Ihan kaikkea voi pelätä. Vaikka portaita tai vauvan nostamista syliin.

Sattuuko vauvaa, kun vaunut osuvat katukiveykseen? Mitä jos unohdan vauvan bussiin? Vauvan lukijat paljastavat oudot pelkonsa.

Jälkeenpäin nauratti, tuolloin ei

”Nielaisin kielikorun pallon raskausaikana ja pelkäsin, että se kulkeutuu vauvalle napanuoraa pitkin.”

”Koska refluksista puhutaan niin paljon, olin varma, että meidänkin vauvalla on se. Ei ollut.”

”Kun vaunut töyssyttävät jäisellä tiellä, olin varma, että vauva saa vaunuissa nukkuessaan aivotärähdyksen.”

”Olin varma, että koko perhe saa ripulin, kun vaihdoin vaippoja rotavirusrokotteen jälkeen.”

”Muistan olleeni ensimmäisellä kauppareissulla ylikäyvän suojeluvietin vallassa. Marketissa oli poikkeavasti käyttäytyvä, äänekäs ihminen ja olin sekunnissa valmis taistelemaan, jos hän lähestyisi poikastani.”

”Pelko lapsen lihomisesta isänsä mittoihin oli kova.”

”Kun kätilö sanoi synnytyksessä pään ja hiuksien näkyvän, huusin kovaan ääneen, onko ne hiukset oranssit.”

”Lenkkeilin äitiyslomalle jäätyäni tulevan isosiskon kanssa metsässä. Oli syksy ja hirvenmetsästys alkanut. Päähäni tupsahti ajatus, miten saisin tytön turvaan ja meidät pois hirven tieltä? En enää lähtenyt ilman toista aikuista metsään.”

”Jännitin, tuleeko lapselle oranssit hiukset, koska isällään esiintyy parrassa punapigmenttiä. Kun kätilö sanoi synnytyksessä pään ja hiuksien näkyvän, huusin kovaan ääneen onko ne hiukset oranssit vai tummat? Hiukset olivat ruskeat.”

Nyt se unohtuu kauppaan

”Asumme kaksikerroksisessa asunnossa ja vastasyntyneen kanssa pelotti kulkea portaita ylös alas. Piti askeltaa kuin lapsi yksi rappunen kerrallaan, ettei vaan kävisi vahinkoa.”

”Olin kohtalaisen huoleton kunnes puolitoista kuukautta ennen laskettua aikaa ystäväni sai vauvan ja alkoi antaa käytännön vinkkejä: Muista aina kuivata kaikki poimut todella huolella tai ne menevät verille. Kannattaa nukuttaa puoliksi kyljelleen, koska siskoni olisi pienenä tukehtunut oksennukseen, jos olisi ollut selällään. Silloin tajusin, että entä jos en osaakaan hoitaa lastani. Katsoin vauvaa, jolla oli myssy päässä sisällä ja tumput käsissä ja jaloissa enkä oikeastaan ollut varma miksi.”

”Ensimmäisen kolmen kuukauden ajan pöyhin sänkyä vähintään kerran yössä, pahimmillaan tunnin välein iltakymmenestä aamukuuteen, koska olin aivan varma, että vauva tukehtuu peittoihimme. Lapsi nukkui tuolloinkin omassa sängyssään.”

”Luen jatkuvasti keskustelupalstoilta, miten esimerkiksi liika kiltteys tai hymyilyn aloittaminen myöhään kertoo jostain vammasta tai tulevan murrosiän ongelmasta. Tiedän kyllä, että vauvani on ihana ja reipas, normaalisti kehittynyt ja täysin tyytyväinen.”

”En ollut ennen tyttäreni syntymää pitänyt vauvaa sylissä, joten en tiennyt, miltä vauva tuntuisi. Pelkäsin pudottavani sen heti.”

”Pystyin hyvin kuvittelemaan mielessäni, kuinka vauva huutaa hädissään ja minä vain käännän kuorsaten kylkeä.”

”Unohtelin asioita tavallista enemmän. Pahin pelkoni oli, että unohdan vauvan esimerkiksi kauppaan.”

Entä jos en rakastakaan lasta?

”Olin itse isin tyttö ja pelkäsin, ettei lapseni pidä minusta. Nyt tyttö on kaksivuotias ja on aina ollut enemmän äidin perään kuin isän.”

”Tunsin itseni jossain vaiheessa surkeaksi äidiksi ja aloin pelätä, että lapsen ensimmäiset sanat olisivat äiti on tyhmä.”

”Pelkäsin, että saisin tytön. Poika tuli.”

”Pohdin loputtomiin, mitä jos vauva vaihtuu sairaalassa? No, vauva oli syntymästään asti kanssani yötäpäivää ihokontaktissa.”

”Mietin kovasti, että entäs jos äidinvaistot eivät herääkään? Entä jos lasta ei rakastakaan?”

”En voinut uskoa, että kolmatta lasta voi rakastaa yhtä paljon.”

”Mitä jos imetys inhottaa minua?”

”En voinut uskoa, että kolmatta lasta voisi rakastaa yhtä paljon kuin kahta aikaisempaa.”

”Olin varma, etten ikinä opi tunnistamaan vauvan eri itkuja enkä vastaamaan tämän tarpeisiin.”

”Jos olin välillä alakuloisella mielellä, mietin, miten se vaikuttaa vauvaan – voiko se vinksahtaa?”

Aika auttaa

”Lopulta ymmärsin, että elämää ei voi estää. Se vain kulkee ja tapahtuu.”

”Tajusin rakastavani vielä syntymätöntä vauvaani niin äärettömästi, etten mitenkään voisi voittaa pelkäämääni Maailman surkein äiti -titteliä.”

”Ajan kanssa opin luottamaan, että lapsi pärjää ja aloin olla tyytyväinen arkeemme.”

”Miehen kanssa puhuimme paljon asioista ja jo se, että mies sanoi minun miettivän hölmöjä, rauhoitti vähän. Siis tunne siitä, että joku toinen uskoo minuun, vaikken itse vielä uskonutkaan.”

”Otin pelkounet puheeksi neuvolassa ja terveydenhoitaja sanoi niiden olevan tavallista tuoreilla äideillä. Vain aika auttaisi.”

Lähde: Vauva.fi:n kysely