Kuva: Jaakko Lukumaa
Kuva: Jaakko Lukumaa

Aika monta kommellusta ehti sattua, ennen kuin Tiia ja Mika kävelivät alttarille.

Naimisiin mennään, jos rakastetaan toista. Rakkaudesta siis. Itse en tiedä, menenkö naimisiin. Ei tarvitsekaan tietää. Hei olen vasta lapsi!

Sofia, 9, vaikuttaa tyytyväiseltä. Äiti ja Mika ovat kertoneet menneensä kihloihin.

– Ne ajoivat mönkijällä rantaan ja söivät mansikoita. Tulee hääjuhlat.

– Kutakuinkin niin. Jotain siinä rakkaudesta puhuttiin, ei mitään dramaattista. Tiesin kyllä etukäteen, miksi sinne rantaan mennään, Tiia jatkaa.

Ollaan mökillä Tammisaaressa, illalla grillataan makkaraa ja pelataan mölkkyä.

Kun myöhemmin palataan kaupunkiin, kihlasormukset ovat jo jättäneet rusketusrajat. Sormuksiin on kaiverrettu: Tiia ja Mika, 12.7.2010.
Sitten jatkuu arki. Häät ovat mielessä jatkuvasti.

10.1.2011 Kengissä voisi olla korkoa

Tiia ja Mika pälyilevät muita. Kymmenkunta paria jonottaa määräpäivänä, kaikki haluavat viettää häänsä tässä samassa paikassa. Vanhan Bäckbyn juhlatila on vaikuttanut nettisivun kuvissa kauniilta. Se on lähellä vihkikirkkoa ja spottivalojen värin saa valita itse.

Sitä paitsi paikka on avara, oikeasti.

– Joidenkin juhlatilojen luvattiin olevan 150 henkilölle, mutta kun kävimme katsomassa omin silmin, tuntui että se oli liioittelua. Tai sitten olisi pitänyt siirrellä pöytiä kesken kaiken.

Illalla Sofialle näytetään muutama kuva salista, jossa on kaari-ikkunat: Tuolla sitten toukokuussa, millainen morsiusneito haluaisit olla? Sofia vastaa: Sellainen, jolla on hörhelöinen puku. Ja kengissä voisi olla korkoa.

 29.8. Mitä sitten piti tehdä?

”Vihkiaikatoiveita tulee haussa antaa vähintään viisi ja enintään kymmenen. Pyhän Laurin kirkko on Suomen kysytyimpiä vihkikirkkoja.”

Tiia silmäilee ohjeet vielä kerran ja klikkaa nettilomaketta. Ensisijainen toive: 12.5.2012 kello 13.30. Päivämäärään tuntuu olevan pitkä aika. Melkein yhdeksän kuukautta.

Vihkiajan ja -paikan valinta on ollut helppoa. Mahdollisimman nopeasti, ettei ehditä jännittää. Toukokuussa, ettei ole liian kuuma. Juuri tämä kirkko, koska siellä ystävätkin ovat menneet naimisiin. Kirkko on kaunis.

Nyt se viesti lähti, sanoo Tiia Mikalle. Tiian kohdussa potkii vauva.

13.9. saapuu myöntävä vastaus, arkisesti sähköpostiin sekin. Häihin liittyvää palapeliä uskaltaa alkaa koota.

Mitä pitikään tehdä seuraavaksi? Tiia surffaa hääaiheiselle keskustelufoorumille ja kirjoittaa hakusanakenttään: ”hääetiketti”.

6.10. Tervetuloa, Aatu

Aatulla on syntyessään tumma tukka ja punaiset korvat. Kun hän on 20 päivää vanha, perhe muuttaa suurempaan asuntoon. Tiia pakkaa vaatteita ja astioita laatikoihin, Aatu huutaa. Ollaan jo joulukuussa, kun vauvalla todetaan refluksitauti. Pulauttelut ja kiukkuinen kipuitku johtuvat siitä.

– Nyt yritetään selvitä päivästä toiseen. Häät käyvät mielessä, mutta sitten ajatus karkaa takaisin arkeen.

Vatsassa muljahtaa: pitäisikö jotain jo järjestää? Mutta miten muka ehtisi, kun koskaan ei ole hiljaista?

26.3.2012 Prinsessamekko Ellokselta

Sofian on pakko ottaa muutama tanssiaskel. Ympärillä, morsiuspukuliikkeessä, on paljon valkoista ja kahisevaa. Prinsessamekkoja. Niihin ei saa koskea likaisin käsin.

Tiiakin katsoo, mutta ei tanssahtele. Kaikkea on liikaa, jotenkin. Eikä mikään tunnu täysin hyvältä, jotenkin. Onneksi oma asu on jo kotona odottamassa: Mikan siskon vanha morsiuspuku.

Jos sitä vähän tuunaisi punaisilla paljeteilla. Tiia kävelee ovelle ja nykäisee Sofian mukaan.

– Ja sinulle tilataan Ellokselta kolme valkoista mekkoa. Jonkun niistä on paras olla sopiva.

Kengät löytyvät ehkä Jumbon kauppakeskuksesta. Siellä on paljon kauppoja.

28.3. Salainen tanssi

Tiia löytää netistä runon, joka sopii hääkutsuun: ”On meillä kippoja, kuppoja, kattilaa, kaikkea tarvittavaa. Siis, jos toivoa saisi, hieman tiliämme kartuttaisi.”
Vieraita on tulossa satakunta ja Sofialla on salaisuus.

– Olen ajatellut antaa häälahjaksi tanssiesityksen. Ehkä. Tai jos en tanssi, annan rahalahjan, vaikka 50 euroa. Mutta en haluaisi maksaa sitä omistani, koska silloin kaikki rahat menisivät.

1.4. Lapsille sallittu

Kermaperunat. Lapsille juomaksi maito. Kiehkura. Valmista.
Hääsuunnittelija Sonja Wikström loihtii menukortteihin kohokuvioita. Hän on luvannut auttaa vähän.

– Onneksi. Oma käsiala näyttää aina niin kamalalta, Tiia huokaa.

Sonja näyttää tyytyväiseltä, kortit ovat kauniit. Menu kyllä maistuu, lapsillekin.
Muutama vuosi   sitten alkoivat yleistyä häät, joihin kutsutaan vain aikuisia, Sonja kertoo. Joskus jopa silloin, kun hääparilla on omiakin lapsia.

Aikuishäissä halutaan juhlia rauhassa, ja juhlat saattavat alkaakin vasta iltakahdeksalta.

– Rohkeus tehdä omia ratkaisuja häiden suhteen on aina hieno juttu. Sellainen on lisääntynyt, hän jatkaa.

Aikaisemmin häävieraskutsujen tärkeysjärjestys oli: lähiomaiset, muut sukulaiset, ystävät. Nyt sukulaiset ja ystävät ovat vaihtaneet paikkaa, ainakin suuremmissa kaupungeissa. Kaukaisemmat sukulaiset kutsutaan vain, jos budjetti joustaa ystävien jälkeen.

Tiia ja Mika päätyvät sopuratkaisuun: sukulaisia 54, kavereita 42.

14.4. Pussaa julkisilla paikoilla

Ne polttarit jännittävät äitiä, arvelee Sofia.

– Jännittääkin. Emme ole Mikan kanssa sellaisia, että viihtyisimme, jos pitää esittää jotain pakonomaista.

Sitten tulee auto, Aatu on viety polttareiden ajaksi hoitoon mummolaan.

Illalla Tiiaa hetken melkein itkettää. Jokainen rakkaimmista ystävistä on tuonut mukanaan tavaran, joka muistuttaa Tiiasta. Kaaso näyttää shakkinappulaa ja sanoo: Muistatko, kun lapsena pelattiin ja kun toinen voitti ja lällätti, niin toinen hyökkäsi.

Enemmän kuitenkin naurattaa.

Kun Tiia saunoo ja pelaa pullonpyöritystä, Mika kulkee vanginpukuun sonnustautuneena kadulla keräämässä Hello Kitty -vihkoon ohjeita avioliittoa varten.

Kohta ensimmäisellä sivulla lukee tytön kiemuraisella käsialalla: Kehu ja pussaa julkisilla paikoilla. Seuraavalla, miehekkäämmin: Tee ruokaa joka ilta, sisäfileepihvit ja kermaperunat.

21.4. Aika kärrääminen

20 laatikkoa olutta, 4 laatikkoa siideriä, 10 litraa kirkasta, 3 litraa konjakkia, 10 laatikkoa punaviiniä, kuusi laatikkoa valkoviiniä, kahdeksan mansikkalikööriä.
Mika istahtaa Tallinnan-laivan baaripöydän ääreen, tilaa oluen, näyttää vähän muikealta ja katsoo äitiään.

– Että sellainen juomapuoli olisi näissä häissä. Ei pitäisi heti loppua. Kunhan kärräämisestä selvitään.

26.4. Melkein riita

Aatu on ollut vatsataudissa, sitten kaikki muutkin.

– Päivät katoavat, ja koko ajan tulee mieleen pikkujuttuja, jotka ovat hoitamatta.

Kun Mika tulee kotiin, Tiia tiuskaisee: Et sitten noita roskia vienytkään aamulla haisemasta? Ja Sofia, viet ne kamasi pois keittiönpöydältä!

– Tulee tiuskaistua, muustakin kuin häihin liittyvistä asioista. Mutta se on stressiä, ei riitaa.

Oikeastaan vain yhtä mielipiteiden vaihtoa voisi luonnehtia melkein riidaksi. Se liittyi istumajärjestykseen. Jokaisella lähisukulaisella oli asiasta oma näkemys.

– Sitten tehtiin niin, että minä päätin, miten tehdään ja kukaan muu ei saanut sanoa enää mitään, Tiia sanoo.

Hän vaikuttaa vähän väsyneeltä. Illalla hän päivittää Facebookiin: Tiia on paikassa: hermoraunio.

4.5. Kuolainen hääkarkki

Sofia nykii äitiä hihasta: Riittävätkö hääkarkit, kun yksi on nyt ihan Aatun kuolassa?

Aatu osallistuu kaasojen askartelutalkoisiin. Mika seisoo syrjemmässä ja sukii tukkaansa: Ihan hyvältä näyttää. Näistä asioista Tiia saa päättää.

Kohta syntyy sydämiä, paikkalappuja ja tienviittoja.

– Mutta katsokaa, tuleeks tästä nyt siis maailman hienoin?
– Mä en vielä tiedä, mitä tästä syntyy.
– Ostitko sä Tiimarista sen muovikukan?
– Kirjoitetaan tähän, että ’Tiia ja Mika’, vaikka kultakynällä.

Bestmaneja ei näy.

9.5. Ai niin, valssi

Yksi asia on unohtunut: tanssi. Sitä ei ole ehditty harjoitella.

Häävalssin korvaa Jipun ja Samuli Edelmanin Jos sä tahdot niin, jonka Mikan vanhemmat laulavat karaokena.

Olohuoneen rahi siirretään sivuun. Sitten mietitään askeleita. Aatu tuijottaa sitteristään silmät ymmyrkäisinä ja pureskelee kimaltelevaa pehmolelua.

10.5. Lyhyen kaavan mukaan

Missäs te tapasitte ensimmäisen kerran ja mitä näitte toisissanne? kysyy pastori Satu Waris.

On tarkoitus vähän tutustua ja sopia vihkitilaisuuden kulusta. Tiia katsoo Mikaa, Mika Tiiaa: kumpi puhuisi ensin, tuntuu vaikealta.

Mika sanoo: Tiia tuntui heti niin rauhalliselta ja ystävälliseltä. Ihmiseltä, joka tietää, mitä haluaa elämältään.

Tiia sanoo: Niin Mikakin. Ja meillä on samat arvot ja päämäärät.

Heillä on vain yksi toive: Mennään lyhyen kaavan mukaan sitten kirkossa.

11.5. Lätkämatsi ja pari kaljaa

Aatu istuu rattaissa tyhjän karaokeruudun edessä. Laitteiden viritys on vielä kesken, mutta ääni kuuluu jo, kaikuu autiossa salissa: Kaipuuni mun on niin uskomaton, oot mun rakkaimpain. 

Kun asettaa ruusuja vesilaseihin, sormien täytyy olla varovaiset, Sofia tietää.
Kynttilänjalat! Lahjapöytä! Värityskuvat lapsille! Jos tuleekin huono sää! Kaasojen sateenvarjot!

Kaasot, bestmanit ja vanhemmat tekevät, mitä Tiia ja Mika pyytävät. Vain Sofia vaikuttaa rauhalliselta.

– En annakaan lahjaksi tanssia, vaan piirsin kuvan äitistä ja Mikasta. Tein siihen kankaasta hunnun ja piilotin paketin varastoon.

– Ei oikein voi tajuta, että huomenna tässä samassa huoneessa juhlitaan omia häitä, Tiia sanoo ja sipaisee Sofian tukkaa.

– Nyt on hässäkkäfiilis, mutta huomenna helpottaa. Ensi yöksi menen vanhemmille, katson lätkämatsin ja otan pari kaljaa, Mika sanoo.

12.5. Älä, Sofia, kaadu

Aatu haluaa puuronsa aamuseitsemältä, eikä aavista, kuinka tärkeä päivä alkaa juuri nyt.

Parin tunnin päästä Tiia istuu kampaajan tuolissa ja yrittää olla vapisematta. Sofia on jo saanut kiharansa ja hymyilee juuri sen näköisenä, kuin kiharat tukkaansa saanut morsiusneito voi hymyillä.

Tiia ja Mika tutustuivat netissä ja tapasivat toisensa ensimmäisen kerran kampaajaa vastapäätä olevassa ravintolassa. Silloinkin, helmikuun kuudes päivä 2010, laulettiin karaokea.

Elämä on aika outoa, ajattelee Tiia ja sulkee silmänsä. Puuterihuisku!

Sitten hän muistuttaa itseään: Tänään en stressaa pienistä. Edes siitä, että Mika otti kukkakaupasta mukaansa yhden ylimääräisen rintakukan. Vieraat eivät huomaa pikkumokia, mutta kireän morsiamen he huomaavat.

Puoli tuntia ennen vihkitilaisuuden alkua kirkon sivurakennuksessa käydään viimeiset keskustelut morsiamen ja kaasojen välillä.

– Hirvee tunne tässä, rinnassa.
– Ahistaako? Ota hörppy minttua.
– Mutta mikä lanka hunnusta tunkee? Missään ei ole saksia!
– Voiko sen polttaa sytkärillä? Vai palaako koko morsian?
– Ja kummassa kädessä kukkakimppua pidetään?
– Vasemmassa!
– Ei kun oikeassa!
– Sofia, nyt juokse sinne kirkon eteen valmiiksi. Äläkä kaadu.

Kirkon parkkipaikka on täynnä autoja. Myöhäinen vieras kiirehtii halki tuulisen pihan. Sofia hyppii.

Tiia kurkistaa viimeisen kerran ovesta sisälle. Kaikki ovat siellä, kaikki on valmista, Mika odottaa jo alttarilla. Urut alkavat soida. 

Kuva: Jaakko Lukumaa
Anna Pihlajaniemi, Äiti menee naimisiin, Meidän Perhe 7/2012.

Miten toimia yhdessä vanhempina eron jälkeen? Tarvitaan sopivasti etäisyyttä ja joustoa, neuvoo Päivi Hietanen Ensi- ja turvakotien liitosta.

Tuore ero on vaikea paikka. Olette päätyneet siihen tilanteeseen, että parisuhde ei enää toimi. Samalla pitäisi pelata yhteen lapsen parhaaksi.

– Eron jälkeen kamppailee omankin selviytymisensä, surun ja pettymyksen kanssa, kuvaa Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä -tiimin suunnittelija Päivi Hietanen.

Hietanen kertoo, että monille tulee vähän yllätyksenä se, mistä kaikesta joutuu sopimaan. Mihin lapsi menee päivähoitoon? Tuli lasku harrastuksesta, miten se jaetaan? Jos äiti on aina ratkonut sisarusten väliset riidat, saako lapsi soittaa niistä äidille myös isän viikolla?

– Perhe-elämän sivussa on voinut soljua paljonkin asioita, joista eron jälkeen täytyy erikseen neuvotella.

Ja toisaalta: toinen on saattanut päättää monista asioista yhdessäoloaikana yksin. Eronnut ei voi määrätä, miten toisen vanhemman luona eletään, miten syödään tai pukeudutaan, saako sohvalla pomppia.

Lapsen ei kuulu toimia viestinviejänä

Lapsen kannalta on paras, jos puheyhteys perheiden välillä toimii. Jos mikään toisen luona tapahtunut ei kuulu toiselle, lapsi joutuu kurjaan viestinviejän rooliin. Lapsen ei kuulu raportoida vaikka sitä, onko toisen luona sairastettu tai käyty lääkärissä. Se on vanhemman tehtävä.

Lapsen pitää saada olla lapsi myös eron jälkeen. Siihen kuuluu se, että toista vanhempaa saa ikävöidä. Yhdessä voi sopia, että toisenkin viikolla saa soittaa tai kyläillä.

”Lapsi kantaa yhä mielessään kolmiota, jossa on hän itse ja molemmat vanhemmat.”

– Kumpikin vanhempi on lapselle tärkeä. Lapsi kantaa myös eron jälkeen mielessään kolmiota, jossa on hän itse ja molemmat vanhemmat.

Hietanen neuvoo suhtautumaan toiseen vanhempaan tiimin jäsenenä. Sopikaa, millaisissa asioissa toiseen on lupa tukeutua. Kaikilla on oikeus vaatia asiallista käytöstä.

Yhteistyötä kannattaa sitä paitsi harjoitella kaikkien, oltiin yhdessä tai ei.

– Paljon puhutaan parisuhdetaidoista tai siitä, millainen vanhemman suhde lapseen on. Pitäisi puhua myös siitä, miten perheen aikuiset toimivat yhdessä vanhempina. Vanhempien välinen hyvä tiimityö koituu myös lapsen parhaaksi.

Halu ymmärtää tehoaa melkein kaikkiin kodin konfliktitilanteisiin, sanoo tunnekouluttaja ja kolmen pojan äiti Camilla Tuominen.

”Lasten ruma kielenkäyttö saa minut välillä hermostumaan. Meillä on kolme melkein teini-ikäistä poikaa, ja arkea on, että kun pyydän laittamaan kännykän pois tai lopettamaan pelaamisen, joku inttää vastaan. Lapsi tuntee, että rajoitan hänen itsemääräämisoikeuttaan, ja siitä saattaa syntyä konflikti.

Jos heittäytyisin tunteiden vietäväksi, lähtisin ärsytykseni mukaan ja suuttuisin. Tunteita ei voi hallita, mutta niitä voi oppia johtamaan. Ensimmäiseksi hengitän syvään. Otan tavallaan aikalisän, rauhoitan itseäni fyysisesti ja yritän nähdä lapsen kiukun taakse. Sen sijaan, että pitäisin tiukasti pääni, yritän olla utelias. Miksi pelaaminen on juuri nyt niin tärkeää, että keskeytys saa pojan hermostumaan noin paljon?

Mieti, miten itse reagoit, jos joku laittaa läppärisi kiinni kesken tärkeän meilin?

Kiukku tai marina on usein vain jäävuoren huippu, jonka alle piiloutuu käytöksen oikea syy. Jos löydän sen, minun on helpompi ymmärtää uhmakastakin käytöstä. Pikkulapsella voi olla vaikka pikkarit huonosti tai leikin maailma täysin kesken.

Mieti, miten itse reagoit, jos joku laittaa läppärisi kiinni kesken tärkeän meilin?

Poikani ei voi lähteä nettipelistä kesken siksi, että hän saisi pelissä rangaistuksen. Se on joukkuepeli, ja rangaistus olisi kurja sekä hänelle että tiimille. Siksi olemme sopineet tarkat peliajat, ja jos kohta syödään, hän osaa varautua siihen.

Kerran kinasin yhden kanssa kotiintulosta. Laitoin WhatsApp-viestin, että nyt pitää tulla, ja poika jankkasi pitkään, että ei vielä. Sitten tajusin kysyä, mikä siellä on niin ihmeellistä. Tytöt. Heitä oli paikalla ensimmäisiä kertoja. Se oli hyvä syy venyttää kotiintuloaikaa.

Jos perusrajat ovat kunnossa, voi antaa periksi asioissa, jotka ovat toiselle hyvin tärkeitä.

Minusta moni kasvattaa liikaa kontrollilla ja kuuntelematta. Meillä saa olla eri mieltä, kunhan perustelee sen kunnolla. Se on lapsen kunnioittamista. Jos perusrajat ovat kunnossa, voi antaa periksi sellaisissa asioissa, jotka ovat toiselle hyvin tärkeitä. On ihan turha kinata, mistä ovesta lapsi tulee ulos autosta, kunhan tulee. ”Valitse taistelusi” on viisaus, jonka isosiskoni Carita opetti minulle vuosia sitten.

Joskus lapset eivät tiedä itsekään, mikä heitä marisuttaa. Syy tuntuu mössöltä. Silloin yritän vain kysellä ja sanoittaa sitä. Kielteisiäkään tunteita ei pidä vältellä, sillä kun syyn saa sanottua ääneen, jakaminen helpottaa oloa ja rauhoittaa tutkimustenkin mukaan aivoja.

Sama toimii aikuisella. Kerron läheisilleni omista virheistäni ja vaikeista kasvatustilanteista.

Iso riita päättyi siihen, että poikani tönäisi minua. Olin aivan järkyttynyt.

Syntymäpäiväni aattona tapahtui jotain, mikä tuntui todella nololta. Meillä oli poikani kanssa iso riita, joka päättyi siihen, että hän tönäisi minua. Olin aivan järkyttynyt.

Käsittelimme asian heti, ja poika oli itsekin järkyttynyt, surullinen ja pahoillaan. Minä olin surullinen vielä syntymäpäivänäkin. Tuntui kornilta, kun ystävät laittelivat onnitteluviestejä, ja uskalsin kertoa asiasta ensimmäiselle ystävälle vasta illalla. Hän vastasi täysin odottamattomasti, että ”jaa, en osaa olla kovin järkyttynyt, kun meidän pienet lapset ovat olleet aina fyysisiä”. Asian nolouskupla puhkesi heti, eikä oloni tuntunut enää niin pahalta. Tajusin, että asia taitaa olla tabu.

Jos hermot ovat tiukalla lapsen kanssa, syynä ei useinkaan ole lapsi.

Jotta ymmärtää omia tunteitaan, on tärkeää tietää, mitä myös oman jäävuoren huipun alla on. Jos hermot ovat tiukalla lapsen kanssa, syynä ei useinkaan ole lapsi.

Minut herätti yksi hetki. Luin läppäriltä kurjaa meiliä, kun taaperoikäiset lapset pyörivät ympärilläni. Yksi lapsista tuli viattomasti kysymään jotain, ja käännyin suoraan häneen päin ja aloin huutaa. Kaadoin meilin huonot uutiset pojan niskaan.

Se oli kamalaa, mutta mitä suurempi tunnereaktio on, sitä todennäköisemmin siitä oppii. Sen jälkeen tajusin keskittyä erikseen lapsiin ja töihin.

Näytin lapsilleni, että itseään pitää kuunnella.

Kuusi vuotta sitten huomasin, etten ole se äiti, joka haluan olla. Tulin kotiin väsyneenä ja esitin iloista, vaikka olin poikki ja ärtynyt. Lapset myös näkivät naisen, joka omalla toiminnallaan näytti, että on ok esittää muuta kuin on. Ymmärsin, että he eivät niinkään kuuntele sanojamme vaan näkevät suoraan lävitsemme, mitä olemme. Se antoi voimaa elämänmuutoksen tekemiseen.

Irtisanouduin töistäni ja aloin yrittäjäksi. Löysin taas iloisen Camillan, joka oikeasti olen. Näin näytin myös lapsilleni, että itseään pitää kuunnella ja unelmia voi tavoitella.

Opetan poikiani huomaamaan myönteiset tunteet. Silloin ne vahvistuvat. Joka ilta kysyn heiltä kolme kivaa asiaa päivästä. Jos joku vielä sen päätteeksi sanoo, että ”äiti, mulla olisi vielä yksi juttu”, tiedän tehneeni jotain oikein.

  • Tunnekouluttaja Camilla Tuominen, 42, asuu Espoossa.
  • Perheeseen kuuluvat pojat Joona, 14, Aleksi, 12, ja Niklas, 11, sekä aviomies, yrittäjä Pekka Tuominen.
  • Camilla on kehittänyt tunteita mittaavan Emotion Tracker -sovelluksen, kirjoittanut ja kuvittanut Tunnekuvakirjan ja luennoi tunteiden johtamisesta.