Kaksosraskaus on riskiraskaus. Hanna ja Jukka ovat onnellisia terveistä kaksostytöistään.

 

 

Jotkut maanantait jäävät mieleen paremmin kuin toiset. Vantaalainen Hanna Salmi, 32, ei voi unohtaa kesäistä aamua Jorvin sairaalan ultratutkimushuoneessa puolisentoista vuotta sitten.

– Katsopa nyt tätä kuvaa. Mitä siinä näet?

Ultratutkimusta tekevä kätilö jutteli 12. raskausviikolla olevalle, tutkimuspediltä kurkkivalle odottajalle.

Hanna yritti tuijottaa tarkasti, mutta ei ymmärtänyt sekavana aaltoilevasta ruudusta yhtään mitään. Hannan puoliso Jukka, tuleva isä, ei tajunnut sen enempää.

Olisiko tuo napanuora? Hanna yritti arvailla.

– Kyllä, ja napanuoria on täällä toinenkin. Kohdussa polskii kaksi vauvaa, totesi kätilö.

Hanna ei ällistykseltään ehtinyt sanoa ooh-huudahdusta enempää, kun selvisi jotain muutakin. Kätilö jatkoi rauhallisesti, että heidän kaksosensa eivät olleet ihan tavanomaisia. Ultrassa näkyi harvinaiset monoamnioottis-monokoriaaliset kaksoset. Monimutkainen termi tarkoittaa, että sikiöillä on yhteinen istukka, suonikalvot ja myös ­vesipussi.

Vain yksi prosentti kaksosraskauksista on vastaavanlaisia. Niihin liittyy tavallista ­monikkoraskautta enemmän riskejä, eikä osa kaksosista selviä syntymäänsä saakka. Jatkossa Hannan raskautta alettaisiin seurata Naistenklinikalla.

Hannasta tuntui kuin hän olisi saanut iskun vatsaansa. Jukka oli hiljaa. Luomusti alkunsa saaneet kaksoset olivat kummallekin täydellinen yllätys.

Hanna ei aluksi tuntenut iloa eikä surua, mutta itku tuli kuitenkin. Järkytyksestä. Hänen vauvahaaveensa oli vihdoin toteutumassa, mutta lapsi – siis lapset – olivatkin vaarassa.

Hermoilua ja tiedonhankintaa

Hanna oli aina haaveillut lapsista. Kun avokumppani Jukka oli vihdoin, parin vuoden harkinnan jälkeen taipunut, raskaus oli alkanut heti. Mutta nyt haavetta varjosti huoli.

Kotona Hanna syöksyi tietokoneelle ja ryhtyi ottamaan selvää erikoisesta raskaudestaan. Suomen monikkoperheet -yhdistyksen sivuilta selvisi, että sikiöiden välisten riskialttiiden suoniyhteyksien lisäksi kaksosia uhkasi toisen napanuoraan sotkeutuminen. Ennen tällaisissa tapauksissa riski menehtyä oli jopa 70 prosenttia. Nykyaikaisen raskaudenseurannan ansiosta riski oli pudonnut 10–15 prosenttiin. Vastaavanlaisia tapauksia oli Naistenklinikalla vain 4–5 vuosittain.

– Tuntui hurjalta saada tuollaista tietoa ja joutua sitten odottamaan kuukausi
seuraavaa tutkimusta. Onneksi löysin kohtalotovereita englanninkielisiltä keskustelupalstoilta sekä Facebookista ja blogeista. ­Jukka yritti tyynnytellä, että rauhoitutaan nyt. Minä en pystynyt.

Tunteiden vuoristorataa

Ei Hanna jatkuvasti murehtinut. Mielenhallintakeinoista kiinnostunut odottaja kuunteli rentoutusmusiikkia ja teki pitkiä kävelyretkiä, piti itsestään huolta.
Tunteet ja mielialat vaihtelivat.

– Jokin päivä olin kuolla pelosta, ja toisena taas ajattelin lähes hilpeänä, että kyllä meidän vauvat pitävät puolensa.

Vauvojen vointia seurattiin ultrassa kahden viikon välein.

– Kuljin pää pilvissä, kun ihana lääkärimme rohkaisi, että kaikki voi sujua hyvin. Raskautta ei päästettäisi loppuun saakka, vaan vauvat syntyisivät suunnitellulla sektiolla ennen kuin riskit kasvaisivat liian suuriksi.

Hanna ja Jukka saivat tietää identtisten kaksostensa sukupuolen.

– Sukupuolella ei ollut siihen saakka ollut väliä. Mutta kun sain tietää, että vatsassani möyrivät pienet tytöt, he alkoivat tuntua entistä läheisemmiltä.

Ultratutkimusten lisäksi Hanna kävi tavalliseen tapaan neuvolassa. Hän seurasi vauvojen liikkeitä herkeämättä.

– Ennen jokaista tutkimusta jännitin, onko jotain vialla. Helpotus oli suuri, kun
kaikki olikin kunnossa. Ja sitten aloin taas odottaa seuraavaa kertaa.

Väärä hälytys

Viikolla 30 terveydenhoitaja huomasi neuvolatarkastuksessa, että suuremman vauvan sydämensyke oli heikentynyt.

– Älä nyt panikoi, mutta sinun on heti lähdettävä Naistenklinikalle, terveyden­hoitaja sanoi.

Sairaalassa lääkäri ei kuullut enää kuin yhden sykkeen.

Silloin tuli kiire. Hanna juoksi maha paljaana toiseen tutkimushuoneeseen.

Nyt se oli sitten tapahtunut. Se, mitä hän oli eniten pelännyt. Napanuorat olivat kiertyneet niin pahasti, että toinen vauvoista oli kuollut, Hanna ajatteli.

Hanna kipusi tutkimuspöydälle, ja lääkäri otti kiireesti anturin esiin. Kun sykkiviä sydämiä hetken päästä näkyi kaksi, Hanna ei pystynyt pidättämään kyyneliään. Väärä hälytys oli johtunut siitä, että vauvojen sykkeet olivat synkronoituneet niin täydellisesti päällekkäin, ettei toista voinut erottaa toisesta.

Kaksi parkaisua

Loppuraskauden ajan Hanna kävi poliklinikalla joka toinen päivä, kunnes hänet otettiin sisälle sairaalaan. Se sopi hänelle hyvin. Sairaalassa hän tunsi olonsa turvallisemmaksi.

Keskosina syntyvien vauvojen keuhkoja vahvistettiin antamalla Hannalle kortisonipiikkejä.

– Jännitin synnytystä. Mitä ennenaikainen syntymä voisi aiheuttaa lapsille? Olo oli ristiriitainen. Toisaalta halusin pitää vauvat kohdussa mahdollisimman pitkään, toisaalta saada heidät ajoissa ulos turvaan.

Viikolla 33 koitti suunniteltu syntymäpäivä. Leikkaussalissa oli paljon väkeä, Hanna muistaa. Sitten kuului parkaisu, ja toinen. Maailman suloisimmat äänet.
Vauvoista isompi, Thelma, painoi 1 800 ja Kaisla 1 600 grammaa.

– Olivathan he pieniä, seitsemän viikkoa ennen aikaansa syntyneitä, mutta eivät läpikuultavia vaan uskomattoman valmiin näköisiä. Kaisla hengitti heti hyvin itse, väsähtänyttä Thelmaa piti vähän auttaa.

Hanna oli jo etukäteen surrut sitä, ettei hän saisi pitää vauvoja luonaan vaan heidät vietäisiin varmuuden vuoksi teho-osastolle. Hän itse jäi heräämöön.

– Se tuntui hirveältä, mutta minua lohdutti se, että Jukka lähti tyttöjen kanssa. Heidän ei tarvinnut olla ilman vanhempaansa.

Jo samana päivänä Hannan oli pakko päästä lasten luokse itsekin, Jukan näyttämät kuvat eivät riittäneet.

– Heitin kipulääkkeet naamaan ja kampesin liikkeelle. Pyörryin käytävälle, mutta pääsin lopulta tyttöjen luokse. Heidät oli puettu pieniin pipoihin, ja he nukkuivat avonaisen keskospöydän päällä. He olivat supersöpöjä, ja he olivat terveitä!

Hanna vei vauvojen turvaksi pupunmalliset uniriepupehmot, Kaislalle vaalean­punaisen ja Thelmalle beigen. Niistä he ­saivat tuoksutella äidin hajua.

– Ne unipuput ovat tytöille tärkeitä ­edelleen.

Kolme tyttöä yhdessä

Ensimmäinen kenguruhoito oli Hannasta ihmeellinen. Molemmat vauvat olivat hänen sylissään paidan alla, lämpimässä pesässä.

– Me kolme tyttöä taas yhdessä niin kuin kuuluikin. Olin suunnattoman ylpeä. Hetki ikuistettiin kameralla. Maitoakin taisi alkaa tulla juuri silloin.

Kun Hanna lähetti kuvan vanhemmilleen, hän sai isältään tekstiviestin:
Hanna. En ole koskaan nähnyt sinua noin onnellisena.

– Vasta tyttöjen synnyttyä tajusin, kuinka paljon olinkaan pelännyt. Samalla ilo tuntui väärältä, kun naapurisängyn vauva makasi keskoskaapissa sairaana, Hanna huokaa.

Kun Thelma ja Kaisla pääsivät teholta viiden päivän kuluttua ja heidät lähetettiin Kätilöopiston sairaalaan kasvamaan, Hannasta oli kauheaa palata kotiin tyhjin käsin.

– Se tuntui luonnonvastaiselta, Hanna selittää.

– Tiesin, että lapset olivat maailman parhaassa hoidossa, mutta halu päästä heidän luokseen oli mieletön. Itkin koko ensimmäisen yön. Kun aamulla pääsin sairaalaan vauvojen vierelle, oloni helpottui saman tien.

Hanna lypsi maitoa ensin pari milliä kerrallaan, ja maitotipat kiikutettiin lapsille. Yhdessä Jukan kanssa he harjoittelivat keskosvauvojen hoitoa.

Jo 16 päivän ikäisinä Thelma ja Kaisla kannettiin turvakaukaloissa kotiin. Hanna jännitti eniten vauvojen ruokkimista.

– Nenämahaletkut saatiin kuitenkin pois jo seuraavana päivänä. Kotona alkoi kokonaan uusi elämä.

Nyt tytöt ovat reilun puolen vuoden ikäisiä hymynaamoja. Sähäkkä ja liikunnallinen Kaisla on kilon verran pienempi kuin mietiskelevä, rauhallinen Thelma.

– On ihanaa, kun tytöt pölpöttävät ja nauravat toisilleen. Riemu tarttuu, ja itku myös. Aluksi he huusivat duettona niin, että alakerran naapuri hakkasi pattereita, Hanna kertoo.

Jukan ja Hannan vanhemmat tulevat kylään, kun lisäkäsiä tarvitaan. Kaupungin kodinhoitajakin käy auttamassa.

– Edelleen on välillä riittämätön olo, mutta kai se kuuluu asiaan. Kyllä me ­pärjäämme, ja se tuntuu hyvältä. En alistu siihen, että kahden vauvan kanssa ei voisi tehdä mitään. Olen ilmoittanut meidät jo vauvamuskariinkin.

Hanna on alkanut miettiä tyttöjen kaksosuutta, heidän keskinäistä suhdettaan ja sitä, miten he kehittyvät yhdessä. Hän toivoo, että samanlaisesta ulkokuoresta huolimatta tyttöjen omaa persoonallisuutta tuetaan kodin lisäksi päivähoidossa ja koulussa.

– Huoli lapsista kuuluu vanhempien elämään varmaan aina. Päällimmäisenä on kuitenkin kiitollisuus. Lapsi on niin suuri ihme. Ja me onnekkaat saimme heitä kaksi!

Vauva 11/2014

Kuva: Piia Arnould

Lue lisää:

Totta ja tarua kaksosraskaudesta

Identtiset vai epäidenttiset kaksoset?

Metsä, sairaalan parkkipaikka ja nakkikioskin jono – muun muassa nämä paikat mainittiin Vauvan Instagramissa.

Poks vain

”Takkahuoneen sohvan kulmassa supistuksen aikana vain poksahti!”

”Olin juuri vaihtanut yöpaidan ylleni, ja etsin sängyssä sopivaa asentoa. Yhtäkkiä kuului "poks" ja vedet tulivat osittain sängylle ja lattialle.”

Se ei ollutkaan pissaa

”Ennen kuopuksen syntymää olin kotona sängyssä makaamassa ja luulin, että tuli pissat alle.”

”Olin vanhemmilla käymässä, ja luulin että pissasin housuun, kun valahti lapsivettä. Olihan siinä naurun aihetta. Huusin vielä äidille, että hävettää sanoa, mutta taisin laskea alleni.”

”Heräsin, kun luulin että pissasin housuun. Meni vielä hetki ennen kun tajusin, ettei pidätyskykyni ole mennyt, vaan että se onkin lapsivettä.” 

”Olin sopivasti vessanpöntöllä ja piti hetki miettiä, että oliko se nyt se lapsivesi vai ei, kun mielestäni olin jo pissannut.”

Makkaraperunat jäivät syömättä

”Toista lasta odottaessani olin kotona tekemässä kaalikääryleitä, kun vedet menivät.”

”Saatiin miehen kanssa ensimmäinen pizzoista uuniin, ja kaksi jäi lämmittämättä.”

”Esikoisen kohdalla lapsivedet menivät ulkona, kun sain nakkikioskilta ruoka-annoksen käteen. Jäi muuten ruuat syömättä.”

”Pikaruokaravintolan lattiallehan ne menivät shoppailureissun päätteeksi.”

Vedet ja vauva samalla kertaa

”Minulla on neljä lasta, eikä yhdestäkään vedet ole menneet spontaanisti etukäteen.”

 ”Joka kerta vedet ovat menneet synnytyssalissa – onneksi, koska veden mukana tulikin jo vauva.”

”Esikoisen kohdalla vedet menivät vasta hiukan ennen ponnistusvaihetta synnytyssalin sängyllä.”

Joskus pitää vähän auttaa

”Joka kerta sairaalassa synnytyksen loppupuolella on puhkottu kalvot. Ne ovat minulla ilmeisen sitkeät, sillä takana on neljä synnytystä ja joka kerta sama juttu.”

”Kaikkien kanssa kalvot puhkaistu sairaalassa. Viisi synnytystä takana.”

Minne ne hävisi?

”Toisen lapsen kohdalla en tiedä, missä tai miten lapsivedet menivät. Sanoivat synnytyssairaalassa tutkiessa, että osa lapsivesistä on jo mennyt.”

”En ole edes huomannut, että missä vaiheessa vedet ovat menneet. Luultavasti siinä jossain ponnistusvaiheessa.”

”Esikoisen kanssa ei mitään hajua milloin lapsivesi meni. Synnytykseen kun menin, vettä ei vaan enää ollut.”

Joskus näinkin

”Olin metsässä kävelemässä, kun vedet menivät.”

”Neljättä lasta odottaessani olin juuri tulossa sairaalasta kaveria moikkaamasta. En ehtinyt edes autolle asti, kun lapsivedet alkoivat valumaan. Kävin kotona ja sitten vain takaisin sairaalalle.”

”Vedet menivät vauvakutsuilla.”

”Lapsivedet menivät Prismassa.”

”Olin kotipihassa pakkaamassa synnärikassia auton takaluukkuun.”

”Toisen lapsen kohdalla lapsivedet menivät äitiyspoliklinikan aulassa.”

”Esikoista odottaessani lapsivedet menivät töissä.”

”Vedet menivät sairaalan parkkipaikalla.”

”Olin neljän aikaan aamulla lohduttamassa itkevää esikoista, kun vedet menivät.”

”Käväisin postilaatikolla hakemassa aamulehden. Samalla lapsivedet menivät.”

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Laura Talvitie kokosi Nykymutsin imetyskirjaan äitien kokemuksia imetyksen eri vaiheista.
Laura Talvitie kokosi Nykymutsin imetyskirjaan äitien kokemuksia imetyksen eri vaiheista.

Luota itseesi, on Laura Talvitien tärkein neuvo imetystä aloittavalle äidille. Sen lisäksi kannattaa hankkia tietoa imetyksestä.

Laura Talvitie tuijotti kuvaa oikeasta imuotteesta hiki otsalla: mitä tässä tapahtuu? Sylissä oli vastasyntynyt esikoispoika, ja imetys teki kipeää. Se, että imetys ei lähtenytkään heti sujumaan muitta mutkitta, tuli Lauralle yllätyksenä.

– Jostain syystä en ollut hankkinut imetyksestä mitään tietoa, vaikka muuten olin lukenut kaiken vauvanhoitoon liittyvän.

Kun Laura, 31, keräsi äitien kertomuksia imetyksestä Nykymutsin imetyskirjaan, moni nainen sanoi samaa: luulin, että imetys sujuu luonnostaan. Ihmetystä ja huolta herätti helposti esimerkiksi se, että maitoa ei heti tullutkaan – tai että sitä tuli tulvimalla.

Lauran imetys lähti pikku hiljaa sujumaan, mutta tottumista vaati sekin, että vauvaa syöttäessä saattoi kulua tuntikausia sohvannurkassa. Miksei kukaan ollut kertonut siitä etukäteen?

Sekä äiti että vauva tarvitsevat harjoitusta, mutta selviätte kyllä.

Nykymutsin imetyskirja tuo uuteen ja outoon tilanteeseen vertaistukea ja faktatietoa. Jos Laura voisi antaa tuoreille äideille yhden asian, se olisi luottamus omaan imetykseen.

– Alun haasteet ovat tavallisia ja usein ratkaistavissa. Sekä äiti että vauva tarvitsevat harjoitusta, mutta selviätte kyllä.

Laura Talvitie ja Pauliina Ahonen: Nykymutsin imetyskirja (Nemo 2018)

 

Lauran vinkit: ”Nämä 5 asiaa olisin itse halunnut tietää imetyksestä etukäteen”

  1. Imetykseen kannattaa ehdottomasti valmistautua. Kysele äitikavereilta ja lue blogeista, mitä on tulossa. Imetyksestä ei kuitenkaan ole syytä stressata etukäteen.
  2. Imetys vaatii harjoittelua. Äiti tarvitsee ohjausta ja vauva harjoitusta.
  3. Erilaiset alkuhankaluudet ovat tavallisia ja normaaleja. Ne eivät tarkoita sitä, että imetys on loppuun saakka hankalaa tai että sinusta ei ole imettämään.
  4. Vauva käyttäytyy rinnalla eri tavoin eri-ikäisenä. Esimerkiksi ”neljän kuukauden hulinointi” ei tarkoita sitä, että maito ei riittäisi. Vauva vain on kehitysvaiheessa, jossa hän ei malta viihtyä rinnalla yhtä pitkään kuin aiemmin.
  5. Imettämiseen julkisella paikalla tottuu, vaikka se aluksi jännittäisi.

Otan työkseni valokuvia. Kun kuvaan, unohdan kaiken muun. Kun esikoiseni oli syntynyt, juuri kuvauskeikalla huomasin ensimmäisen kerran olleeni tovin ajattelematta vauvaa. Ne hetket ovat vain minua varten.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.