Amandan synnytys käynnistyi yliaikaiskontrollia edeltävänä yönä. ”Minusta on upea kokea, mihin oma keho pystyy synnytyksessä.”

Amandan ja Heikin vauva syntyi raskausviikolla 41 + 6.

”Kun laskettu aika oli mennyt ja päivät kuluivat, aloin olla epätoivoinen. Kävimme koko perheen kanssa kiipeämässä vauhdikkaasti ylämäkiä parina päivänä, jotta synnytys käynnistyisi. Ihmiset katsoivat varmaan, että olemme tulleet hulluiksi.

Yliaikaiskontrollia edeltävänä yönä heräsin puoliltaöin tuskanhikeen ihollani. Kivut olivat kovat, ja oli heti selvää, että vauva oli oikeasti tulossa. Herätimme 4-vuotiaan esikoisemme ja veimme hänet hoitoon mieheni siskolle. Sairaalassa olimme viideltä aamulla.

Emme tajunneet kumpikaan, kuinka vauhdilla synnytys eteni.

Supistukset tulivat kahden minuutin välein. Asiantunteva kätilö huomasi heti, ettei ollut aikaa jäädä tutkimaan tilannetta. Menimme saman tien synnytyssaliin, ja pyysin epiduraalipuudutuksen. Kohdunsuu oli jo viisi senttiä auki.

Emme tajunneet kumpikaan mieheni kanssa, kuinka vauhdilla synnytys eteni. Sanoin miehelleni, että lepäile rauhassa ja keräile voimia. Ajattelin, että olisimme salissa vielä pitkään. Paineentunne paheni ja paheni, ja annoin kätilölle luvan lapsivesikalvojen puhkaisemiseen. Heti sen jälkeen sainkin alkaa ponnistaa. Meni vain viisi minuuttia, ja lapsi oli ulkona. Olimme ehtineet olla sairaalassa kaksi tuntia.

Vauva oli heti virkeä. Hän huudatti keuhkojaan tovin ja tuli sitten rinnalle. Itkimme molemmat mieheni kanssa. Olimme odottaneet vauvaa niin pitkään. Oli hämmentävä tunne, että hän oli vihdoin siinä. Vauvassa oli paljon isoveljen piirteitä, mutta hän näytti silti aivan omalta itseltään.

Saimme tutustua toisiimme rauhassa tunnin verran. Söimme aamupalaa ja juttelimme, että nyt meitä on sitten perheessä neljä. Kun vauva oli mitattu, lähdin käymään suihkussa.

Raskaus ei ole lempiasioitani, mutta synnyttämään voisin lähteä milloin vain.

Vauva oli vain muutaman tunnin ikäinen, kun isoveli tuli jo lahjojen kanssa käymään ja pussailemaan pikkuveljeä. Hän halusi pitää heti vauvaa sylissä. Esikoisemme neuvoi, että muista mamma, jos vauva itkee, silitä näin ja anna tutti. Sitten hän totesi olevansa valmis lähtemään leikkimään.

Synnytyksen jälkeen oloni oli todella hyvä. Pääsimme seuraavana päivänä kotiin, enkä olisi voinut uskoa, että olin synnyttänyt vain päivää aiemmin. Raskaus ei ole lempiasioitani, mutta synnyttämään voisin lähteä milloin vain. Ajattelin, etten voisi saada kahta näin hienoa synnytystä, mutta niin vain sain.

Olin 19-vuotias, kun minulla todettiin perinnöllinen sydänsairaus. Esikoisellemme sairaus ei periytynyt. Kuopuksemme sydän kuvattiin sairaalassa ja todettiin, ettei siinä näkynyt poikkeavuuksia. Testien tulokset parin viikon päästä kuitenkin paljastivat, että sydänsairauteni oli periytynyt hänelle. Ensimmäinen tunteeni oli kova harmi. Sittemmin olemme yrittäneet ajatella positiivisesti. Poika oppii pienestä pitäen elämään sairauden kanssa. Tiedän itse, että sen kanssa voi elää normaalia elämää.”

Vedä kuvaa oikealta vasemmalle.


Poikavauva painoi syntyessään 3504 grammaa ja oli 50 senttiä pitkä.
Amanda osallistui Vauvan Raskaustestiin raskausviikolla 35 + 6.
 

 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teksti
Kuvat
Johanna Jarva