Virpomisreissu on jännittävä seikkailu: etukäteen ei voi tietää, mitä matkalla tulee vastaan.

Virpominen on hauska perinne ja siitä jää mukavia muistoja, suurin osa Meidän Perheen kyselyyn vastanneista toteaa.

Virpomisreissuilla sattuu ja tapahtuu monenmoista: lorut eivät pysy jännittyneen virpojan mielessä tai palkkio ei ole sitä, mitä toivoisi.

"Lapsi totesi ´Pitsa sulle, palkka mulle´ ja tiputti vitsan mummolan kynnykselle.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Lapsena ala-asteen opettaja antoi meille koiransuklaata, kun ei ollut muuta karkkia.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Pelkäsimme pienenä yhtä virpomispaikkaa, koska siellä piti laulaa useita lauluja olohuoneessa. Karkinhimo kuitenkin voitti ja menimme sinne aina kuitenkin.”

”Tyttöni oli yksin virpomassa ja seuraan lyöttäytyi vieras kissa, joka seurasi häntä talosta taloon. Ihmiset olivat olleet innoissaan, kissaa kiinnostivat höyhenoksat.”

Hyvän mielen lähettiläät

Parhaimmassa tapauksessa virpojat levittävät iloa ja hyvää mieltä lähiseudun koteihin. Jotkut kohtaamiset pysyvät virpojien mielessä pitkään.

”Lapsena saimme aina yhdeltä liikuttuneelta eläkeläissedältä pussillinen mandariineja. Hän oli oikein odottanut meitä hedelmäsäkin kera.”

”Olin veljeni kanssa virpomassa. Eräs nainen juoksi peräämme ja kysyi, voisimmeko tulla läheiseen vanhainkotiin virpomaan. No, menimme ja lauloimme vanhusten kanssa. Kävimme toivottamassa hyvää pääsiäistä jokaiselle erikseen. Jäimme pullalle ja mehulle. Saimme niin paljon karkkeja ja rahaa, että kieltäydyimme osasta, sillä koreihimme ei mahtunut enempää. Menimme myös seuraavana vuonna. Emme niinkään herkkujen perässä, vaan koska kaikki tulivat niin iloisiksi ja oli hauskaa laulaa vanhusten kanssa.”

”Naapurit odottavat innolla pieniä virpojia, pelkästään iloa ovat pienet virpojat vanhuksillekin tuoneet.”

Yläkoululaisilta pääsy kielletty, ellei...

Suurin osa kyselyyn vastanneista antaa lasten virpoa perhettä, sukulaisia ja naapureita. Harvempi päästää lapset kiertelemään koko lähiseudulle, vaikka omassa lapsuudessa teki itse niin.

”Itse kiersin lapsena tuntemattomien ovilla virpomassa, mutta tästä on kyllä aikaakin jo rapiat 25 vuotta ja maailma on muuttunut. Omiani en päästä kuin kavereille / tutuille / naapureille / sukulaisille virpomaan.”

Vastaajien mielestä alle kouluikäiset ja alaluokkalaiset ovat parhaassa virpomisiässä. Hieman yli puolet päästäisi vielä yläluokkalaisetkin virpomaan, mutta yläkoululaisia ei enää kuin joka kymmenes. Toisaalta isotkin lapset toivotetaan tervetulleiksi virpomaan – tietyin ehdoin.

”Virpominen on ehkä enemmän ala-asteikäisten juttu. Mielestäni myös vanhemmat voivat virpoa, jos he ovat hyvin valmistautuneet: asut (ei harrypottereita) ja kunnolliset koristellut vitsat. Virpomalla toivotetaan virvottavalle hyvää, eikä siinä tarvitse olla ikärasisti.”

”Ei iällä ole väliä, jos osataan käyttäytyä eikä virpominen ole pelkkää mieleisten palkkioiden kerjäämistä.”

Ollako noita vai eikö olla?

Asun suhteen vastaajat ovat tiukkoja: tavalliset vaatteet tai mikä tahansa naamiaisasu eivät kelpaa. Asun pitää liittyä pääsiäiseen. Mielipiteitä jakoi ainostaan se, voiko virpoja pukeutua noidaksi vai ei.

”Toppavaatteet ja hassu lakki ovat naurettavia ja heijastaa kerjäämisen meininkiä. Pukeutuminen asuun kotona on jo osa itse jujua.”

”Mielestäni asusteet ovat menneet liikaa halloweeniksi. Täällä trullitellaan eli trulli on noita. Ei mikään witcherella.”

”Ehdottomasti trullin eli noidan as; essu, huivi ja pilkkuja naamaan sekä vanha kaffipannu käteen.”

”Tipu ja pupu, ei noita.”

Paras palkka virpojalle on makea herkku, kuten suklaamuna tai karkki. Viidennes antaa virpomispalkaksi myös rahaa.

Ja hyviä uutisia virpojille: lähes kaikki vastaajat laittavat jokaisen saamansa vitsan kauniisti esille maljakkoon, sisään tai ulos, ja nokkelimmat keksivät niille jopa uusiokäyttöä.

”Allergikkona emme voi ottaa vitsoja sisälle, mutta säilömme ne ulkona.”

”Käytän vitsat ensin pääsiäiskoristeena ja kesällä mansikkapuskissa linnunkarkotteina – toimii!”

"Eikö lasten ilo ole tärkein?"

Kaikki eivät pidä siitä, että sunnuntaiaamun rauha rikkoutuu virpojien ovikellon soittoihin. Jotkut vastaajat eivät ymmärrä tätä, mutta miettivät silti ratkaisuja, joilla yhteiselo palmusunnuntaina sujuisi mahdollisimman kivuttomasti.

”Suomessa on liian vähän iloista karnevaalimeininkiä. Eikö lasten ilo ole tärkein? Jos ahdistaa, eikö sen ovikellon saa pois päältä. Myös lappu ovessa ´emme tahdo virpomista´ riittää ennen kuin tehdään koko maan kattava kieltosertifikaatti. ”

"Ovea ei ole pakko avata tai lupaa virpomiselle antaa. Tuli niihin itsekin nuorena törmättyä, sitten vaan seuraavalle ovelle."

"Laitoimme rappuun lapun, johon halukkaat naapurit voivat ilmoittautua virvottaviksi."

Lue lisää

Riesa ja ihana perinne - neuvo lapselle virpomisen etiketti

Askartele hauska pupukortti

Vierailija

Eivätkö trullit osaa liikkua oikeana päivänä vai miksi ne pitää sekoittaa virpomiseen? Virpominen taas ei kuulu lankalauantaille. Ei kannata sitten ihmetellä, jos kaikissa taloissa ei olla iloisia herätyksestä.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla