Miten vanhempien puuttuminen vaikuttaa...

Kysymys:

Miten vanhempien puuttuminen vaikuttaa pojan kehitykseen ja kasvuun, ja onko lapselle haitta tai rasite kasvaa isovanhemman hoivissa? Jäin töistä hoitamaan lapsenlastani pariksi kolmeksi vuodeksi. Mielestäni näin pienen lapsen paikka on kotona, ei suurissa päiväkotiryhmissä. Ilman miehen mallia hän ei joudu kasvamaan, sillä mieheni osallistuu lapsen hoitoon päivittäin.

Sosiaalityöntekijöiden kanssa on pohdittu lapsen vanhemman tai huoltajan oikeaa ikää. Totta on, etten viisikymppisenä olisi biologista lasta hankkinut, mutta mielestäni huoltajan ikä ei pelkästään saa lasta sairastumaan, vaan hoidon, hoivan ja rakastamisen puute. Lastenkoti on huonoin vaihtoehto vauvan kiintymyssuhteen syntymiselle. Siellä poika makasi sängyssä ja tuijotti seinää eikä hakenut kontaktia. Nyt poika on lääkärin mielestä kehittynyt ikätasoa vastaavasti.

Vauvan sijoittaminen lastenkotiin ja oikean sijoitusperheen tai perhekodin etsiminen on mielestäni suurempi terveysriski kuin sukulaisperheeseen sijoitus. Sosiaalityöntekijät näkevät riskit toisin eivätkä suostu sijoittamaan lasta sukulaisperheisiin, ellei sukulainen hae päätöstä käräjäoikeudesta. Kysynkin, milloin ammatillinen kasvattaminen on parempi valinta lapsen kannalta? Miten kirjaviisaus ja akateemisuus on korvannut maalaisjärjen?

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:

Kysymys sukulaissijoituksista on kiperä, ja sitä on mietitty eduskunnassakin. Lapsen sijoittaminen jomman kumman vanhempansa sisaruksen perheeseen tai isovanhemmille tuntuu luontevalta ratkaisulta, ja silloin suvun keskinäinen yhteydenpitokin onnistuu. Joskus sukulaissijoituksiin liittyy kuitenkin tunnelatauksia, jotka mutkistavat lapsen hyvää hoitoa. Biologisten sukulaisten ei aina ole helppoa asettua sijaisperheeksi ja ottaa vastaan lastensuojeluviranomaisten tukea ja neuvontaa.

Jokaisen sijoituksen tavoitteena olisi oltava, että lapsi saa mahdollisuuden luoda vähintään yhden kestävän kiintymyssuhteen häntä hoitavaan aikuiseen. Se, missä ja miten tämä tapahtuu ja keitä nuo hoitavat aikuiset ovat, on vähemmän tärkeää. Suomessa huostaan otettuja ja sijoitettuja lapsia hoidetaan liian usein laitoksissa, missä pysyvien kiintymyssuhteiden muodostaminen on vaikeaa.

Kysyjä on sijoitetun pojan mummi, ja lapsen hoitoon osallistuu myös hänen miehensä. Lastenkodissa ollessaan poika oli apaattinen ja tuli huonosti kontaktiin. Tilanne on muuttunut täysin, mikä kertoo luottamuksen kehittymisestä ja turvallisuuden kokemuksesta. Mummi jäi kotiin, mikä on varmasti ollut pojan kuntoutumisen kannalta välttämätöntä.

Isovanhemman rakastavassa hoivassa kasvaminen ei tietenkään ole lapsen kehityksen kannalta riski. Iällä ja terveydentilalla on merkitystä siksi, että lapsen olisi saatava varttua täysi-ikäiseksi samassa paikassa. Jos kontaktia omiin vanhempiin ei ole tai he ovat kenties kuolleet, on tärkeää, että lapsi voi aina halutessaan ottaa kysymyksen puheeksi ja että häntä autetaan käymään läpi asiaan liittyvät tunteensa.

Meidän Perhe 2/2010

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Miten toimia yhdessä vanhempina eron jälkeen? Tarvitaan sopivasti etäisyyttä ja joustoa, neuvoo Päivi Hietanen Ensi- ja turvakotien liitosta.

Tuore ero on vaikea paikka. Olette päätyneet siihen tilanteeseen, että parisuhde ei enää toimi. Samalla pitäisi pelata yhteen lapsen parhaaksi.

– Eron jälkeen kamppailee omankin selviytymisensä, surun ja pettymyksen kanssa, kuvaa Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä -tiimin suunnittelija Päivi Hietanen.

Hietanen kertoo, että monille tulee vähän yllätyksenä se, mistä kaikesta joutuu sopimaan. Mihin lapsi menee päivähoitoon? Tuli lasku harrastuksesta, miten se jaetaan? Jos äiti on aina ratkonut sisarusten väliset riidat, saako lapsi soittaa niistä äidille myös isän viikolla?

– Perhe-elämän sivussa on voinut soljua paljonkin asioita, joista eron jälkeen täytyy erikseen neuvotella.

Ja toisaalta: toinen on saattanut päättää monista asioista yhdessäoloaikana yksin. Eronnut ei voi määrätä, miten toisen vanhemman luona eletään, miten syödään tai pukeudutaan, saako sohvalla pomppia.

Lapsen ei kuulu toimia viestinviejänä

Lapsen kannalta on paras, jos puheyhteys perheiden välillä toimii. Jos mikään toisen luona tapahtunut ei kuulu toiselle, lapsi joutuu kurjaan viestinviejän rooliin. Lapsen ei kuulu raportoida vaikka sitä, onko toisen luona sairastettu tai käyty lääkärissä. Se on vanhemman tehtävä.

Lapsen pitää saada olla lapsi myös eron jälkeen. Siihen kuuluu se, että toista vanhempaa saa ikävöidä. Yhdessä voi sopia, että toisenkin viikolla saa soittaa tai kyläillä.

”Lapsi kantaa yhä mielessään kolmiota, jossa on hän itse ja molemmat vanhemmat.”

– Kumpikin vanhempi on lapselle tärkeä. Lapsi kantaa myös eron jälkeen mielessään kolmiota, jossa on hän itse ja molemmat vanhemmat.

Hietanen neuvoo suhtautumaan toiseen vanhempaan tiimin jäsenenä. Sopikaa, millaisissa asioissa toiseen on lupa tukeutua. Kaikilla on oikeus vaatia asiallista käytöstä.

Yhteistyötä kannattaa sitä paitsi harjoitella kaikkien, oltiin yhdessä tai ei.

– Paljon puhutaan parisuhdetaidoista tai siitä, millainen vanhemman suhde lapseen on. Pitäisi puhua myös siitä, miten perheen aikuiset toimivat yhdessä vanhempina. Vanhempien välinen hyvä tiimityö koituu myös lapsen parhaaksi.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Halu ymmärtää tehoaa melkein kaikkiin kodin konfliktitilanteisiin, sanoo tunnekouluttaja ja kolmen pojan äiti Camilla Tuominen.

”Lasten ruma kielenkäyttö saa minut välillä hermostumaan. Meillä on kolme melkein teini-ikäistä poikaa, ja arkea on, että kun pyydän laittamaan kännykän pois tai lopettamaan pelaamisen, joku inttää vastaan. Lapsi tuntee, että rajoitan hänen itsemääräämisoikeuttaan, ja siitä saattaa syntyä konflikti.

Jos heittäytyisin tunteiden vietäväksi, lähtisin ärsytykseni mukaan ja suuttuisin. Tunteita ei voi hallita, mutta niitä voi oppia johtamaan. Ensimmäiseksi hengitän syvään. Otan tavallaan aikalisän, rauhoitan itseäni fyysisesti ja yritän nähdä lapsen kiukun taakse. Sen sijaan, että pitäisin tiukasti pääni, yritän olla utelias. Miksi pelaaminen on juuri nyt niin tärkeää, että keskeytys saa pojan hermostumaan noin paljon?

Mieti, miten itse reagoit, jos joku laittaa läppärisi kiinni kesken tärkeän meilin?

Kiukku tai marina on usein vain jäävuoren huippu, jonka alle piiloutuu käytöksen oikea syy. Jos löydän sen, minun on helpompi ymmärtää uhmakastakin käytöstä. Pikkulapsella voi olla vaikka pikkarit huonosti tai leikin maailma täysin kesken.

Mieti, miten itse reagoit, jos joku laittaa läppärisi kiinni kesken tärkeän meilin?

Poikani ei voi lähteä nettipelistä kesken siksi, että hän saisi pelissä rangaistuksen. Se on joukkuepeli, ja rangaistus olisi kurja sekä hänelle että tiimille. Siksi olemme sopineet tarkat peliajat, ja jos kohta syödään, hän osaa varautua siihen.

Kerran kinasin yhden kanssa kotiintulosta. Laitoin WhatsApp-viestin, että nyt pitää tulla, ja poika jankkasi pitkään, että ei vielä. Sitten tajusin kysyä, mikä siellä on niin ihmeellistä. Tytöt. Heitä oli paikalla ensimmäisiä kertoja. Se oli hyvä syy venyttää kotiintuloaikaa.

Jos perusrajat ovat kunnossa, voi antaa periksi asioissa, jotka ovat toiselle hyvin tärkeitä.

Minusta moni kasvattaa liikaa kontrollilla ja kuuntelematta. Meillä saa olla eri mieltä, kunhan perustelee sen kunnolla. Se on lapsen kunnioittamista. Jos perusrajat ovat kunnossa, voi antaa periksi sellaisissa asioissa, jotka ovat toiselle hyvin tärkeitä. On ihan turha kinata, mistä ovesta lapsi tulee ulos autosta, kunhan tulee. ”Valitse taistelusi” on viisaus, jonka isosiskoni Carita opetti minulle vuosia sitten.

Joskus lapset eivät tiedä itsekään, mikä heitä marisuttaa. Syy tuntuu mössöltä. Silloin yritän vain kysellä ja sanoittaa sitä. Kielteisiäkään tunteita ei pidä vältellä, sillä kun syyn saa sanottua ääneen, jakaminen helpottaa oloa ja rauhoittaa tutkimustenkin mukaan aivoja.

Sama toimii aikuisella. Kerron läheisilleni omista virheistäni ja vaikeista kasvatustilanteista.

Iso riita päättyi siihen, että poikani tönäisi minua. Olin aivan järkyttynyt.

Syntymäpäiväni aattona tapahtui jotain, mikä tuntui todella nololta. Meillä oli poikani kanssa iso riita, joka päättyi siihen, että hän tönäisi minua. Olin aivan järkyttynyt.

Käsittelimme asian heti, ja poika oli itsekin järkyttynyt, surullinen ja pahoillaan. Minä olin surullinen vielä syntymäpäivänäkin. Tuntui kornilta, kun ystävät laittelivat onnitteluviestejä, ja uskalsin kertoa asiasta ensimmäiselle ystävälle vasta illalla. Hän vastasi täysin odottamattomasti, että ”jaa, en osaa olla kovin järkyttynyt, kun meidän pienet lapset ovat olleet aina fyysisiä”. Asian nolouskupla puhkesi heti, eikä oloni tuntunut enää niin pahalta. Tajusin, että asia taitaa olla tabu.

Jos hermot ovat tiukalla lapsen kanssa, syynä ei useinkaan ole lapsi.

Jotta ymmärtää omia tunteitaan, on tärkeää tietää, mitä myös oman jäävuoren huipun alla on. Jos hermot ovat tiukalla lapsen kanssa, syynä ei useinkaan ole lapsi.

Minut herätti yksi hetki. Luin läppäriltä kurjaa meiliä, kun taaperoikäiset lapset pyörivät ympärilläni. Yksi lapsista tuli viattomasti kysymään jotain, ja käännyin suoraan häneen päin ja aloin huutaa. Kaadoin meilin huonot uutiset pojan niskaan.

Se oli kamalaa, mutta mitä suurempi tunnereaktio on, sitä todennäköisemmin siitä oppii. Sen jälkeen tajusin keskittyä erikseen lapsiin ja töihin.

Näytin lapsilleni, että itseään pitää kuunnella.

Kuusi vuotta sitten huomasin, etten ole se äiti, joka haluan olla. Tulin kotiin väsyneenä ja esitin iloista, vaikka olin poikki ja ärtynyt. Lapset myös näkivät naisen, joka omalla toiminnallaan näytti, että on ok esittää muuta kuin on. Ymmärsin, että he eivät niinkään kuuntele sanojamme vaan näkevät suoraan lävitsemme, mitä olemme. Se antoi voimaa elämänmuutoksen tekemiseen.

Irtisanouduin töistäni ja aloin yrittäjäksi. Löysin taas iloisen Camillan, joka oikeasti olen. Näin näytin myös lapsilleni, että itseään pitää kuunnella ja unelmia voi tavoitella.

Opetan poikiani huomaamaan myönteiset tunteet. Silloin ne vahvistuvat. Joka ilta kysyn heiltä kolme kivaa asiaa päivästä. Jos joku vielä sen päätteeksi sanoo, että ”äiti, mulla olisi vielä yksi juttu”, tiedän tehneeni jotain oikein.

  • Tunnekouluttaja Camilla Tuominen, 42, asuu Espoossa.
  • Perheeseen kuuluvat pojat Joona, 14, Aleksi, 12, ja Niklas, 11, sekä aviomies, yrittäjä Pekka Tuominen.
  • Camilla on kehittänyt tunteita mittaavan Emotion Tracker -sovelluksen, kirjoittanut ja kuvittanut Tunnekuvakirjan ja luennoi tunteiden johtamisesta.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.