Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen tekevät taidetta, joka kertoo yhteisöistä.

Kuoro laulaa: Imurin piuha on liian lyhyt, kuten kesätkin. Sukkahousut valuvat, mieheni kuorsaa, paskanpuhujat menestyy!
Ääni kasvaa melkein huudoksi. On se niin väärin!

Valituskuoro laulaa julki helsinkiläisten harmeja. Kahdeksan vuotta sitten alkanut teos on Tellervo Kalleisen­ ja Oliver Kochta-Kalleisen taidetta. Oman esityksensä ovat tehneet sadat kuorot ympäri maailman.

Sateen vihmoessa soutuvenettä Itä-Helsingin edustalla Oliveria harmittaa kirahteleva aironhankain. Siihen auttaa ketsuppi, hän sanoo, kokemuksella. Perhe on asunut Vartiosaaressa yhdeksän vuotta ja soutanut sinne ja mantereelle monta kertaa päivässä.

Harmi on myös, että kesä saaressa on taiteilijaperheen viimeinen. Sinne jää kuusivuotiaan Väinön omenapuu ja ensimmäinen koti, johon maailmaa kiertäneet taiteilijat juurtuivat.

Ja jossa Väinö on asunut koko elämänsä.

Kahden perheen kotiin

Tellervon ja Oliverin taide kertoo ihmisistä osana yhteisöä: harmeista, painajaismaisista työpaikoista, saariston asukkaista, lääkäreistä ja mielenterveyspotilaista – ja tänä syksynä myös perheistä ja suvuista.

– Sitähän elämä on, ihmisten suhteita toisiinsa. Jokaisella on tarve olla sekä yksilöllinen että osa yhteisöä, Tellervo­ sanoo.

Hän kattaa pöytään leipää, pullaa, hunajaa ja teetä ja pannun alle metsästä löytyneen puisen sydämen. Mutteri­pannu pulputtaa vahvaa kahvia ja maito kuumenee kattilassa.

Vastavalmistuneina taiteilijoina Tellervo ja Oliver matkustivat ympäri maailmaa, keskittyivät työhönsä ja vain pistäytyivät välillä Helsinkiin, pieneen yksiöön Sörnäisten Kurviin. Sitten he asettuivat Vartiosaareen.

– Yhdeksän vuotta sitten meillä oli tarve tehdä koti. Siirryimme äärestä toiseen: kodittomista reissaajista luonnon keskelle. Vartiosaari on ollut maadoittava paikka, Tellervo­ sanoo.

– Nyt on hauska päästä elämään yhteisöllisesti.

Kun koti saaressa jää, perhe muuttaa Väinön päivähoitokaverin luo. Kaksi perhettä perustaa yhteisön: äiti ja kaksi lasta sekä Tellervo, Oliver ja Väinö. Järjestelyn keksi Väinön kaverin äiti. Tuttavien kodissa on tilaa kahdelle perheelle.

– Kaikki auttavat kaikkia. Ydinperhe ei ole ainoa tärkeä yhteisö.

Tellervoa ja Oliveria jännitti kertoa Väinölle, että vuokraisäntä­ ottaa nyt talon saaressa itselleen. Väinön itku vaihtui naurukohtaukseksi, kun hän kuuli muuttavansa­ kaverinsa luo.

– Nyt elämässä korostuvat asiat, joita saarella ei ole: helppo yhdessäolo muiden aikuisten ja lasten kanssa.

Onneksi on Väinö

Vihreä nojatuoli pienen tuvan nurkassa on koko perheen mielestä talon paras paikka. Sen varaamisesta on saunan jälkeen melkein kilpailu, siitä näkee kodin, pihapuun ja sen oksalla kesälläkin roikkuvan joulutähden, liuskekiviportaiden kolosta puskevan pionin ja meren.

Nyt nojatuolin takaa kuuluu rapinaa. Väinö on piilossa.

Vain hetki sitten hän huusi megafoniin, sitten tuli ujous. Nojatuolin takaa vilkuttaa käsi.

– Haluatko megafonin sinne, Tellervo kysyy.

– En!

Sen sijaan Väinö pyytää mansikkamehua. Mutta pysyy vielä piilossaan.

– Ottaa aikansa, Oliver sanoo ujoudesta.

Hän kertoo joskus miettineensä, ovatko suomalaiset lapset ujompia kuin saksalaiset.

Oliver ja Tellervo tapasivat Helsingissä Kuvataide­akatemiassa. Oliver oli siellä vaihto-opiskelijana Hampurin taideakatemiasta.
Tellervon ja Oliverin ensimmäinen yhteinen teos oli kuvitteellisten Mikrovaltioiden huippukokous kymmenen vuotta sitten. Sen juliste on eteisen seinällä, alalaidastaan jo rispaantuneena.

– Luova yhteistyö on tapa elää. Tämä työ on sydämen asia, ja on tärkeää, että sen voi jakaa puolisonsa kanssa, Tellervo sanoo.

Taiteilijaperheissä arki ei ole helppoa: on matkoja ja epäsäännöllistä työtä, joka ei pysy päivähoidon tuntien sisällä. Usein toinen vanhemmista joustaa enemmän – ja vain toinen saa tilaa uralleen.

– Vasta Väinön synnyttyä olen ymmärtänyt, miten kätevää yhteinen työ on. Matkustamme vuorotellen. Kun toinen on Väinön kanssa, toinen edistää yhteistä työtämme, Tellervo sanoo.

Vaikeinta on pitää raja perhe-elämän ja työn välillä. Kaikki aika lipsahtaa helposti työksi.

– Vain Väinön kanssa oleminen ei ole työtä. Onneksi on Väinö.

Arjen ihanuus

Rutiini on kaunis sana. Ja arki: sitä Tellervo sanoo yrittävänsä luoda. Väinön synnyttyä Tellervo ja Oliver ovat olleet­ kotona niin paljon kuin voivat. Silti matkoja on paljon. Noin joka toisen teoksensa he tekevät ulkomaille. Matkat vievät Keski-Eurooppaan, Yhdysvaltoihin, Japaniin, Venäjälle, Australiaan... Se tarkoittaa kummallekin viittä­kymmentä matkapäivää vuodessa.

– Jos arki on sitä, että kaikki saavat syödäkseen ja puhtaat vaatteet, sitä meillä on. Mutten tunne, että aika menisi arjen pyörittämiseen. Meillä on ruoka-aika ja nukkumaanmenoaika ja rutiineja, jotka juurruttavat. Ne ovat hyviä, eivät taakka, Tellervo sanoo.

Väinö käy päivähoidossa neljänä päivänä viikossa. Tellervo­ soutaa ja vie, Oliver hakee ja soutaa. Se on rutiini.

Aluksi perhe kulki aina samaa matkaa. Veneitä oli yksi, ja toisen soutaminen salmen yli oli Oliverista romanttista.
Käytännöllisyys vei voiton. Nyt veneitä on neljä.

– Soutaminen marraskuun räntäsateessa ei ole kovin romanttista, Oliver sanoo.

Veli vuosien takaa

Väinö vilahtaa yläkertaan.

Viistokattoisessa huoneessa on hänen paikkansa: ikkunan alla keltainen ja punainen pulpetti, verhotangon päässä henkarilla Darth Waderin puku.

Ja maja, majassa patja ja lattialla keppikokoelma. Väinö kerää hienoja keppejä. Parempi niitä kuin muovikrääsää, Tellervo sanoo ja antaa keppikasan kasvaa.

Väinö näyttää kepeistä parhaan. Se on kapea, ehkä pajua. Pää on teroitettu ja kuoresta irrotettu rengas.

Kepin vuoli Oliverin veli. Hänkin on perheen elämässä uusi. Oliver löysi talvella velipuolensa, jonka oli tavannut elämässään lyhyesti vain kolmesti. Keväällä veli tuli saareen.

– Tajusimme kumpikin heti, että meillä on paljon yhteistä, Oliver sanoo.

– Meillä on yhteinen isä, mutta hän jätti perheensä kun sai lapsen – sekä minun perheeni että veljeni perheen. Isäni ei kestä elämää lasten kanssa.

Oliver tietää isänsä lapsuuden olleen kamala, ja syyn löytyvän ehkä sieltä. Sekä Oliverista että hänen velipuolestaan on kuitenkin tullut onnellisia isiä: veljellä on kolme lasta.

Oliver kutsui saareen myös isänsä. Hän ei tullut.

– Vielä en tiedä, tuleeko tarinalle jokin päätös, niin kuin elokuvissa.

Oman perheen tarina on yksi Oliverin lähtökohta syksyn teokselle. Se kertoo perhesuhteista.

Esi-isät ovat läsnä

Nyt Oliver istuu vihreälle tuolille, harmaissa huopatossuissa. Pieni huone on kodin sydän, elämän ja työn keskipiste. Kaikki tapahtuu tässä.

Kaapin seinässä on tarralappuja. Niissä lukee: actors, stories, groups, home.

– Meillä oli aivoriihi, Oliver sanoo.

Tellervo ja Oliver ovat suunnitelleet elokuussa Helsingin juhlaviikoille tulevaa teostaan Perhe menee kotiin. Neljässä kodissa tapahtuva esitys käsittelee sukutarinoita ja sitä, miten menneet sukupolvet vaikuttavat ihmisiin. Teoksessa katsojat osallistuvat ja kertovat tarinoitaan. Sitten näyttelijät improvisoivat tarinoista tulkinnan.

– Minua kiinnostaa, miten esi-isät vaikuttavat meissä, vaikkemme tiedä heistä mitään. Tuskin tunnemme Oliverin­ isää. Mutta saimme Väinön, jolla on todella tummanruskeat silmät, samanlaiset kuin Oliverin isän suvussa on. Suku on läsnä lapsessamme, Tellervo sanoo.

Oliverin isän tarinasta huolimatta perhesuhteet ovat läheisiä. Jonakin päivänä Tellervo, Oliver ja Väinö muuttavat vielä Tellervon lapsuuden kotitaloon, liki hänen vanhempiaan. Oliverin äiti ja hänen miehensä puolestaan ovat viettäneet Vartiosaaressa joka kesä viisi viikkoa, asuneet teltassa ja tehneet pihatöitä.

Ja kun Väinö on mukana työmatkoilla, avuksi lähtee myös jompikumpi isoäideistä.

Ravista leimasi irti

Juhlaviikoilla perhesuhteita käsittelevästä teoksesta Tellervo­ odottaa samastumisen hetkiä, uskomattomia tarinoita, kyyneliä ja naurua.

Niitä syntyy, kun ihmiset kohtaavat. Taiteilijat luovat tilanteen, joka tuo erilaiset ihmiset yhteen.

– Taiteemme on tilanteiden luomista. Tilanteet ovat sen verran absurdeja, etteivät ihmiset ole arkiroolissaan. He eivät voi esimerkiksi esittäytyä ja kertoa ammattejaan, joilla suomalaiset usein luovat sosiaalisen järjestyksen.

– Ihmiset leimaavat paitsi toisiaan, myös itsensä. Taiteemme ravistaa totuttuja tapoja ja aiheuttaa myönteisiä yllätyksiä.

Esimerkiksi valituskuorossa 70- ja 14-vuotias huomaavat jakavansa samat murheet. Vanhuus on turha leima, estää näkemästä ihmisen, joka kantaa itsessään kaikkia ikiä.

Syksyn teoksesta Tellervo odottaa myös oivalluksia siitä, miten monet asiat sukujen tarinoita yhdistävät. Oi­keastaan useammat asiat yhdistävät kuin erottavat, vaikkei sitä aina muista.

Alla omenapuun

Väinö pukee päälleen sadetakin, saappaat ja pelastus­liivin. Oliver lähtee viemään häntä päiväkotiin, ketsuppipullo kourassaan­.

Kun perhe muuttaa pois, saarelle jää vielä Tellervon ja Oliverin taiteilijatalo eli entinen talonmiehen talo, jonka kaupunki on vuokrannut pariskunnan työtilaksi.
On helpompi jättää saari, kun siihen jää vielä side.

Väinön omenapuu on siirretty pihasta taiteilijatalolle. Kevään aikana se juurtui.

Silmut kasvoivat. Elämä on ­yhtä hyvää uudessa paikassa.

Kuva: Milka Alanen
Anna Ruohonen, Viimeinen kesä saaressa, Meidän Perhe 8/2013.

Kirsi Etulan yläkerrassa ompelukone surisee joskus myöhään yöhön. Lasten mielestä se on turvallisen unettava ääni.

Kirsi Etula ja Sunna Valkeapää-Ikola tutustuivat aikoinaan naperobaletin pukuhuoneessa. Sen jälkeen heiltä on syntynyt kolme kirjaa ja satoja mekkoja.

Olette tehneet yhdessä kolme käsityökirjaa. Miten Mekkotehdas sai alkunsa?

Kirsi: Kuusi vuotta sitten istuimme kerran viikossa naperobaletin pukuhuoneessa odottamassa, kun 4-vuotiaat Mona ja Line olivat tanssitunnilla. Sunnalla oli parivuotias Innu mukanaan puettuna aina nätteihin mekkoihin. Usein hän myös neuloi odottaessaan. Ajattelin, että tuossa on käsityöihminen. Erään kerran rohkaistuin ja avasin keskustelun.

Uudet vaatemallit testataan ensin omalla porukalla. Monalla on Hupi-haalari. Innun mekon printtikangas on löytö Kööpenhaminasta. Kirsillä on yllään Aino-mekko. (Kuva: Piia Arnould)
Uudet vaatemallit testataan ensin omalla porukalla. Monalla on Hupi-haalari. Innun mekon printtikangas on löytö Kööpenhaminasta. Kirsillä on yllään Aino-mekko. (Kuva: Piia Arnould)

Sunna: Minä tein seuraavan siirron ja kutsuin Kirsin lapsineen meille kahville. Heti ensimmäisellä kahvittelulla selvisi, että tämän ihmisen kanssa ei tarvitse kilisytellä pikkulusikkaa vaivautuneena kupissa. Meillä synkkasi heti.

Olemme molemmat intohimoisia käsityöihmisiä ja tykkäämme laittaa kotia kauniiksi. Samoilla kahvikutsuilla kävi myös ilmi, että meillä kummallakin oli haaveena käsityökirjan tekeminen.

Kirsi: Olin pitänyt käsityöblogia jo jonkin aikaa, mutta tutustuttuamme pyysin Sunnaa pitämään blogia kanssani. Yhdessä perustimme Mekkotehdas-blogin. Jo seuraavana keväänä meillä oli kustannussopimus ja kuvasimme ensimmäistä kirjaa.

Ronnin huone on Kirsin ompeluhuoneen vieressä. Pojasta on mukava kuunnella iltaisin, kun äiti ompelee seinän takana. Kettu ja ritarin vermeet ovat Kirsin käsialaa. (Kuva: Piia Arnould)
Ronnin huone on Kirsin ompeluhuoneen vieressä. Pojasta on mukava kuunnella iltaisin, kun äiti ompelee seinän takana. Kettu ja ritarin vermeet ovat Kirsin käsialaa. (Kuva: Piia Arnould)

Miten käsityöhulluus näkyy kodeissanne?

Sunna: Olemme molemmat ammatiltamme opettajia, joten teemme käsitöitä, blogia ja kirjoja kotona iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla. Käsityöprojektini valtaavat usein oleskeluhuoneen niin, että perheellä ei ole paikkaa, missä katsoa mukavasti televisiota. Lupaan siivota jälkeni, kunhan homma valmistuu. Perhe nyökkäilee ja tietää, että sen jälkeen tulee kohta seuraava kaiken sotkeva projekti.

”Saatamme hurauttaa toistemme luo iltamyöhällä yöpuvun housut jalassa ompelemaan.”

Asumme Kirsin kanssa lähekkäin, ja saatamme hurauttaa toistemme luo iltamyöhällä yöpuvun housut jalassa hakemaan jotain tiettyä nappia tai ompelemaan yhdessä. Harvoin olemme olleet yhdessä yöelämässä, mutta monta yötä olemme istuneet yhdessä ompelemassa ja samalla jutelleet läpi kaikki maailman asiat.

Kirsin keittiössä on pidetty ompeluiltamat jos toisetkin. (Kuva: Piia Arnould)
Kirsin keittiössä on pidetty ompeluiltamat jos toisetkin. (Kuva: Piia Arnould)

Kirsi: Mieheni on rakennusalalla, eli olemme molemmat käsillä tekijöitä. Remontoimme rintamamiestaloa vaihe kerrallaan, yleensä keväällä ja kesällä. Mieheni suostuu remontoimaan kotona vain silloin, kun illallakin on hyvä valo.

Ainoa poikkeus oli se, kun yhtenä talvi-iltana sain idean, että yläkerran isosta lastenhuoneesta voisi lohkaista minulle ompeluhuoneen, jonne kankaat ja keskeneräiset projektit saataisiin kaappeihin. Se oli miehen mielestä niin houkutteleva idea, että hän tarttui toimeen siitä paikasta. Nyt me eristetään sinut ompelutavaroinesi, hän uhosi leikillään. Kaksi viikkoa myöhemmin minulla oli oma huone.

Unelmien täyttymys: oma ompeluhuone rintamamiestalon yläkerrassa. Sunnalla on päällään itse ommeltu Hyppy-toppi. Kirsi on mekkotehtailijoiden lettivastaava. (Kuva: Piia Arnould)
Unelmien täyttymys: oma ompeluhuone rintamamiestalon yläkerrassa. Sunnalla on päällään itse ommeltu Hyppy-toppi. Kirsi on mekkotehtailijoiden lettivastaava. (Kuva: Piia Arnould)

Samassa yhteydessä Monalle sisustettiin alakertaan huone, ja ompeluhuoneen viereinen tila jäi Ronnin huoneeksi. Poika on tyytyväinen, kun istun seinän takana ompelemassa iltaisin. Ompelukoneen surina on hänestä turvallinen, mukava ääni.

Mitä mieltä lapset ovat äitien ompeluvimmasta?

Sunna: Onneksi sekä lapsemme että miehemme tulevat hyvin juttuun keskenään. Monesti meillä on kaikki viisi lasta mukana kun kokoonnumme ompelemaan. Lapset löytävät heti tekemistä keskenään ja äidit saavat hyvällä omallatunnolla keskittyä omiin puuhiinsa.

Tytöt eivät ainakaan vielä tunnu kyllästyneen äitien tekemiin mekkoihin. Viimeksi Line pyysi minua ompelemaan musiikkiluokan kevätesitykseen tietyn mekkomallin tietystä kankaasta. Hänen mielestään matkalle pitää pakata mukaan ainakin kolme mekkoa. Joskus olen joutunut ompeluhommiin mökilläkin, kun mekko on unohtunut pakkauksesta.

Koko homma lähti aikoinaan liikkeelle Linen ja Monan naperobaletista. Linellä on päällään Line-mekko. (Kuva: Piia Arnould)
Koko homma lähti aikoinaan liikkeelle Linen ja Monan naperobaletista. Linellä on päällään Line-mekko. (Kuva: Piia Arnould)

Viime jouluna 10-vuotiaat Line ja Mona saivat kumpikin lahjaksi ompelukoneen. Nyt he saattavat ommella vaikka vaatteita barbeille samalla kun minä ja Kirsi teemme omia juttujamme. Myös 12-vuotias Niila osaa ommella. Jokin aika sitten hän teki itselleen hupparin ja shortsit.

Kirsi: Lapset ovat tottuneet siihen, että käytämme heitä sovitusnukkeina kirjoja tehdessämme. Välillä alakerrasta kuuluu aika kyllästyneellä äänellä, että joko taas, kun huudamme, että vaatteet pois ja sovittamaan.

Viime keväänä Sunna ja minä veimme Monan ja Linen kymppisynttärimatkalle Kööpenhaminaan. Sielläkin kiersimme kangaskauppoja, mutta vastapainoksi tytöt vaativat päästä lelukauppoihin.

Linellä ja Monalla on kummallakin kodeissaan omat ompelukoneet. Monan huoneessa on syntyy tällä kertaa koristetyyny. (Kuva: Piia Arnould)
Linellä ja Monalla on kummallakin kodeissaan omat ompelukoneet. Monan huoneessa on syntyy tällä kertaa koristetyyny. (Kuva: Piia Arnould)

Sunna: Lasten kaveritkin osaavat jo odottaa itsetehtyjä synttärilahjoja. Yhteen aikaan ompelimme paljon kännykkäpusseja lahjoiksi. Joskus siitä tulee paineitakin, kun aika ei riitä kaikkien ompelusten toteutukseen.

Mekkotehdas-blogisti ja -kirjailija Kirsi Etula asuu Helsingissä rintamamiestalossa miehensä Jounin ja lastensa Monan, 10, ja Ronnin, 6, kanssa. Sunna Valkeapää-Ikola käy Kirsin luona usein lastensa Niilan, 12, Linen, 10, ja Innun, 8, kanssa ompelemassa tai muuten vaan oleilemassa.

Meidän Perhe 8/2016

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Lataa ja tulosta suloinen kuu-ukko lapsellesi.

Pimeneviin iltoihin tuo iloa hymyilevä kuu ja tuikkivat tähdet! Tulosta hymynaama alla olevasta linkistä ja kiinnitä se vaikka hoitopöydän yläpuolelle vauvasi iloksi.

Kuva on A4-koossa. Jotta kuva tulostuu oikein, lataa ja tallenna pdf-tiedosto ensin koneellesi ja tulosta sitten.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.