Musiikkia kuunteleva lapsi opettelee tunteiden käsittelyä, musiikkipedagogi sanoo.

"Moni vanhempi ajattelee, että musikaalisuus on lahjakkuutta, jonka käyttäminen vaatii lapselta harjoittelua ja sitoutumista. Mutta musikaalisuus ei ole osaamista. Musikaalisuus on arkea, itsensä ilmaisemista, iloa ja yhdessäoloa.

Kotona musisoinnin ei tarvitse tähdätä mihinkään, eikä olla harrastamista. Arkinen laulaminen ja soittaminen ovat mahdollisuus läsnäoloon, hetkeen lapsen kanssa. Se on hyvä tapa keskittyä lapseen, jättää pois kännykkä, Facebook, tiskit ja muut aikuisten asiat.

Musiikki aktivoi aivoissa tunteita käsitteleviä osia. Musiikkia kuunteleva lapsi opettelee tunteiden käsittelyä. Pii pii pikkuinen lintu on lapselle iso kokemus surusta ja haikeudesta. Ja toisaalta on lauluja kuten Tässäpä Peppi Pitkätossu, jossa lapsi eläytyy olemaan maailman vahvin tyttö, joka nostaa vaikka hevosen.

Musiikki on lapselle myös vahva impulssi liikkua. Vauvathan syntyvät tanssimaan. Juuri seisomaan oppinut vauva alkaa hytkyä, kun hän kuulee musiikkia. Kun vauva saa lusikan, hän laittaa sen ensin suuhunsa ja sitten kopauttaa lusikalla pöytää, kokeilee minkälainen ääni siitä tulee. Musikaalisuus on lapselle luontaista.

Aikuinen hyräilee vauvalle ihan huomaamattaan. Sitten lapsi kasvaa ja yhdessä laulaminen loppuu. Aikuisten arkuus laulaa lapselle johtuu ehkä siitä, että monille on koulussa sanottu, etteivät he osaa laulaa. Niitä haavoja Suomessa parannellaan vieläkin.

Mutta sinä osaat laulaa! Ja osaat rummuttaa pöytää. Rytmi on musiikkia, rummuta lapsen kanssa. Lue loruja tai laita musiikkia soimaan ja tanssi. Kun pikkuauto ajaa, sen äänen voi rallattaa brum-brum-brum. Äänten kokeilukin on musiikkia, ja ääniä kannattaa kokeilla yhdessä lapsen kanssa. Kaikki esineet soivat: Rullaa paperi ja rummuta sillä. Röpöliäistä pintaa voi raaputtaa ja ruohonkorteen puhaltaa.

Automatka on hyvä tilaisuus kuunnella musiikkia – autohan on kuin musiikin kuunteluun tehty huone. Lasten kanssa kannattaa kuunnella lastenmusiikkia. Se on tehty lapsen maailmaan sopivaksi ja kutkuttamaan lasten mielikuvitusta.

Kaikki tällainen musikaalisuus on leikkiä ja iloa. Musiikki ei ole lahjakkaiden ihmisten ankaraa harjoittelua ja kalliita viuluja.

Minua naurattaa ajatus siitä, että jokainen lapsi kasvaa maailmaan äitinsä sydämen sykkeessä, joka on kuin ison bassorummun jytkettä. Mehän tulemme maailmaan yhdeksän kuukauden sambajuhlista!"

Soili Perkiö on säveltäjä, musiikkipedagogi ja musiikkikasvatuksen lehtori Sibelius-Akatemiassa. Hänet on palkittu 2009 lastenkulttuurin valtionpalkinnolla.

Anna Ruohonen, "Musikaalisuus ei ole osaamista", Meidän Perhe 9/2014

Vierailija

Soili Perkiö: "Musikaalisuus ei ole osaamista"

Kyllä musikaalisuus on musiikillista osaamista ja lahjakkuutta - ilman koulutustakin. Ei se ole pelkkää innostusta ja halua. Meillä on jo liikaa harrastelijoita pedagogeina, jotka luulevat, että innostus riittää. Sekin on tärkeää, mutta ilman osaamista on vaikea muita opettaa. Nyt tämä jo näkyy kouluissa ja musiikin opetuksessa- alamäki alkoi 1970-luvulla!
Lue kommentti
Eeli haluaa pelata ihan oikeaa jalkapalloa. Kuva: Milka Alanen
Eeli haluaa pelata ihan oikeaa jalkapalloa. Kuva: Milka Alanen

Eeli haluaa oppia pelaamaan yhtä hyvin kuin isä.

”Käyn jalkapallotreeneissä Olavin kanssa. Me ollaan molemmat kolme. Äiti ja iskä istuu penkillä ja antaa mulle vettä, kun on tauko. Harkkoihin on kiva mennä. Siellä saa opetella pelaamaan hyvin jalkapalloa.

Treenien alussa mennään alkupiiriin. Siellä pitää kertoa, mikä mun nimi on ja onko juttuja. Jos ei ole juttuja, niin ei ole.

Parasta on se, että saa pelata ihan oikeaa jalkapalloa ja tehdä kikkoja. Mä haluan tehdä pääpuskuja ja harjoitella seinään päin potkuja. Vaikeita on yhdellä jalalla kikat ja takaperin juokseminen. Haluan oppia sellaisia temppuja, että toinen potkaisee tähän otsaan ja mä pusken pallon maaliin.

Joskus alkaa ärsyttää, kun treenit kestää niin pitkän aikaa. Tulee vähän väsynyt olo. Sitten alan potkia lattiaa ja nyrkkeillä.

Haluan harrastaa jalkapalloa myös isona. Käyn katsomassa isin pelejä. Siellä isi potkaisee Oskulle pallon ja Osku puskee maaliin.”

Eeli, 3

Avaimet onnistuneeseen yöretkeen: ennakoi, mutta älä liikaa, vinkkaa opaskirjailija Liisa Louhela.

Telttaretki yön yli lasten kanssa, uhka vai mahdollisuus? 

Mahdollisuus, ehdottomasti, sanoo Sata yötä ulkona -kirjan kirjoittanut vapaa kirjoittaja Liisa Louhela.

Tärkeää luonnossa oleilussa on löytää itselleen ja perheelleen sopivin tapa siihen.

– Kaikkien ei todellakaan tarvitse lähteä pitkälle vaellukselle. Luonnossa oleilun voi aloittaa vaikkapa laavulla ystävien kanssa iltaa istuen, Louhela sanoo.

Yleensä lapsia on helppo innostaa ulkona nukkumiseen, ja siitä voi tehdä koko perheen yhteisen jutun. Louhela yöpyi oman lapsensa kanssa ulkona ensimmäisen kerran, kun tämä oli alle kaksivuotias. Koko porukka viihtyi todella hyvin. 

Jos patikointi metsään tuntuu hurjalta, yöretken voi tehdä vaikka omalle pihalle.

Jos patikointi syrjäiseen metsään tuntuu lapsen kanssa hurjalta ajatukselta, yöretken voi tehdä vaikka omalle pihalle. Varusteiden olisi hyvä olla kunnossa, mutta niihin ei tarvitse satsata satoja euroja.

Telttoja saa vuokrattua, ja aikuisten makuupussista saa tehtyä lapselle sopivan version remmien avulla. Makuupussin oikea koko on tärkeää, sillä liian suuressa makuupussissa voi tulla kylmä. Myös kunnollinen makuualusta on tärkeä.

– Monesti lämmittävää makuupussia pidetään kaikista tärkeimpänä varusteena. Näin ei kuitenkaan ole. Lämmin makuupussi ei auta mitään, jos makuualusta ei eristä lämpöä tarpeeksi, Louhela huomauttaa.

Makuupussiin kannattaa sujahtaa sellaisilla vaatteilla, jotka eivät ole keränneet kosteutta. Jos siis päivän aikana on tullut patikoitua useampi kilometri, vaatteiden vaihtaminen on paikallaan. 

Retkivaatteiden materiaaleihin kannattaa kiinnittää huomiota. Villakerrasto on usein paras valinta retkeläisen ylle, myös kesällä.

Louhelan vinkit yöretkeilyyn lasten kanssa:

1. Älä lannistu

Aluksi lapsi ei välttämättä osaa nukahtaa ulkona samalla tavalla kuin kotona. Ei kannata luovuttaa, jos ensimmäinen ulkona nukuttu yö ei ole menestys. Kaikista parasta on suhtautua ulkona yöpymiseen ennakkoluulottomasti ja ottaa se opettavaisena kokemuksena.

– Parhaimmillaan ulkona vietetyn yön jälkeen ennakkoluulot yöretkeilyä kohtaan osoittautuvat vääriksi, ja pitkästä oleskelusta luonnon helmassa nauttii todella paljon, Louhela kertoo.

2. Ennakoi

Lasten kanssa retkeillessä joitakin asioita on pakko ennakoida: varmista, että mukana on aina lämpimät ja kuivat vaihtovaatteet, ja syö ennen kuin nälkäkiukku pääsee yllättämään. Kun pienen retkeläisen perustarpeet on täytetty, kaikki muukin sujuu paremmin.

Valitse kohde niin, että lapsia ei tarvitse koko ajan kieltää.

Yöpymispaikka on hyvä valita niin, että se on turvallinen kaikille. Pienten lasten kanssa ei välttämättä kannata yöpyä kallioisella seudulla tai virtaavien vesistöjen lähellä.

– Kannattaa valita kohde niin, että lapsia ei tarvitse koko ajan kieltää. Näin retkeily on kaikille mukavampaa, Louhela sanoo.

3. Jätä aikaa ihmettelylle

Jos matkassa on taapero, jota kannetaan pitkiä aikoja kantorinkassa, voi olla kätevää jemmata kantajan taskuihin kaikenlaista pientä tutkittavaa, kuten käpyjä tai keppejä. 

Luonto itsessään on täynnä mitä ihmeellisimpiä asioita, joten elektronisia viihdykkeitä ei tarvita. Usein lapset haluavat jäädä tutkimaan metsäpolulla kasvavia kasveja tai vastaan tulevia hyönteisiä pitkäksikin aikaa. Luonnon ihmettelylle kannattaa jättää aikaa, vaikka vanhemman mielessä siintäisikin jo seuraava nähtävyys tai taukopaikka.

Kellontarkkoja suunnitelmia yöretkelle ei kannata varsinkaan lasten kanssa tehdä. Lapsen kanssa luonnossa liikkuminen on mahdollisuus opetella kiireettömyyttä ja rentoutumista.

4. Entä jos pelottaa?

Lapset harvemmin pelkäävät ulkona yöpymistä. Mitä aiemmin ulkona yöpymisen lapsen kanssa aloittaa, sitä tavallisemmalta jutulta yö ulkona lapsesta tuntuu.

Aikuisia telttayö saattaa mietityttää ja pelottaa enemmän kuin lasta. Ensimmäisillä kerroilla luontoon voi lähteä yöksi isommalla porukalla, jolloin yhdessä voi kokeilla, miltä yö ulkona tuntuu.

Mukaan matkalle on hyvä varata otsalamppu. Pelon yllättäessä lampun voi pitää päällä vaikka koko yön. Kesäyöt ovat valoisia muutenkin, mutta muina vuodenaikoina lisävalo voi olla tarpeen. 

Lapsen kanssa voi jutella etukäteen asioista, joita pitää metsäretkellä varoa: esimerkiksi tulentekovälineet, käärmeet ja ampiaiset kuuluvat näihin asioihin. Karhujen tai susien näkeminen luonnossa on niin harvinaista, ettei niitä käytännössä kannata pelätä. Suuret petoeläimet kiertävät ihmiset kaukaa. 

Liisa Louhelan kirja Sata yötä ulkona – opas ulkona yöpyjälle (Maahenki) ilmestyi kesällä 2018.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.