Kati Pietilä oppi pelkopolilla kaksi asiaa: ei haittaa jos pelkää ja helpottaa, kun pelostaan puhuu ääneen.

Toukokuun aurinko lämmitti suloisesti auton ikkunoiden läpi, kun­ Kati Pietilä ajoi töistä mustalla farmari-Toyotallaan hakemaan nelivuotiasta Peppiä päiväkodista. Ajaessaan hän kuunteli toisella korvalla Radio Aallon Ellen Jokikunnasta ja Ari Hurstia, jotka puhuivat jotakin naisen tehtävästä synnyttää.

Yhdessä hetkessä se iski: Kati tajusi äkkiä pelkäävänsä kuollakseen synnyttämistä. Vasta nyt, lähes 30. raskausviikolla, hän­ yhtäkkiä ymmärsi, että voisi joutua synnyttämään toisen lapsensa alakautta. Esikoinen Peppi oli syntynyt sektiolla etisen istukan takia, ja Kati oli jostakin syystä tuudittautunut ajatukseen, että toinenkin vauva syntyisi leikkauksella.

– Pelästyin älyttömästi. Tunsin, kuinka kylmä hiki alkoi valua selkääni pitkin. Oli pakko pysähtyä riisumaan takki. Lietsoin itseni hetkessä paniikkiin kun mietin, kuinka pystyisin selviämään tulevasta koitoksesta.

Synnytyksen jälkeinen romahdus

Neljä vuotta aikaisemmin esikoista odottaessaan Kati ei osannut vielä pelätä. Ei edes silloin, kun raskauden puolivälissä selvisi, että hänen istukkansa oli suoraan synnytyskanavan edessä ja ainoa mahdollinen synnytystapa olisi sektio. Jaaha, ollaan loppuraskaus sitten hissukseen, hän ajatteli.

Leikkaus sujui hyvin. Hieman ennen aikojaan syntynyt pieni tyttövauva oli ihana. Mutta heräämössä Kati romahti. Hän itki, eikä itku loppunut.

– Olin odotusaikana kieltäytynyt ajattelemasta, että raskaus voisi keskeytyä tai vauva syntyä keskosena. Tai että leikkauksessakin jokin voisi mennä pieleen. Järkytyin ajatuksesta vasta vauvan syntymän jälkeen.

Kotonakin oli vaikeaa. Tuore äiti pelkäsi vauvan hoitamista, ja ilman siskonsa, anoppinsa ja muiden läheisten apua Kati ei olisi selvinnyt vauva-arjen alusta.

– Ja minä olin sentään ollut sairaanhoitajana vastasyntyneiden osastolla! Muutaman viikon kuluttua hormonimyrskyni onneksi rauhoittui. Aloin nauttia äitiydestäni joka päivä enemmän.

Pitkä odotus – ja pelko

Toisen lapsen odotus ei alkanut helposti. Kului yli kolme vuotta, ennen kuin Kati sai kaivaa Pepin vanhat vauvanvaatteet esille ja laskostaa kaappiin odottamaan pikkusisarusta.

Kun raskaus sitten viimein alkoi,­ Kati kukoisti. Hänestä oli mukavaa odottaa kesävauvaa, käydä töissä ja golfaamassa ja leikkiä Pepin kanssa iltaisin. Edellisen synnytyksen babyblues oli vain kaukainen muisto.

Kunnes koitti se leppeä toukokuun päivä, jolloin kaikki muuttui yhdessä hetkessä.

Viikkojen edetessä pelko otti Katista yhä tiukemman otteen. Se herätti hänet öisin painajaisiin, joissa vauva jäi jumiin synnytyskanavaan, eikä kukaan auttanut.­ Kati yritti olla herättämättä muuta perhettä, hiippaili takkahuoneeseen ja tuijotti jumppapallon päällä televisiosta Teho-osastoa tai vain ikkunasta ulos, yrittäen karkottaa ahdistavia ajatuksia.

– En pelännyt kipua vaan sitä, että menettäisin kontrollin, saisin synnytyksen aikana paniikkikohtauksen. Tai että en osaisi ponnistaa. Tai että joutuisin ensin päiväkausiksi synnyttämään ja lopulta päädyttäisiin kuitenkin leikkaukseen.

Pelko ei hellitä

Kati yritti uskotella itselleen, että hän pärjää hyvin, mutta pelko ei hellittänyt. Ainut mikä pyöri mielessä oli, että hän ei selviäisi synnytyksestä ikinä. Uudelleensynnyttäjänä hän ei päässyt edes synnytysvalmennukseen, vaikka omasta mielestään oli ensikertalainen.

Katin vatsa oli paisunut valtavaksi palloksi. Neuvolan arvio, jonka mukaan vauva olisi isokokoinen, ei ollut omiaan helpottamaan hänen oloaan.

– Kauhuissani päättelin, että minun tuurillani vauva olisi varmaan viisikiloinen.­ Sairaanhoidon ammattilaisena tiesin liiankin hyvin, mikä kaikki voi synnytyksessä mennä pieleen.

Välillä Kati puhui peloistaan miehelleen. Tämä vastasi, että hei, kaikki muutkin siitä selviävät. Kyllä sinäkin.

Synnytystapa-arviossa Kati yritti vakuuttaa lääkärille, että hänen olisi saatava sektio. Lääkäri oli eri mieltä: lapsi oli normaalin kokoinen ja Kati pärjäisi synnytyksessä hyvin.

– Ajattelin, että sanoo mitä sanoo, minä en alakautta synnytä. Hankin sen sektion millä keinoin tahansa.

Pelostaan huolimatta Kati yritti esittää reipasta. Ja tunsi samalla olonsa noloksi. Hänhän oli itse halunnut tätä vauvaa. Ehkä pitäisi vain kieltää koko pelon olemassaolo, myös itseltään.

Viime hetkillä, viikolla 38, Kati varasi lopulta ajan sairaalan pelkopolille. Täytellessään kotona kyselykaavakkeita hän alkoi ensimmäistä kertaa tuntea olonsa vähän rauhallisemmaksi. Tuntui helpottavalta kirjoittaa tunteistaan paperille.

Pelkopolin kätilö oli nuori, mutta vaikutti Katista pätevältä. Kati pommitti häntä kysymyksillä: Mitä tapahtuu, jos en osaa synnyttää? Mitä, jos olenkin syöksysynnyttäjä? Voinko revetä niin pahasti, ettei kukaan saa paikattua minua enää kasaan? Ehtivätkö kaikki synnyttäjät saada kipulääkitystä ajoissa?

He puhuivat myös siitä, miten tärkeää on, että yhteistyö kätilön kanssa sujuu hyvin.

Kati arvosti sitä, ettei kätilö sievistellyt asioita. Hoitaja kertoi, ettei synnytykseen ole olemassa valmista kaavaa, jokainen synnytys on erilainen. Kati sai lopuksi kirjoittaa listan toivomastaan kivunlievityksestä ja synnytysasennosta.

Seuraavat päivät Kati kävi sisäistä kamppailua. Häntä pelotti, kyllä. Mutta jos hän ei nyt yrittäisi alatiesynnytystä, hän saattaisi katua­ asiaa myöhemmin. Kati ahmi synnytyspelkoa käsitteleviä kirjoja, joissa vakuutettiin, että synnytys on maailman luonnollisin tapahtuma.

Naapurissa asuva Reetta kannusti ystäväänsä synnyttämään alakautta.

– Ystävien ja ylipäänsä muiden naisten asenne merkitsee synnytyskammoiselle­ paljon. Toisen pelkoa ei pidä vähätellä, mutta rohkaisu on tärkeää, Kati sanoo.

Sen sijaan sairaalassa ehdotetut mielenhallintakeinot, kuten rentoutusmusiikki, eivät toimineet. Aaltoilevan meren kuunteleminen aiheutti Katille vain pissahädän.

– Lopulta päätin uskaltautua synnyttämään alakautta. Tuudittauduin ajatukseen, että jos menen aivan paniikkiin, saan sektion, vaikka tosiasiassa kukaan ei sellaista luvannutkaan.

”Olen ylpeä siitä, että uskalsin”

Kun synnytys alkoi, Kati oli lopulta helpottunut. Hän oli valvonut kolme yötä harjoitussupistusten kourissa, ja nyt odotus päättyisi, pieni nyytti olisi pian hänen sylissään.

Synnytys eteni hitaasti, mutta Kati ei sitä tajunnut. Hän oli lukenut, miten nainen on synnyttäessään omassa maailmassaan, ja juuri sellaiselta hänestä tuntui. Pahimmat kivut hän kesti ajattelemalla seuraavaa taukoa supistusten välissä. Epiduraali helpotti oloa ja antoi tilaisuuden levähtää.

– Muistan miettineeni, että hoidan tämän kunnialla läpi. Halusin koko ajan tietää, mitä tapahtuu ja kuinka valmistautua seuraavaan vaiheeseen. Siihen keskittyminen auttoi minua. Sysäsin pelon taka-alalle ajattelemalla syntyvää vauvaa. Minun jaksamiseni oli myös lapsen etu.

Ponnistaminen kesti lopulta tunnin, sillä Penni oli tulossa maailmaan hieman väärässä tarjonnassa. Loppuvaiheessa tarvittiin avuksi imukuppia. Suloinen, kolme- ja puolikiloinen tyttövauva oli aivan siskonsa näköinen ja vei heti Katin sydämen. Tällä kertaa hän oli valmis äidiksi saman tien.

Synnytyksen jälkeen Kati oli heikossa kunnossa, mutta henkisesti vahvempi kuin pitkään aikaan.

– Olen ylpeä siitä, että uskalsin. Tunsin itseni voittajaksi, enhän antanut pelolle kokonaan valtaa.

Kodin seinällä riippuvassa mustavalkoisessa valokuvataulussa Kati esittelee ylpeänä paljasta vauvavatsaansa. Kuva on otettu juuri ennen­ Pennin syntymää. Toisessa kuvasuurennoksessa, lähiotoksessa, Peppi nojaa silmät suljettuina äidin pyöreään mahaan. Lapset ovat Katille elämän keskipiste.

Katia ei enää hävetä oma pelkonsa. Synnytyspelon taustalla voi olla monia,­ tiedostamattomiakin syitä. Hän on oivaltanut, että synnytys ei ole suoritus tai kilpailulaji, josta selviydytään hyvin tai huonosti.

Monet ajattelevat sairaalan pelkopolin olevan paikka, jossa sektiota hakevat käännyttämällä käännytetään alatiesynnyttäjiksi.

Katille keskustelu ammattilaisen kanssa toimi lopulta hyvin.

– Opin siellä kaksi tärkeää asiaa: Ei haittaa, jos pelkää. Ja helpottaa, kun pelostaan puhuu ääneen.

Pelkopolilla saa käydä myös synnytyksen jälkeen puimassa tapahtunutta.

– Jos vielä synnyttäisin, pelkäisin varmasti, mutta en enää samalla tavalla. Käytin paljon voimavaroja pelkäämiseen, ja sekin pitää hyväksyä. Nyt tiedän itsestäni paljon enemmän kuin ennen.

Vauva 4/2015

Matkasynnytykset ovat lisääntyneet. Ensihoitolääkäri Heini Harve-Rytsälä kertoo, miten toimia, jos synnytys etenee yllättävän nopeasti.

Matkasynnytyksellä tarkoitetaan tilannetta, jossa vauva syntyy niin nopeasti, ettei äiti ehdi sairaalaan asti. Osa vauvoista syntyy matkalle, osa esimerkiksi kotiin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tilastojen mukaan matkalla sairaalaan syntyi viime vuonna 92 lasta. Muita suunnittelemattomasti sairaalan ulkopuolella tapahtuneita synnytyksiä oli 97.

FinnHEMS10-lääkärihelikopterissa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS) työskentelevä ensihoitolääkäri Heini Harve-Rytsälä kohtaa työssään synnyttäjiä, joiden vauva päättää tulla maailmaan kiireellä.

– Itse muistan ehkä parhaiten tilanteen, jossa päivystin omaa syntymäpäivääni edeltävän vuorokauden. Syntymäpäiväni aamuna, vuoron viimeiseksi tehtäväksi osui synnytys, jossa ambulanssi kuljetti ponnistavaa äitiä. Ehdin juuri kiivetä ambulanssin kyytiin, kun äiti ponnisti käsiini pienen, terveen tyttövauvan. Siinä meitä oli kaksi kansalaista, samalla syntymäpäivällä.

Harve-Rytsälä vastaa kuuteen kysymykseen matkasynnytyksistä.

1. Mistä matkasynnytykset johtuvat?

HUSin alueella matkasynnytykset eivät selity sillä, että etäisyys sairaalaan olisi pitkä. Sen sijaan voi olla niin päin, että kun matkaa on vähemmän, sairaalaan lähtöä odotellaan kotona hieman pidempään. Tämä onkin yleensä järkevä toimintatapa.

Joskus synnytys etenee niin nopeasti, että sen ennakoiminen olisi ollut lähes mahdotonta.

Suurimmalle osalle kohtaamistani matkasynnytyksistä on ollut tyypillistä se, että synnytys on lopulta edennyt niin nopeasti, että sen ennakoiminen olisi ollut lähes mahdotonta.

Varsinkin jos edellinen synnytys on edennyt hitaasti, uudelleensynnyttäjälle voi tulla yllätyksenä se, että seuraava etenee joskus hyvinkin nopeasti.

Osa kohtaamistani synnytyksistä ovat sellaisia, että äiti kertoo, että supistuksia on ollut pitkään, jopa kahdeksan tuntiakin, mutta ne ovat tuntuneet vähäisiltä. Voi olla, että kiputuntemukset tai supistusten voimakkuus ovat poikenneet aiemmista synnytyksistä, kunnes synnytys onkin yhtäkkiä edennyt rytinällä.

On hyvä muistaa, että lähes aina synnyttäjä kuitenkin ehtii sairaalaan. Matkasynnytysten osuus kaikista synnytyksistä on yhä hyvin pieni, vaikka määrä onkin kasvanut.

HUS:n alueella synnyttäjien kokonaismäärä on vain niin suuri, että niitä harvinaisia tapauksia, joissa synnytys etenee nopeasti, mahtuu tälle alueelle useita vuodessa.

2. Milloin sairaalaan ei enää kannata yrittää itse, vaan on parempi soittaa 112:een?

Yleensä synnyttäjä soittaa ensin omaan synnytyssairaalaansa, ja se onkin oikea tapa toimia. Koulutetut ja kokeneet kätilöt osaavat puhelimessa arvioida tilanteen ja antaa neuvoja.

Suoraan 112:een pitää soittaa, jos äitiä ponnistuttaa jatkuvasti ja voimakkaasti tai vauvan tarjoutuva osa, yleensä pää, tuntuu tai näkyy. Ne ovat sellaisia merkkejä, että ei yleensä kannata lähteä enää omatoimisesti sairaalaan. Samoin kannattaa toimia, jos äidillä on jatkuva kirkas ja runsas verenvuoto.

Sairaalaan ei ikinä pidä lähteä ylinopeutta kaahaten.

Jos vauva päättää syntyä sairaalan ulkopuolella, synnytystä on parempi avustaa ambulanssissa tai synnyttäjän kotona kuin esimerkiksi henkilöauton etupenkillä. Suomen oloissa on myös käytännössä aina kylmä, ja vastasyntynyt jäähtyy nopeasti.

Jos kotoa on jo ehditty lähteä liikkeelle, hätäkeskus voi lähettää ambulanssin myös synnyttäjää vastaan.

Sairaalaan ei ikinä pidä lähteä ylinopeutta kaahaten. Liikenneturvallisuudesta huolehtiminen on tässä tilanteessa erityisen tärkeää.

3. Kun hätäkeskus saa tiedon uhkaavasta matkasynnytyksestä, miten asiassa edetään?

Hätäkeskuksen päivystäjä tekee puhelun aikana riskinarvion, joka määrittää jatkotoimet. Yleensä paikalle hälytetään ensihoitoyksikkö eli ambulanssi. Jos käy ilmi seikkoja, joiden perusteella vauvan arvioidaan syntyvän hyvin pian tai tilanteeseen liittyy muu erityinen riski, voidaan kutsua myös muita yksiköitä, esimerkiksi lääkäriyksikkö. Paikalle ehtii yleensä ensimmäisenä ambulanssi.

Äidin luona edetään tilanteen mukaan. Ensin arvioidaan, syntyykö vauva heti vai voidaanko siirtyä turvallisesti ambulanssiin. Ambulanssissa puolestaan arvioidaan, yritetäänkö vielä ehtiä sairaalaan. Jos näyttää, että vauva syntyy matkalla, ambulanssi pysäytetään turvalliseen paikkaan ja hoidetaan synnytys siinä.

Lopulta suurin osa ensihoidon synnytyshälytyksistä on sellaisia, joissa ambulanssilla ehditään sairaalaan asti ennen vauvan syntymää.

HUSin alueella synnyttäjää ei kuljeteta helikopterilla. Helikopteria käytetään kulkuvälineenä silloin, kun se on nopein tapa kuljettaa ensihoitolääkäri synnyttäjän luo. Muualla Suomessa, jossa etäisyydet ovat pidempiä, myös synnyttäjää saatetaan joutua joskus kuljettamaan helikopterilla.

4. Entä jos vauva ehtii syntyä, ennen kuin ensihoitajat ovat paikalla?

Niin usein käykin, koska synnytys voi edetä niin vauhdilla. HUSin alueella noin puolessa tilanteista, joissa vauva syntyy suunnittelemattomasti sairaalan ulkopuolelle, vauva on jo syntynyt, kun ensihoito saapuu paikalle.

Paras paikka synnyttää kotona on sellainen, jossa on avustajille tilaa ympärillä.

Hätäkeskuspäivystäjä antaa puhelimessa toimintaohjeita synnytyksessä avustamiseen. Neuvolakortti on hyvä olla lähellä ensihoitajien saapuessa. Kaksikerroksisessa kodissa äidin kannattaa, jos mahdollista, siirtyä uloskäynnin kanssa samaan tason. Paras paikka synnyttää kotona on sellainen, jossa on avustajille tilaa ympärillä. Koirat ja muut lemmikit kannattaa sulkea oven taakse.

Jos vauva ehtii syntyä, tärkeintä on saada vastasyntynyt nopeasti kuivaksi ja lämpimään, vaikka äidin ihoa vasten. Napanuoran katkaisemisella ei ole kiire, ensihoitajat huolehtivat siitä.

5. Pitääkö vastasyntyneen kanssa mennä silti sairaalaan?

Kun vauva on syntynyt suunnittelemattomasti sairaalan ulkopuolella, äiti ja vastasyntynyt kuljetetaan aina sairaalaan. Kotiin me emme jätä. Tilanne on erilainen suunnitellussa kotisynnytyksessä, jossa paikalla on kätilö. Kätilöllä on erilainen kokemus vastasyntyneen ja äidin voinnin tarkkailuun. 

Vauvan synnyttyä ensihoito kuivaa ja peittelee vastasyntyneen ja klipsaa ja katkaisee napanuoran. Sitten äiti ja vastasyntynyt valmistellaan sairaalaan kuljetusta varten. Istukan syntymistä ei jäädä odottamaan. Istukka voi syntyä matkan aikana tai vasta sairaalassa. 

Onneksi on niin, että jos vauva päättää tulla maailmaan vauhdilla, hän syntyy yleensä ongelmitta.

6. Millaisia riskejä sairaalan ulkopuolella synnyttämisessä on?

Onneksi on niin, että jos vauva päättää tulla maailmaan vauhdilla, hän syntyy yleensä ongelmitta ja kaikki päättyy onnellisesti. Nopeasti eteneville synnytyksille on tyypillistä se, että kohdunsuu aukeaa hyvin, vauva on pienikokoinen ja ponnistusvaihe menee helposti.

Synnytyksissä eniten riskejä liittyy pitkittyneisiin synnytyksiin, ja niitähän matkasynnytykset eivät ole. Hyvä niin: vaikka ensihoitajilla ja -lääkäreillä on valmiudet ja koulutus avustaa synnytyksessä, vaikkapa sektioon tai imukupin käyttämiseen ei ole mahdollisuuksia.

Lähtökohtaisesti voi sanoa, että matkasynnytyksissä vastasyntynyt ja äiti voivat melkein aina hyvin. Esimerkiksi pahoja repeämiä tai vuotoja esiintyy ensihoidossa todella harvoin.

Ensihoidon näkökulmasta matkasynnytykset ovat onnellisesti päättyviä työtehtäviä. Tapahtumaan suhtaudutaan suurella kunnioituksella, ja meidän käsissämme syntyneet vauvat muistetaan jokainen.

Vierailija

Miten pitää toimia, jos vauva on syntyä kotiin tai matkalla sairaalaan? Ensihoitolääkäri neuvoo

En ihmettele, että näitä tapahtuu myös HUSin alueella, missä periaatteessa on sairaalat lähellä synnyttäjiä. Minua ei otettu sairaalaan, koska synnytys oli "liian aikaisessa vaiheessa". Vauva kuitenkin syntyi jo 3 tunnin päästä, sairaalaan matkasin kesken ponnistusvaiheen. Synnytys oli ensimmäinen, joten uskoin kätilöä enkä omia tuntemuksiani, koska aikaisempaa synnytyskokemusta ei ollut. Ystävääni käskettiin odottaa vapautuvaa paikkaa kotona vähintään 2 tuntia, vaikka hän vuosi verta. Toinen...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Liity kesävauvaa odottavien suljettuun keskusteluryhmään ja ota ilo irti vertaistuesta! <3

Plussasitko? Onnea! Kirjaudu sivustolle ja tule mukaan ryhmään. Voit vaihtaa muiden odottajien kanssa ajatuksia raskaudesta anonyymisti.

Ryhmät ovat pienempiä yhteisöjä vauva.fin sisällä. Vain ryhmän jäsenet voivat lukea ryhmän viestejä ja osallistua keskusteluun ryhmässä. Avoimiin ryhmiin voivat liittyä kaikki rekisteröityneet käyttäjät, ja suljettuun ryhmään liittyminen vaatii ryhmän ylläpitäjän hyväksynnän.

Tule mukaan ryhmiin tästä!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.