Jalkapallovalmentaja Eero Länkelin uskoo lasten hyvyyteen eikä halua tylyttää ketään hiljaiseksi.

"Suomalaisessa jalkapallovalmennuksessa on kaksi asiaa pielessä. Lapsille huudetaan, ja heidät jaetaan tasoryhmiin liian varhain

Pelasin itse edustusjoukkueessa parikymppiseksi asti. Kun aloin valmentaa pikkupoikia, tein kuten minuakin oli valmennettu. Jos joku hölmöili, kielsin tiukasti ja komensin jäähylle. Mietin, miksi valmentaminen tuntuu niin stressaavalta, ja tajusin, että Suomessa lapsia käskytetään ihan liikaa. Tee noin, älä tee noin, mene tuonne! Tiukat ohjeet ovat paikallaan esimerkiksi liikenteessä, mutta jalkapallokenttä on tosi turvallinen paikka. Ei siellä tarvitse huutaa lapsille.

Nyt valmennan 6–10-vuotiaita poikia uudella, kokonaisvaltaisella tyylillä, johon olen hakenut ideoita lukemalla kasvatuksen filosofiaa ja psykologiaa. Mottoni on rennosti täysillä. Harjoitukseni perustuvat sisäiseen motivaatioon ja siihen, että ihminen oppii parhaiten rentoutuneena.

En huuda lapsille, ja joillekin vanhemmille se on kova paikka. Heidän pelkonsa on, että ilman kovaa kuria lapsesta ei kasva kunnon kansalaista. Minä taas uskon lasten hyvyyteen. Jos joku tekee kiusaa, haluan selvittää syyn siihen. En halua tylyttää ketään hiljaiseksi.

Kutsun vapaaehtoisuuteen perustuvia harjoituksia hop lop -treeneiksi. Tarjolla on kolme pistettä, joista yksi on aina vapaa peli. Jos lapsesta tuntuu, että juuri sinä päivänä ei jaksa hioa jotain teknistä asiaa, voi vain pelata. Onhan aikuisellakin sellaisia päiviä.

"Lopulta aika moni lapsi karttaa kilpailua."

Treeneissäni lapset voivat edetä omien taitojensa mukaan ja huomaavat itsekin edistymisensä. Haen ideaa tietokonepeleistä, joissa edetään aina vaikeampaan tehtävään. Pitää keksiä niin kiinnostava harjoitus, että lapset haluavat tehdä sitä. Jos teen tylsän, kukaan ei tule.

Välillä pidän jollain pisteellä juoksukilpailun. Olen huomannut, että lopulta aika moni lapsi karttaa kilpailua. Taitaa olla enemmän joidenkin aikuisten ajatus, että elämä on kilpailua. Minusta se ei ole.

Karsinta edustusjoukkueeseen tehdään Suomessa minun mielestäni liian aikaisin. Monissa muissa maissa ajatellaan, että pelaajan luonne on tärkeämpi kuin tekniset valmiudet kahdeksanvuotiaana. Pelaajiin pitäisi tutustua paremmin ennen tasoryhmiin jakoa.

Uskon, että tyylilläni voi valmentaa myös huippuja. Huipputasolla kovin työ tehdään itsenäisesti treenien ja pelien välillä. Pelkkä lahjakkuus ei riitä, tärkeintä on intohimo lajiin. En halua olla se, joka tappaa intohimon.

Pieni lapsi haluaa miellyttää aikuista ja tekee siksi, kuten valmentaja käskee. Murrosikäinen tajuaa, että valinnat on tehtävä itse, ja silloin moni lopettaa pelaamisen. Haaveeni on, että nyt valmentamani pojat jatkaisivat pelaamista teini-iän yli. Että joukkuehenki olisi niin hyvä, ettei kukaan haluaisi jäädä pois. Että he saisivat elinikäisen porukan, jossa jokainen saa olla oma itsensä. Jos he pelaavat yhdessä vielä aikuisina, olen onnistunut."

Eero Länkelin valmentaa jalkapallojunnuja Helsingissä.

Meidän Perhe 1–2/2016

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Iiro on nopea, madot hitaita. Kuva: Mikko Hannula
Iiro on nopea, madot hitaita. Kuva: Mikko Hannula

Iirosta on hauskaa seurata matojen touhuja ja viedä niitä multaan turvaan, kun äiti tekee puutarhatöitä.

”En ole matojen pelastaja. Tai olen. Kun äiti kaivaa ja huutaa, että täällä on hieno, mä tulen ottamaan madon. Vien sen multaan turvaan.

Mullassa mato syö ja kakkaa. Se kasvattaa meidän herneitä.

Tiellä auto tai pyörä voi ajaa madon päälle. Madot ei osaa vielä varoa.

Toi iso on varmaan isä ja toi toinen äiti. Kohta ne varmaan sukeltaa. Onkohan niiden koti kaukana?

Käyn välillä tekemässä muuta ja tulen sitten taas seuraamaan niitä. Madot on aika hitaita. Mä olen nopea.”

Iiro, 4

Alaraajavammat ovat lasten jalkapallovammojen suurin yksittäinen ryhmä, sanoo professori Jari Salo.

Lasten loukkaantumisalttius kasvaa, kun treeneistä siirrytään peleihin, joissa vauhti ja loppuun saakka yrittäminen ovat kovemmalla tasolla.

Yleisimpiä lasten jalkapallovammoja ovat nilkkojen vääntövammat sekä eri puolille kehoa kohdistuvat kolhut. Myös päähän kohdistuu lukumääräisesti paljon vammoja, mutta ne ovat onneksi yleensä vaikutuksiltaan vähäisiä.

– Nyrjähdykset ja nivelsidevammat ovat yleisempiä tytöillä, murtumat puolestaan pojilla, Jari Salo kertoo.

Murtumat ja ruhjeet liittyvät usein kontaktitilanteisiin, kun taas nivelside- ja lihasvammat syntyvät kaatumisten yhteydessä ja suunnanvaihdoista. 

– Takareiden alue jää usein liian vähälle huomiolle. Sen vammat ovat nopeimmin kasvava ryhmä jalkapallossa. Kasvuiässä tilanteeseen tuo lisähaasteen reisiluun pituuskasvu, johon lihasten tulisi mukautua, Salo painottaa.

Rasitusvammojen taustalla usein kasvuun liittyvät tekijät

Lasten ja nuorten rasitusvammoissa ikä on merkittävä tekijä. Kasvavalla lapsella tai nuorella on useita kohtia, joissa luiden kasvutumakkeiden luutuminen ja jänteiden ongelmat ilmaantuvat tietyssä järjestyksessä ikävaiheiden mukaan, jos rasitus ylittää sietokyvyn. 

– Tyypillisiä rasitusvaivojen kohtia ovat mm. kantapääkivut sekä polvilumpiojänteen alaosan vaivat, kuvailee Salo.

Urheilun muuttuminen ”ammattimaisemmaksi” yhä nuoremmissa ikäluokissa lisää rasitusvammoja.

Spesifi lajikohtainen harjoittelu yhdistettynä vähentyneeseen yleiseen vapaa-ajan liikkumisen näyttäisi osittain selittävän rasitusvammojen yleistymistä. Toinen merkittävä tekijä on urheilun muuttuminen ”ammattimaisemmaksi” yhä nuoremmissa ikäluokissa.

– Useampaa lajia harrastavilla lapsilla rasituksen sietokyvyn rajan huomaaminen on usein vaikeaa, kun kussakin lajissa pyritään maksimoimaan siinä tarvittava harjoittelu. Tällöin ennaltaehkäisyssä korostuu vanhempien ja valmentajien yhteistyö myös eri lajien kesken, Salo toteaa.

Vammojen ennaltaehkäisy monen tekijän summa

Akuuttien pelitilanteessa syntyneiden vammojen ennaltaehkäisyyn ei ole oikotietä. Rasitusperäisiä vammoja voidaan vähentää oikeanlaisella harjoittelulla sekä huomioimalla lapsen kokonaistilanne. 

– Riittävän monipuolinen harjoittelu, alkulämmittelyt, palautumisen seuranta, tasapainoinen ravitsemus, lapsen kuuntelu sekä maltti olla pois rasituksesta, jos ilmenee viitteitä rasitusperäisestä vammasta ovat hyviä keinoja vammojen ennaltaehkäisyyn, sanoo lastentautien erikoislääkäri Petri Koponen.

Aikuisen on huomioitava, jos lapsi ei pysty enää tekemään suorituksia aiemmalla tavalla, vaikka hän ei oireita valittaisikaan.

Lapsi ei vielä tunne omaa kehoansa ja siinä tapahtuvia muutoksia, jolloin harrastuksessa mukana olevien aikuisten rooli korostuu. Aikuisen on huomioitava, jos lapsi ei pysty enää tekemään suorituksia aiemmalla tavalla, vaikka hän ei oireita valittaisikaan.

– Treeniohjelma on hyvä rakentaa monipuoliseksi: nuorille ei kannata suunnitella liiaksi voimaharjoitteita ja alakouluikäisille lapsille on tärkeä mahdollistaa eri lajien kokeilu lapsen näin halutessa. Myös joukkueen reilut pelisäännöt ovat lasten ja nuorten joukkuepeleissä tärkeässä roolissa, painottaa Koponen lopuksi.

Jos urheillessa sattuu - milloin lääkäriin?

  • Urheilukentällä aloitettu perinteinen kylmä-koho-kompressio -hoito on hyvä ensiapu.  
  • Päävammojen osalta on tärkeä selvittää, onko lapsi ollut tajuttomana tilanteen jälkeen. Jos lapsi on hetkenkin tajuttomana tai päävamman liittyy muistikatko, lääkärin arvio on tarpeen.
  • Akuuteissa vammoissa on hyvä lähteä lääkäriin, jos lapsi ei pysty käyttämään loukkaantunutta raajaa, raaja on epämuotoinen, kipu on kova tai kyseessä on avovamma. 
  • Rasitusvammoissa on hyvä kääntyä asiantuntijan puoleen, jos vammoihin liittyy lepokipua, aiempi vaiva pahenee akuutisti tai tilanne pitkittyy harjoittelutausta huolimatta.

Lähde: Mehiläinen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.