Hyvässä imuotteessa rinnanpää ja osa nännipihaa on syvällä vauvan suussa. Vauvan alahuuli on rullalla ulospäin, ja ylähuuli lepää kiinni rinnassa. Kuva: iStockphoto
Hyvässä imuotteessa rinnanpää ja osa nännipihaa on syvällä vauvan suussa. Vauvan alahuuli on rullalla ulospäin, ja ylähuuli lepää kiinni rinnassa. Kuva: iStockphoto

Imetyspulmiin kannattaa hakea herkästi apua, terveydenhoitaja neuvoo.

1. Miksi imetyksen aloittaminen tuntuu vaikealta?

Varsinkin ensimmäisen lapsensa synnyttäneillä äideillä voi olla monenlaisia haasteita imetyksessä. Imetystä joutuvat harjoittelemaan sekä äiti että vauva, sillä se on kummallekin uusi asia. Vauva osaa vaistonvaraisesti hamuta rintaa imeä napakalla otteella saadessaan rinnanpään suuhunsa. Imuote saattaa silti jäädä vajaaksi, ja tässä äidin tulee osata ohjata vauvaa oikeaan imuotteeseen.

Kun maito alkaa nousta kunnolla muutama päivä synnytyksestä, rinnat voivat olla täydet ja kovat, eikä vauva siksi saa hyvää imuotetta rinnasta. Tällöin on syytä lypsää rintaa tyhjemmäksi joko käsin tai rintapumpulla. Synnytyssairaaloissa on usein tarjolla sekä sähköisiä rintapumppuja että käsin käytettäviä pienempiä pumppuja. Kätilöt ohjaavat kaikille äideille käsin lypsämisen ennen kotiuttamista.

2. Miksi rinnat tulevat kipeiksi?

Ensimmäisillä imetyskerroilla rinnanpäät voivat kipeytyä, kun rinnat eivät vielä ole tottuneet imetykseen. Rinnanpäitä tulee hoitaa, jotta ne kestävät imetyksen hyvin. Imetyksen jälkeen rinnanpäästä puristetaan pari tippaa maitoa, joka hierotaan nänneihin. Lampaanvillarasva eli lanoliini on myös hyvä apu rinnanpäitten suojaamisessa.

Jos rinnanpäät kipeytyvät, on tärkeää tarkistaa vauvan imuote.

Jos rinnanpäät kipeytyvät, on erityisen tärkeää tarkastaa vauvan imuote. Jos rinnanpää muovautuu kiilamaiseksi eli ei ole tasainen imetyksen jälkeen, on imuote pielessä. Rinnanpää voi haavautua, tai siihen voi nousta jopa rakkoja huonosta imuotteesta.

Joskus äidin rinnanpäiden iho on niin ohutta, että täydellisestä imuotteesta huolimatta rinnanpäät rikkoutuvat tai kipeytyvät kohtuuttomasti. Tällöin voidaan vähän aikaa käyttää rintakumia, joka suojaa rinnanpäätä ja helpottaa imetystä. Rintakumeja voidaan käyttää apuna myös silloin, jos äidin rinnanpäät ovat kovin matalat tai sisäänpäin kääntyneet, eivätkä muut keinot auta.

3. Miten imetys on helpointa aloittaa?

Imetys on ehkä helpointa aloittaa kylkimakuulla. Niin vauvaa ei tarvitse kannatella, vaan äiti ja vauva pötköttelevät vierekkäin. Kylkimakuulla vauva asetetaan äidin viereen niin, että vauva on mahdollisimman lähellä äitiä, nenä rinnanpään korkeudella.

Toinen tavallinen imetysasento on niin kutsuttu madonna-asento, jossa vauva on äidin sylissä vatsat vastakkain. Siinä vauva asetetaan rinnalle niin, että nenä koskettaa rinnanpäätä. Asentoa voi tarvittaessa tukea tavallisilla tyynyillä tai puolikuun muotoisella imetystyynyllä.

On täysin normaalia, että imetys vie paljon aikaa.

On täysin normaalia, että imetys vie paljon aikaa. Siksikin on tärkeää, että äiti on imettäessään rentoutunut eikä jännitä hartioitaan vauvaa kannatellessaan.

4. Mihin rintaa kuuluu tähdätä?

Rinnalla vauvan tulee olla sopivalla korkeudella rinnanpäähän nähden. Oikea korkeus on nenä: kun vauvan nenä on nännin korkeudella, hän avaa suunsa riittävän auki ja saa sopivan imuotteen helpoiten.

Kun vauvaa ohjataan ottamaan itse rinnasta kiinni, hän oppii hamuamaan rintaa terhakasti ja avaamaan suunsa riittävän avoimeksi. Vauva saattaa aluksi jonkin aikaa haistella ja nuoleskella rinnanpäätä, ja siihen hänelle tulee antaa aikaa. Jos vauva kuitenkin tarvitsee hieman apua ottaakseen rinnan suuhunsa, voi äiti litistää rintaa hellästi niin kutsutulla C- otteella peukalon ja neljän muun sormen väliin ja tähdätä rinnanpää kohti vauvan kitalakea.

Hyvässä imuotteessa rinnanpää ja osa nännipihaa on syvällä vauvan suussa. Vauvan alahuuli on rullalla ulospäin, ja ylähuuli lepää kiinni rinnassa. Vauva imee ja nielee rauhallisesti ja tasaisesti, posket hieman sisään painuen jokaisella imulla. Imuote on tiivis, kun imettäessä ei kuulu ylimääräisiä maiskutteluja.

Vastasyntyneen vatsa on hyvin pieni.

5. Saako vauva tarpeeksi maitoa?

Vanhemmat saattavat olla huolissaan siitä, saako vauva tarpeeksi maitoa rinnasta. Vastasyntyneen vatsa on kuitenkin hyvin pieni ja täyttyy jo pienestä määrästä. Ensimmäisinä päivinä synnytyksen jälkeen rinnoista erittyy ensimaitoa, kolostrumia, joka on erityisen ravintorikasta ja sisältää vauvalle tärkeitä vasta-aineita. Jo muutama tippa tätä ensimaitoa täyttää vastasyntyneen ravinnon tarpeen. Maitoa ei siis alussa tarvita suuria määriä. Kun vauva pissaa ja kakkaa säännöllisesti ja päivässä tulee vähintään viisi märkää vaippaa, tietää että vauva saa riittävästi maitoa.

6. Mistä imetyspulmiin saa apua?

Imetykseen voi hakea apua aina, jos olo tuntuu epävarmalta. Neuvolan terveydenhoitaja yleensä tarkastaa vauvan imemisen ja imuotteen synnytyksen jälkeisellä kotikäynnillä. Samalla voi jutella mahdollisista huolista. Äiti voi myös aina soittaa neuvolaan tai synnytyssairaalaan, jos tarvitsee neuvontaa tai kannustusta imetykseen.

Jos imetys sattuu koko ajan, vauva ei pissaa riittävästi, rinnat ovat kipeät ja äidille nousee kuume tai jos kotikonstit rintojen hoitoon eivät riitä, on oltava yhteydessä neuvolaan – tai synnytyssairaalaan, jos niin on kotiutuessa sovittu.

Myös Imetyksen tuki ry on erinomainen apu. Yhdistyksen nettisivuilta löytyy paljon tietoa ja vinkkejä imetykseen.

Vauva 4/2017

-ninnu-

Imetyksen aloitus jännittää – miten se sujuu mahdollisimman helposti?

Hoitajilta pyydettävä opastusta lypsämiseen, eivät kättärillä kotiinlähtöpäivänä opastaneet. Eivätkä antaneet lisämaitoa, kun eskoiselle ei heti omaa maitoa noussut ja vaikka pyydeltiin ja kyseltiin, "oma maito kuitenkin parempaa pienelle", no miten annat kun ei heru 😒 tuoreelle äidille turhaa stressiä, kun esikoisen paino laski 8% ja aika painokontrolliin, omaa maitoa ei heru joten lisämaitoa jouduttiin antamaan. onneksi oma äiti tsempannut ja kannustanut, rintakumit käytössä vaikka neuvolassa...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.