi puhua aroista asioista. Voi näyttää olevansa heikoilla, kun ei tarvitse miettiä, miten toinen jaksaa tai pärjää tilanteessa.
 

Sini: ”Siskoni oli mukana jo neuvolassa ja ultrissa”

Pikkusiskostani kasvoi jo varhain se ”isompi” sisko. Olen lyhytkasvuinen ja muistan, kuinka ollessamme pieniä äiti sanoi Saralle, että pidät sitten Sinin puolia.

Niin hän on myös tehnyt. Ei ollut siis yllätys, että äiti ehdotti Saran ottamista mukaan synnytykseen.

Erosin Lunan isästä raskauden puolivälissä. Siitä lähtien siskoni oli kanssani kaikilla neuvolakäynneillä ja ultrissa.

”Saralla oli kyky saada minut rentoutumaan.”

Lyhytkasvuisuuteni vuoksi Luna syntyi sektiolla. Leikkausta edeltävänä päivänä paistoi mielettömän ihana kevätaurinko. Makasimme siskon kanssa rannalla, söimme mansikoita ja kikattelimme lähellä makaavan naisen olemattoman kokoisille bikineille. Saralla oli kyky pitää ajatukseni poissa sektiosta.

Aamulla menimme yhdessä sairaalaan. Kun minut haettiin leikkaussaliin, sisko jäi isille tarkoitettuun huoneeseen. Kun näin Saran jäävän sinne toiseen huoneeseen, minua alkoi ensimmäistä kertaa jännittää. Minulla oli yhtäkkiä hirveän kylmä, ja tärisin leikkaussalin pöydällä.

Lopulta kätilö haki siskoni leikkaussaliin höpöttämään niitä näitä. Tärinä lakkasi, ja rentouduin taas. Luna syntyi, ja Sara leikkasi napanuoran.

Parin päivän päästä pääsimme sairaalasta kotiin ja tapasimme parkkipaikalla kätilön, joka oli ollut paikalla sektiossa. Hän kertoi, ettei leikkaussalissa ollut koskaan ollut niin rento tunnelma, kuin Saran ja minun rupatellessa ja vitsaillessa siellä.
 

Taina: ”Katkaisin itse napanuoran”

Esikoisen syntymä oli raskas kokemus sekä minulle että miehelleni. Istukka ei irronnut kunnolla, ja se piti leikata. Toisen raskauden aikana aloin miettiä, että voisin mennä synnyttämään yksin. Silloin esikoiselle ei tarvitsisi etsiä hoitopaikkaa.

Mies oli selvästi helpottunut, enkä kantanut hänelle kaunaa, vaikkei hän erityisesti hinkunut mukaan.

Synnytys käynnistettiin raskausmyrkytysepäilyjen takia. Sairaalassa minut otti vastaan ihana kätilö, joka istui pitkiä aikoja sänkyni vieressä ja jutteli, kun odottelin supistusten tihenevän. Onneksi sairaalassa oli juuri silloin hiljaista, niin että hänellä oli aikaa minulle. Pyysin hoitajaa tuomaan radion huoneeseen, mutta en kuunnellut sitä.

”Olen ihminen, joka tarvitsee omaa tilaa.”

Lopulta ponnistusvaihe alkoi. Silloin tajusin, että nyt se tapahtuu, eikä tässä ole ketään muita kuin minä.

Olen kuitenkin ihminen, joka tarvitsee omaa tilaa. Hetken paniikki meni nopeasti ohitse, ja synnytin ilman kivunlievitystä. Jälkeenpäin olen muistellut synnytystä monta kertaa, ja aina se saa minut hymyilemään.

Katkaisin itse napanuoran ja sain heti rinnalle maailman ihanimman vauvan, jolla oli paljon tummaa tukkaa.

Olin nähnyt parikymppisenä toistuvasti unta, jossa synnytin tummatukkaisen pojan. Niilon nähdessäni ajattelin, että tässä on uneni vauva.

Kolmen äippä

Kuka mukaan synnytykseen? 3 äitiä, 3 erilaista valintaa

Hyviä ratkaisuja kaikki. Itsen otin mukaan äidin ja synnytys oli kuin elokuvista. Kaikki meni parhaalla mahdollisella tavalla eikä koko homma "tuntunut missään"! Siis todella helposti ja ilman henkistä painetta. Jos mies olisi ollut mukana, hän olisi ärsyttänyt minua pelkällä olemuksellaan. Eikä siinä tilanteessa kaipaa enempää painetta ainakaan.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.