Vanhemmat jäävät erossa tyhjän päälle

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Auttavien puhelimien suunnittelija Anna Puusniekka toteaa, että eroavat perheet jäävät nykyisin liian yksin vaikean tilanteensa kanssa. Kukaan ei seuraa, miten lapset ja vanhemmat pärjäävät eron jälkeen.

Vaikka käytännön apua esimerkiksi lasten asumisen ja tapaamisoikeuksien kanssa saakin, tapaamisia on vähän, ja asiakeskeiseen auttamiseen tuki pitkälti jääkin. Silti monet tarvitsisivat tukea pitkään eron jälkeenkin.

Kun keskusteluyhteys eroavien puolisoiden välillä on heikko, keskusteluun tarvittaisiin enemmän ammattiapua. Moni tarvitsisi apua juuri keskusteluyhteyden luomiseen. Taannoin alkaneesta sovittelusta, jossa on mukana myös psykologi, on hyviä kokemuksia, mutta sitä ei vielä ole kaikialla. Yksi sovittelun tarkoituksista on auttaa vanhempia muistamaan, että erossa tärkeintä on turvata lapsen etu.

Juuri eroon liittyvät huolet ovat yhä useammin se syy, miksi vanhemmat ottavat yhteyttä MLL:n vanhempainpuhelimeen ja nettikirjepalveluun. Vanhempainpuhelimeen tuli viime vuonna 849 yhteydenottoa. Tyypillinen yhteydenottaja oli 30–39-vuotias äiti tai äitipuoli.

Erojen yleisyys ei tee niistä helpompia

– Parasta lastensuojelua on vanhemmuuden tukeminen. Keskusteluaikoja ja seurantaa tulisi järjestää paljon enemmän kuin se yksi kerta, jossa sovitaan lasten huoltajuudesta ja tapaamisista, Puusniekka sanoo.

Se, että erot ovat yleisiä ja sosiaalisesti hyväksyttyjä, ei tee niistä helppoja tai kevyempiä kuin ennen, Mannerheimin lastensuojeluliiton asiantuntijat korostavat. Avioero ei koskaan ole asia, johon tähdätään. Se on aina pettymys ja raskas kokemus huolimatta syistä, jotka siihen johtavat.

– Tukipalvelujen riittämättömyys lisää eron kuormittavuutta, auttavien puheluiden ja nettipalveluiden päällikkö Tatjana Pajamäki sanoo.

Tunnista, milloin lapsi oireilee eron takia

Vanhemman tärkein tehtävä erossa on pysyä aikuisena lapselleen, muun muassa ottaa vastaan ne tunteet, joita ero lapsessa herättää.

– Jos se tuntuu vaikealta, hae apua vahvistaaksesi itseäsi. Pidä arki mahdollisimman samanlaisena kuin ennen, vaikka eron jälkeen perusarjestakin vastaaminen voi tuntua raskaalta. Hyväksy se, että elämäntilanne on hetkellisesti kuormittava ja herättää kaikissa voimakkaita tunteita, Puusniekka ehdottaa.

– Aina vanhemmat eivät osaa yhdistää lapsen käytöstä eroon. Oivallus, että lapsi oireilee eron vuoksi, on erityisen vaikeaa silloin, kun kyseessä on vauva tai taapero.

MLL:n vanhempainpuhelimen numero on 0600 12 277. Puheluihin vastataan maanantaisin klo 10–13, tiistaisin klo 10–13 ja 17–20, keskiviikkoisin klo 10–13 ja torstaisin klo 14–20. Kirjepalveluun (www.mll.fi/vanhempainnetti) voi kirjoittaa ympäri vuorokauden, viestiin vastataan kahden viikon sisällä.

Vierailija

Kuka auttaa eron jälkeen?

Isät vaativat tapaamisoikeuden rikkomista rangaistavaksi. Länsiväylä lehti 12.3.2012. Kello raksuttaa. Joka tunti yli kaksi lasta menettää isänsä. Näin väittää Isät lasten asialla -yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Jari Pulkkinen. Kovia lukuja, mutta mihin nämä perustuvat? –?Noin 30 000 lasta kokee Suomessa avioeron vuosittain. Lapsista kolmannes on syntynyt onnellisten tähtien alla. He saavat eron jälkeenkin tavata molemmat vanhempansa. Loput eli kaksi kolmannesta menettää toisen...
Lue kommentti
Vierailija

Kuka auttaa eron jälkeen?

Tasa-arvoa erovanhemmuuteen - isät pois paitsiosta projekti. Tavoite Projektin tavoitteena oli tuottaa koulutus, joka lisäsi ammattilaisten kykyä arvioida isän tai äidin soveltuvuutta huoltajuuteen ilman sukupuoleen liitettyjä stereotypisiä käsityksiä. Projektin painopisteenä oli isänäkökulman lisääminen ammattilaisten työhön siten, että miesten ja naisten tasa-arvoisuus toteutuisi myös erotilanteissa entistä paremmin. Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisella voitiin parantaa isän...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tyttärensä yksinhuoltaja Jani Toivola sai uusperheen samaan aikaan, kun toipuminen uupumuksesta oli kesken. – Opettelemme nyt omaa arkea, Jani sanoo.

”Tänään oli huono aamu: tyttäreni Aili ei olisi halunnut nousta ja kiukutteli kaikesta. Puuro oli pahaa, vaatteet väärät ja toppahousut tuntuivat huonoilta.

Taputin silti itseäni olalle, että selvisin hyvin. En hermostunut vaan ymmärsin, että Aili on vasta nelivuotias ja toimii sen mukaan.

Vuosi sitten syksyllä hermostuin lähes kaikesta. Vaikka arki uhmaikäisen kanssa on täynnä kieltoja ja käskyjä, meillä se oli myös riitoja ja huutamista. Kun Aili heittäytyi maahan päiväkodin edessä, huusin, että tiedätkö, miten rankkaa minulla on. Lapsen normaali käytös, jossa hän ei hahmota tunne-elämäänsä ja hakee rajojaan, tuntui minusta kohtuuttomalta, ja purin häneen muuta pahoinvointiani.

Tunsin häpeää, että olen epäonnistunut vanhempana, ja mietin pitkään, milloin olen tarpeeksi sairas hakemaan apua. Joka päivä kotiin saapui ohuempi versio minusta. En halunnut, että ilottomuuteni ja laahaava mieleni tarttuu tyttäreeni.

Mietin myös, tuleeko vastaan hetki, jolloin ylitän rajan, josta en voi palata. En usko, että esimerkiksi kukaan lastaan lyövä kuvittelee kykenevänsä sellaiseen, mutta uskon, että meissä on kaikki ne puolet. Täytyy itse pitää huolta, ettei elämä kärjisty sellaiseksi, että pahimmat puolet tulevat esiin.

Oli helpotus, kun lääkäri sanoi, että minulla on keskivaikea masennus ja työuupumus. Jäin sairauslomalle seitsemäksi kuukaudeksi.

”Kyllä pärjään, vastasin. Oikeasti olisin kaivannut, että joku olisi vain ilmoittanut, että tulen sinne, ja vallannut kodin ruokakassin kanssa.”

Kaikki pysähtyi kuin leikaten. Aamulla sain keskittää voimani siihen, että saan Ailin tarhaan. Kun pyöräilin kotiin, aamuruuhka tuntui epätodelliselta. Päivällä en tehnyt mitään. Keräsin voimia, että jaksoin hakea Ailin ja olla hänen kanssaan.

Äiti, siskot ja lähimmät ystävät auttoivat paljon. He tarjoutuivat hakemaan Ailia tarhasta ja ottivat hänet hoitoon muutamaksi tunniksi.

Laajemmassa piirissä jäin kuitenkin aika omilleni, sillä ystävillä oli kiire omissa ruuhkavuosissaan. He kyllä laittoivat viestejä, miten jaksat ja pärjäätkö. Kyllä pärjään, vastasin. Oikeasti olisin kaivannut, että joku olisi vain ilmoittanut, että tulen sinne, ja vallannut kodin ruokakassin kanssa. Jälkikäteen ajatellen olen itsekin ohittanut samanlaisia tilanteita: kysynyt vointia ja uskonut vastausta, kun olisin voinut vain soittaa ovikelloa.

”Jos minulla on puoliso, sen täytyy tapahtua koko elämäni ehdoilla.”

Paljon auttoi se, etten käynyt tätä läpi yksin. Tapasin kumppanin juuri ennen kuin jäin sairauslomalle. Hän ei säikähtänyt vaan sanoi heti, että auttaa niin paljon kuin pystyy. On vapauttavaa olla heti parisuhteen alussa paljaimmillaan. Kokemus lähensi meitä, ja muutimme kesällä yhteen.

Se oli iso muutos: olin lapsen ensimmäiset vuodet yksinhuoltajana. Oli ihmeellistä, että nyt pääsin käymään spontaanisti ruokakaupassa tai saatoin pyytää häntä katsomaan Ailia tunnin.

Yhden asian ymmärsin nopeasti. En voi pitää yllä rinnakkain kahta elämää, uutta rakkaussuhdetta ja lapsiarkea. Se olisi liian raskasta eikä edes todellista. Jos minulla on puoliso, sen täytyy tapahtua koko elämäni ehdoilla.

Enkä voi varjella toista ihmistä todellisuudeltani, sillä kumppanille olisi ihan yhtä raskasta elää kahta elämää: olla uudessa suhteessa ja vieraskorea lapselle. Kävimme ihan konkreettisen keskustelun, että sinä saat ja sinun täytyy asettaa rajoja lapselleni. Keskustelimme myös, että sinun ei tarvitse koko aikaa viihdyttää lasta ja olla kiva setä, vaan elämää on, että lapselle voi sanoa, että nyt sii-votaan tai katso hetki iPadia, kun minulla on töitä.

”Olemme sopineet, että puolisoni hakee Ailin tarhasta kaksi kertaa viikossa.”

Olemme puhumalla hakeneet rajoja uudelle arjellemme, sillä ei ole mallia, miten toimii kahden miehen uusperhe. Me luomme sen itse. Olemme sopineet, että hän hakee Ailin tarhasta kaksi kertaa viikossa. Selkeys on helpompaa puolisollenikin.

On silti iso opettelu, mitä tarkoittaa oikeasti, että minulla on lapsi ja vierelleni tulee uusi kumppani. Paljonko voin nojautua toiseen? Mitä voin pyytää häneltä suhteessa lapseen? Ja vaikka toinen sanookin, että tässä olen, miten pitkä tie on luottaa, että toinen jakaa tämän ihan oikeasti?

Se on varmasti vielä kesken. Minulla on omat pelkoni, ja olen tottunut kannattelemaan itseäni. Minun on vaikea pyytää apua, ja joka kerta minusta tuntuu, että tämä on viimeinen kerta, kun voin pyytää. Se tuli vastaan niin sairastumisessa kuin suhteessa.

”Tätä se rakkaus on: toinen ihminen sanoo, että älä huoli, kyllä me pärjätään.”

Viime kesänä, kun palasin töihin, tarvitsin puolisoni apua Ailin kanssa. Minua jännitti työ ja miten he pärjäävät kahdestaan kolme päivää, ja etsin valmiiksi hätänumerot ja hätänumeroiden hätänumerot, jos mökillä tapahtuisi jotakin.

Kun jätin heidät kahdestaan, liikutuin tosi paljon. Tajusin, että minulla on ihminen, joka jakaa kaiken kanssani. Ensimmäistä kertaa en tuntenut, että jäisin velkaa vaan että tämä menee yhteiseen pottiimme. Sillä hetkellä tajusin, että tätä se rakkaus on. Että toinen ihminen sanoo, että älä huoli, kyllä me pärjätään.”

Juttu on julkaistu Meidän Perheen numerossa 2/2018.

Tilaajille
Kun kavereille syntyy lapsia, Ilellä on yksi sääntö: älä pelottele tulevasta. ”Inhoan eniten sitä, kun joku sanoo, että odotapa vain, kun tulee se vaihe. Miksi pilaisin toisen iloa?”  Kuva: Milka Alanen
Kun kavereille syntyy lapsia, Ilellä on yksi sääntö: älä pelottele tulevasta. ”Inhoan eniten sitä, kun joku sanoo, että odotapa vain, kun tulee se vaihe. Miksi pilaisin toisen iloa?” Kuva: Milka Alanen

Ile Uusivuoren resepti pikkulapsiajan vaaran vuosiin on tämä: pitkä isyysvapaa, oma jumppatauko ja megaleveä sänky. – Tiedämme, että elämme nyt vaikeinta aikaa.

Kolme pientä lasta, isä ja eteinen. Ile Uusivuori on viemässä lapsia puistoon. Esikoispojalla, 4, on sukka huonosti, keskimmäisellä haalari ja kolmen vuoden uhma, ja kaikilla pinnassa hiki.

Kun pojat ovat valmiita, Ile laittaa heidät rappukäytävään, koska...