Kuva: Jenni Rinkinen
Kuva: Jenni Rinkinen

Lukuvuorossa iki-ihana Pekka Töpöhäntä. Nyt ihan alusta saakka.

Kukaan ei käskenyt Pekkaa runoilemaan. Mutta sekin keksi mielessään istuessaan korissaan, ja sen säkeistö kuului näin:

En munia viitsisi syödä mä monta,

mutt' kerma, oi, se ois verratonta.

Gösta Knutsson: Pekka Töpöhännän suuri satukirja (Gummerus 2014)

Lapsena raahasin Pekka Töpöhäntiä kirjastosta aina kun lukematon tuli vastaan. Pekka itse oli ehdoton suosikkini, mutta toisensa puheita toistelevat Pilli ja Pulla naurattivat myös. Haaveilin valkoisesta kissasta, sellaisesta kuin Arkadian Ulla oli, mutta äidin allergian takia meille ei muuttanut kissaa.

Pekka Töpöhännän suuri satukirja aloittaa tarinat aivan alusta. En muistanutkaan, kuinka isossa roolissa Pekan emäntä Pirkko alussa oli. Tai miten tutustuminen muihin kissoihin tapahtui. 

Myös lapsi viihtyy Pekan parissa. Yritimme jo aiemmin lukea kuvitettuja versioita, mutta ne pelottivat. Satukirjassa kuvia on harvakseltaan ja nelivuotias nauttii, kun voi kuunnella satua pötkötellen.

Kirja on iso ja painava. Siksi sitä on vaikea lukea sängyssä selällään, vaikka idea monen kirjan paketoinnista onkin kiva. 

Satukirja sisältää kuusi ensimmäistä Pekka Töpöhäntä -kirjaa: Pekka Töpöhännän seikkailut, Pekka Töpöhännän uudet seikkailut, Pekka Töpöhäntä Amerikassa, Mitenkähän Pekka Töpöhännän käy, Pekka Töpöhäntä koulussa ja Pekka Töpöhäntä pääsee pälkähästä.

Jenni Rinkinen on nelivuotiaan lapsen äiti ja intohimoinen lukija. Tällä palstalla luetaan kirjoja yhdessä lapsen kanssa, suositellaan uutuuksia ja poimitaan vanhoja suosikkeja kirjastosta. Uusi teksti ilmestyy perjantaisin.

Lisää lastenkirja-arvioita

Äänikirjan lumoissa

Kurkista ihmiseen

Otso Aarnisen salaperäinen seikkailu

Nappaa muksu kainaloon ja houkuttele katsomaan leffa, joka kolahti äitiin tai isään viime vuosituhannella. Nämä elokuvat toimivat yhä.

Valitsimme viisi hittileffaa 90-luvulta, jotka kelpaa katsoa nykylastenkin kanssa. Aloita vaikka kolmosesta, joka sopii perheen pienemmillekin. Kaikki leffat löytyvät Netflixistä.

1. Teinin kanssa: Clueless (1995)

Vieläkö muistatte Alicia Silverstonen, hetken 90-luvun kirkkaimpana teini-idolina säihkyneen näyttelijä- ja mallitähden? Silverstone jatkaa näyttelijänuraansa edelleen, mutta siitä huolimatta hänet muistetaan yhä parhaiten elokuvasta Clueless. Leffa oli 90-luvulla ilmiö jo varhaisteinien keskuudessa.

Clueless kertoo high schoolin suosituimmasta tytöstä Cherylistä, jonka pinnallinen elämä täyttyy shoppailusta, Nokia-kännykkään lörpöttelystä ja pojista. Kun kouluun tulee uusi ja vähän outo tyttö, keksii Cheryl muovata hänestä suositun, hänellä kun sitä näkemystä asiaan riittää.

Clueless on pinnalta aika tavallinen, hiukan höpsö teinileffa, mutta alta paljastuu ajan hengelle virnuilevaa satiiria. Sivuosissa nähdään nuoret Brittany Murphy ja Paul Rudd – sekä viimeistä huutoa oleva Nokia 232 -kännykkä.

2. Varhaisteinin kanssa: My Girl – Tyttöni mun (1991)

Yksin kotona -leffoista maineeseen ponkaissut lapsitähti Macaulay Culkin teki 90-luvulla koko perheen elokuvia liukuhihnalta. Yksi rakastetuimmista oli varhaisteini-ikää kolkuttelevista ystävyksistä kertova My Girl – Tyttöni mun.

Elokuvassa Culkin näyttelee kaikelle mahdolliselle allergista poikaa, jonka ainoa ystävä on yksinhuoltajaisänsä kanssa asuva tomera Vada-tyttö. He ovat kuin paita ja peppu, mutta pari he eivät ole. Vai olisivatko ehkä sittenkin? My Girl – Tyttöni mun vie katsojan suorinta tietä elämän kevääseen: on ihastumista, taianomainen ensisuudelma, murrosiän ihmeelliset oireet, vaikea vanhempisuhde ja traaginen kuolema.

3. Koko perheen naurutakuu: Mrs. Doubtfire (1994)

Muutama vuosi sitten kuollut näyttelijä Robin Williams jätti jälkeensä valtavan leffaperinnön, josta voi kaivella sopivaa katseltavaa kaikenlaisiin tilanteisiin ja mielentiloihin.  

Varsinkin 90-luvulla Williams teki hyvin menestyneitä koko perheen elokuvia, joiden parhaimmistoa edustaa Mrs. Doubtfire. Se on komedia isästä, joka näkee avioeron vuoksi lapsiaan vain harvoin. Mies päättää tavalla tai toisella päästä takaisin lastensa elämään. Niinpä hän pestautuu vaimonsa kotiapulaiseksi – herttaiseksi  täti-ihmiseksi naamioituneena, totta kai.

Mrs. Doubtfire käsittelee avioeroa ja sukupuolirooleja fiksusti ja lämmöllä – ja on kaiken lisäksi vielä hillittömän hauska!

4. Nostalgista fantasiaa: Jumanji (1995)

Kaipaatko aikaa, jolloin seikkailuelokuvat eivät olleet vielä pelkkää aivot turruttavaa tietokoneanimaatiotykitystä? Siinä tapauksessa Jumanji on sinun elokuvasi.

Fantasiaseikkailu kertoo salaperäisestä Jumanji-lautapelistä, jonka pelaamisessa on omat riskinsä. Elokuvan alussa nuori Alan-poika tulee imaistuksi pelin sisään ja jää sen vangiksi. Vuosikymmeniä myöhemmin peliä pelaavat sisarukset vapauttavat vahingossa aikuiseksi varttuneen Alanin (Robin Williams), mutta pääsevät samalla irti toinen toistaan hirmuisemmat viidakon pedot.

Jumanjissa on mukana jo jonkin verran tietokoneella tehtyjä tehosteita, mutta ne eivät ole varastaneet vielä koko show'ta. Pääosassa on ennen kaikkea jännittävä seikkailu. Williamsin rinnalla näyttelee nuori Hillary Duff.

5. Nyyhkyiltaan: Free Willy – Pelastakaa Willy (1993)

Yksi tunnetuimmista ihmisen ja eläimen ystävyydestä kertovista elokuvista on Free Willy – Pelastakaa Willy. Elokuva kertoo ongelmanuoresta Jessestä, joka jotuu sovittamaan graffitiharrastuksellaan yhteiskunnalle aiheuttamansa mielipahan yhdyskuntapalveluna vesipuistossa. Kaikkien yllätykseksi hankala poika ystävystyy tuittuilevan Willy-miekkavalaan kanssa. Jesse päättää tehdä kaikkensa vapauttaakseen ihmisten vangitseman Willyn.

Todellisuudessa Willyä esittänyt Keiko-valas koki masentavamman kohtalon, vaikka pääsikin maistamaan vapautta vuosien vesipuistoelämän jälkeen. Elokuvan suosion myötä paineet Keikon vapauttamiseksi kasvoivat. Ongelmana tosin oli, että pari vuosikymmentä vankeudessa elänyt valas oli jo ehtinyt unohtaa luontaiset vaistonsa ja saalistustaitonsa. Vuonna 1998 alkaneessa projektissa Keikoa valmisteltiin kuitenkin uuteen elämään vapaana valaana, ja lopulta se todella vapautettiin. Vuonna 2003 Keiko ajautui Norjan rannikolle kuolleena. Se oli kärsinyt aliravitsemuksesta ja ilmeisesti menehtynyt keuhkokuumeeseen.

Kun Lintsi ja Korkeasaari on koettu, paljon on vielä jäljellä! Kokosimme kivat ja edulliset kohteet syyslomapäivien ohjelmaksi.

Ulkona on hyvä seikkailla – eväät mukaan!

1. Keskustassa ehdoton kävelylenkki kulkee Baanaa pitkin. Näe pyörälähetit ja tubettajien ja instaajien suosimat maisemat ja ota #baanapose Love Helsinki -veistoksen luona. 1,3 kilometrin mittainen kevyen liikenteen väylä kulkee entisessä ratakuilussa. Päätepisteet Kiasman ja Musiikkitalon välissä sekä Ruoholahdessa. Kun jatkatte lenkkiä Ruoholahdesta Jätkäsaareen, näette pissaavan pojan eli Bad Bad Boy -patsaan.

2. Lasten liikennepuistossa vietetään 16.–20.10. kaikille avoimia perhepäiviä. Puisto on avoinna kello 9–15, ja puistosta voi lainata polkuauton liikennepuistossa ajelua varten. Vapaa pääsy. Auroranportti 2, Helsinki, liikennekaupunki.munstadi.fi.

3. Junabongarin lempipaikka on hienoista maisemista tunnettu Linnunlaulun silta, joka vie rautatiekiskojen yli Eläintarhantieltä Tokoinrannasta Linnunlauluntielle Töölönlahteen. Töölönlahden puolella sijaitsevat myös vanhat Linnunlaulun huvilat.

Suomenlinnassa odottaa seikkailu vanhassa merilinnoituksessa. Pukeutukaa lämpimästi!
Suomenlinnassa odottaa seikkailu vanhassa merilinnoituksessa. Pukeutukaa lämpimästi!

4. Suomenlinnan historiallisiin ja jylhiin maisemiin pääsee seikkailemaan syksylläkin säännöllisesti kulkevalla lauttayhteydellä Kauppatorin rannasta. Lauttamatka maksaa joukkoliikenteen lipun hinnan, aikataulut HSL:n sivuilla

5. Lammassaareen kuljetaan pitkospuita Vanhankaupunginkoskelta. Jo puinen polku saareen on elämys! Perillä odottavat suojeltu ulkoilu- ja mökkialue ja upeat merimaisemat ihan kaupungin vieressä. Saaressa saa liikkua vain yleisillä poluilla.

6. Kauempana idässä Vuosaaren kupeessa on Uutela, Itä-Helsingin laajin ulkoilualue ja hieno kohde luontoretkelle. Alueelta löytyy kaksi opastettua luontopolkua, joiden pituudet ovat 2,5 ja 1,5 kilometriä. Jylhiä silokallioita ja upeita merimaisemia, rantaniittyjä, soita ja metsiä sekä vanhaa huvila-asutusta ja Skatan tila laidunalueineen. Huom: pyöräily luontopoluilla on kielletty. Lisätietoja vuosaari.fi

7. Pulahda uima-altaaseen Helsingin keskustassa! Allas Sea Poolissa on kaksi lämmitettyä uima-allasta, joista toinen on matala lastenallas. Vähän hyisempää kyytiä tarjoaa merivesiallas. Yli 12-vuotiaat 12 euroa, 2–12-vuotiaat 6 euroa, alle 2 vuotiaat ilmaiseksi. Katajanokanlaituri 2a, allasseapool.fi

Ihan ilmaista sisätiloissa!

8. Lasten kaupunki on leikki-ikäisten suosikkimuseo Senaatintorin laidalla Sederholmin talossa. Hyppää hevoskärryihin, ohjaa vanhaa laivaa, piipahda 1970-luvun mummolassa tai kokeile 1930-luvun kouluelämää. Helsingin kaupunginmuseoon kuuluva Lasten kaupunki kertoo historiasta lapsille sopivalla tavalla. Kaikkeen saa koskea. Vapaa pääsy! Aleksanterinkatu 16, helsinginkaupunginmuseo.fi/lastenkaupunki.

Onkos tullut kesä? Talvipuutarhassa on!
Onkos tullut kesä? Talvipuutarhassa on!

9. Talvipuutarha on sympaattinen, vihreä ja lämmin keidas keskellä kaupunkia. Ihastele eksoottisia kasveja, seuraa lammissa uiskentelevia karppeja ja istahda penkeille piirtelemään tai syömään eväitä. Vapaa pääsy! Hammarskjöldintie 1 A. Katso aukioloajat Helsingin kaupungin sivuilta.

10. Piipahda haahuilemaan kirjastoon. Rikhardinkadun kirjasto Helsingin keskustassa on kiehtova ja suuri kirjastotalo, josta löytyy paljon tutkittavaa. Se on myös taiteen ystävän helppo kohde: kirjaston tiloissa sijaitsee Helsingin Taiteilijaseuran taidelainaamo. 23. ja 30.10 sekä 6.11. kirjastossa järjestetään myös Pulmaario: Keksi ja koodaa -työpajoja lapsille. Rikhardinkatu 3. Katso myös muut kirjastot ja niiden syyslomaohjelma helmet.fi

11. Annantaloon koottu Unikudelmia-näyttelymaailma tutustuttaa suomalaisten kirjojen tarinoihin. Pääpaino ja lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Kirjojen maailmojen pohjalta on koottu elämyksellinen näyttely, jonka jokainen esine viittaa taustalla olevaan tarinaan. Vapaa pääsy! Annankatu 30, annantalo.fi

Vai mennäänkö museoon?

12. Ateneumin taidemuseossa pääsee ihailemaan Ankallisgallerian taideaarteita eli Ankkalinnan kokoelman omia versioita tunnetuista taideteoksista. Samalla lipulla pääsee toki näkemään myös teosten innoittajat Ateneumin kokoelmanäyttelyssä. Lapset ilmaiseksi, aikuiset 15 euroa. Kaivokatu 2, ateneum.fi.

13. Dinosaurusfanin suosikkipäivään kuuluu vierailu Luonnontieteellisessä museossa Etu-Töölössä. 17.–20. lokakuuta järjestetään dinosaurusaiheisia opastuksia kello 11 ja 14. Noin 20 minuuttia kestävä opastuskierros sopii kaikenikäisille ja kuuluu lipun hintaan.  Aikuiset 13 euroa, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi, 7–17-vuotiaat 6 euroa. Pohjoinen Rautatiekatu 13, luomus.fi.

14. Tekniikan museo Vanhankaupunginkoskella kertoo tekniikan ja vempainten vaikutuksesta arkeen ennen, nyt ja tulevaisuudessa. 17.–22.10. museossa pidetään Optiikkaa oppimassa -työpajoja alakoululaisille lapsille. Pajassa erilaisiin optisiin laitteisiin: linsseihin, peileihin ja prismoihin sekä rakennetaan oma kaleidoskooppi. Aikuiset 8 euroa, lapset 2/0 euroa, työpajamaksu 5 euroa. Viikintie 1, tekniikanmuseo.fi