Perheenäitien ominaisuudet ovat kuumaa valuuttaa tiedustelutoimissa.

Britit haluavat nyt tiedustelupalveluunsa keski-ikäisiä perheenäitejä. Heiltä arvellaan löytyvän tärkeää elämänkokemusta, jota ei ole vielä opittu hyödyntämään vakoilussa.

Listasimme äitien erityistaitoja, joista olisi hyötyä myös salaisille agenteille.

1. Silmät selässä. Äidin on oltava valpas, muuten taapero nielee hiekkalaatikosta löytämänsä tupakantumpin tai leikki-ikäinen putoaa keittiöjakkaralta päälleen.

2. Lehmän hermot. Kakofonia alkaa aamulla siitä hetkestä, kun ensimmäinen napero avaa silmänsä. Vuosia tätä jaksanut äiti ei pienestä säiky.

3. Laserkatse. Ken on hän, joka löytää kadonneet unilelut, parittomien sukkien kaverit ja ne legopalikat, jotka ehdottomasti tarvitaan rakennelmien valmistumiseen? Aivan.

Kuva: iStockphoto
Kuva: iStockphoto

Onko normaalia, miettii vanhempi, kun lapsi imee hiuksiaan, syö kynsiään tai ääntelee hassusti. Onko se pakko-oire?

Kynnet on pureskeltu nysiksi. Takinkaulus on järsitty rikki ja tukassa on imeskelyn jäljiltä takkuinen pallo. Ja miksi ihmeessä se rykii jatkuvasti kurkkuaan? Onko tuollainen normaalia?


– Vanhemmat ovat usein huolissaan lapsensa toistuvista tekemisistä ja pelkäävät niiden olevan pakko-oireita, sanoo lastenpsykiatrian erikoislääkäri Janna Rantala.

Useimmiten vanhempien huoli on turha. Aikuisillakin on eleitä, joita toistaa huomaamattaan. Yksi nytkyttelee jalkaansa aina, kun pitää istua paikallaan. Toinen pyörittelee hiuksia lukiessaan. Lapsen tavoissa ei välttämättä ole kyse sen kummemmasta.

Myös tic-oireiksi kutsut tahattomat nykimisliikkeet ja ääntelyt ovat lapsilla hyvin tavallisia. Niitä on jopa neljänneksellä päiväkoti- ja ala-asteikäisistä. Useimmiten oireet häipyvät ajan myötä itsestään.

Ongelmaksi lapsen eleet muodostuvat usein vasta, jos vanhempi murehtii niitä liikaa.

– Jos tapaa alkaa kovasti kytätä ja huomautella siitä, lapsi ahdistuu, Rantala kertoo.

Usein tavat tulevat, kestävät hetken ja katoavat sitten itsestään.

Ethän syyttele

Tyypillisesti toistuvat tavat puskevat pintaan kolmen ja seitsemän ikävuoden kieppeillä, joskus vasta pari vuotta myöhemmin.

Jatkuva nenän kaivelu tai peukalon imeminen saattaa tuntua vanhemmasta turhauttavalta tai nololta. Torumalla aikuinen vapautuu vain omasta häpeän tunteestaan, mutta tulee samalla siirtäneeksi sen lapselle.

Jos tapa haittaa enemmän vanhempaa kuin lasta, kannattaa kääntää katse omiin reaktioihinsa: Mikä minua tavassa nolottaa tai risoo? Voisinko vain antaa olla? Usein tavat tulevat, kestävät hetken ja katoavat sitten itsestään.

Jos tapa yltyy merkittävästi tai siitä koituu lapselle haittaa, siihen voi olla tarpeen puuttua. Pureskelusta tulehtuneet kynsinauhat tai rikki raavittu iho eivät ole kivoja seuralaisia.

Rantala kehottaa ottamaan asian varovasti puheeksi lapsen kanssa.

Syyttelevän miksi aina pureskelet kynsiäsi -kysymyksen sijaan voi olla viisaampaa lähestyä asiaa avoimin mielin: Hei, mitä kuuluu? Vaivaako jokin? Jännittääkö?

Näin pääsee paremmin käsiksi taustalla piileviin syihin. Seuraavaksi voi tiedustella jo suoremminkin: Oletko huomannut, että sinulla on tapana tehdä näin? Mistä se mahtaisi johtua?

Hyviä käytöstapoja voi opettaa lempeästi, syyttelemättä.

Kaikki harmittomatkaan tavat eivät sovi joka tilanteeseen. Hyviä käytöstapoja voi opettaa lempeästi, syyttelemättä. Sen sijaan että kieltäisi lasta kaivamasta nenäänsä, häntä voi ohjata sanomalla, että meillä on täällä tapana pitää sormet pois nenästä.

Aina vanhemman oma ymmärtävä asenne ei riitä. Jos lapsen tavasta nousee iso haloo vaikka päiväkodissa tai koulussa, Rantala kehottaa ottamaan asian reilusti puheeksi.

Jos ymmärrystä ei heru ja hoitaja, kummi tai mummi suhtautuu asiaan yhä turhan aktiivisesti, siitä voi keskustella lapsen kanssa. Se kannattaa tehdä leimaamatta esimerkiksi koko päiväkotia.

– On tärkeä puhua aina ihmisistä, ei yleisellä tasolla. Lapselle voi sanoa, että Riina-hoitajaa tapa näköjään haittaa ja että se on hänen mielipiteensä, mutta että olet itse eri mieltä. Oleellista on vanhemman kyky arvioida tilannetta ja pysytellä rauhallisena, Rantala neuvoo.

Syli rauhoittaa

Tuttu tilanne missä tahansa lapsiperheessä syntymäpäiväjuhlien kynnyksellä: perhoset vatsassa saavat päivänsankarin pomppimaan ja juoksentelemaan edestakaisin.

”Lasta ei saa käskeä lopettamaan. Se on sama kuin sanoisi aikuiselle, että älä naura tai älä hengitä.”

Joskus ylikierrokset purkautuvat eleinä, jotka näyttävät aikuisen silmään oudoilta. Lapsi alkaa keinutella itseään edestakaisin tai räpytellä käsiään kuin lentoon lähdössä oleva lintu. Silloin aikuisen mieleen voi hiipiä huoli siitä, onko lapsen kehityksessä jotain poikkeavaa.

– Lapsille on hyvin tyypillistä purkaa kiihtymystään fyysisesti. Missään tapauksessa lasta ei saa käskeä lopettamaan. Se on sama kuin sanoisi aikuiselle, että älä naura tai älä hengitä, Rantala vertaa.

Tasainen, toistuva liike – aivan kuten asioiden imeskelykin – saattaa olla lapsen luontainen pyrkimys säädellä ylivireystilaa. Lopettamiskäskyn sijaan Rantala kehottaa menemään luokse ja pyytämään syliin.

– Kiihtymys on lapselle kuormittava tila, johon hän tarvitsee apua.

Aikuisen tyynnyttävä läheisyys on kuin pelastusrengas, joka auttaa selviytymään tunnemyrkystä. Aina lapsi ei pysty pukemaan kokemuksiaan sanoiksi.

– Lapsilla tunteiden palo on niin suuri, että se ylittää ilmaisukyvyn, Rantala muistuttaa.

Pelko ja kiukku purkautuvat

Klik-klik, klik-klik. Valokatkaisija naksuu pienen sormen alla päälle-pois, päälle-pois. Älä anna isin ja äidin jäädä auton alle. Klik-klik. Jos painan vielä kerran, ei tapahdu mitään pahaa. Klik-klik.

Haitallisen tavan erottaa harmittomasta se, että haitallisen pontimena on ahdistus.

”Taustalla voi olla pelkoa tai vihaa, jota lapsi ei osaa ilmaista muuten.” 

– Maagiset ajatukset liittyvät usein tärkeisiin ihmissuhteisiin. Taustalla voi olla pelkoa tai jopa vihaa, jota lapsi ei osaa ilmaista muuten. Hän ei ehkä halua sanoa, ettei pärjää. Joku lapsi saa silloin kiukkukohtauksen, toinen kehittää pakkotoiminnon, Rantala sanoo.

Toistamisen tarpeessa ei ole järkeä, ja usein lapsi tietää sen itsekin. Silti hän ei mahda sille mitään, vaikka haluaisi.

– Joskus toistaminen on pelkkiä ajatuksia: pitää laskea sataan takaperin saksaksi, ja jos tulee yksikin virhe, pitää aloittaa alusta.

Stressi pahentaa oireita

Vain muutamalla prosentilla toistamisen tarpeessa on kyse diagnosoitavasta pakko-oireisesta häiriöstä, ja sekin saattaa mennä ohi omia aikojaan. Stressin on todettu pahentavan niin pakko- kuin tic-oireita. Siksi arjen rauhoittamista kannattaa kokeilla joka tapauksessa.

Kaikissa aikuisen silmään oudoissa arjen rituaaleissa ei ole kyse häiriöstä, vaan pyrkimyksestä säädellä kuormitusta. Tarve kulkea aina tiettyä reittiä tai tehdä iltatoimet samassa järjestyksessä on lapsen tapa rakentaa turvaa.

”Tunnollisen lapsen raivarit kannattaa ottaa ilolla vastaan.”

Jos toistamisen pakko alkaa haitata lasta itseään ja arkea tai kovasti vaivata vanhempaa, eikä rauhoittelu vie tilannetta eteenpäin parissa kuukaudessa, kannattaa kysyä apua esimerkiksi neuvola- tai koulupsykologilta.

Janna Rantala kehottaa katsomaan kokonaisuutta rehellisesti: Olenko kartalla siitä, mitä lapsen mielessä liikkuu? Jääkö lapsi arjessa liikaa oman onnensa nojaan? Vaaditaanko lapselta liikaa joko kotona tai koulussa?

– Etenkin tunnollisuuteen ja miellyttämiseen taipuvaisen lapsen kohdalla on tärkeää, ettei syyllistä. Tunnollisen lapsen raivarit kannattaa ottaa ilolla vastaan.

Pikaopas: Toimi näin

1. Älä puutu heti

Joskus paras apu lapselle on se, ettei tee mitään. Pysähdy rauhassa tarkkailemaan häntä ja mieti, mitä tunteita ja ajatuksia havainnot sinussa herättävät. Kirjaa huomioita ylös ja juttele niistä puolison tai toisten vanhempien kanssa.

2. Ole utelias

Sen sijaan että antaisit valmiita vastauksia, ole lempeän utelias, kysy ja kuuntele. Aika pieneltäkin lapselta voi saada hyviä vastauksia. Jos hän itse ei osaa sanoittaa kokemuksiaan, kysy, saatko ehdottaa.

3. Suhteuta

Pohdi onko tavasta todella haittaa vai onko huolesi päässyt paisumaan turhaan? Anna lapselle mahdollisuus kehittyä. Esimerkiksi eskarilaiselle vuosi on pitkä aika kasvaa koululaiseksi – kuudesosa koko siihenastisesta elämästä!

Tältä lapsesta tuntuu

”Eskarissa minun oli pakko räpsyttää silmiä, avata suuta ja jännittää hartiat korviin. Se meni ohi. Nyt välillä minun on haisteltava käsiäni ja hupparin hihoja. Ensin se tuntuu helpottavalta ja sitten vähän tyhmältä. Ei auta, jos niitä kielletään tekemästä. Aikuisen pitää sanoa, että kyllä se menee ohi ja olet ihan tavallinen.”

Otto, 11

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Eläinhahmojen yhdisteleminen on hauskaa puuhaa! Kuva: Juha Salminen
Eläinhahmojen yhdisteleminen on hauskaa puuhaa! Kuva: Juha Salminen

Kivojen eläinhahmojen yhdistely kehittää taaperon silmän ja käden yhteistyötä.

Tarvitset:

Tukevaa kartonkia tai pahvia, valmiiksi tulostetut eläinhahmot, paperiliimaa, kontaktimuovia,sakset tai mattoveitsen.

Tee näin:

  1. Tulosta valmiit eläinhahmot ja liimaa ne tukevalle kartongille tai ohuelle pahville. Eläinhahmoja on kuusi kappaletta: kettu, kissa, norppa, pingviini, pupu, sammakko.
  2. Päällystä kartonki kontaktimuovilla molemmin puolin.
  3. Leikkaa eläimet irti ääriviivoja pitkin joko saksilla tai mattoveitsellä materiaalista riippuen.
  4. Puolita eläimet vielä keskeltä kahteen osaan.

Vinkki! Paloja voi ja saa yhdistellä ennakkoluulottomasti. Pupu, jolla on ketunhäntä, miksipä ei!

Tulosta valmiit eläinhahmot A4-kokoiselle paperille alla olevasta linkistä. Tallenna tiedosto ensin työpöydällesi ja printtaa vasta sen jälkeen, niin se tulostuu oikein.

 

Jaa oma juttu

Millaisia askarteluja tai tuunauksia olet vauvalle tehnyt? Laita hyvät ideat kiertoon Vauvan Instagramissa. Jaa kuva ja tägää se @vauvalehti #teeite.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.