Sanna Ala-Hallilan ja Sami Keskikurun koti on käytännössä purettu ja rakennettu uudelleen. Nyt alkaa näyttää jo hyvältä.
Sanna Ala-Hallilan ja Sami Keskikurun koti on käytännössä purettu ja rakennettu uudelleen. Nyt alkaa näyttää jo hyvältä.

Sanna Ala-Hallilan ja Sami Keskikurun asunto pantiin asumiskieltoon kolme päivää ennen kuopuksen syntymää.

Kellarissa haisee kuollut näätä, valittaa Sanna eräänä alkukevään aamuna miehelleen Samille. Perhe on muuttanut taloon kaksi viikkoa sitten.

– Voisit vähän rauhoittua. Tarvitseeko sitä olla noin kamalan raskaana, Sami laskee leikkiä, antaa suukon Sannalle ja lähtee töihin.

Kyllä täällä haisee, usko pois, Sanna jankuttaa aiheesta vielä illallakin. Hän odottaa perheen toista lasta, pikkusisarusta puolitoistavuotiaalle Ronjalle. Herkistyneet aistit kertovat, että jotain on vialla.

– Voi, kun olisinkin ollut väärässä, Sanna huokaa nyt, liki kolme vuotta myöhemmin.

Talo kuin unelma

Vaalean, sata vuotta vanhan puutalon pääty Vaasassa on pariskunnan toiveiden täyttymys. Kaksi kerrosta ja kellari, hirsiseinäiset huoneet, kakluuni ja Högforsin puuhella. Paljon tilaa lasten leikkiä. Pihalla omenapuu.

Romanttinen asunto kiehtoo ensisilmäyksellä. Tässä olisi Sannan ja Samin ensimmäinen yhteinen, ihan oma koti. Talo miltei keskellä kaupunkia ja meren lähettyvillä, työpaikatkin lyhyen matkan päässä. Täydellisempää ei voi olla.

Myyjän teettämän kuntokartoituksen mukaan talovanhus on kunnossa, vain pientä pintaremonttia vailla. Kaupat tehdään vähän ennen joulua.

Pesänrakennusvietin vallassa Sanna alkaa heti miettiä sisustusratkaisuja, rakentaa tosissaan pesää perheelle. Vauvan synnyttyä voitaisiin pitää vaikka pitkään suunnitellut häät.

Karu totuus alkaa paljastua

Muuttopäivänä loppiaisena taivaalta putoilee hiljalleen suuria lumihiutaleita. Tämä on kuin elokuvissa, ajattelee Sanna seuratessaan kuinka iso, iloinen joukko ystäviä ja sukulaisia kantaa huonekaluja ja muuttolaatikoita ovesta  
sisälle taloon.

Tuolla menevät kirjalaatikot, Sanna intoilee. Hän on aina kerännyt kirjoja, muun muassa hyvinvointiin ja psykologiaan liittyviä. Nyt niitä on jo pienen käsikirjaston verran. Ne ja kaikki keitto-, käsityö- ja satukirjat hän saisi nyt esille  kunnonkokoiseen kirjahyllyyn. Ja Ronja saisi ihanan oman huoneen. Että voikin olla ihminen onnellinen.

Jo kahden viikon kuluttua Sanna huomaa, että talossa on jotenkin tukala hengittää. Haju ei ole voimakas, mutta se on epämiellyttävä, tunkkainen.

Vainukoiran lailla hän kävelee huoneesta toiseen ja haistelee. Haju tulee selvästi kellarista. Vai kuvitteleeko hän kaiken? Ehkä hän käy raskautensa takia vain ylikierroksilla, kuten Sami väittää.

Samoihin aikoihin alkaa paljastua rakennusvirheitä. Ikkunat vuotavat, ja vesijohtoputket jäätyvät jo pikkupakkasilla. Katosta löytyy reikä, ja talon ulkoseinää pitkin kiipeää valtava, yli kaksimetrinen jääpuikko.

Vanhassa talossa nyt on aina vähän vanhan talon vaivoja, Sami yrittää vielä.
Sitten alkaa oireilu. Ensin reagoi perheen herkkävainuisin, parivuotias koira Roosa. Sen karva lähtee tukuttain, se laihtuu ja saa nahkaansa ilkeän näköisen ihottuman.

Ronjaa vaivaa flunssa, ja hänen nenänympäryksensä on koko ajan auki ja punainen. Se ei tunnu paranevan ollenkaan. Sannan oma pää on kuin sumussa. Ja rintaa puristaa kuin olisi polttanut askin tupakkaa joka päivä. Vain Sami ei huomaa voinnissaan mitään erikoista.

Sannaa alkaa pelottaa. Mitä jos talossa on hometta? Mitä homeitiöiden hengittäminen vaikuttaa hänen odottamaansa vauvaan?

Sitä mukaa kuin Sannan vatsa kasvaa pelot lisääntyvät. Öisin hän surffaa netissä ja etsii tietoa homeista.

Streptomyces mikrobia, aspergillus versicolor. Termit alkavat käydä tutuiksi. Mitään selkeää tietoa aiheesta ei kuitenkaan löydy.

Unelma osoittautuu painajaiseksi

Kun maakellarin haju tunkeutuu yläkerran makuuhuoneeseen, Samikin myöntää, että jotain on vialla. Hän tilaa paikalle homevaurioita kartoittavan yrityksen, joka ottaa näytteitä rakenteista ja tuo mukanaan oikean supernenän, koulutetun homekoiran.

Koira nuuskii ja merkitsee löydökset koko kellarikerroksesta. Näytteenottajan kommentti ”täältähän löytyy kaikki herkut” jää Samin mieleen.

Kolmen viikon kuluttua Sanna on käymässä ystävänsä Liisan luona, kun Sami soittaa, että tulepa tänne nyt heti. Näytteiden vastaukset ovat saapuneet.

Sanna ajaa kotiin sydän pamppaillen. Laskettuun aikaan on enää kolme päivää.

Näytteiden tulos on tyrmäävä, pahin mahdollinen. Kaikista viidestä näytteestä on löytynyt homeita, kolmesta erittäin runsaasti. Näytteen raja-arvo sille, että materiaali on vaurioitunut ja viittaa kosteusvaurioon, on 10 000 yksikköä.

Yhdessä Sannan ja Samin talon näytteistä luku sädesienestä pyörii viidessä miljoonassa. Yhteensä näytteissä on 23 miljoonaa yksikköä homeita.

Paikalla käy myös kaupungin terveystarkastaja. Tuomio on yksiselitteinen. Terveystarkastaja suosittelee välitöntä asunnosta pois muuttamista, kunnes kellarikerros on perusteellisesti puhdistettu ja uudistettu.

Sanna purskahtaa itkuun, pettymys on valtava. Minne he menisivät? Vauvakin syntyisi koska tahansa.

Sami ei voi uskoa, että heillä on käynyt niin huono tuuri. Tietenkin häntä vaivaa myös huono omatunto siitä, että hän on yrittänyt kieltää koko ongelman.

Vaikean vaiheen muisteleminen tekee yhä kipeää.

Synnytyssairaalasta sukulaisten nurkkiin

Kolmen päivän päästä, laskettuna aikana, Sanna on auttamassa Ronjaa potalle, kun lapsivedet menevät. Kun pieni poika hyvin sujuneen synnytyksen päätteeksi mönkii hänen rintansa päällä, asuntohuolet unohtuvat hetkeksi. Rasmus on terve ja suloinen.

Jo seuraavana päivänä todellisuus kuitenkin iskee. Kotiin ei ole enää menemistä.  

Sami pakkaa välttämättömimmät tavarat kasseihin. Nyt on turvauduttava läheisten hyväntahtoisuuteen.

Ensiapu löytyy Samin veljen luota, siellä perhe viettää kaksi yötä. Seuraavaksi muutetaan Samin äidin yläkertaan, mutta sielläkin on mahdollisuus olla vain hetken aikaa.

Pian Sanna seisoo vastasyntynyt Rasmus sylissään ja Ronja käsipuolessa katsomassa, kun heidän unelmaelämäänsä kannetaan laatikoissa ulos talosta, vuokrattuun varastoon.

Taas Sannasta tuntuu kuin hän olisi elokuvassa, tällä kertaa hidastetussa painajaisessa. Tilannetta ei auta se, että osa tavaroista on kärsinyt homeesta. Muun muassa hänen rakkaat kirjansa on pakko heittää roskalavalle.

Tuntuu lohduttomalta olla ilman omaa kotia. Juuri nyt kun heidän piti olla kaikkein onnellisimpia unelmat särkyvät. Häätkin lykkääntyvät.

Kuin sokerina pohjalla Samin työpaikalla käynnistetään yt-neuvottelut. Hän on irtisanottujen joukossa.

Yön synkkinä tunteina mies lukee asunnon kauppakirjaa kuin Raamattua ja kahlaa tuntikausia netissä. Lukee asuntokauppa- ja kiinteistölakia, etsii oikeuskäsittelyjen ennakkotapauksia. Ja murehtii.

Ensimmäistä kertaa elämässään Sami pystyy jotenkin ymmärtämään niitä perheenisiä ja -äitejä, joiden usko huomiseen on mennyt ja joiden epätoivoisista ratkaisuista kirjoitetaan iltapäivälehdissä.

Hänellä ei ole työtä, ei rahaa, ei kotia perheelleen. Olo on kuin löyhässä hirressä. Lohtuna on, että kaikki ovat sentään elossa. Ja yhdessä.

Paha olo purkautuu riitoina

Sanna ja Sami haluavat purkaa asuntokaupan, heti. Heidän ostamansa talo on rikki, ja kuten rikkonainen leivänpaahdin, se pitää voida heidän mielestään palauttaa. Myyjän kanta on toinen. Tilannetta mutkistaa se, että mukana on asunto-osuuskunta. Kaupanpurku ei heidän mukaansa tule kyseeseen. Ei auttaisi muu kuin käynnistää jo etukäteen raskaaksi arveltu oikeusprosessi.

Sannalla on Rasmuksen kolmesta ensimmäisestä kuukaudesta vain hajanaisia muistikuvia. Hän pitää kiinni päivittäisistä rutiineista, tekee ruokaa ja vie lapset ulos, mutta epämääräinen tulevaisuus home-evakkona syö voimia. Lasten jokainen selittämätön itku tai kuume johtuu Sannan mielestä homealtistuksesta.

Paha olo ja väsymys purkautuvat riitoina Samin kanssa. Iltaisin huudetaan. Paljon. Sitten Sanna ja Sami päättävät, että eivät syyttele toisiaan tapahtuneesta, mutta silti ollaan välillä lähellä eroa. Sanna toitottaa asuntokaupan virheistä ja kaupanpurusta niin usein, ettei Sami jaksa enää kuunnella.

Sanna herää usein aamuyöstä ja huomaa Samin valvovan tietokoneella. Riitelystä huolimatta tuntuu pahalta nähdä toinen niin ahdistuneena.

Silloin Sanna menee ja lohduttaa: kyllä me selviämme. Saman tekee Sami Sannalle. Monien itkujen kautta he pääsevät aina sovintoon.

On päivä ollut minkälainen tahansa, nukkuvien lasten tuhina muistuttaa heitä siitä, mikä on tärkeintä. Lasten ei pidä joutua kärsimään.

Valoa alkaa näkyä

Kun kaupungin vuokratalosta löytyy homepakolaisille mukava asunto, Sanna ja Sami huokaisevat helpotuksesta. Pikkuhiljaa elämä alkaa näyttää muutenkin valoisammalta. Pankki antaa lyhennysvapaata asuntolainasta, ja Sami löytää uuden työpaikan. Muutaman kuukauden tuplapalkka mahdollistaa sen, että asianajajan palkkioista ja ylimääräisistä vuokrakuluista selvitään. Koirakin paranee ennalleen.

Kun lakimies ehdottaa, että he pitkän oikeustaistelun sijasta suostuisivat sovintoon ja rahakorvaukseen, Sami huojentuu. Korvausrahoilla he voisivat päästä alkuun, vaikka raha ei riitä kattamaan kuin osan kaikista kuluista. He voisivat puhdistuttaa kellarin, korjata rakennusvirheet ja -vauriot, remontoida taloa turvalliseksi. Aloittaa tavallaan alusta. 

Sanna pureskelee päätöstä viikon. Sovinto on hänelle katkera pala, hehän ovat kärsineet vääryyttä. Lopulta hän antaa periksi.

– Juuri lapset ja meidän perhe olivat se, mikä pyörsi päätökseni. Lakimies varoitti, että oikeudessa saattaisi kulua lasten koko taaperoikä. Tajusin, että lapset tarvitsivat jotakin muuta kuin sen kireän äidin, joka olin jo pitkään ollut. Sopu oli perheen jaksamisen kannalta parasta. Vaihtoehto olisi ollut velloa samassa liemessä vielä vuosia, hän muistelee nyt.

Korjaustöihin käydään käsiksi yhdessä. Sannan kännykässä on valokuva, jossa he Samin kanssa pudottavat kellarin kattoa alas suojanaamareissaan ja -haalareissaan, kuin ydinsodan keskellä. Tonneittain märkää turvetta, savea ja sanomalehtiä. Ainakin 50 tonnia kannettuja kiviä.

Sami viettää kaikki illat talon rakennustyömaalla. Lapsia hän näkee vain aamuisin. Sekin on raskasta, mutta puurtamiselle on hyvä syy. Ja se päättyisi joskus.

Talorähjästä kuoriutuu uusi koti

Tänä syksynä Sanna ja Sami katselevat remontin keskeltä kuoriutuvaa kotiaan jo toiveikkaasti. Valkoisen kakluunin kylki kiiltää kauniisti, lattialankut on hiottu ja yläkerran portaat paikoillaan. Ronja odottaa innokkaasti ensimmäistä omaa huonettaan, vaaleanpunaista.

Vaikka tunteet ja ajatukset vieläkin ailahtelevat, Sanna uskaltaa jo sanoa taloa uudestaan kodiksi. Sami esittelee perusteellisen käsittelyn läpikäynyttä kellaria. Tähän tulee joskus sauna, tuohon suihku, ja tuo punatiiliseinä jää koristeeksi.

Muuttamaan päästään ehkä jo ensi kuun aikana.

Matka melkein valmiin kotitalon portaille on kestänyt liki kolme vuotta ja opettanut paljon. Kuten varovaisuutta asuntokaupoissa, kiinteistölakien koukeroita ja remonttitaitoja. Sannastakin on kehkeytynyt kelpo piikkaaja.

– Ei meistä sen parempia ihmisiä ole tullut, voisimme hyvin olla ilman tätä kokemustamme. Vähän vahvempia olemme ehkä. Suhteellisuudentaju on kasvanut, Sanna toteaa.

Ilman ystävien ja sukulaisten apua, erityisesti lastenhoidossa, he eivät Sannan mukaan olisi nyt tässä.

– Joskus riittää, kun vain kuuntelee, mitä toisella on sydämellään. Pyydä kahville tai sano, että menkää te vanhemmat kahdestaan jonnekin, hän vinkkaa keinoja piristää vaikeaa vaihetta elävää läheistä.

– Olemme myös saaneet tutustua isoon joukkoon ihmisiä, joihin emme muuten olisi törmänneet. Kun joku nykyisin mainitsee sanan hometalo, tiedämme hyvin, mitä hän tarkoittaa, Sami lisää.

– Älä menetä toivoasi, asiat järjestyvät, olisimme halunneet kuulla itsekin epätoivon hetkinä. Vastoinkäymiset eivät olisi ehkä tuntuneet silloin niin ylitsepääsemättömiltä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Kaunis koti, kallis koti, nyt entistä rakkaampi koti. Sanna sanoo, että heille on lopulta käynyt hyvin. Rasmus on ikäisekseen pienikokoinen, ja sitä miettiessä hänen mieleensä hiipii taas homepeikko.

Mutta mitä olisi tapahtunut, jos perhe olisi altistunut homeelle ja myrkyllisille mikrobeille pidemmän aikaa? Jos lapset olisivat sairastuneet pysyvästi?

– Meidän olohuoneen seinälle ei koskaan tule kylttiä, jossa lukee Home Sweet Home, hän lupaa.

Sami on Sannan kanssa yhtä mieltä siitä, että eniten voimia vaikeuksien keskellä he ovat saaneet toinen toisistaan.

– Kokemus on tiivistänyt meitä. Meidän perhettä ei helposti hajoteta. Kodin tekeminen yhdessä on ollut myös kivaa. 

Kun remontti valmistuu, Sami aikoo viettää aikaa lasten kanssa, leikkiä ja vain olla yhdessä.

– Ollaan onnellisesti perhe, Sanna lisää.

– Ja suunnitellaan taas niitä häitä.

Anne Rikama: Täällä ei voi asua, Meidän Perhe 11/2014

Kuva: Katja Lösönen

Joulun mahtavin piparitalo on talli, jossa asuu uljaiden ratsujen rivistö. Se sopii kotiin vielä tammikuussakin. Paitsi jos ehditte syödä sen ensin.

Tänä vuonna tehdään piparitaikinasta komea talli keppihevosineen. Talli on perinteistä piparkakkutallia helpompi rakentaa, sillä kokoat sen muutamasta osasta. Hevosille voit tietysti tehdä myös hoitajat pipariukoista.

Tarvitset 

  • piparitaikinaa (2 x 500 g pkt), leivinpaperia ja uunipellin
  • puisia grillltikkuja, jotka katkaiset sopivan mittaisiksi
  • n. 2 dl sokeria liimaamiseen
  • valkuais-tomusokerikuorrutetta, tomusokeria, lakritsinauhaa ja vaahtokarkkeja koristeluun

Tee näin

  1. Tulosta kaavat alta. Kaulitse piparitaikina ja leikkaa siitä kaavojen avulla kaikki tallin osat ja hevosten päät. Tee taikinasta myös haluamasi kokoinen alusta tallille. Älä tee pipareista kovin ohuita, jotta ne kestävät paremmin käsittelyä.
  2. Kastele grillitikut ja paina ne tukevasti kiinni hevosten kaulaan ennen paistamista. Paista kaikki pipariosat uunissa.
  3. Kokoa talli jäähtyneistä osaista. Käytä liimana sulaa sokeria, sillä se pitää parhaiten. Sulata sokeri paistinpannulla, varo ettei se pala. 
  4. Kasta etuseinän lautojen päät alapinnastaan yksitellen sulaan sokeriin ja liimaa etutolpan päälle niin, että reunat tulevat tasan. Voit merkitä ylimmän laudan korkeuden etukäteen, jotta etuseinästä tulee samankorkuinen kuin sivuseinästä. Kiinnitä toinen etutolppa samoin, voit kastaa nyt kaikki laudanpäät kerralla. Kasta tämän jälkeen sivuseinien päädyt sokeriin ja kiinnitä etuseinään. Kiinnitä seuraavana takaseinä ja viimeisenä katto.
  5. Koristele talli. Voit käyttää koristeluun valmista tomusokerikuorrutetta tai tehdä itse pikeeriä, joka kovettuu nopeammin. Sillä voit tehdä vaikka komeita jääpuikkoja tallin katolle. Pikeerin valmistat vatkaamalla 3 dl tomusokeria ja ½ dl kananmunan valkuaista. Tee lopuksi hevosille riimut lakritsi- tai karkkinauhasta. Saat aseteltua hevoset talliin tökkäämällä kepin jalustaksi vaikka vaahtokarkin.

Kaavat piparitalliin ja hevosiin löydät alla olevasta linkistä. Tallenna tiedosto ensin työpöydällesi ja printtaa vasta sitten, niin se tulostuu oikein.

PDF iconpiparitalli_kaavat_a4.pdf

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Helpoimmillaan tonttuovi on paperinpala, joka on kiinnitetty seinään. Kiinnostavampaa onkin, mitä tonttuoven ympärillä tapahtuu.

Maailmalla villinnyt tonttuovi on hieno ja söpö jouluhitti. Enää pitää tietää, mihin sitä käytetään.

1. Se voi olla ihan vain koriste

Kaikista helpointa on printata tonttuoven malli netistä, ja teipata se seinään. Niin yksinkertaista, niin helppoa! Tonttuovella voi siis vain levittää joulun odotusta kotiin vähän samaan tapaan kuin joulutähdellä.

2. Tee tonttuovesta uusi näyttämö joulukuvaelmalle

Tonttuoven eteen voi rakentaa modernin joulukuvaelman tai suloisen minimaailman vaikkapa nukkekodin tarvikkeilla tai legoilla. Oven edustaa voi koristella myös erilaisilla pienillä viherkasveilla, ja lattialistan päällä olevalle tonttuovelle voi rakentaa pienet tikapuut. Eikä tarvitse tulla kerralla valmista: koristeet voivat vaihtua ja täydentyä joulukuun edetessä.

3. Kurkistus tonttujen maailmaan

Tonttuovesta toi tehdä myös kolmiulotteisen – eikä seinään silti tarvitse lohkaista reikää. Ovesta voi tehdä oikeasti avautuvan, ja sen voi kiinnittää paksumpiin karmeihin. Kun oven avaa, voi sen sisällä olla vaikka maisemakuva, joka vie tonttujen salaiseen maailmaan.

Mikä parasta, mitään rajoituksia tonttuovelle ei ole, joten vain mielikuvitus on rajana!

4. Käytä tonttuovea joulukalenterina

Kyllästyttääkö perinteinen joulukalenteri? Voit tehdä tonttuovesta uuden. Piilota iltaisin tonttuoven vieressä olevaan rasiaan jokin pieni yllätys tai karkki. Lapsi saa aamulla hipsiä katsomaan, mitä hiippalakki tällä kertaa on tuonut.

5. Tee tontusta viestinviejä joululahjatoiveille

Monien tonttuovien kylkeen on askarreltu pienenpieni postilaatikko. Siitä tonttu voi näppärästi toimittaa lasten lahjatoiveet pukille. Tässä helppo tapa selvittää myös kumppanin lahjatoiveet!

Keskustele ja kommentoi alle: Onko teillä tonttuovi – ja mihin sitä käytätte?

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.